Leffalauantai: The Queen

Pääministeriksi vasta valittu Tony Blair (Michael Sheen) vaimoineen tapaamassa kuningatar Elisabet II:ta (Helen Mirren)

The Queen (IMDB) on vuonna 2006 julkaistu historiallinen ja biografinen draamaelokuva jonka on ohjannut Stephen Frears. Pääosarooleissa nähdään Helen Mirren, Michael Sheen sekä James Cromwell.

Britanniaa ja koko läntistä maailmaa ravisuttanut auto-onnettomuus joka johti prinsessa Dianan menehtymiseen vuonna 1997 toimii The Queen elokuvan juonen taustakuviona. Vain muutamaa kuukautta ennen Dianan menehtymistä Britannia on saanut uuden pääministerin Tony Blairin (Michael Sheen) joka on tullut valituksi kansan suuren suosion saattelemana.

Dianan menehtymisen ja siitä seuraavien tapahtumien vuoksi konservatiivinen monarkia Elisabet II:n (Helen Mirren) johdolla joutuu hankalan tilanteen äärelle huomatessaan maailman ympärillään muuttuneen. Liberaalimpaa ja modernimpaa kansakunnan ääntä edustava Blair nauttii kansan suosiota samaan aikaan kun perinteikkäämmistä arvoista kiinni pitävä hovi joutuu ahtaalle traditioiden ja moderniempien arvojen tuulien puhaltaessa toiseen suuntaan.

Kuningatar Elisabet II (Helen Mirren) joutuu muuttuneen maailman odotuksien ja perinteisten arvojen väliseen ristituleen.

The Queen on poliittisesti merkittävän tragedian ympärille rakennettu elokuva joka onnistuu hienolla tavalla näyttämään niin politiikan ja median väliset haasteet kuin myös konservatiivisen arvomaailman ja uudistushenkisemmän näkökulman luomat ristiriidat.

Päähenkilöt Tony Blair ja kuningatar Elisabet II ovat monessa mielessä hyvin erilaisia toisistaan. Kuningattaren elämässä ja hänen sosiaalisissa tilanteissaan vallitsee tiukan muodolliset arvot. Häntä kuuluu puhutella oikeanlaisella tavalla, vieraillessa ei ole soveliasta kääntää hänelle selkäänsä ja monia muita erilaisia muotoseikkoja on huomioitava jotta kohtaaminen menee etiketin mukaisella tavalla.

Uusi valittu pääministeri Blair sitä vastoin ohjaa ihmisiä kutsumaan häntä tuttavallisemmin etunimellään Tony eikä hänen arvonimellään pääministeri. Siinä missä kuningatar on henkilö jota katsotaan kansan keskuudessa hieman ylöspäin on Blair sen sijaan maanläheinen kansakunnan ääntä paremmin ymmärtävä ihminen joka uskaltaa avoimemmin tuoda ilmi tuntemuksiaan kansaa puhuttelevammalla tapaa.

Vaikka kuningatar ja hänen tapansa toimia edustavat traditiota ja tyylikästä arvokkuutta on se kansan silmissä pian toisenlaisissa tilanteissa jo sopimatonta, jäykkää ja tunteetonta käytöstä. Median ja kansakunnan odotukset toimia vastoin traditioita on omiaan luomaan kuningattarelle ja hoville haasteita sopeutua ympäröivään maailmaan johon nuorempi Blair tuntuu sulautuvan merkittävästi paremmin.

Pidin siitä kuinka arvojen ja odotuksien välisiä ristiriitoja tuodaan esiin sekä siitä kuinka uudistushenkisempää kansakunnan ääntä puhuva Blair kuitenkin osaa nähdä myös kuningattaren ja hovin jäykän tyylin taakse ohi median ja kansalaisten luomien paineiden. Myöskin kuningattaren ymmärrys muutostarpeesta on kuvattu onnistuneesti eikä missään vaiheessa kummankaan osapuolen eturintaman edustajasta Blairista tai Elisabetista luoda yksiulotteista kuvaa. Kummankin kasvua ymmärtämään toista näkökulmaa onnistutaan tuomaan hyvin asteittain esiin siinä missä samanmielisten näkemyksien jakajien paikoin naiivinkin mustavalkoinen jäykkyyden kuvaus ei sekään hienovaraisuudessaan jää silti huomaamatta.

Elokuva päätyi Suosituksia-listalleni (katso täältä).

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,3/10)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.