Ratchet & Clank: Rift Apart on vuonna 2021 julkaistu tasohyppelypeli jonka on kehittänyt Insomniac Games ja julkaissut Sony Interactive Entertainment. Peli on Playstation 5 -eksklusiivi.
Tarinassa tohtori Nefarious varastaa dimensiaattorin jonka avulla hän aikoo tuhota elämän kaikissa eri universumeissa. Pelin pääsankarit Ratchet ja Clank onnistuvat pysäyttämän aikomukset, mutta kaikki ei mene kuten olisi suunniteltu ja pian useita eri repeämiä on auennut toisiin ulottuvuuksiin. Toisissa ulottuvuuksissa on myös tohtori Nefariousta pahempi versio, Keisari Nefarious jolla ei ole sen paremmat aikomukset universumia kohtaan.
Ratchet ja Clank joutuvat estämään pahojen keisareiden aikeet. Onneksi toisissa ulottuvuuksissa löytyy myös toinen lombax, Rivet, jolla myöskin on aikeena estää Nefariouksen aikeet.
Valaistukset on tunnelmalliset
Ratchet ja Clank -pelisarjasta olen aikaisemmin pelannut Playstation 4:llä Ratchet & Clank -nimisen pelin vuodelta 2016 (lue täältä) jota pidin erinomaisena. Uusin sarjan osa ei yltänyt omassa mieltymyksessä aivan samalle tasolle, mutta onneksi tämäkin peli oli hyvä ja viihdyttävä.
Peli on kepeän humoristinen ja viihdyttävä. Pelimekaniikat toimii hyvin kautta linjan eikä kontrollereiden kanssa tullut ongelmia missään vaiheessa. Asearsenaalia löytyy monipuolisesti ja niitä pystyy levuttamaan jossain määrin paremmaksi.
Pidin erityisen paljon pelin näyttävästä grafiikasta. Visuaalinen puoli on kaunista ja erityisesti värien käyttö on omaan silmääni miellyttävää. Paikoitellen värien ilotulitus kentissä tuo mieleen jo lähestulkoonsa joidenkin Nintendon pelien pirteät maailmat, mutta onneksi väripalettiin mahtuu myös tummempiakin sävyjä.
Vaikka englanti ei peleissä itselleni juurikaan ongelmia tuota oli silti ilahduttavaa että peli on käännetty ja puhuttu kokonaan suomeksi. Ääninäyttelyt toimivat hyvin ja missään vaiheessa ei tullut fiilistä että olisi halunnut etsiä saako kielen vaihdettua jostain alkuperäiseksi.
Ratchet & Clank: Rift Apart on sopivasti mutta ei suhteettomasti haasteita tarjoavien tasohyppelyiden ystäville tutustumisen arvoinen peli jonka parissa viettää helposti yli kymmenen tuntia.
Playstation 5 on massiivinen konsoli. Kukka vierellä kaipaisi enemmän rakkautta ja huolenpitoa.
Yleistä
Maanantaina odotus päättyi ja Playstation 5 -konsoli saapui postin kotiinkuljetuksella perille! Illalla konsoli tuli heti tietenkin paketista purettua ja otettua käyttöön ja kerkesipä muutaman tunnin konsolilla myös pelaamaan ennen kuin oli aika käydä unille.
Kuten monet pelaavat tietävät on Playstation 5 julkaisu tapahtunut jo marraskuussa 2020 mutta erittäin ilmeisesti komponenttipulasta johtuvan huonon saatavuuden vuoksi näitä ei suoraan hyllytavarana löydy käytännössä mistään. Olen aina aika-ajoin katsellut eri sivustoilta josko tilanne olisi parantunut, mutta muutosta ei ole tapahtunut mihinkään suuntaan – saatavuus on suomeksi sanottuna surkeaa tasoa. Käytettynä ja avaamattomina uusinakin näitä tori.fi:n kautta on ollut saatavana jo hyvän tovin, mutta hinnat ovat olleet suhteettomia siihen nähden mitä uusi konsoli maksaa silloin kun sitä onnistuu kaupoista saamaan joten en sen vuoksi sieltä konsolia hommannut jo aiemmin vaikka mielessä sekin kävi.
Viime viikon puolella kaveri vinkkasi Giganttiin tulleesta erästä PS5:ttä jonka mukana tuli myös Gran Turismo 7 -peli sekä langattomat Sonyn pelikuulokkeet. Harmillista kyllä kun olin lisäämässä pakettia ostoskoriin oli tuotteet jo loppu. Heh.
Seuraavana päivänä onneksi tuli uusi samanlainen erä myyntiin ja tällä kertaa olin nopea liikkeissäni ja onnistuin saamaan konsolin, kuulokkeet ja pelin ostoskoriin ja sitä kautta myös lopulta onnellisesti kotiin saakka 🙂
Käyttöönotto oli todella helppoa eikä suuria ihmeen aiheita matkalla ilmennyt. Pystyssä kun pleikkaria pidän mukana tulleella jalustalla tuli kuitenkin huomattua että levyt on laitettava asemaan toisinpäin kuin oletusarvoisesti olisin kuvitellut. Pistin siis Call of Duty: Vanguardin pelilevyn ensialkuun asemaan väärinpäin eikä se tietenkään tunnistunut. Pienien haasteiden jälkeen kuitenkin CoDin sai laitettua asentumaan ja päivitykset sekä Vanguardin kampanjan lataukseen.
Konsolin mukana oli ilmeisesti esiasennettuna (tai sitten asennuksen aikana pleikkari todella sutjakasti sen latasi) Astro’s Playroom joka ilmeisesti on jonkimoinen demopeli millä havainnollistetaan uuden kontrollerin ominaisuuksia. Sitä pelailin odotellessa CoDin valmistumista. Täytyy myöntää että tuo peli/demo oli tyylikäs, pitänee jossain vaiheessa pelata kyllä ne muutkin kentät kuin vain se minkä kerkesin pelaamaan odotellessa muiden asennuksien menoja.
Ensituntumat
Call of Duty: Vanguard näyttää kauniilta, mutta elävässä elämässä paljon paremmalta kuin staattisissa kuvissa
Muutaman päivän – tai oikeastaan illan, sillä päivät olen yhä tavalliseen tapaan töissä – ja parin pelin kokemuksen perusteella ensituntumat ovat selvästi positiiviset.
Siinä missä Playstation 4 sekä Playstation 4 Pro ovat olleet poikkeuksellisen äänekkäitä konsoleita ei onneksi samaa voi sanoa Playstation 5:stä, ainakaan ensimmäisten käyttötuntien perusteella. Konsoli on pysynyt hiljaisena eikä normaalilla pelaamisella ole ainakaan itse kuullut vekottimesta normaaliiin istumaetäisyyteen mitään tuulettimien pöhinää.
Uudistunut ohjain tuntuu paremmalta kuin edellisen konsolisukupolven ohjain. Muuten mitään maata mullistavaa ei ole vielä tullut huomattua, mutta share-painike on paremmassa paikassa kuin ennen. Tämä on ainakin itselleni selvä parannus sillä tykkään ottaa peleistä paljon kuvankaappauksia.
Suorituskyvystä osaan kertoa vasta myöhemmin paremmin, mutta ainakin Call of Duty: Vanguardin kohdalla oli helppoa huomata heti että konsolisukupolvi on mennyt selvästi eteenpäin aikaisemmasta. Kuten aikaisemmankin konsolisukupolven kohdalla kuvankaappauksista ei välttämättä aina saa sellaista kuvaa että mikään olisi erityisesti muuttunut – eikä aina pelivideoistakaan – mutta pelatessa sen huomasi ainakin itse samantien. Tämä havainto tapahtui vuosia sitten jo Xbox Onella ja nyt Playstation 5:lläkin.
Se mistä Playstation 5:n suorituskyvyn kehittymisen pelatessa huomasi heti oli pienten pelaamisen kannalta irrelevanttien lisääntyneiden elementtien määrästä kentässä jotka eivät muuta pelattavuutta mutta luovat “elävyyttä” tunnelmaan, selkeästi aidomman näköisistä savu- sekä tuliefekteistä, valaistuksen muuttumisessa vielä aidomman näköiseksi ja yleistuntumaltaan ainakin CoD: Vanguardissa se vain “tuntuu” pehmeämmin rullaavalta. Vaikea kuvata, mutta pelatessa helppo havaita.
Loppusanat
Erityisesti valaistus tuntuu parantuneen
Ilahduttavana lisänä tabletille tai älypuhelimelle saatava PS App vaikuttaa nykyään jopa käyttökelpoiselta ainakin vähäisen käytön perusteella. Pelistä otetut screenshotit saa automaattisesti synkkaantumaan konsolista PS Appiin josta ne sitten saa suhteellisen helposti ainakin iPhonessa/iPadissa tallenenttua kameran rullaan mistä ne synkronoituvat iCloudiin mikäli iCloud on käytössä.
Käytän tässä kuitenkin termiä suhteellisen, sillä parannettavaakin ohjelmassa vielä olisi. Omassa käytössäni olisi kätevintä jos voisin kerralla valita kaikki ottamani kuvankaappaukset jotka on ohjelmaan synkroinoitunut ja siitä siirtä ne kännykän/tabletin kuviin. Jostain syystä ohjelma kuitenkin rajoittaa käyttöä siten että käyttäjä voi valita enintään neljä kuvaa kerrallaan kameran rullaankin jaettavaksi. Rasittava ominaisuus, mutta parempi kuin ei mitään 🙂
Ensituntumat on hyvät, vaikkakin CoD: Vanguard yhden kerran kippasi ja aiheutti konsolin buuttaamisen. Mistä lie johtui, mutta jospa tämä olisi vain yksittäinen kerta. Eipä siinä, aiemmatkin konsolit ovat aina joskus buuttailleet pelin kaadettua ne, joten ei mitään uutta alla auringon siis tämän suhteen.
Call of Duty tuli jo pelattua läpikin kahdessa illassa joten nyt lähden katsomaan josko Gran Turismo 7 olisi asentunut jo konsolille että pääsisin sitä vielä pelaamaan ennen kuin on aika mennä unille. 🙂
Jokunen viikko takaperin tahkosin läpi Playstation 4:llä viime kuukauden Plus-pelinä jaetun Ratchet & Clankin. Kyseessä on Insomniac Gamesin kehittämä ja Sony Computer Entertainmentin julkaisema videopeli vuodelta 2016 joka edustaa tyyliltään kolmiulotteista tasohyppelyä ja räiskintää. Peli on Playstation eksklusiivi.
Itselläni ei ollut nimeä lukuunottamatta minkäänlaista tietämystä tästä pelistä ennen kuin tätä aloitin pelaamaan joten täysin pystymetsästä kelkkaan tuli hypättyä. Tämä kannattaa ottaa huomioon mikäli arvostelussa on asioita jotka on itsestään selvyyksiä kaikille pelisarjan pidempiaikaisille faneille mutta ei kuitenkaan allekirjoittaneelle ja sen voi havaita tästä tekstistä.
Ratchet & Clank -pelisarjaa on tehty jo Playstation 2 -konsolin ajoista asti joten mistään aivan tuoreesta pelisarjasta ei siis ole kyse. Ensimmäinen osa, samaa Ratchet & Clank -nimeä kantava peli julkaistiin Playstation 2 -alustalle jo vuonna 2002. Vuoden 2016 versio samalla nimellä onkin jonkin sorttinen remake alkuperäisestä pelistä. Koska en tätä alkuperäistä osaa ole itse pelannut lähtee tämä arvostelu täysin puhtaalta pöydältä eli siitä millainen peli nykyään on eikä siitä millainen se on verrattuna sarjan aiempiin osiin.
Sankarit sodassa
Maailman värikkyys ja tunnelma toi mieleen Nintendomaiset vivahteet
Pelin protagonistina nähdään mekaanikkona toimiva Ratchet joka haaveilee urasta Galaksin vartijana. Tarinan aikana hänelle aukeneekin tilaisuus pestiin ja pian hän saakin olla pysäyttämässä ilkeän diktaattorin katalia juonia planeettojen tuhoksi.
Onneksi Ratchet ei joudu sankarilliseen tehtävään aivan yksin vaan hänen matkaansa löytyy seuraksi Clank, robotti joka valitettavasti sattuu olemaan tuotantolinjansa vikakappale. Yhteistuumin he kuitenkin selviävät vaikeistakin paikoista käyttäen terävää älyään ja matkan varrella laajentuvaa kiitettävän kokoista asearsenaaliaan.
Tarinansa osalta Rachet & Clank on viihdyttävää ja rentoa käsikirjoitusta vaikkakin hyvin perinteistä ja ennalta arvattavaa supersankaritarinaa missä täysin puskista löytynyt tavis löytää sankarillisen puolensa, ottaa ohjat käsiinsä ja pelastaa joko ihmisiä, planeettoja tai vielä eeppisemmäksi mennessään kokonaisen universumin. Tämänkaltaisessa pelissä tämä kuitenkin toimi itselleni hyvin.
Huumorin kukka kaunein kukka
Herra Zurkon on mieleepainuva apuri
Aloittaeni pelaamista en suoraan sanoen tiennyt mitä odottaa mutta onneksi tieto siitä mitä tuleman pitää aukeaa pelaajalle hyvin nopeasti jo alkumetrien aikana. Tulossa on hilpeätunnelmaista räiskintää ja tasohyppelyä pienillä puzzleilulla höystettynä pirteän värikkäässä maailmassa.
Pelaamisen aikana nähdyistä maailmoista syntyi melkeinpä tuntuma että taiteilijoiden väripalettia on oltu ostamassa samoista kaupoista kuin mistä monen Nintendo-konsoleiden ekslusiivisten pelien pelimaailman kehittäjätkin sillä eeppistä väritykitystä tarjoillaan pelaajaan verkkokalvoille oikein urakalla. Pidin tästä.
Pelillisesti kaiken tarvittavan oppii matkan aikana, kontrollit ovat suhteellisen nopeasti opittavat vaikkakin useita hutilyöntejä tuli tehtyä matkan varrella aseistusta valitessa. Yleisesti ottaen peruspilarit on nätisti kasassa.
Avaruus on värikäs
Pirtsakan maailmansa lisäksi pelissä on paljon humoristisia piirteitä jotka toimivat lapsille ja lapsenmielisille. Monessa mielessä pelistä tulee fiilis että se on suunnattu enemmän kohtalaisen nuorille sillä tematiikka on niin överiä että ainakin itselleni lapsena sellaiset jutut upposi täysin.
Onneksi aivan turhan aikuiseksi en ole vielä päässyt kasvamaan ja överit asearsenaalit, Herra Zurkonin repliikit ja muu tarina jaksaa viihdyttää yhä. Vai mitä muuta voisi ajatella apurista Herra Zurkonista joka saapuu paikalle lahtaamaan väkeä toistaen kylmän lakoniseen sävyyn yliampuvia repliikkejään tyyliin “Herra Zurkon soittaa tuskan sinfoniaa!”, “Sinä olet sairaus ja Herra Zurkon on lääke.” tai “Herra Zurkon antaa sinulle… Kärsimysnäytelmän!”?
Erinomainen peli
Clankillakin päästiin pelaamaan ja tekemään pienimuotoisia puzzleja
Peli onnistuu hyvin niin pelimekaniikoiltaan, tarinaltaan kuin huumoriltaankin. Kokonaisuutena myös vaikeusaste on hyvin mitoitettu vaikkakin loppuvihollinen tuntui suhteessa selkeästi vaikeammalta yleiseen vaikeustasoon nähden ja kuolemaa tuli koettua hyvin monet kerrat. Eipä siinä, on hyvä että peleissä on bossfighteissä haastettakin eikä peli mene läpijuoksuksi.
Kiitosta pelille annan aseiden kehittämisestä sekä edes hieman aivonystyröitä haastavista puzzleista. Puzzlet olivat sopivia eikä niihin jäänyt junnaamaan mutta kuitenkin niissä piti hieman pysähtyä pohtimaan.
Ratchet & Clank vuoden 2016 versio on erinomainen ja viihdyttävä peli jolle kannattaa antaa ainakin mahdollisuus.
PS2 To HDMI Converter on pienikokoinen adapteri jolla saa PS2:n nimensä mukaisesti HDMI-liitäntään
TL;DR – Hyvä ja toimiva adapteri jossa USB-virran johto on typerästi samalla puolella kuin Playstation 2 Slim -pelikonsolin virtajohto. Tämä vaatii hieman asettelua että molemmat saa yhtä aikaa fiksusti kiinni. Huonoa on myös se että laite tarvitsee erillisen USB-virran ainakin joissain Slim-konsoleissa vaikka takakannen tekstistä voisi toisenlaisen mielikuvan saadakin. Omassa Slim-mallissa USB:stä tuleva virta ei auttanut ja jouduin ottamaan USB-virran muualta. Kokonaisuutena silti alkuvaikeuksien jälkeen toimiva kapistus.
Viime perjantaina olin pitkästä aikaa omalla toimistolla käymässä joten siinä samalla sitten töiden jälkeen tuli lähdettyä käymään Kampin ostarilla sijaitsevassa Konsolinetissä. Olin aikaisemmin netistä katsellut että heillä sattuisi olemaan hyllyssä PS2 to HDMI -adapteria eli suomeksi sanoen pulikkaa jolla pleikkari kakkosen saa kiinni nykyaikaisiin televisioihin käyttäen HDMI-liitäntää.
Kävin sitten moisen härpättimen ostamassa ja sellainen irtosi 29,90 eur hintaan. Nykyisissä televisioissa ei oikein tuppaa olemaan muita liitäntöjä kuin HDMI joten vaihtoehdot millä Playstation 2 -konsolin saa kiinni on suhteellisen vähän. Yleisimmät vaihtoehdot taitavat olla joko tällainen adapteri tai erilaisia liitäntöjä sisältävä upscaler esim. Framemeister.
Parasta mahdollista kuvanlaatua haluaville Framemeister taitaa olla se “The Juttu” mutta koska näiden saatavuus Suomesta on heikko (lue: ei saa muuta kuin tilaamalla ulkomailta) ja koska halusin päästä pelaamaan tarpeeksi hyvällä kuvanlaadulla nyt eikä potentiaalisesti kaukaisessa tulevaisuudessa päädyin koettamaan tätä adapteria – etenkin kun se löytyi suoraan hyllytavarana.
Pulikka on pienikokoinen
Paketti auki, unboxing-kuvat kehiin ja sen jälkeen kaivamaan Playstation 2 kaapista. Itselläni Playstation 2 -konsoleita on 3 kappaletta joista kaksi on ehjää ja yksi on rikki. Ehjistä löytyy “slim”-malli sekä “fat” joista mieluiten toki käytän Slim-mallia pienen tilankulutuksen ja tyylikkäämmän ulkoasun vuoksi.
Adapteri menee kiinni pleikkari 2:n videoulostulon liitäntään ja siihen tökätään sitten kiinni HDMI-kaapeli joka survaistaan televisioon. Niin ja tietenkin myös USB-kaapeli jota ei alussa tajua laittaa kiinni ja jonka muutaman ärräpään sekä googlaamisen jälkeen löytää paketista ja tajuaa että “Ahaa, tällainenkin siis pitää olla kiinni”.
Alussa pistin siis kiinni pelkän pulikan ja siihen johdot ilman USB-virtaa. Televisio päälle, pleikkari päälle ja mustaa ruutua ja infoa siitä että HDMI:stä ei tule signaalia. Tässä vaiheessa olettamukseni oli että Playstation 2:n asetuksista väriavaruus on vain väärä ja se täytyy vaihtaa sillä olin aikaisemmin käyttänyt tätä komponenttikaapelilla vanhemmassa televisiossa.
EI NÄIN! Kuvasta puuttuu USB-virta pulikalle.
Koska en nähnyt kuvaa mitä näytöllä tapahtuu piti tämä valikkoräpeltäminen tehdä sokkona. Netistä löytyi onneksi tietoa monesko valikon kohta on missä löytyy kyseinen väriavaruuden säätö. Alas – X – Alas – Alas – Alas – X – Vasen – X. Ei mitään. Muutamia kertoja buuttailin konsolia ja koetin uudestaan mutta ei niin mitään. Tämän jälkeen menin hakemaan vanhan 23″ television toisesta huoneesta ja virittelin sen olohuoneen lattialle pistin pleikkarin kiinni siihen komponenttikaapeleilla ja sen jälkeen kävin vaihtamassa väriavaruuden RGB:ksi.
Koetin sokkona ollessa tehdä tätä operaatiota parilla eri ohjaimella koska muistin että jotkut ohjaimet on rikkinäisiä. Kuinka ollakaan konsolissa oli sillä hetkellä kiinni ohjain jossa nappi X ei toiminut lainkaan. Heh. Ei ihme siis että ei päässyt oikeaan valikon kohtaan kun pyörin koko ajan vain alkuvalikossa.
Kun olin saanut vanhalla televisiolla vaihdettua väriavaruuden kohdalleen oli aika taas heittää komponenttikaapelit mäkeen ja laittaa HDMI-adapteri paikalleen. Konsolin uudelleenkäynnistys tuotti jälleen mustaa ruutua HDMI:n kautta. Useampaan kertaan koetin että adapteri on kunnolla kiinni ja että HDMI-johtokin on kunnolla kiinni mutta ei silti mitään kuvaa tullut televisioon. Koetin myös toista HDMI-kaapelia kaiken varmuuden vuoksi mutta ruutu oli ja pysyi pimeänä.
No power adaptor, no messy cords – just one HDMI cable. O’rly? Fuck that, laite tarvitsi silti USB-virran ainakin omassa PS2 Slim -konsolissa.
Tässä vaiheessa sitten netistä etsin YouTubesta videoita ihmisten revieweistä ja vastaavista kun etsin tietoa mustasta ruudusta ko. adapterin kanssa. Siinä huomasin että jollain janarilla oli kiinni laitteessa USB-johto. USB-johto! Mitä ihmettä. Paketin takakannen kuvassa ei ollut mitään havainnollistavaa kuvaa että tällaista pitäisi olla paikallaan. Myös takakannen kuvaus jossa mainitaan “just one HDMI cable” antoi käsityksen että eipä tässä sen suurempia ihmeitä tarvita. No eipä siinä mitään, keittiössä kävin etsimässä paketin ja huomasin että paketissa oli mukana myös USB-johto. Otin USB-johdon muovista ja virittelin sen kiinni adapterista Playstation 2:n etupaneelin USB-liitäntään.
Uusi boottaus ja yhä mustaa ruutua. Sen jälkeen varmistamaan että USB-virta on varmasti kunnolla kiinni. Olihan se mutta kuvaa ei silti tullut. Seuraavana episodina taas komponenttikaapeleihin vaihto ja vanhaan televisioon konsoli kiinni jotta saan varmistettua jäihän näytön asetukset oikeaksi. Piti olevinaan ainakin olla joten jälleen johtojen vaihto-operaatio ja uutta yritystä.
Pian ajattelin että ehkäpä Slim-mallin USB ei vain anna tarpeeksi virtaa ja/tai ne liitännät on vain rikki. Virittelin USB-virran tälle adapterille sitten televisiotasossani olevasta Mac Ministä ja TADAAAA! Konsolin kuva tulee vihdoin televisioon!
USB-kaapeli oli tämän valkoisen muovin alla ovelasti piilossa enkä sitä tajunnut alussa etsiä
Pistin Flatout 2:n sisään ja nojauduin sohvalle parempaan asentoon testiepisodia varten. Samalla sammutin vanhan television lattialta häiritsemästä ja odottelin että peli latautuu. Mutta ei. Mustaa ruutua alkaa taas puskemaan. Siinä vaiheessa olin jo hieman ihmeissäni että mitäs nyt tapahtui, irtosiko kaapeli tai jotain vastaavaa. Taisin vielä käynnistellä konsolia uudelleen mutta vailla tulosta.
Vähän aikaa katselin mustaa ruutua kunnes havahduin huomaamaan että sammutin väärän television 😀 Vanha televisio oli yhä päällä lattialla mutta pääasiallinen televisio jossa konsoli oli kiinni oli sammuksissa. 😀
Tämän jälkeen oikea televisio takaisin päälle ja vanha televisio sammuksiin ja Flatout 2 tuli televisioruudulle juuri kuten sen odotinkin tulevan.
Testisetupin aikana oli aivan järkyttävä kaaos kun tavarat oli pitkin poikin
Vihdoin ja viimein kun adapterin olin saanut kiinni ja toimivana televisioon ja pääsin pelaamaan testinä Flatout 2:ta pääsin testaamaan varsinaista adapteria. Peli tarjosi itselleni 60 Hz taajuuttakin mutta jostain syystä sen kuva oli suttuinen ja hieman tärisevä omalla televisiollani joten paukuttelin menemään 50 Hz kuvataajuudella.
Peli näytti yllättävänkin hyvältä ja tarkalta siihen nähden mitä odotin. Kuvanlaatu oli positiivinen yllätys ainakin tässä pelissä, muita pelejä en ole vielä kerennyt koettamaan. Kuvan tarkkuus ja väritoisto oli sangen asiallinen jota tietenkään ei näy tästä blogin valokuvasta koska otin sen pimeässä huoneessa käsivaralla. Hetken pelailin Flatout 2:ta ja innostuin jopa aloittamaan kauden pelaamista siinä saman illan aikana.
Kokonaisuutena siis pulikka näyttää alkuvaikeuksien ja oman räpeltämisen jälkeen varsin toimivalta kapistukselta. Ainoat miinuspuolet on takakannen hämäävä teksti jossa ei mainita että laite tarvitsee erillisen USB-virran sekä se että USB-virran liitin on typerästi samalla puolella kuin PS2 Slim -mallin virtaliitin joten johtojen kanssa joutuu hieman vääntämään että molemmat saa paikalleen yhtä aikaa.
Toimiva palikka joka olisi kannattanut ostaa jo paljon aikaisemminkin niin olisin päässyt pelailemaan paremmalla televisiolla Pleikkari 2:n peleistä. Playstation 2 on yhä relevantti pelikonsoli myös vuonna 2018. 🙂
The Order: 1886 on Ready at Dawnin ja SCE Santa Monica Studion kehittämä kolmannen persoonan kuvakulmasta kuvattu toiminnallinen seikkailupeli. Sen on julkaissut Sony Computer Entertainment ja se on saatavilla ainoastaan Playstation 4 -pelikonsoleille. Peli on julkaistu helmikuussa 2015.
The Order: 1886:n tarinassa liikutaan vaihtoehtoisessa historiassa Lontoossa vuonna 1886. Protagonistina nähtävä Sir Galahad on osa pyöreän pöydän ritarikuntaa joka on yhä toiminnassaan. Lontoossa on ongelmia ihmisten ja susien risteytymän eli puoliveristen kanssa sekä sen lisäksi myös kapinalliset tuovat oman ongelmansa yhteiskunnan järjestykseen. Galahd kumppaneineen lähtee selvittelemään asiaa mutta matkan aikana alkaa paljastumaan että asiat eivät olekaan aivan niin kuin Sir Galahad kumppaneineen on saatu uskomaan.
Talojen sisustukset olivat tyylikkäitä wanhoina hyvinä aikoina
Pelillisiltä ominaisuuksiltaan The Order: 1886 tarjoaa hyvinkin lineaarisesti etenevää toimintaa. Pelaajalle ei tuota hillittömiä vaikeuksia edetä tarinassa sillä kenttäsuunnittelu ohjaa halutunkaltaiseen etenemiseen. Mukana on onneksi myös tehtäviä joissa itse voi valita kulkuaan päämäärään joka tasapainoittaa yleistä putkijuoksun tunnelmaa. Esimerkiksi yksi tehtävä oli sellainen missä pelaajan tehtävä oli etsiä vartija jolla on avain ja sen jälkeen eliminoida tuo vartija, ottaa avain ja lähteä paikalta pois. Käytännössä ei ollut pakko siis käydä litsimässä jokaista vartijaa vaan mahdollisuus oli heti oikean löydettyä jatkaa matkaansa tarinassa eteenpäin.
Suoraviivaisen etenemisen välille mahtui aina mukaan taisteluita. Taisteluista itselle tuli hieman mieleeni jotain Mafia II:n vivahteita. Laatikoiden takana kyykittiin, noustiin ylös ja räiskittiin menemään jonka jälkeen nopeasti laatikon takaa toiselle. Välillä raadoilta käydään hakemassa loottia jos panokset pääsevät loppumaan ja taistelu päättyy kun viimeinenkin vaihtoehtoisen maailmankatsomuksen omaava vastustaja on päästetty autuaammille metsästysmaille.
Räiskintäkohtaukset toivat mieleeni Mafia II:n tunnelman
Toinen peli minkälaisia fiiliksiä peliin oli imeytynyt – vaikkakin kaukaisesti – oli Assassin’s Creed -pelisarja. Mukana oli pieniä pätkiä kiipeilyä ja juoksenteluita katoilla joka loi osan tästä mielikuvasta, mutta myös se että vaihtoehtoisessa historiassa oli nykyisestä historiastamme tuttuja hahmoja. Tähän seikkailuun mukaan oli saatu Nikolai Tesla joka on pelissä keksijänero joka kehittelee monenlaisia härpättimiä omassa laboratoriossaan.
Tätä peliä on paljon arvosteluissa kehuttu grafiikoistaan eikä ilman syytä. Vaikka graafisesti upeita pelejä on tullut nähtyä jo paljon on silti The Order: 1886:n visuaalinen ilme selkeästi erottuvan kaunis ja tunnelmallinen. Erityisesti pidin kenttien valaistuksesta, sillä valaistus on tekstuureiden lisäksi varmaankin yksi tärkeimmistä asioista tunnelman luonnissa.
Peli tarjoaa myös kameramoodin jonka avulla pystyy kaikessa rauhassa pysähtyä katsomaan pelimaailman kauneutta. Kameramoodi on toteutettu hyvin ja sitä tuli käytettyä paljon.
Kameramoodi mahdollistaa kameran siirtelyn ja kääntelyn parempia Kodak-momentteja varten
Loppupäätelmänä The Order: 1886 on perusviihdyttävä kokonaisuus. Se on hyvä ja suoraviivaisesti etenevä toimintapeli joka tarjoaa How Long To Beat -sivuston keskiarvon mukaan noin 7 tunnin pelikokemuksen. Se ei tuo pelimaailmaan juurikaan mitään ihmeellistä uutta mutta tärkeimpänä puolena se tarjoaa viihdyttävän pelikokemuksen.
