Leffalauantai: Requiem for a dream (Unelmien sielunmessu)

Harry Goldfarb (Jared Leto)

Requiem for a dream (IMDB) joka on Suomessa tunnettu myös nimellä Unelmien sielunmessu on vuonna 2000 julkaistu draamaelokuva. Sen on ohjannut Darren Aronofsky joka tunnetaan myös tämän blogin Suosituksia-sivullekin päätyneiden elokuvien Black Swanin ja mother! ohjauksesta. Pääosaroolituksissa nähdään Jared Leto, Ellen Burstyn, Jennifer Connelly sekä Marlon Wayans.

Elokuvan tarinassa kerrotaan huumeiden käytöstä useammasta eri perspektiivistä. Tarinan alussa Jared Leton näyttelemä Harry Goldfarb käy viemässä äidilleen hyvinkin rakkaan television jälleen kerran kanikonttoriin jotta saisi siitä taas rahaa huumeidensa ostoon. Äiti Sarah (Ellen Burstyn) sitten käy hakemassa ties monettako kertaa televisionsa takaisin ja palaa jälleen arkielämäänsä eli televisiovisailuiden seurantaan.

Harryn ystävä Tyrone (Marlon Wayans) on sitä mieltä että heidän olisi aika mennä eteenpäin ja itse ruveta myymään huumeita jotta saisivat rahaa ja elämäänsä sitä kautta eteenpäin. Ajatus ottaa tuulta alleen ja vähitellen huumekuviot lähtevät kulkemaan ja tuottamaan rahaa. Harryllä on myös tyttöystävä Marion (Jennifer Connelly) jonka kanssa myös suhde menee hyvin ja pari viettää onnellista aikaa yhdessä toisistaan ja päihteistä nauttien.

Harryn saatua elämäänsä parempaan ruotuun ja myös talouttaan parempaan kuntoon päättää hän hyvittää äidilleen aikaisemmat television kanitusoperaatiot ja hankkia tälle uuden ison television. Käydessään äitinsä luona kertoakseen tämän ilouutisen hän havaitsee kuitenkin äidistään poikkeuksellista käyttäytymistä ja tajuaa että äitinsä ei ole aivan normaalissa tilassa.

Äitinsä on aikaisemmin saanut ilmoituksen että hän pääsee seuraamaansa televisio-ohjelmaan esiintymään ja hän on alkanut dieetille jotta mahtuisi kauniiseen punaiseen mekkoon näyttääkseen hyvältä televisiossa. Dieetti on kuitenkin hakenut epäterveitä muotoja ja piristävien pillereiden voimalla hän saa pidettyä nälkäänsä kurissa ja painoaan pudotettua. Harry tajuaa äitinsä päihteilyn ja koettaa puhua hänelle järkeä mutta heikolla menestyksellä. Vähitellen jokaisen päähenkilön elämä luisuu alamäkeä pitkin päihteiden viitoittamalla tiellä.

Sarah Goldfarb (Ellen Burstyn)

Olin nähnyt Requiem for a dreamin kahdesti tai kolmesti aikaisemmin, mutta edellisestä katsontakerrasta oli aikaa luultavasti jo kymmenisen vuotta tai ylikin joten oli mielenkiintoista palata tämän elokuvan äärelle nähtyäni välissä useita satoja muita elokuvia. Ennen tätä katsontakertaa muistikuvana oli ainoastaan että kyseessä oli huume-elokuva joka ei ollut kauhean iloinen joten suuri osa elokuvasta oli jo onneksi unohtunut ja monessa mielessä tätä pääsi katsomaan uusin silmin.

Muistan aikoinani ihmetelleeni kun eräs nettituttavani käytti tästä ilmaisua ahdistava elokuva. Itseni mielestä tässä ei ollut mitään ahdistavaa ja se oli ainoastaan hyvä elokuva joskus kauan sitten. Mielenkiintoista oli tästä perspektiivistä katsoen analysoida kuinka paljon sitä itse onkaan kymmenessä vuodessa muutttunut – tai sitten vain tapani katsoa elokuvia on muuttunut radikaalisti – sillä tämän elokuvan ahdistavuus ja painostavuus kävi niin kovaksi että useamman kerran joutui pitämään kesken elokuvaa taukoa, keittämään kahvit ja jatkamaan vasta sitten kun ensin oli saanut hieman kerättyä itseään. Nyt ymmärrän itsekin miten tätä on aikoinaan tuttavani voinut pitää ahdistavana.

Palataan kuitenkin takaisin itse tarinaan ja siihen miten tämä elokuva onnistuu tämänkaltaisen tunnetilan saamaan aikaiseksi, sillä kovin usein tällaista tunnereaktiota ei tule koettua mistään taiteesta.

Tarina alkaa varsin harmittomasti kuvauksella nuorista jotka vetävät huumeita, tekevät sen eteen typeryyksiäkin kuten äidin television kantaminen kanikonttoriin, mutta kuitenkin elämänhallinta pysyy vielä sellaisessa mittakaavassa että elämää koetaan kadun aurinkoista puolta kulkien. Huumeiden kauppaaminen tuottaa tulosta ja rahaa tulee käytettyä niin äidin kuin tyttöystävänsäkin elämän laadun parantamiseen. Harry uskoo Marionin kykyihin ja on tukemassa häntä niin emotionaalisella kuin myös taloudellisellakin puolella. Elämä näyttää kaikille loistoaan.

Marion Silverin roolissa nähdään Jennifer Connelly

Kuviot alkavat Harryllä, Marionilla ja Tyronella kuitenkin ottaa ikävämpiä muotoja kun huumeiden saanti vaikeutuu. Kamaa ei enää tule myyntiin, rahavarastot alkavat hupenemaan ja pian alkaa jo omatkin vierotusoireet tehdä tuloaan. Elämänkuviot alkavat hakea synkempiä sävyjä, riidoilta ei vältytä ja pian jo ensimmäiset askeleet kohden prostituutiokin koetaan.

Samaan aikaan myös Sara joka odottaa yhä omaa pääsyään televisioon alkaa luhistumaan mielenterveytensä osalta liiallisten dieettipillereiden käytön ja liian vähäisen ruokailun seurauksesta. Mielenterveys järkkyy, todellisuus hämärtyy eikä jälki ole kaunista katsottavaa myöskään tämän ihmiskohtalon osalta.

Monen vuoden jälkeen katsottuna Requiem for a dream on loistava elokuva – siitäkin huolimatta (vai juuri siksi?) että se on yksi ahdistavimmista elokuvista joita olen koskaan nähnyt, on kyseessä ehdottomasti lajityyppinsä mestariteos. Se säväyttää ja saa miettimään olisiko huumevalistustunneilla tämänkaltaisten elokuvien näyttämisellä toivotummat lopputulokset kuin monella muulla metodilla.

Elokuvassa on monta ulottuvuutta josta pidän paljon. Yksi näistä on henkilöhahmojen väliset suhteet ja niiden vähittäiset rakentamiset ennen rikki repimistä. Siinä missä monessa elokuvassa yksittäiset persoonat ovat enemmän avattuja ja itsenäisinä toimijoina kiintoisia tuntui tässä henkilöiden väliset siteet mielenkiintoisemmalta kuin Harry, Marion tai Tyrone yksistään. Sitä vastoin Harryn äiti Sarah oli enemmän oma persoona jonka päihteiden käyttöön ohjautunutta tarinaa tuli peilattua hänen hahmonsa kautta suoraan.

Tyrone C. Love (Marlon Wayans)

Toinen mistä pidin kovasti tarinassa oli sen tapa herättää ajatuksia. Vaikka jokaisen päähenkilön kohtalo näkee kohokohdan ja siitä päihteiden vaikutuksesta vaiheittaisen luhistumisen kohden tuhoa samalla kuitenkin elättäen uskoa siitä että pian asiat kääntyvät takaisin parempaan, jäi itseäni mietityttämään onko tässä elokuvassa kuitenkaan todellisuudessa kyse pelästään päihteistä ja niiden tuhoavasta vaikutuksesta.

Osittain tuntui aivan kuin merkitys olisi enemmänkin pakkomielteisissä mielihaluissa ja siitä kuinka omat epäterveet toimintamallit voivat otollisessa maaperässä eskaloitua suhteettomiin mittasuhteisiin ja huumeet ovat vain yksi ilmenemismuoto johon se voi johtaa. Tarkoitan tällä pohdinnallani sitä kuinka esim. kolmikon päihteiden käyttö lähtee täysin lapasesta vasta kun tapahtuu ikäviä käänteitä ja siinä vaiheessa vasta havaitaan kuinka huomaamattomasti päihteily on astunut liian suureen osaan elämässä, tai sitä kuinka Sarahin halu päästä televisioon ja näyttää siellä hyvältä kokeakseen jonkinlaista ihailua katsojilta johtaa hänen epäterveiden toimintamallien muodostumiseen hänen osaltaan pillereiden nappailemisen muodossa.

Lisäksi pidin elokuvan visuaalisesta tyylistä sekä musiikeista. Ohjaus on tyylikästä ja selkeästi positiivisesti massasta erottuvaa. Mielenkiintoisilla lähikuvilla ja muilla ohjauksellisilla elementeillä Aronofsky saa puettua henkilöiden elämien luhistumisen niin aidon tuntuisesti että se menee katsojalle syvälle ihon alle.

Kokonaisuutena Requiem for a dream on mestariteos jota en voinut olla lisäämättä Suosituksia-sivulleni. Tämän kohdalla kuitenkin mietin hetken aikaa voinko tätä laskea sellaiseksi elokuvaksi jota voisin suositella sillä elokuvassa on niin ahdistava tunnelma että sitä voi olla vaikea katsoa. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – elokuva on paikkansa ansainnut elokuvasuosituksieni listalle. Se on elokuva joka puhuttelee.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 8,3/10)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *