Aleksin Blogi

Tag: Vince Vaughn

  • Leffalauantai: Hacksaw Ridge (Hacksaw Ridge – Aseeton sotilas)

    Desmond Doss (Andrew Garfield) pelastamassa sotamiestä rintamalla.

    Hacksaw Ridge (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan myös nimellä Hacksaw Ridge – Aseeton sotilas on Mel Gibsonin ohjaama historiallinen tositapahtumista kertova sotaelokuva vuodelta 2016. Pääosarooleissa nähdään Andrew Garfield, Teresa Palmer, Luke Bracey sekä Vince Vaughn.

    Elokuvassa kerrotaan Seitsemännen päivän adventistista Desmond Dossista joka värväytyy sotajoukkoihin. Kristillisen vakaumuksensa vuoksi hän ei kuitenkaan ole valmis ottamaan asetta vaan hän tahtoo palvella taistelukentällä lääkintämiehenä. Kutsunnoissa hän on saanut käsityksen että tästä ei pitäisi tulla ongelmia, mutta armeijaan saavuttua hän saa havaita että uskollisuus vakaumukselleen on paikoitellen vaikeaa sillä muut eivät aseetonta sotilasta katso hyvällä.

    Desmond joutuu vakaumuksensa vuoksi konflikteihin tupalaistensa kanssa ja lopulta hän joutuu myös sotaoikeuteen aseista kieltäytymisensä vuoksi. Vaikeista tilanteista huolimatta Desmond pääse lopulta Hacksaw Ridgen taisteluihin missä hän pelastaa toiminnallaan kymmenien miesten hengen. Wikipedian tietojen mukaan Desmond Doss pelasti yksin vihollisen tulessa 12 tunnin aikana 75 miehen hengen (katso täältä).

    Dorothy Schutte (Teresa Palmer)

    Hacksaw Ridge on mielenkiintoinen poikkeus perinteisten sotaelokuvien joukossa, sillä se nostaa perinteisten sankariroolien sijaan esille sen että sodassa voi olla sankari myös se joka ei tartu aseeseen ja riistä toisen ihmisen henkeä.

    Pidin kuinka selkeästi Desmondin kristillinen vakaumuksen tärkeys tuotiin esiin ilman että siitä olisi rakennettu liiallisen kaunisteltua tai tarpeettoman kurjisteltua kerrontaa. Desmond saa vakaumuksensa vuoksi oman osansa ihmisten pilkasta ja hän saa kohdata epäoikeudenmukaista kohtelua uskonsa vuoksi, mutta usko kuitenkin kantaa yli vaikeidenkin hetkien tullen lopulta siunaukseksi monille.

    Ohjauksellisesti elokuva on tyylikästä katsottavaa, vaikkakin sotaelokuvien tavalliseen tyyliin se voi olla herkemmille vastenmielistäkin katsottavaa sillä Gibson ei tarpeettoman paljoa filmatisoinnissaan säästele näyttäessään sodan vastenmielisiä puolia. Mikäli irti revenneet raajat tai veren ja sisäelimien näkeminen taistelukentällä aiheuttaa vastenmielisyyttä valkokankaalla katsottuna on hyvinkin mahdollista että tämä elokuva ei tule nousemaan suosikkeihin.

    Pidin tästä elokuvasta paljon. Se on toimiva sotaelokuva joka taistelun kylmyyden keskeltä löytää kuitenkin ihmisyyden äänen. Se kuvaa hienosti kuinka aito usko joka on hionut luonteen lujuutta kantaa läpi vaikeidenkin paikkojen.

    Todellisessa elämässä Desmond Doss sai toiminnastaan taistelukentillä ensimmäisenä aseistakieltäytyjänä Yhdysvaltojen armeijan korkeimman sotilasansiomitalin Medal of Honorin.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 436 892annettuun ääneen”]8,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Dodgeball: A True Underdog Story (Boltsit pelissä – Dodgeball)

    Peter La Fleur (Vince Vaughn) joukkueineen

    Dodgeball: A true underdog story (IMDB) joka suomessa on tunnettu myös nimellä Boltsit pelissä – Dodgeball on vuonna 2004 julkaistu komedia jonka on ohjannut myös We’re the Millers -elokuvan ohjauksesta tuttu Rawson Marshall Thurber. Pääosarooleissa nähdään Vince Vaughn, Ben Stiller sekä Christine Taylor.

    Elokuvan tarinan keskiössä on kaksi miestä, Peter La Fleur (Vince Vaughn) ja White Goodman (Ben Stiller), jotka kumpikin pyörittävät kuntosalitoimintaa. White Goodmanin sali on suosittu kauniiden ja komeiden keskuudessa kun taas Peter La Fleurin kuntosali Average Joe’s Gymnasium on nimensä mukaisesti tavalliselle tallaajalle sopiva paikka treenaamiseen.

    Peterin sali joutuu hankalan paikan eteen kun lakinainen Kate Veatch (Christine Taylor) tulee White Goodmanin pankin asianajanana paikan päälle kertomaan että sali menee maksamattomien velkojen vuoksi kiinni mikäli he eivät saa taiottua jostakin 50.000 dollaria maksuihin. Hankalan tilanteen hetkellä Peterin vakioasiakkaat päättävät toimia Peterin kanssa pelastaakseen heille tärkeän salin kohtalon. He päättävät osallistuvat polttopalloturnaukseen jonka pääpottina on tarvittavat 50.000 dollaria.

    White Goodman (Ben Stilelr)

    Dodgeball on perinteinen helposti lähestyttävä hyvän mielen lämminhenkinen komedia jossa huumorin alla kuitenkin pidetään kaiken aikaa tukevasti kiinni tarinan syvemmästä merkityksestä. Tarinan syvemmällä merkityksellä tarkoitan siis elokuvan kuvausta ystävyyden merkityksestä, yhteen hiileen puhaltamisen tärkeydestä sekä hyvien asioiden tapahtumisesta niille jotka toimivat oikein ja oikeamielisesti.

    Tarinassa on lajityypilleen uskollisesti useampia pieniä ennalta arvattavia sivujuonteita ja kliseisiä ratkaisuita aina cheerleaderiin rakastuneesta nörtistä ylimielisen ja koppavan uhoajan heikkoon itsetuntoon.

    Vaikka koko paketti onkin ommeltu kasaan kliseistä tai muuten vain useampaan otteeseen muissa lajityyppinsä elokuvissa nähdyistä piirteistä oli tämä omaan makuuni silti selkeästi keskivertoa parempi elokuva omassa genressään.

    Pidin erityisesti paikoitellen karkeasta ja absurdista huumorista, parodioiduista kulttuurillisista viittauksista sekä sen korostetun kliseisistä piirteistä. Hyvällä maulla tehty itsetietoinen kliseisyys toimii aina, mutta valitettavan usein lopputuloksesta käteen jää ainoastaan silmiä satuttava ja sielua koskettava myötähäpeä. Ilahduttavasti Dodgeball onnistuu välttämään kaikki uhkaavat sudenkuopat ja lopulta tarjoaa katsojalleen tarpeeksi överiksi vedettyä huumoria niihin hetkiin jolloin haluaa vain istua alas ja nauraa kepeälle viihteelle .

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 220 651 annettuun ääneen”]6,7/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: The Break-Up

    Brooke Meyersin roolissa nähdään Jennifer Aniston

    The Break-Up (IMDB) on vuonna 2006 julkaistu elokuva jonka tyylilajeiksi IMDB:ssä on listattu draama, romantiikka sekä komedia. Henkilökohtaisesti jättäisin kuitenkin listauksesta suosiolla komedian pois ja luokittelisin tämän ainoastaan romanttiseksi draamaksi. Elokuvan ohjauksesta on vastannut mm. Ant-Manista tuttu Peyton Reed ja sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston sekä Vincent Vaughn.

    Elokuvan juonessa kerrotaan pariskunnasta Garystä (Vaughn) ja Brookesta (Aniston) jonka suhde alkaa rakoilemaan päätyen eroon. Kumpikaan heistä ei varsinaisesti tunnu haluavan sitä mutta kommunikaatiohaasteiden vuoksi kumpikaan ei tunnu tietävän mitä toinen tahtoo. Brooke tahtoisi kokea olevansa arvostettu ja rakastettu ja että hänen panostuksensa parisuhteen eteen tulisi huomatuksi myös Garyn toimesta eikä Garynkään toiveet juurikaan poikkea Brooken toiveista. Kuitenkin tavat joilla kumpikin kokevat arvostuksen ja kunnioituksen ovat erilaisia jonka seurauksena syntyy uusia riitoja ja sitä myöten myös lapsellista käytöstä puolin jos toisin.

    Brooke tahtoisi Garyltä anteeksipyyntöä ja muutosta käytökseensä ja ryhtyy toimimaan monin erilaisin tavoin joilla tahtoo saada Garyn ymmärtämään mitä tämä on menettämässä. Gary ei kuitenkaan tajua vihjeitä ja niinpä hän ajautuu emotionaalisesti aina vain kauemmaksi Brookesta.

    Gary Grobowski (Vincent Vaughn)

    The Break-Up oli mielenkiintoinen poikkeama lajityyppinsä normaalista edustajasta. Se avaa kiintoisalla tavalla parisuhteen molemman osapuolen tapaa käsitellä eroa, eron syitä ja tahtotilaa koko erolle. Kummallakin on omat toimintamallinsa joilla he eroa käyvät läpi ja kummallakin on omat sokeat pisteensä joita he näkevät vasta myöhemmin matkan varrella joko omatoimisesti tai asiaa ulkopuolelta seuraavan näkökulman kautta.

    Elokuvaa ei voi laskea iloiseksi tai edes järin hyvän mielen filmiksi, sillä lähes koko keston ajan käydään läpi eroa ja siihen liittyviä kinasteluita sekä tuodaan esiin rasittavia piirteitä joita ihmisissä nousee esiin heidän hakiessaan oikeassa olemisen tyydytystä.

    Pidin kuitenkin tästä elokuvasta. Oli viihdyttävää katsoa vaihteen vuoksi elokuvaa joka ei kerro pelkästään onnellista parisuhdetarinaa vaan se kuvaa suhteiden ikävän ja raadollisemmankin puolen niinä hetkinä kun kaikki ei ole enää hyvää ja kaunista.

    Roolisuorituksista ja ohjauksesta elokuvassa ei löydä pahaa sanottavaa ja kaikki perus elementit on tukevasti paikallaan. Vaughn ja Aniston ovat kumpikin uskottavia rooleissaan ja heidän tulkintojaan on mielenkiintoista seurata.

    Turvaväli on hyvä säilyttää

    Kokonaisuutena The Break-Up on hyvä elokuva joka tarjoaa vaihtelua tavallisesti nähtäviin hyvän mielen parisuhde-elokuviin. Se ei tarjoa onnellisuutta kovinkaan suurella mitta-asteikolla mitattuna, mutta se heittelee kuitenkin toivon rippeitä katsojalle kun kumpikin vähitellen kasvavat näkemään myös omia virheitään pelkästään toisen virheiden sijaan. Samoin se myös välillisesti kertoo katsojalleen siitä että toisinaan kunniotuksen puute on ainoastaan kommunikaation vajavaisuudesta johtuvaa harhaa.

    Kuten jokainen muukin näkemäni Anistonin tähdittämä filmi on tämäkin näkemisen arvoinen elokuva joka kestää hyvin useammankin katselukerran.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 114 223 annettuun ääneen”]5,8,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Old school

    Mitch (Luke Wilson)

    Old school (IMDB) on vuonna 2003 julkaistu komedia jonka ohjauksesta on vastannut mm. Road Trip, Due Date sekä The Hangover -elokuvista tunnettu Todd Phillips. Pääosissa nähdään Luke Wilson, Will Ferrell sekä Vince Vaughn.

    Tarinan alussa näytetään kuinka Mitch (Luke Wilson) palaa työmatkalta odotettua aikaisemmin kotiinsa ja yllättää vaimonsa kesken alkuvaiheilla olevien kimppakivojen. Mitchillä ja tyttöystävällään tulee ero ja eron seurauksena Mitch muuttaa muualle. Mitchin ystävä Beanie (Vince Vaughn) auttaa häntä saamaan asunnon opiskelijakampukselta tai aivan sen lähistöltä ja pian meininki muuttuukin jo eron surusta bilettämiseksi.

    Mitchin ja Beanien vasta avioituneella ystävällä Frankilla (Will Ferrell) lähtee näissä opiskelijabileissä meininki tuoreen vaimon mielestä hieman sopimattomaksi ja pian Frank viettääkin enemmänkin aikaa Mitchin nurkissa.

    Bileiden järjestämiselle uhkaa pian tulla kuitenkin loppu kun yliopiston dekaani puuttuu asiaan ja sääntöjen perusteella pyrkii sulkemaan asuntolan. Dekaani Pritchard (Jeremy Piven) onkin kaverusten vanha tuttu jonka kanssa ei kovin lämpimät välit ole olleet joten kyseessä sulkemishaluille onkin selkeästi henkilökohtaisemmat syyt. Pian kaverukset joutuvatkin toden teolla kamppailemaan asuntolastaan jotta bilettäminen voi jatkua eikä dekaani saa vedettyä pisintä tikkua.

    Frank (Will Ferrell)

    Old school edustaa varsin tavanomaista high school -kampuksien maailmaan sijoittuvaa komediaa vaikkakin hieman erilaisista lähtökohdista. Siinä missä monet lajityyppinsä edustajat kertovat tarinaa yliopistossa opiskelevista nuorista on tämän filmatisoinnin tapauksessa kyseessä jo elettyä nuoruuttaan yhä uudelleen lämmittelevien kolmikymppisten paluu kampuksien bilettämiskulttuuriin.

    Mukaan mahtuu pienimuotoisia ihmissuhdetarinoita, kiusallisia tilanteita satunnaisen yhden yön hoidon kanssa uudelleen törmäillessä eri ympäristössä, entiseen high school -rakkauteen uudelleen törmäämistä ja vanhan suolan janoa sekä tietenkin paikoitellen jopa villiäkin bilettämistä.

    Vaikka päällisin puolin elokuva on puhtaasti dokauskulttuurillista hömppäviihdettä on silti tässäkin merkittävämpi syvyysulottuvuus sen kuvauksesta ystävyydestä. Ihmissuhteita elämässä tulee ja menee, mutta ystävyys on silti jotain sellaista joka säilyy elämäntilanteidenkin muuttuessa. Näidenkin kumppaneiden kesken yhdessä nähdään ja koetaan niin häitä kuin hautajaisiakin, bilettämistä kuin perhejuhliakin – elämää sen moninaisissa muodoissa.

    Beanie (Vince Vaughn)

    Kokonaisuutena Old school on kepeä hyvän mielen viihde-elokuva jonka jaksaa katsoa kerran tai vaikka parikin. Se ei ole omassa lajityypissään mitenkään kovinkaan poikkeava tuotos, joten niinä hetkinä kun haluaa katsoa sopivan rentouttavaa elokuvaa vailla tarpettoman monimutkaisia juonikuvioita on tämä toimiva valinta.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 203 486 annettuun ääneen”]7,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: The Cell

    Catherine Deanen roolissa nähdään Jennifer Lopez

    The Cell (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu sci-fin, kauhun ja trillerin sekoitus. Sen on ohjannut mm. myöhemmästä Mirror Mirror -elokuvasta tunnettu Tarsem Singh. Pääosarooleissa nähdään Jennifer Lopez, Vince Vaughn sekä Vincent D’Onofrio.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan mieleltään sairaasta rikollisesta Carlista (Vincent D’Onofrio) jolla on tapana tappaa naisia, tehdä heistä nukkemaisia ja kuvata heidän kuolemastaan myös snuff-filmi jota hän voi myöhemmin katsella samalla kun roikottaa itseään metallisissa ketjuissa kehossaan olevista koukuista ruumiin yllä luultavasti siitä seksuaalisia nautintoja hakiessaan. Uusimman uhrin ollessa vielä kateissa mutta oletettavasti yhä elossa poliisi ja FBI pääsevät hänen jäljilleen. Virkavallan harmiksi Carl on kuitenkin mieleltään niin järkkynyt että hän ei ole enää kiinni tässä ajassa ja todellisuudessa ja niinpä uhrin löytämiseksi ja pelastamiseksi joudutaan etsimään uudenlaista apukeinoa.

    FBI on yhteydessä kokeellista hoitomuotoa käyttävään yritykseen jossa hoitavan henkilön ja potilaan mielet yhdistyvät teknologian keinoin ja he kokevat yhteisiä kokemuksia yleensä potilaan mielessä. Hoitohenkilökuntaan kuuluva Catherine (Jennifer Lopez) astuu skitsofrenisen Carlin mieleen pyrkien selvittämään viimeisen uhrin olinpaikan ennen kuin ajastettuna tapahtuva hukuttamiskuolema lasisessa kopissa videoituna päättää vielä yhden ihmisen hengen.

    Carl Stargher (Vincent D’Onofrio)

    Matka sairaan ja häiriintyneen mielen syövereihin on vaarallisuudestaan huolimatta kiehtova kokemus Catherinelle, sillä hän saa nähdä Carlin historiaa ja löytää sieltä traumoja joiden vuoksi miehestä on tullut niin mielenvikainen yksilö.

    The Cell yllätti itseni positiivisesti mielenkiintoisella tarinallaan. Pidin kuinka siinä oli kiintoisalla tavalla saatu yhdistettyä toimivalla tapaa Sci-Fi-elementtejä perinteiseen kauhu/trilleri-elokuvaan ja sitä kautta saatu luotua monipuolisempi ja syväluotaavampi tarina. Juonen mielenkiintoisuutta lisäsi myös tapa kuinka sairaita tekoja tekevästä Carlista annetaan kuitenkin inhimillinen ja persoonallinen kuva ja avataan sitä mitkä asiat ovat johtaneet hänen mielensä järkkymiseen ja sitä kautta myös mielipuolisiin ja sadistisiin tekoihin.

    Elokuvan onnistuminen alitajunnan ja todellisuuden välisen suhteen ja niistä toiseen siirtymisen kuvaajana uskottavasti on iso vahvuus, sillä sitä kautta tarinassa mielikuvituksen luomalle epätodelliselle maailmalle jää enemmän liikkumatilaa tarinan miljöön rakentamisessa. Mielipuolen kuin terveemmänkin yksilön alitajunnan maailmaan mahtuu monenlaista erikoista asiaa ja niiden kuvaus oli omaan makuuni tyylillisesti miellyttävää. Ne antoivat elokuvalle persoonallisuutta ja vapaammat kädet kuvata hieman taiteellisempiakin visioita rikkomatta elokuvan realistisempia aspekteja.

    Alitajunnan maailmassa nähdään visuaalisesti mielenkiintoisia kohtauksia

    Kokonaisuutena The Cell on omalaatuinen ja mielenkiintoinen kauhutrilleri jossa on paljon kiehtovia piirteitä. Vaikka elokuvan tarina onkin häiriintynyt ja sairas oli ilahduttavaa nähdä kuinka siinä ei lähdetä nojaamaan perinteiseen pahat on pahoja vain pahuuttaan -tyyliseen ajatteluun vaan siinä avataan Carlin hamoa siten että hänestäkin tulee käsitys ihmisestä joka kokemansa kaltoinkohtelun seurauksena on tullut sairaaksi persoonaksi.

    Pidin myös elokuvan visuaalisesta tyylistä sci-fi-maailman kohtauksissa missä nähdään eksoottisia ja astetta taiteellisempiakin mielen maisemia. Esimerkiksi kaikki asiat mitä Carlin mielessä näkyi eivät olleet synkkiä vaan osa oli enemmänkin puhtaan taiteellisia hakien ympäristöönsä surrealistisia vivahteita.

    Loppupäätelmänä The Cell on lajityypissään näkemisen arvoinen elokuva. Sen sairas maailma voi olla paikoitellen ahdistava joillekin katsojille joten aivan varauksetta elokuvaa en uskalla jokaiselle suositella, mutta mikäli tämän tyylin elokuvat kuuluvat niihin joita pystyt katsomaan ja pidät niistä on tämä leffa jota ei kannata ohittaa.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 88 192 annettuun ääneen”]6,3/10[/simple_tooltip])