Leffalauantai: Minotaur (Minotaurus)

Theon roolissa ja tonnin seteli -ilmeessä nähdään Tom Hardy

Minotaur (IMDB) eli suomalaisittain Minotaurus on vuonna 2006 julkaistu toiminnallinen seikkailufantasia. Sen on ohjannut Jonathan English ja sen pääosarooleissa nähdään Tom Hardy, Michelle Van Der Water ja Tony Todd.

Kauan aikaa takaperin ihmiskunnassa tehtiin paljon vääryyttä ja niinpä ihmisten luonnottomien aivoituksien seurauksena ihminen lisääntyi härän kanssa muodostaen tästä seuranneesta syntymästä myyttisen pedon Minotauruksen. Sukupolvien ajan tälle vertoa himoitsevalle olennolle uhrattiin pienen kylän nuoria ihmisiä pääosin vastoin heidän tahtoaan.

Minotaurukselle uhreja hakevat soturit saapuvat jälleen kylään, mutta tällä kertaa kaapattujen uhriksi joutuvien joukkojen sekaan ujuttautuu myös Theo (Tom Hardy) joka lähtee etsimään aikaisemmin uhrilahjaksi joutunutta mielitiettyään jonka hän yhä uskoo olevan elossa. Monet uskovat Minotauruksen olevan jumala jota ei voi tappaa, toiset taas uskovat että kyseessä on olento jonka voi päästää päiviltä ja tähän vaihtoehtoon myös Theo uskoo lähtiessään ottamaan mittaa tästä pedosta.

Raphaella (Michelle Van Der Water) lämmittelemässä Minotaurukselle meneviä uhreja

Minotauruksen myytti kuten muukin mytologia on aihepiiri mikä itseäni yleisellä tasolla kiehtoo, joten lähtökohdat tarinalle on hyvät. Harmillista kyllä mielenkiintoinen myytti kiintoisalla elokuvan alulla ei jaksa kuitenkaan kantaa läpi filmatisoinnin sillä pian katsoja joutuu kohtaamaan keskinkertaisuuden iskun vasten kasvoja.

Tarinan protagonistilla Theolla on selkeä vaikkakin kliseinen insentiivi lähteä kaapattaviksi joutuneiden joukkoon pelastamaan kauan sitten kaapatuksi joutunutta rakastaan. Ajatuksen tasolla kyse on hienosta uskosta rakkauteen ja siitä kuinka sankari saapuu pelastamaan rakastettunsa pahan pedon kourista, mutta lopulta toteutus onnistuu laimentamaan sankaritarinan tarpeettoman merkityksettömäksi. Tunne rakkauden innoittavasta taustavoimasta jää puuttumaan ja tarinan konspetin tajuaa ainoastaan rationaalisella tavalla, mutta sitä ei tunne emotionaalisesti millään muotoa.

Eniten kuitenkin kritiikkiä elokuvalle on annettava sen yrityksestä olla tarpeettoman paljon liian monelle olematta lopulta juuri kenellekään mitään. Päätarinan ympärillä on merkityksettömän tuntuisia täytehenkilöitä joiden rooli elokuvassa tuntuu vain turhalta lisämausteelta jolla pyritään peittämään mautonta pääruokaa. Hahmot ovat pääpiirteittäin vain hahmoja joilla on tunnesiteitä toisiaan kohtaan mutta joiden tunnesiteet eivät saa sidottua katsojaa missään vaiheessa mukaan naruihinsa. On helppoa ymmärtää mitä näiden hahmojen suhteilla on pyritty katsojalle viestittämään, mutta harmillisesti tunne ja merkitys katoaa täysin jättäen hahmot vain etäisiksi täytehahmoiksi joita ilmankin olisi elokuvan voinut katsoa.

Vaikka tästä on paljon löydettävissä kritiikkiä, on tässä silti toimiviakin piirteitä. Sen visuaalinen ilme ja efektit ovat tarpeeksi toimivaa tasoa vaikka antavatkin hieman tuntua pienemmän budjetin elokuvasta. Silti ne ovat kautta linjan toimivia siinä missä musiikitkin.

Kokonaisuutena ei tämä ollut omaan makuuni kuitenkaan huono elokuva, mutta ei se missään vaiheessa hyväkään ole. Se on tusinaelokuva jonka katsoo kerran ja katsottuaan sen muistaa katsoneensa ainakin muutaman viikon verran, mutta tämän jälkeen se luultavasti jo hautautuu muistojen syövereihin jättäen ainoastaan ohuen muistijäljen siitä että tämä on joskus verkkokalvojen kautta tietoisuuteen saakka kulkeutunut.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 3,6/10)

Leffalauantai: The Queen

Pääministeriksi vasta valittu Tony Blair (Michael Sheen) vaimoineen tapaamassa kuningatar Elisabet II:ta (Helen Mirren)

The Queen (IMDB) on vuonna 2006 julkaistu historiallinen ja biografinen draamaelokuva jonka on ohjannut Stephen Frears. Pääosarooleissa nähdään Helen Mirren, Michael Sheen sekä James Cromwell.

Britanniaa ja koko läntistä maailmaa ravisuttanut auto-onnettomuus joka johti prinsessa Dianan menehtymiseen vuonna 1997 toimii The Queen elokuvan juonen taustakuviona. Vain muutamaa kuukautta ennen Dianan menehtymistä Britannia on saanut uuden pääministerin Tony Blairin (Michael Sheen) joka on tullut valituksi kansan suuren suosion saattelemana.

Dianan menehtymisen ja siitä seuraavien tapahtumien vuoksi konservatiivinen monarkia Elisabet II:n (Helen Mirren) johdolla joutuu hankalan tilanteen äärelle huomatessaan maailman ympärillään muuttuneen. Liberaalimpaa ja modernimpaa kansakunnan ääntä edustava Blair nauttii kansan suosiota samaan aikaan kun perinteikkäämmistä arvoista kiinni pitävä hovi joutuu ahtaalle traditioiden ja moderniempien arvojen tuulien puhaltaessa toiseen suuntaan.

Kuningatar Elisabet II (Helen Mirren) joutuu muuttuneen maailman odotuksien ja perinteisten arvojen väliseen ristituleen.

The Queen on poliittisesti merkittävän tragedian ympärille rakennettu elokuva joka onnistuu hienolla tavalla näyttämään niin politiikan ja median väliset haasteet kuin myös konservatiivisen arvomaailman ja uudistushenkisemmän näkökulman luomat ristiriidat.

Päähenkilöt Tony Blair ja kuningatar Elisabet II ovat monessa mielessä hyvin erilaisia toisistaan. Kuningattaren elämässä ja hänen sosiaalisissa tilanteissaan vallitsee tiukan muodolliset arvot. Häntä kuuluu puhutella oikeanlaisella tavalla, vieraillessa ei ole soveliasta kääntää hänelle selkäänsä ja monia muita erilaisia muotoseikkoja on huomioitava jotta kohtaaminen menee etiketin mukaisella tavalla.

Uusi valittu pääministeri Blair sitä vastoin ohjaa ihmisiä kutsumaan häntä tuttavallisemmin etunimellään Tony eikä hänen arvonimellään pääministeri. Siinä missä kuningatar on henkilö jota katsotaan kansan keskuudessa hieman ylöspäin on Blair sen sijaan maanläheinen kansakunnan ääntä paremmin ymmärtävä ihminen joka uskaltaa avoimemmin tuoda ilmi tuntemuksiaan kansaa puhuttelevammalla tapaa.

Vaikka kuningatar ja hänen tapansa toimia edustavat traditiota ja tyylikästä arvokkuutta on se kansan silmissä pian toisenlaisissa tilanteissa jo sopimatonta, jäykkää ja tunteetonta käytöstä. Median ja kansakunnan odotukset toimia vastoin traditioita on omiaan luomaan kuningattarelle ja hoville haasteita sopeutua ympäröivään maailmaan johon nuorempi Blair tuntuu sulautuvan merkittävästi paremmin.

Pidin siitä kuinka arvojen ja odotuksien välisiä ristiriitoja tuodaan esiin sekä siitä kuinka uudistushenkisempää kansakunnan ääntä puhuva Blair kuitenkin osaa nähdä myös kuningattaren ja hovin jäykän tyylin taakse ohi median ja kansalaisten luomien paineiden. Myöskin kuningattaren ymmärrys muutostarpeesta on kuvattu onnistuneesti eikä missään vaiheessa kummankaan osapuolen eturintaman edustajasta Blairista tai Elisabetista luoda yksiulotteista kuvaa. Kummankin kasvua ymmärtämään toista näkökulmaa onnistutaan tuomaan hyvin asteittain esiin siinä missä samanmielisten näkemyksien jakajien paikoin naiivinkin mustavalkoinen jäykkyyden kuvaus ei sekään hienovaraisuudessaan jää silti huomaamatta.

Elokuva päätyi Suosituksia-listalleni (katso täältä).

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,3/10)

Leffalauantai: Bandidas

Maria Alavarez (Penélope Cruz) ja Sara Sandoval (Salma Hayek)

Bandidas (IMDB) on vuonna 2006 julkaistu komediallinen lännenelokuva. Sen on ohjannut Joachim Rønning ja Espen Sandberg ja sen pääosarooleissa nähdään Penélope Cruz, Salma Hayek, Steve Zahn sekä Dwigh Yoakam.

Tarina sijoittuu meksikoon missä paikallisella väestöllä alkaa olemaan ongelmia pankkien alkaessa ottamaan polkuhinnoin tiloja haltuunsa maksuvaikeuksien vuoksi. Paikallinen pankki tekee yhteistyötä ja sopimuksia New Yorkin pankin kanssa, mutta sopimukset eivät vaikuta pidemmän päälle molempia osapuolia kovin paljoa hyödyttävältä.

Paikallisen pankkiirin kuollessa omituisella tavalla päättää kuolleen pankkiirin tytär Sara Sandoval (Salma Hayek) kostaa isänsä kuoleman syyllisille. Hän lyöttäytyy yhteen Maria Alavarezin (Penélope Cruz) kanssa jolta pankki on kieroilla sopimuksilla riistänyt tilan hänen isältään sekä ampunut häntä. Pian erilaisista taustoista tullut kaksikko alkaa ryöstelemään pankkeja ajaakseen kostoa ja oikeudenmukaisuuden voittoa.

Maria Alvarez (Penélope Cruz) ja Quentin (Steve Zahn)

Kepeille toimintaelokuville ominaiseen tyyliin myös Bandidas on yksinkertainen ja selkeä tarinansa osalta eikä siitä kovin syvällisiä pohdintoja sen suuremmasta merkityksestä tai tarkoituksesta irtoa, joten tämän vuoksi tämä on mukavaa ja rentoa katsottavaa niihin hetkiin kun haluaa nähdä viihdettä.

Pidin tässä elokuvasta sen yleisestä tunnelmasta joka syntyy mm. miljöön uskottavuuden, lavastusten ja puvustusten, hyvän näyttelytyön ja toimivien valaistuksien ja värimaailman kautta. Ulkoisesti tässä on kaikki peruselementit kohdallaan eikä mikään osa jätä erityisen kylmäksi.

Cruzin ja Hayekin näyttelytyötä (sekä tietenkin heidän naisellista kauneuttaan) on aina ilahduttavaa katsoa eikä tälläkään kertaa mitään pahaa sanottavaa roolisuorituksista löydy.

Erityisesti omaa makuani ohjauksellisessa tyylissä miellytti suhteellisen loppuvaiheilla nähty hidastettu taistelukohtaus, joten vaikka kokonaisuutena mentiin tasaisen varmalla toimivalla tyylillä ilman suurempia poikkeuksia oli mukaan saatu tehtyä silti myös positiivisesti esiin nouseva kohtaus.

Bandidas on viihdyttävä elokuva jonka katsoo kerran tai vaikka toisenkin. Se ei loista erityisesti millään osa-alueella, mutta ei se myöskään epäonnistu missään. Se on tasaisen varma valinta niihin hetkiin kun haluaa nähdä kepeää toimintaa ilman sen suurempaa tarvetta syvällisempään merkitykseen ja sen etsintään.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,7/10)

Leffalauantai: X-Men: The Last Stand

Erik Lehnsherrin roolissa nähdään yhä Ian McKellen

X-Men: The Last Stand (IMDB) on vuonna 2006 julkaistu supersankarielokuva joka on suoraa jatkumoa aikaisemmin nähdyille X-Men (lue arvostelu) sekä X2 aka. X-Men 2 -elokuville. Siinä missä aikaisemmissa osissa ohjaajana toimi Bryan Singer on kolmannessa osassa syystä tai toisesta ohjaajaksi vaihtunut Brett Ratner.

Roolitukset hahmojen osalta on kuitenkin pysynyt muuttumattomina joten pääosarooleissa nähdään yhä Patrick Stewart, Ian McKellen, Halle Berry, Hugh Jackman sekä Famke Janssen.

Mutanttien ja ihmisten yhteinen taivallus maan kamaralla ei tahdo ottaa onnistuakseen sillä kummallakin osapuolella pienellä joukolla on aina jotakin suunnitelmia toistensa pään menoksi. Tällä kertaa ihmiset ovat onnistuneet löytämään mutantin jonka läheisyydessä muut mutantit menettävät mutanttikykynsä ja tulevat tavallisiksi ihmisiksi. Ihmiset kehittävät tämän pohjalta lääkkeen jolla mutantit voidaan parantaa.

Kaikki mutanteista ei ota uutista ilolla vastaan, sillä he eivät koe että heidän mutanttiutensa olisi mikään sairaus eikä sitä sen vuoksi pitäisi edes tarvita parantaa. Kun kuolleeksi luultu Jean Grey (Famke Janssen) palaa elämään on hänen mutanttivoimansa aivan uusissa sfääreissä. Siinä missä Charles Xavierin (Patrick Stewart) opeissa hänelle on rakentunut suojamuurit joilla hän voi hillitä kykyjään eikä olla kykyjensä hallittavana, on takaisin palattua nuo suojamuurit kadonneet. Vallanhimoiselle Erik Lehnsherrille (Ian McKellen) näiden voimien valjastaminen omiin tarkoituksiin sopii hyvin ja pian Erikin joukoissa on yksi ylivoimainen mutantti lyöttäytyneenä ihmiskuntaa vastaan.

Kuolleeksi luultu Jean Grey on palannut (Famke Janssen)

Ohjaajan vaihdoksesta huolimatta X-ryhmä jatkaa tässä kolmannessa osassaankin tutulla, turvallisella ja hyväksi havaittavalla viihteellisellä supersankarielokuvien linjalla.

Tarina on aikaisempien osien tapaan toimivaa tasoa, elokuvan rytmi on omaan makuuni miellyttävää ja toimintakohtaukset tukevat tarinaa eikä tunnu itseistarkoitukselta erikoistehosteiden demonstraatiolta. Elokuvan kaikki muutkin peruselementit (ohjaus, tehosteet, valaistukset jne.) ovat mukavaa katsottavaa, vaikka tämänkin filmatisoinnin tapauksessa on paikoitellen erikoistehosteissa huomattavissa elokuvan ikä. Omaan silmääni ne kuitenkin näyttivät yhä hyviltä.

Kokonaisuutena kolmas osa ei jostain syystä yllä aivan täysin yhtä mukaansatempaavaan tunnelmaan kuin ensimmäinen ja toinen osa, mutta arvosanan puolesta päädyin kuitenkin antamaan tälle saman kuin edellisellekin osalle. On tämä silti selkeästi keskivertoa supersankarielokuvaa viihdyttävämpi elokuva (mikäli aikaisemmat kaksi elokuvaa on nähnyt) ja se onnistuu päättämään trilogian sopivan mielenkiintoisella tavalla.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 6,7/10)

Leffalauantai: You, Me and Dupree (Sinä, Minä ja Dupree)

Molly (Kate Hudson) ja Carl (Matt Dillon)

You, Me and Dupree (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Sinä, Minä ja Dupree on vuonna 2006 julkaistu romanttinen komedia jonka on ohjannut Anthony ja Joe Russo. Pääosarooleissa nähdään Kate Hudson, Owen Wilson sekä Matt Dillon.

Tarina alkaa hieman ennen kuin Molly (Kate Hudson) ja Carl (Matt Dillon) astelevat avioliiton satamaan. Pian häiden jälkeen bestmanina toiminut Dupree (Owen Wilson) tulee väliaikaisesti hankalan tilanteensa vuoksi tuoreen avioparin katon alle asumaan. Vaikka kyseessä onkin Carlin paras ystävä ei kolmikon yhteiselo tahdo sujua kovin kitkattomasti.

Carl työskentelee Mollyn isän Mr. Thompsonin (Michael Douglas) firmassa eikä työstressiä ainkaan vähennä jännite jota heidän välillään on. Vähitellen työstressi ja emotionaalisen etäisyyden kasvu vaimoonsa ja ystäväänsä alkaa luomaan enenevissä määrin haasteita kolmikon dynamiikkaan.

Dupree (Owen Wilson)

Sinä, Minä ja Dupree on positiivisella tavalla erilainen romanttinen komedia kuin mitä pääsääntöisesti tulee nähtyä. Siinä missä romcomit tavallisesti kasvattavat päähenkilöitä kohden lopussa siintävään parisuhteeseen tai avioliittoon, ottaa tämä erilaisen polun kuljettavakseen luomalla toisenlaisen alkuasetelman. Alussa sankareilla on jo parisuhde ja onni, mutta vaikeudet eivät jätä saapumatta ja koettelematta kuinka kestävälle pohjalle rakkaus todella on rakennettu.

Tyylilajilleen uskollisesti elokuva on kepeä ja helposti lähesyttävä ihmissuhdetarina jota katsoessa ei tarvitse kovin suuria psykologin taitoja saadakseen hahmoista ja heidän persoonistaan jotain irti. Tapa miten Carlin stressiä ja hänen persoonansa epävarmuutta tai Dupreen ikäiselleen kuuluvan elämänhallinnan puutetta kuvataan on yksinkertaista mutta toimivaa.

Pidin kuinka tähän tyylilajiin oli uskallettu tuoda ja myös saatu toimivasti kuvattua haasteita joita ilmenee vasta parisuhteen aikana eikä ainoastaan ennen sitä. Ilahduttavaa kyllä kasvutarina keskittyi tilanteiden eskaloiduttua asioiden korjaamiseen eikä tavallisesti totuttuun erilleen kasvamiseen.

Romanttisten komedioiden ystävälle tämä on toimiva ja tavalliseen tyyliin mukavaa vaihtelua tarjoava tuttavauus.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,6/10)