Leffalauantai: Bachelorette (Polttarittaret)

Regan (Kirsten Dunst)

Bachelorette (IMDB) joka on käännetty muotoon Polttarittaret on vuonna 2012 julkaistu draamaa, romantiikkaa ja komediaa sisältävä elokuva mutta ei kuitenkaan romanttinen komedia. Sen on ohjannut Leslye Headland. Pääosarooleissa nähdään Kirsten Dunst, Isla Fisher, Lizzy Caplan sekä Rebel Wilson.

Tarina kertoo kouluaikaisista kaveruksista Reganista (Dunst), Genasta (Caplan), Katiesta (Fisher) sekä Beckystä (Wilson). Vastoin muiden odotuksia on Becky purjehtimassa avioliiton satamaan ja näinpä vanhat kaverit Regan, Gena ja Katie saavat kunnian olla hänen morsiusneitoinaan.

Valmistautumiset häihin eivät mene kaikilta osiltaan kuitenkaan toivotulla tavalla kun polttari-iltanaan morsian pahoittaa mielensä ystäviensä epäasiallisen käytöksen seurauksena. Pahemmin asiat alkavat lähteä vielä väärille raiteille häitä edeltävänä yönä kun morsiusneidot onnistuvat kokaiinipäissään hajottamaan ja sotkemaan morsiamen häämekon. Yö muodostuu kiireiseksi etsiessä paikkaa missä mekon voi korjata ja pestä vielä ennen aamun hääseremoniaa.

Gena (Lizzy Caplan) ja Katie (Isla Fisher)

Vaikka Bachelorette onkin listattu ensisijaisesti komediaksi en tästä itse kovin paljoa komediallisia vivahteita onnistunut esiin kaivamaan. Toki koettujen tilanteiden absurdiudessa on koomisia piirteitä kun kaikki meinaa mennä pieleen, mutta tapa millä hahmot ja tilanteet tuodaan katsojalle esiin saa tunnelman tuntumaan enemmänkin draamalta. Ainakin itselläni tarinan morsiusneidot jotka ovat vaarassa pilata ystävänsä ikimuistoisen päivän omien toimiensa seurauksena sai aikaan enemmän säälin tunteita morsianta kohtaan kuin huvittunutta oloa tilannetta kohtaan.

Huolimatta siitä että en tätä komedialliselta anniltaan voi kehua on Bachelorette muutoin viihdyttävä elokuva ja sen mielenkiintoisin anti löytyykin morsiusneitojen hahmoista. Päällisin puolin ystävykset ovat hyvin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa, mutta sisäisesti heitä yhdistää pettymykset, rikkonaisuus ja elämän hallinnan puute. Gena ei ole vuosien jälkeenkään päässyt yli nuoruuden rakkaudestaan ja pakenee tunteitaan epäterveellisesti korostettuun seksuaalisuuteen, Katie pakenee omaa epävarmuuttaan liiallisen paljon päihteillen ja Reganin epävarmuus ja hyväksyttynä olemisen kaipaus näkyy muille kovana pintana ja pomottelevana käytöksenä.

Kokonaisuutena pidin tästä elokuvasta, mutta en komedian genressä. Tapa miten hahmojen persoonat ja luonteenpiirteet tuodaan esiin katsojalle on hyvä ja toimiva, sillä se jättää tilaa omalle tulkinnalle selittämättä kaikkea juurta jaksain. Se on myös mielenkiintoinen kasvutarina joka antaa toivoa paremmasta huomisesta myös tarinan morsiusneidoille.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,3/10)

Leffalauantai: Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)

Tiffanyn roolissa nähdään Jennifer Lawrence

Silver Linings Playbook (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Unelmien pelikirja on vuonna 2012 julkaistu romanttinen draamakomedia. Elokuvan on ohjannut David O. Russell ja sen pääosarooleissa nähdään Bradley Cooper, Jennifer Lawrence sekä Robert de Niro.

Juonikuviossa kerrotaan Patista (Bradley Cooper) joka on joutunut mielenterveyshoitolaan pahoinpideltyään miehen jonka kanssa hänen vaimonsa jää pettämisestä rysän päältä kiinni. Pat kuitenkin elättää yhä toiveita vaimonsa Nikkin (Brea Bee) takaisin saamisesta ja niinpä heti vapauduttuaan hoitolaitoksesta hän koettaa saada yhteyden vaimoonsa. Harmillisesti Nikki on lähtenyt muualle ja hankkinut lähestymiskiellon joten yhteydenoton täytyy tapahtua yhteisten tuttavien välityksellä.

Patin ystävä Danny (Chris Tucker) järjestää illallisen johon Patkin kutsutaan ja siellä hän tutustuu Dannyn vaimon Veronican (Julia Stiles) sisareen Tiffannyyn (Jennifer Lawrence). Pat tajuaa että Tiffanyn välityksellä hänen on mahdollista saada yhteys vaimoonsa ja vähitellen Pat alkaakin viettämään Tiffanyn kanssa enemmänkin aikaa jotta saisi pidettyä kommunikaatiokanavan vaimoonsa avoinna.

Pat (Bradley Cooper)

Silver Linings Playbook on selkeästi lajityypissään positiivisessa valossa erottuva teos sillä sen henkilöhahmojen persoonassa on enemmän syvyyttä ja tunnetta kuin monessa muussa lajityypinsä edustajassa. Pat ja Tiffany eivät edusta tavallisia ja tasapainoisia yksilöitä, vaan kumpikin on omalla tavallaan rikkonaisia ihmisiä joiden rikkonaisuus antaa heihin enemmän maanläheistä tuntua. Kuitenkin kummankin rikkonaisuuden takana kantavana teemana on kyvyttömyys päästää irti toisesta ihmisestä ja jatkaa elämäänsä ja ottaa sitä vastaan sellaisena kuin se tulee. Pat ei voi hyväksyä että vaimonsa on lähtenyt ja Tiffanynkin epätasapainoiset käytösmallit ovat jollain muotoa seurausta miehensä menetyksestä johtuvasta tuskasta.

Vaikka tarinan keskiössä nädäänkin Patin ja Tiffanyn välejä on osa tarinan mielenkiintoisuutta myös sen sivuhahmojen kautta välitetty kertomus joilla katsojalle luodaan raamit jonka kautta Patin persoonaa voi peilata. Selkeästi esillä on mm. se että Patin isällä on epäterveeksi asti menevä OCD, taipumus suhteettomuuksiin asti venyviin uhkapelaamisiin sekä taikauskoisia toimintoja joilla oma kannustettava joukkue saadaan voittoon. Lisäksi isänsä on saanut myös porttikiellon urheilutapahtumaan väkivaltaisen käytöksen vuoksi joten on helppoa rakentaa mielikuvaa että ei omena ole kauas puusta pudonnut.

Mielenkiintoisena aspektina on myös Patin ystävä Danny vaimoineen. Heillä elämä näyttää olevan hyvää ja tasapainoista, perheeseen on tullut lapsi ja kaikin puolin asiat näyttävät olevan mallillaan mutta tästäkin huolimatta maskin alle kätkeytyy ulospäin näkymätöntä taakkaa.

Patin isä Pat Sr. (Rober de Niro)

Omaan makuuni tämä elokuva toimi todella hyvin. Sen tarina oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ja pidin siinä mm. siitä että elokuvan loputtua saa pohtia Patin ja Tiffanyn epänormaaliutta verrattuna muihin hahmoihin. Muut henkilöhahmot ovat ns. normaalia elämää eläviä tavallisia ihmisiä joilla ei ole ainakaan häiriöksi asti meneviä persoonallisuusongelmia mutta ihmisyydessään he tuntuvat olevan omalla tavallansa aivan yhtä rikkonaisia kuin Pat ja Tiffanykin. Kaikkien muiden onneksi heidän persoonallisuushäiriönsä eivät aiheuta muille mielipahaa tarpeettoman suorasukaisilla puheilla, joten ehkäpä lopulta Patin ja Tiffanyn ainoat todelliset persoonallisuushäiriöt ovat kuitenkin vain liiallinen rehellisyys maailmassa jossa jokaisen odotetaan pitävän ulospäin näytettävää onnellisuuden kulissia?

Lisäksi elokuvassa ei voi olla huomaamatta Jennifer Lawrencen erinomaista roolisuoritusta joka ei ole jäänyt myöskään Oscar-jakajilta huomioimatta. Lawrence kahmaisi tästä Oscarin parhaasta naispääosaroolista.

Kokonaisuutena Silver Linings Plabook on erinomainen elokuva joka jokaisen kannattaa katsoa. Tämä on niin hyvä että tämä pääsi samantien myös tiensä Suosituksia-sivulleni. Tästä on vielä hyvä mainita että toisin kuin suurin osa muista omista elokuvasuosituksistani on tätä luultavasti vaikeaa laskea millään muotoa kategoriaan tekotaiteellista paskaa kuten monesta muusta suosittelemastani elokuvasta moni voisi sanoa 😉

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,7/10)

Leffalauantai: Vamps

Stacy (Krysten Ritter) ja Goody (Alicia Silverstone)

Vamps (IMDB) on Amy Heckerlingin ohjaama vampyyrikauhukomedia vuodelta 2012 jonka pääosarooleissa nähdään Krysten Ritter ja Alicia Silverstone.

Vampsin juonessa kerrotaan kahdesta nuoresta vampyyrista jotka opiskelevat ja elävät omaa erikoislaatuista elämäänsä. Poikkeuksellisesti nämä vampyyrit eivät juo verta ihmisistä vaan rotista ja muista pienistä jyrsijöistä. Elämä sujuu normaaleissa uomissaan kunnes Stacy tutustuu Joeyhyn (Dan Stevens) joka paljastuu van Helsingin suvun jäseneksi. Joey pitää isänsä uskomuksia vampyyreistä ainoastaan horinoina kunnes hän saa itse omin silmin havaita että tyttöystävänsä ei ole aivan tavallinen tallaaja.

Vampyyriyhteisössä järjesteään AA-kerhon kaltaisia tapahtumia jossa ryhmäterapiassa pidetään yhdessä huolta siitä että irtiotto ihmisveren juomisesta onnistuu. Stacyn ja Goodyn muuntanut kantavampyyri Cisserus (Sigourney Weaver) ei kuitenkaan näissä tapahtumissa käy ja erään kerran hän lahtaa ravintolassa isomman väkijoukon nälkäänsä. Tämän ja muiden tapahtumien seurauksena Goody ja Stacy päätävät kääntyä van Helsingin isäukon puoleen jotta Cisserus saataisiin pois pelistä.

Rotat toimivat näiden vampyyreiden ruokana

Vamps on luokiteltu IMDB:ssä kauhuksi, romantiikaksi ja komediaksi mutta kauhua tästä elokuvasta saa hakemalla hakea. Elokuva ei ole missään vaiheessa pelottava saati jännittävä vaan se on enemmänki puhtaan viihdyttävä kepeä hyvän mielen komedia. Se ei ole sellainen että siinä juurikaan tulisi naurettua, vaan lähinnä siinä on ainoastaan humoristinen pohjavire.

Elokuvan visuaalinen tyyli oli toimiva ja oman aikakautensa elokuvista hieman poikkeava. Jos olisi pitänyt veikata elokuvan valmistusvuotta olisin sijoittanut tämän lähemmäs 2000-luvun alkua johtuen sen värimaailmasta ja tunnelmasta. Roolisuoritukset olivat tasokkaita ja Alicia Silverstone ja Krysten Ritter sopivat kepeällä otteella tehtyyn vampyyrirooleihinsa hyvin.

Omaan makuuni Vamps toimi hyvin. Se on rento ja viihdyttävä elokuva vampyyritematiikalla eikä sen katsomiseen tai siitä pitääkseen tarvitse olla edes mikään vampyyrielokuvien suuri ystävä jotta siitä saisi jotain irti. Siitä ei kannata lähteä etsimään sen suurempaa sanomaa tai taiteellista ulottuvuutta vaan se kannattaa katsoa kepeänä viihde-elokuvana. Kaikesta hyvän tuulisesta otteestaan huolimatta mukana on myös hieman haikeaakin tunnelmaa joka toi tarinaan hieman lisää tunnetta.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,2/10)

Leffalauantai: Nightmare – Painajainen merellä

Peppi (Sara Parikka)

Vaikka Nightmare – Painajainen merellä (IMDB) nimensä puolesta tuokin ensimmäisenä mielleyhtymänä Steven Seagalin ei hänellä ole osaa eikä arpaa tähän elokuvaan. Nightmare – Painajainen merellä on kotimainen elokuva vuodelta 2012 jonka on ohjannut Marko Äijö. Pääosarooleissa nähdään Salatut elämät -televisiosarjasta tuttuja näyttelijöitä, mm. Sara Parikka, Venla Savikuja, Tero Tiittanen seä Sara Lohiniva. Tyylilajiksi on listattu kauhu/trilleri niin IMDB:ssä kuin myös BluRayn kansissa.

Tarinassa kerrotaan tuttavaporukasta jotka lähtevät laivaristeilylle juhlistamaan Sergein (Tero Tiittanen) ja Pepin (Sara Parikka) häitä. Sergei on hankkinut liput koko väelle mukavalle risteilylle josta elokuvan nimen mukaisesti tulee kuitenkin painajaismainen reissu menneisyyden syntien noustessa tekijöidensä taakaksi. Pian risteilyporukka kohtaakin ongelmia kun väkeä alkaa kadota ja pian laivalla käydäänkin jo kamppailua elämästä ja kuolemasta.

Heidi (Venla Savikuja) ja Jiri (Mikko Parikka)

Nightmare on tarinansa osalta ihan mukiinmenevä. Siinä on selkeä juoni, yllättäviä tai ainakin sellaiseksi tarkoitettuja käänteitä, rakkautta, pelkoa ja draamaa. Ikävä kyllä mitkään näistä tarinan kiinnostavistakaan piirteistä ei pääse oikeuksiinsa tämän elokuvan kohdalla.

Kohtaukset ja niiden näyttelytyöt ovat aivan käsittämättömän teennäisiä eikä niistä saa minkäänlaista kosketuspintaa katsojana. Hahmoista puuttuu syvyyttä ja jokainen henkilö on täysin mitäänsanomaton tusinahahmo jonka kiinnostavuus ja merkitys tarinassa tuntuu täysin nollalta. Tapahtumat ovat monin osin ennalta-arvattavan kliseisiä joka itsessään toki ei ole ongelma vaan lajityyppiinsä sopivassa mittasuhteessa toimiva lisä, mutta se miten ne on tässä elokuvassa tehty vesittää niidenkin käänteiden merkityksen täysin.

Tarinaa kuljetetaan aivan liikaa myös kertomalla eikä ainoastaan näyttämällä asioita joiden ansiosta katsoja itse pystyisi tekemään tulkinnat tapahtumista ja rakentamaan tarinan palapeliä mielessään ennen loppuratkaisuita. Dialogit ovat lähes poikkeuksetta tönkköjä ja epärealistisen kuuloisia eikä niistä välity tunnetta katsojalle millään muotoa.

Sampo (Sampsa Tuomala)

Perinteisen suomalaisen elokuvan tapaan myös tässä oli dialogien äänenvoimakkuuden kanssa ongelmia. En tiedä mistä se johtuu, mutta kotimaisissa elokuvissa on lähes aina dialogien voimakkuus tarpeettoman hiljainen. Samoin myös tässä elokuvassa oli useampia kohtauksia joissa keskustelut kuuluvat tarpeettoman kaukaa ja suhteettoman hiljaisella jolloin äänenvoimakkuutta saa laittaa reilusti lisää että kuulee mistä henkilöt keskustelevat.

Samoin asia mikä itselleni katsojana tökki oli elokuvan käyttämä värimaailma. Kyseessä on kuitenkin kauhu/trilleri jolloin olennaisena osana elokuvaa on sen värimaailma joka luo merkittävän osan kauhuelokuvan tunnelmasta. Tavallisemmin kauhuelokuvissa näkee sinertävämpää tai ainakin kylmempää värimaailmaa kun taas tässä vedetään pääpiirteittäin kirkkailla ja aurinkoisilla sävyillä läpi koko filmin joka on omiaan vesittämään edes vähäisen kauhuelokuvan tunnun.

Myös kameran kanssa olisi kaivannut hieman toisenlaista otetta ainakin syväterävyyden osalta. Tämä tuskin on kameramiehen valinta, mutta liian suuri syväterävyys yhdistettynä elokuvan tyylilajille sopimattomaan värisävyjen tunnelmaan on omiaan viemään elokuvalta visuaalisesti sen uskottavuuden lajityyppinsä lapsena.

Uima-altaassakin kerettiin pyörimään. Mukana myös Sergei (Tero Tiittanen).

Jotta arvostelu ei menisi pelkästään negatiivisten asioiden listaamiseksi on hyvä antaa tunnustusta elokuvalle sen onnistumisistakin. Pidin siitä että elokuvallisista peruselementeistä kamerakulmien käyttö, pannaukset ja leikkaukset olivat asiallisia eikä ne käyneet missään vaiheessa häiritsemään. Myös elokuvan juoni oli ajatuksen tasolla ihan mukiin menevää tasoa ja siitä olisi voinut saada toimivankin elokuvan aikaiseksi.

On ikävää antaa erityisesti kotimaiselle elokuvalle huonoa arvosanaa mutta valitettavasti tämän elokuvan kohdalla en pysty muuhun tulokseen päätymään. Se on sanalla sanoen aivan tasotonta roskaa elokuvaviihteen saralla.

Arvosana: 2/10 (IMDB: 2,7/10)

Leffalauantai: Piranha 3DD

Sankari pelastaa rakkaansa

Mikäli etsinnässä on tasokasta ja hyvällä maulla tehtyä vakavasti otettavaa elokuvaa mikä saa ymmärtämään miksi elokuva on hieno taidemuoto kannattaa suosiolla unohtaa Piranha 3DD (IMDB) sillä se toimii vain mikäli sitä katsoo B-luokan elokuvista halpaa huumoria repivänä seksploitaationa.

Piranha 3DD on John Gulagerin ohjaama kauhukomedia vuodelta 2012. Ohjaajana Gulager ei ole kovin montaa elokuvaa urallaan ohjannut sillä tätä kirjoittaessa listalta löytyy ainoastaan seitsemän elokuvaa. Elokuvan päärooleissa nähdään Danielle Panabaker, Chris Zylka sekä David Koechner ja nähdäänpä rooleissa myös David Hasselhoff esiintymässä omana itsenään joten yllättävänkin nimekkäitä näyttelijöitä on saatu mukaan näin kevyeen rainaan.

Kuten nimestä Piranha 3DD voi helposti päätellä on elokuva jollain muotoa sukua Piranha 3D -elokuvalle ja DD toimii selkeänä viittauksena useampaan otteeseen nähtäviin daisareihin joten jokainen ensisijaisesti tissien näkymisen perusteella leffoja valitseva tietää nopeasti nimestäkin että tässä niitä löytyy.

Chet (David Koechner) ja tytärpuolensa Maddy (Danielle Panabaker)

Juonensa osalta kerrotaan vesipuistosta jonka avajaiset ovat tuloillaan. Paikan omistaja Chet on kuitenkin muovannut vesipuistosta tytärpuolensa Maddyn harmiksi enemmän bilemestaa missä märkäpaitaisia, bikineissä tai yläosattomia olevia naisia pyörii kohdeyleisön iloksi ja onpa myös hengenpelastajia paikkaan valittu ulkoisten avujen perusteella enemmän kuin ammattitaitonsa vuoksi.

Paikkaan pumpataan maan alaisesta järvestä vettä mutta harmillisesti siinä sivussa piraijat pääsevät altaisiin tehden avajaisjuhlista mieleenpainuvan kokemuksen kaikille paikalla olleille sillä iloiset vesijuhlat muuttuvat pian surulliseksi verijuhliksi joissa taistellaan eloonjäämisestä.

Tarinaan on saatu mukaan myös perinteisiä teinikauhuleffan elementtejä eli ihmissuhdedraamaa, kauan jatkuneen rakkauden avoimia tunnustuksia, sankaritekoja ja pakollinen neitsyydestään eroon haluava nuori. Tässä elokuvassa tosin nämä elementit saavat tuntumaan että niiden tarkoitus on toimia itsetarkoituksellisena parodiana kuin edes yrityksenä olla lajityyppinsä vakavasti otettava lapsi.

Raatoja kaikkialla

Piranha 3D:n tapaan tässäkään filmissä veren määrässä ei nuukailla ja raakuus on reilun yliampvuvaa splatteria. Elokuvan olennaisemmat myyntivaltit kiteytyvät kohtaukseen missä mies ajaa golfkärryllä rahoineen pakoon aiheuttamaansa tuhoa, osuu mennessään naruun joka leikkaa pään irti, törmää kärryllään seinään ja pää ottaa lentoa kunnes siitä ottaa kopin alaston isorintainen veren peitossa oleva nainen ja tunkee pään hinkkiensä väliin ja alkaa heiluttamaan niitä pään ympärillä samalla paniikissa kirkuen. Kohtauksen absurdius aiheuttaa katsojalleen joko jäätävää myötähäpeää tai repeämistä sen koomisuudelle. Allekirjoittanutta kohtaus nauratti sillä se on juuri niin halpaa huumoria kuin mitä tältä elokuvalta osasi odottaa.

Näyttelytyö on pääosin onnistunutta eikä tekniseltä toteutukseltaankaan kyseessä ollut huono elokuva. Se myöskin tiedostaa oman lajityyppinsä kliseet ja parodioi niitä surutta tyylillä josta joko pitää tai sitten ei.

Yleisesti ottaen Piranha 3DD on saanut huonot arvostelut niin kriitikoilta kuin katsojiltakin mutta itselleni elokuva toimi oman B-luokan splättäri lajityyppinsä edustajana hyvin. Se oli tarpeeksi huono ollakseen jo hyvä.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 3,8/10)