Elokuva: Minority Report

Steven Spielbergin ohjaama Minority Report on vuonna 2002 julkaistu toiminnallinen rikosmysteeri.

Eletään vuotta 2054 missä poliisivoimilla on käytössään menestyksekäs rikoksien ennaltatorjunnan yksikkö. Poliisit saavat näkijöiksi kutsutuilta laitteisiin kytketyiltä henkilöiltä visuaalisessa muodossa tallennettavia välähdyksiä tulevista rikoksista sekä niiden tekijöistä. Yksikkö menee torjumaan murhia ennen kuin ne edes kerkeävät tapahtumaan. Eräänä päivänä yksikön johtaja John Anderton (Tom Cruise) on itse epäilyksen alaisena tulevasta itselleen entuudestaan tutemattoman miehen taposta. Hän lähtee virkavaltaa pakoon ja koettaa samalla selvittää totuuden siitä kuka tämä mies on kenet hän on näkijöiden välähdyksien mukaan tuleva tappamaan.

Monen sci-fi elokuvan tapaan myös Minority Report maalaa omanlaisiaan uhkakuvia teknologian suomien mahdollisuuksien väärinkäytöstä. Se, että jotain voi tehdä, ei tarkoita että niin pitäisi kuitenkaan tehdä edes hyvien tarkoitusperien vuoksi. Vaikka tavallisen kansalaisen perspektiiviä ja suhtautumista poliisiin tai sen metodeihin ei juurikaan kuvata, se on hyvin kuitenkin nähtävissä kohtauksessa missä poliisit käyttävät pieniä robottejaan rikollisen etsinnässä. Virkavallan keinot eivät selvästikään herätä kaikissa positiivisia tunnetiloja siitäkään huolimatta että rikollisuus on laskenut.

Minority Reporton erinomainen tieteiselokuva. Sen tarina on rakennettu erinomaisesti, siinä on tarpeeksi paljon yllättäviä käänteitä ja se pitää mielenkiinnon loppuun saakka.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *