Tag: Vuoden 1953 elokuva

  • Leffalauantai: Ugetsu

    Genjuro (Masayuki Mori) sekä Neiti Wakasa (Machiko Kyô) nauttimassa rakkaudesta Kenji Mizoguchin ohjaamassa vuoden 1953 elokuvassa Ugetsu.

    Ugetsu (alkuperäinen nimi Ugetsu monogatari) (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan nimellä Ugetsu – Kalpean kuun tarinoita on Kenji Mizoguchin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1953. Pääosarooleissa nähdään Masayuki Mori, Kinuyo Tanaka, Machiko Kyô, Mitsuko Mito sekä Eitarô Ozawa.

    Ugetsun tarinassa keskitytään pääosin kahteen pienessä kylässä elävään pariskuntaan sodan aikana ja erityisesti huomio kiinnittyy perheiden miehiin. Perheiden miehillä, Genjurôlla (Masayuki Mori) sekä Tobeilla (Eitarô Ozawa) on kummallakin suuria unelmia ja haaveita – siinä missä toinen tahtoo saada varallisuutta kerättyä sodan mahdollistamien tilanteiden vuoksi, on toisella tahto tulla samuraiksi.

    Molempien vaimot ovat miehiään enemmän jalat maassa olevaa sorttia ja he pyrkivät saamaan miehilleen ymmärrystä asioiden prioriteetteihin, mutta heidän realistisemmat toiveet eivät saa miehiä unohtamaan omia unelmiaan. Omien unelmien tavoittelemisella on hintansa jonka kumpikin mies joutuu lopulta kohtaamaan.

    Pidän tästä elokuvasta paljon. Se on mukavan rauhallinen tunnelmaltaan, se etenee miellyttävän verkkaisella tahdilla ja se sisältää ajatuksia herättävän moraalisen opetuksen unelmista ja niiden tavoittelemisesta sekä asioiden todellisesta merkityksestä.

    Pohjimmiltaan tarinan syvempi merkitys onkin lähellä sitä mitä se on myös elokuvassa Unelmien sielunmessu (lue arvostelu), vaikka elokuvista saa yhteneväisyyksiä muutoin hakemalla hakea eikä niitä siltikään löydä. Pohjimmiltaan kyse tässäkin on omien unelmien pakkomieleisestä tavoittelemisesta siitäkin huolimatta että sillä on turmeleva vaikutus.

    Ajatuksen voineekin tiivistää kysymykseen siitä, olisivatko kaikki unelmamme ja haaveemme todella tavoittelemisen arvoisia, mikäli tietäisimme jo ennalta niiden saavuttamisen todellisen hinnan?

    Olen aikaisemmin nähnyt tämän elokuvan jo kahdesti (vaikkakin toinen katselukerta oli kommenttiraidan kanssa katsoen), eikä tämä kolmaskaan katselukerta muuttanut näkemystäni lainkaan huonommaksi.

    Olen tämän lisäksi nähnyt muutamia muitakin Mizogucin elokuvia ja jokainen niistä on ollut sellainen että olen joko katsonut tai vähintäänkin aion tulevaisuudessa mahdollisuuksieni mukaan katsoa ne useampaan kertaan. Tästä voi arvata oikein sen, että useammassakin Mizoguchin elokuvassa on jotain sellaista mikä puhuttelee itseäni.

    Ugetsu on yksi näistä Mizoguchin elokuvista jotka kuuluu nähdään useampaan kertaan, ja se onkin mestariteos joka ansaitsee paikkansa Suosituksia-sivulla (katso tästä).

  • Leffalauantai: Gentlemen Prefer Blondes (Herrat pitävät vaaleaveriköistä)

    Lorelei Leen roolissa nähdään Marilyn Monroe

    Gentlemen Prefer Blondes (IMDB) eli suomalaisittain Herrat pitävät vaaleaveriköistä on vuonna 1953 julkaistu romanttinen ja komediallinen musikaali jonka on ohjannut Howard Hawks. Pääosarooleissa nähdään Marilyn Monroe, Jane Russell, Charles Coburn, Tommy Noonan sekä Elliott Reid.

    Tarinassa kerrotaan showtanssija Lorelei Leestä (Marilyn Monroe) joka on menossa avioliittoon rikkaan Gus Esmond Juniorin (Tommy Noonan) kanssa. Gusin isä ei avioliittoaikeista ole lainkaan innoissaan ja niinpä hän palkkaa yksityisen etsivän Ernie Malonen (Elliott Reid) seuraamaan poikansa vaimoehdokasta hänen ollessa ystävänsä Dorothyn (Jane Russell) kanssa laivalla kohden Ranskaa.

    Loreleilla on taipumus vaikuttaa hieman yksinkertaiselta blondilta, flirttailla ja vetää puoleensa paljon huomiota miehiltä aina nuoresta pojasta vanhaan vaariin saakka ja niinpä yksityisetsivällä on pian hallussaan kuvia joista voisi helposti tulla vääränlaisia mielikuvia niin Gusille, hänen isälleen kuin myös flirttailleen miehen vaimollekin.

    Dorothy Shaw (Jane Russell)

    Gentlemen Prefer Blondes on ilahduttavan humoristinen musikaali joka kepeästä olemuksestaan huolimatta onnistuu kuvaamaan kärjistäen elämän kenties ikäviäkin lainalaisuuksia joiden ääneen sanominen nykyisellä vuosikymmenellä on lähestulkoonsa jo omiaan aiheuttamaan mielipahaa ihmisten keskuudessa – jos ei muualla niin ainakin sosiaalisessa mediassa.

    Tarinassa nuori ja kaunis showtanssija Lorelei ei lainkaan kainostele saati koe moraalista ongelmaa siitä että hän on kiinnostunut varakkaista miehistä ja heidän varallisuudestaan. Naisellisen viehätysvoiman valjastaminen heikkomielisten miesten viettelyyn ei aiheuta minkäänlaisia tunnontuskia ja esimerkiksi myös naimisissa olevan vanhan miehen pään pyörälle pistettyään haluaa hän saada tuon miehen vaimolle kuuluvan timanttisen tiaran.

    Lorelei tiedostaa että vanhuus koittaa joskus aikanaan, nuoruuden kauneus ja viehätysvoima haihtuu tai vähintäänkin laimenee tulevien vuosien myötä, mutta timantit ovat silloinkin naisen paras ystävä. Jonkinmoisesta yksinkertaisuudestaan huolimatta hän on huomannut elämän lainalaisuuksista sen verran että tietää miesten olevan ikään katsomatta heikkoina hänenkaltaisiinsa nuoriin ja kauniisiin naisiin jotka osaavat käyttää naisellista viehätysvoimaansa miesten pään pyörälle pistämiseen.

    Lorelei ja tuleva miehensä ovat molemmat stereotyyppisiin sukupuolirooleihinsa osuvia hahmoja joissa kaikesta kärjistyksestään huolimatta on yhteiskunnallisesta perspektiivistä katsoen paljon totuuspohjaa parisuhteiden näkökulmasta vielä tänäkin päivänä. Moni mies yhä edelleen ensisijaisesti on kiinnostuneempi nuoremmista kuin vanhemmista naisista (lue täältä englanniksi lisää deittisivustolta kerätystä datasta) ja ainakin amerikassa useat hyvin tienaavat naiset kipuilevat sen kanssa että eivät löydä miestä joka ansaitsee heitä paremmin (lue artikkeli täältä).

    Painopisteen ollessa Loreleissa ja hänen taipumuksestaan haluta varakas mies annetaan elokuvassa silti hyvin tilaa myös toisenlaisille näkökulmillle, sillä hänen ystävänsä Dorothy ei ole lainkaan kiinnostunut miehen varallisuudesta. Mies joka kertoo varallisuudestaan on hänelle lähinnä vastenmielinen vaihtoehto, joten elokuvan tähtikaksikosta ei luoda pelkästään mielikuvaa tyhjäpäisinä rahan perässä juoksevista viettelijättäristä sen enempää kuin kaikista miehistäkään ei luoda kuvaa kauniiden naisten lumoihin joutuvista typeryksistä.

    Lorelei ja Gus (Tommy Noonan)

    Omaan makuuni tämä oli erinomainen elokuva. Se onnistuu olemaan humoristinen ja viihdyttävä, sen musikaaliset osuudet koreografioineen on toimivia kautta linjan ja sen kärjistetty mutta silti monessa mielessä varsin todenmukainen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välinen dynamiikan kuvaus on jotain mitä toivoisin näkeväni elokuvissa yhä yhtä sympaattisella ja kepeämielisellä otteella toteutettuna.

    Elokuva pääsi myös Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 30 399 annettuun ääneen”]7,2/10[/simple_tooltip])