Steven Spielbergin ohjaama Minority Report on vuonna 2002 julkaistu toiminnallinen rikosmysteeri.
Eletään vuotta 2054 missä poliisivoimilla on käytössään menestyksekäs rikoksien ennaltatorjunnan yksikkö. Poliisit saavat näkijöiksi kutsutuilta laitteisiin kytketyiltä henkilöiltä visuaalisessa muodossa tallennettavia välähdyksiä tulevista rikoksista sekä niiden tekijöistä. Yksikkö menee torjumaan murhia ennen kuin ne edes kerkeävät tapahtumaan. Eräänä päivänä yksikön johtaja John Anderton (Tom Cruise) on itse epäilyksen alaisena tulevasta itselleen entuudestaan tutemattoman miehen taposta. Hän lähtee virkavaltaa pakoon ja koettaa samalla selvittää totuuden siitä kuka tämä mies on kenet hän on näkijöiden välähdyksien mukaan tuleva tappamaan.
Monen sci-fi elokuvan tapaan myös Minority Report maalaa omanlaisiaan uhkakuvia teknologian suomien mahdollisuuksien väärinkäytöstä. Se, että jotain voi tehdä, ei tarkoita että niin pitäisi kuitenkaan tehdä edes hyvien tarkoitusperien vuoksi. Vaikka tavallisen kansalaisen perspektiiviä ja suhtautumista poliisiin tai sen metodeihin ei juurikaan kuvata, se on hyvin kuitenkin nähtävissä kohtauksessa missä poliisit käyttävät pieniä robottejaan rikollisen etsinnässä. Virkavallan keinot eivät selvästikään herätä kaikissa positiivisia tunnetiloja siitäkään huolimatta että rikollisuus on laskenut.
Minority Reporton erinomainen tieteiselokuva. Sen tarina on rakennettu erinomaisesti, siinä on tarpeeksi paljon yllättäviä käänteitä ja se pitää mielenkiinnon loppuun saakka.
Ying xiong (IMDB) joka tunnetaan suomessakin englantilaisella nimellä Hero on Yimou Zhangin vuonna 2002 julkaistu toiminnallinen draama. Sen pääosissa nähdään Jet Li, Daoming Chen, Maggie Cheung sekä Ziyi Zhang.
Nimetön nimellä tunnettu mies (Jet Li) on kutsuttu kuninkaan palatsiin ansaitsemaan palkkio hänen urotekojensa vuoksi. Hän on eliminoinut kolme soturia jotka ovat yrittäneet aikaisemmin salamurhata kuninkaan. Aikaisemmin salamurhien kohteeksi joutuneella kuninkaalla on palatsissaan tapa että vierailijat eivät pääse 100 askelta lähemmäksi häntä. Kuitenkin Nimettömän tekemien sankaritöiden vuoksi hän saa tulla vähitellen kymmenen askeleen päähän kuninkaasta.
Kuningas tahtoo tietää jokaisen kukistetun soturin kohdalta kuinka Nimetön on heidät päihittänyt taisteluissa, sillä jokainen heistä on ollut todella kova vastus isommallekin ammattilaissotureista koostuneelle joukolle. Nimetön kertoo omat versionsa tarinasta mutta aivan kaikki ei ole välttämättä ollutkaan niin kuin hän on kertonut.
Palatsin ulkopuolella odottaa kuninkaan armeija
En ole oikeastaan koskaan päässyt sisälle kiinalaisiin toiminnallisiin taisteluelokuviin eikä ne ole erikoisemmin antanut itselleni mitään. Ehkä tästä syystä en ole niitä juurikaan katsonut sillä ne eivät vain ole millään tapaa itselleni iskenyt.
Tämän elokuvan katsottuani mielipiteeni tästä lajityypistä muuttui täysin – siinä missä Black Swan (lue täältä) henkeäsalpaavana mestariteoksena avasi aikoinaan silmäni näkemään sen kuinka suuri taidemuoto elokuva visuaalisena taiteena voi olla, aukaisi Ying xiong silmäni näkemään tämän lajityypin aivan eri tavoin kuin aikaisemmin. Tämä on mestariteos jossa on niin paljon onnistumisia niin monella eri saralla että monen muunkin lajityypin tekijät saisivat ottaa oppia.
Tarinan rakentaminen ja katsojalle sen eri näkökulmien aukeaminen on verkkaista mutta suoraviivaista. Juoni on yksinkertainen ja toimiva, mutta sen suurempi merkitys on merkittävästi mielenkiintoisempi kuin sen pintapuoleinen kertomus.
Erityisesti itseäni tässä elokuvassa puhutteli erinomaisesti käytetyt hidastukset, visuaalisesti kaunis tyyli, hienot musiikit ja balanssi. Varsinkin balanssi on sellainen mistä toivoisi monien eri tyylilajien tekijöiden ottavan mallia, sillä verkkainen maalaileva tyyli yhdistettynä taistelukohtauksien intensiivisempään otteeseen antaa painoarvoa taisteluiden merkityksellisyydelle.
Lisäksi taisteluissa paljon käytetyt hidastukset tunnelmaan sopivan musiikin kanssa loivat tunnelman missä taistelu itsessään ei lopulta olekaan kaiken tarkoitus vaan merkityksellisempää on sen filosofinen merkitys josta tarinan edetessäkin puhutaan.
Värien käyttö on onnistunutta
Hahmot ja heidän väliset dialoginsa, tarina ja sen kuvauksessa heijastuva yleinen tarditionaalisten arvojen kulttuuri on myöskin miellyttävää vaihtelua monien läsimaalaisten elokuvien yleisestä individualistiskeskeisestä arvopohjasta.
Toki myös Hollywood-elokuvissakin on kyllä toisinaan erittäin hienosti onnistuttu kuvaamaan suuremman tarkoituksen näkökulmaa (esim. The Last Samurai eli Viimeinen samurai -elokuvassa), mutta tapa miten tässä se tuntuu heijastuvan kautta linjan jokaiseen hahmoon eikä niinkään ainoastaan seurauksena kasvutarinasta on miellyttävää katsottavaa.
Kasvutarinaa tähänkin on onnistuttu kyllä saamaan useammankin eri hahmon osalta. Moni oppii kostoa ja miekkaa suuremman asian puolin ja toisin.
Vaikka Ying xiong onkin mielestäni mestariteos omassa lajityypissään, on se silti sellainen myöskin oman lajityyppinsä viitekehyksen ulkopuolella ja siten myös ansainnut paikkansa Suosituksia-sivulla (katso täältä).
Mestari Yodalla ei ikä paina ja valomiekka pysyy yhä kourassa
Star Wars: Episode II – Attack of the clones (IMDB) joka on suomeksi käännetty hyvinkin suoraviivaisesti ja järkevästi muotoon Tähtien Sota: Episodi 2 – Kloonien hyökkäys on vuonna 2002 julkaistu toiminnallinen sci-fi/fantasiaelokuva jonka on ohjannut George Lucas. Pääosarooleissa nähdään Hayden Christensen, Natalie Portman sekä Ewan McGregor.
Senaattori Padmé Amidala (Natalie Portman) joutuu salamurhayrityksen kohteeksi joten Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor) sekä hänen oppipoikansa Anakin Skywalker (Hayden Christensen) laitetaan suojelemaan häntä.
Selvittäessään salamurhaajan henkilöllisyyttä Obi-Wan päätyy kaukaiselle Kaminon planeetalle missä hänelle selviää että Tasavallalle on rakennettu massiivista droidiarmeijaa. Droidiarmeijan takaa löytyy entinen jedimestari, keisari Dooku (Christopher Lee).
Anakin Skywalker (Hayden Christensen) sekä Padmé Amidala (Natalie Portman)
Tähtien Sota -saagan toinen episodi on edellisen episodin tapaan tarinansa osalta paljon politiikkaa, korruptiota sekä jonkin verran näyttäviä taisteluita. Varsinainen isomman kuvan juonikuvio jättää ainakin itselleni aavistuksen mitäänsanomattoman tunnun eikä sen syvemmästä merkityksestä saa kunnolla kiinni. Kuitenkin tämän episodin itselleni kiinnostavinta antia juonellisesti oli Anakinin sekä Padmén suhteen kehittyminen aina romanssiksi saakka.
Vaikka kaiken taustalla tapahtuva juonikuvio ei itseäni säväytäkään on tämä kaikesta huolimatta mielenkiintoinen episodi. Mielenkiintoisimmat aspektit löytyvät Anakinin hahmossa, sillä hänen temperamenttinsa sekä kykenemättömyytensä tunteidensa hillitsemiseen ovat hyvin rakennettuja ja antavat jo esimakua siitä kuinka myöhemmissä episodeissa hänen osaltaan tulee käymään. Christensenin ja Portmanin roolisuoritukset ovat hyvin toimivia.
Taistelukohtaukset ovat toimivia eikä erikoistehosteet ole menettäneet liikaa tehoaan vuosien saatossa. Silti tässäkin tyylikkäin anti taisteluissa nähdään loppupuolella mestari Yodan ja kreivi Dookun välisessä valomiekkailukohtauksessa.
Kokonaisuutena tämä on hyvä ja toimiva elokuva, mikäli Star Wars -sarja kiinnostaa lainkaan. Sillä on olennainen ja toimivasti tehty paikka kokonaiskuvassa Anakinin hahmokehityksessä siihen mitä hänestä myöhemmin tulee. Mikäli kuitenkin tämän katsoo vain yksittäisenä elokuvana ilman taustatietoa aiemmista tapahtumista tai ilman aikomusta katsoa myöhempiä episodin osia jättää tämä helposti kylmäksi. Siinä on kyllä viihdyttäviä kohtauksia joista saattaa jotain saada irti yksittäisenkin elokuvan katsojana, mutta päästäkseen paremmin tähän uppoutumaan on tämä hyvä nähdä osana kokonaisuutta eikä irtonaisena osana vailla muiden osien rakentamaa viitekehystä.
Boat Trip (IMDB) on vuonna 2002 julkaistu komedia jonka on ohjannut Mort Nathan. Pääosissa nähdään Cuba Gooding Jr, Horatio Sanz sekä Roselyn Sanchez.
Naisystävästään kuukausia takaperin tapahtunutta eroaan yhä vellova Jerry (Cuba Gooding Jr.) lähtee ystävänsä Nickin (Horatio Sanz) ylipuhumana mukaan sinkkujen laivaristeilylle. Jerry ei ole erityisen innokas aluksi lähtemään ja päästämään vieläkään irti menneestä, mutta Jerryn vakuuttelut laivasta täynnä iskettävissä olevia kauniita naisia saa hänet kuitenkin muuttamaan mielensä ja innostumaan risteilyn suomista mahdollisuuksista.
Harmikseen Nick ja Jerry havaitsevat liian myöhäisessä vaiheessa että haaveet kauniiden naisten iskemisestä uhkaavat jäädä yhä vain kaukaiseksi haaveiksi sillä laivan jo nostettua ankkurinsa satamasta heille valkenee että risteilyn kohdeyleisönä on homomiehet eikä naisia laivalta kovin helpolla löydy.
Ystävysten iloksi kauniimman sukupuolen edustajia laivalta lopulta löytyy ja kumpikin pääsee pian lämittelemään iskemistaitojaan. Naisten läheisyyteen päästäkseen he esiintyvät homoina odottaen otollista hetkeä todellisen suuntautumisensa näyttämiselle.
Gabriella (Roselyn Sanchez) ja Jerry
Boat Trip on suoraviivaisen mutkaton myöhäisillan komedia josta kovin syvällistä merkitystä tai tarkoitusta ei kannata lähteä etsimään sen enempää kuin kovin suurta huumoriarvoakaan. Sen huumori nojaa monin paikoin stereotyyppisiin mielikuviin homoista sekä heteroista joilla on vahvat stereotyyppiset mielikuvat homoista. On aivan yhtä helppoa ymmärtää mikäli joku tulkitsee tämän elokuvan homoseksuaaleja pilkkaavaksi elokuvaksi kuin sitä jos joku näkee tämän median välityksellä levitettävänä homoutta normalisoivana viihteenä.
Nickin käsitykset homoista on hyvin stereotyyppiset ja hän saa laivaristeilyn aikana huomata asenteidensa ja ennakkoluulojensa olevan vailla pohjaa. Samaan aikaan elokuva kuitenkin kuvaa laivalla olevia miespareja ja yksittäisiä homoseksuaaleja monella tapaa stereotyyppisellä otteella joten elokuvan mahdollisesta agendasta tai sen puutteesta on helppo olla saamatta mitään sen suuremmin irti.
Roiseissa myöhäisillan komedioissa yleensä ei tule kovin suuria arvokysymyksiä katsojalle herätettyä enkä usko että se yleensä on edes tarkoituksena, joten katson itse mieluummin tämän tyylilajin komediat puhtaasti aivoja nollaavana viihteenä enkä niinkään yhteiskunnallisesti kantaaottavina teoksina.
Harmillista kyllä Boat Trip ei onnistu erityisen hyvin missään osa-alueella. Sen komediallinen anti kyllä flirttailee High School -huumorin suuntaan missä miesten ensisijaisena tarkoituksena on pyrkiä löytämään nainen ensisijaisesti vain seksuaalisten halujensa tyydyttämiseen, mutta harmillisesti tämän karikatyyrisen mieskuvan toteutus jää ontuvaksi. Nick ja Jerry eivät ole enää järin nuoria joilta tämänkaltaista käytöstä voisi vielä odottaa, joten heidän teinipoikamainen käytöksensä tuntuu lähinnä vain keskenkasvuiselta typeryydeltä.
Vaikka tätä elokuvaa analysoimalla voi helposti löytää ison kasan piirteitä mikä tekee siitä huonon, päädyn kuitenkin laskemaan sen keskinkertaiseksi. Se on omassa viitekehyksessään tarpeeksi toimiva, sen väsynyt huumori paikoitellen jaksaa oikeassa mielialassa jopa naurattaa enkä tämänkaltaisista elokuvista etsi muutenkaan mitään muuta kuin tarpeeksi junttia huumoria joka tekee siitä puhtaasti viihdyttävän teoksen oikealle kohdeyleisölle.
Meksikolaisesta taidemaalarista Frida Kahlosta kertova elokuva Frida (IMDB) on Julie Taymorin ohjaama romanttinen biografinen draama vuodelta 2002. Pääosarooleissa nähdään Salma Haeyk ja Alfred Molina.
Koska kyseessä on biografia, on juonessa odotetusti kerrottu hänen elämänsä monivivahteisista vaiheista. Elämään mahtui nuorena koettu vakava loukkaantuminen bussin ja raitiovaunun kolareidessa hänen ollessaan matkustajana, minkä seurauksena hän joutui moneksi viikoksi sairaalaan. Toipilasaikanaan hän aloitti maalaamisen.
Myöhemmin Frida avioitui naistenmiehenä tunnetun taidemaalarin Diego Rivieran kanssa jonka taipumus juosta vieraissa naisissa ei kuitenkaan kadonnut heidänkään avioliiton aikana. Elokuvassa kuvataankin hyvin Fridan ja Diegon avioliittoa ja myös haasteita syrjähyppyjen seurauksena. Lisäksi elokuvassa on myös tuotu esiin Fridan oma biseksuaalisuus, poliittinen vakaumuksellisuus sekä hänen väitetty suhteensa vallankumouksellisen Lev Trotskin kanssa.
Frida Kahlo on ollut itselleni aikaisemmin tuttu ainoastaan nimenä, mutta hänen taiteeseen en ole tutustunut. Ilahduttavaa kyllä tämän elokuvan katsomisen myötä mielenkiintoni heräsi perehtyä myös hänen taiteeseensa edes yleisellä tasolla. Toki netistä maalauksien katsominen ei tee todellista oikeutta taiteelle, mutta ainakin se on omiaan ruokkimaan intoa päästä joskus näkemään teoksia oikeassakin elämässä.
Diego Riviera (Alfred Molina)
Omaan mieltymykseeni Frida oli hyvä elokuva. Se on tyylikäs biografia missä avataan sopivassa rytmissä hänen elämäänsä ja sen eri vaiheita sekä monia niitä vastoinkäymisiä jotka ovat lopulta heijastuneet siveltimen kautta kankaalle myös muidenkin ihmisten jaettavaksi.
Vaikka jokaisen näyttelijän roolisuoritukset olivat toimivia erottui Hayekin osa silti selkeästi edukseen, sillä tapa millä hän sai Fridan tunnetilat vangittua hahmoonsa oli miellyttävää katsottavaa. Hayek oli tästä myös ehdolla parhaan naispääosan Osacariin mutta ei valitettavasti tuota pystiä kotiinsa kantanut.
Kokonaisuutena Frida on kiintoisa niin biografisessa kuin myös elokuvallisessakin mielessä. Se avautuu hyvin katsojalle jolla ei ole entuudestaan tietämystä Kahlosta, hänen elämästään tai hänen taiteestaan mutta se onnistuu kuitenkin avaamaan teoksien sielunmaisemaa ja merkityksiä sekä herättämään mielenkiinnon sukeltaa hänen taiteensa maailmaan myös valkokankaan ulkopuolella.
