Leffalauantai: The Cell

Catherine Deanen roolissa nähdään Jennifer Lopez

The Cell (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu sci-fin, kauhun ja trillerin sekoitus. Sen on ohjannut mm. myöhemmästä Mirror Mirror -elokuvasta tunnettu Tarsem Singh. Pääosarooleissa nähdään Jennifer Lopez, Vince Vaughn sekä Vincent D’Onofrio.

Elokuvan tarinassa kerrotaan mieleltään sairaasta rikollisesta Carlista (Vincent D’Onofrio) jolla on tapana tappaa naisia, tehdä heistä nukkemaisia ja kuvata heidän kuolemastaan myös snuff-filmi jota hän voi myöhemmin katsella samalla kun roikottaa itseään metallisissa ketjuissa kehossaan olevista koukuista ruumiin yllä luultavasti siitä seksuaalisia nautintoja hakiessaan. Uusimman uhrin ollessa vielä kateissa mutta oletettavasti yhä elossa poliisi ja FBI pääsevät hänen jäljilleen. Virkavallan harmiksi Carl on kuitenkin mieleltään niin järkkynyt että hän ei ole enää kiinni tässä ajassa ja todellisuudessa ja niinpä uhrin löytämiseksi ja pelastamiseksi joudutaan etsimään uudenlaista apukeinoa.

FBI on yhteydessä kokeellista hoitomuotoa käyttävään yritykseen jossa hoitavan henkilön ja potilaan mielet yhdistyvät teknologian keinoin ja he kokevat yhteisiä kokemuksia yleensä potilaan mielessä. Hoitohenkilökuntaan kuuluva Catherine (Jennifer Lopez) astuu skitsofrenisen Carlin mieleen pyrkien selvittämään viimeisen uhrin olinpaikan ennen kuin ajastettuna tapahtuva hukuttamiskuolema lasisessa kopissa videoituna päättää vielä yhden ihmisen hengen.

Carl Stargher (Vincent D’Onofrio)

Matka sairaan ja häiriintyneen mielen syövereihin on vaarallisuudestaan huolimatta kiehtova kokemus Catherinelle, sillä hän saa nähdä Carlin historiaa ja löytää sieltä traumoja joiden vuoksi miehestä on tullut niin mielenvikainen yksilö.

The Cell yllätti itseni positiivisesti mielenkiintoisella tarinallaan. Pidin kuinka siinä oli kiintoisalla tavalla saatu yhdistettyä toimivalla tapaa Sci-Fi-elementtejä perinteiseen kauhu/trilleri-elokuvaan ja sitä kautta saatu luotua monipuolisempi ja syväluotaavampi tarina. Juonen mielenkiintoisuutta lisäsi myös tapa kuinka sairaita tekoja tekevästä Carlista annetaan kuitenkin inhimillinen ja persoonallinen kuva ja avataan sitä mitkä asiat ovat johtaneet hänen mielensä järkkymiseen ja sitä kautta myös mielipuolisiin ja sadistisiin tekoihin.

Elokuvan onnistuminen alitajunnan ja todellisuuden välisen suhteen ja niistä toiseen siirtymisen kuvaajana uskottavasti on iso vahvuus, sillä sitä kautta tarinassa mielikuvituksen luomalle epätodelliselle maailmalle jää enemmän liikkumatilaa tarinan miljöön rakentamisessa. Mielipuolen kuin terveemmänkin yksilön alitajunnan maailmaan mahtuu monenlaista erikoista asiaa ja niiden kuvaus oli omaan makuuni tyylillisesti miellyttävää. Ne antoivat elokuvalle persoonallisuutta ja vapaammat kädet kuvata hieman taiteellisempiakin visioita rikkomatta elokuvan realistisempia aspekteja.

Alitajunnan maailmassa nähdään visuaalisesti mielenkiintoisia kohtauksia

Kokonaisuutena The Cell on omalaatuinen ja mielenkiintoinen kauhutrilleri jossa on paljon kiehtovia piirteitä. Vaikka elokuvan tarina onkin häiriintynyt ja sairas oli ilahduttavaa nähdä kuinka siinä ei lähdetä nojaamaan perinteiseen pahat on pahoja vain pahuuttaan -tyyliseen ajatteluun vaan siinä avataan Carlin hamoa siten että hänestäkin tulee käsitys ihmisestä joka kokemansa kaltoinkohtelun seurauksena on tullut sairaaksi persoonaksi.

Pidin myös elokuvan visuaalisesta tyylistä sci-fi-maailman kohtauksissa missä nähdään eksoottisia ja astetta taiteellisempiakin mielen maisemia. Esimerkiksi kaikki asiat mitä Carlin mielessä näkyi eivät olleet synkkiä vaan osa oli enemmänkin puhtaan taiteellisia hakien ympäristöönsä surrealistisia vivahteita.

Loppupäätelmänä The Cell on lajityypissään näkemisen arvoinen elokuva. Sen sairas maailma voi olla paikoitellen ahdistava joillekin katsojille joten aivan varauksetta elokuvaa en uskalla jokaiselle suositella, mutta mikäli tämän tyylin elokuvat kuuluvat niihin joita pystyt katsomaan ja pidät niistä on tämä leffa jota ei kannata ohittaa.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 6,3/10)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *