Vuoden 2012 elokuva – Aleksin Blogi

Leffalauantai: Argo

Tony Mendezin roolissa nähdään Ben Affleck

Argo (IMDB) on vuonna 2012 julkaistu biografia/draama/trilleri. Sen on ohjannut myös pääosaroolissakin nähtävä Ben Affleck. Muissa rooleissa nähdään mm. Bryan Cranston, Alan Arkin, Victor Garber, Tate Donovan, John Goodman sekä Taylor Schilling. Elokuva on palkittu parhaan elokuvan Oscarilla.

Elokuva on tositapahtumiin pohjautuva tarina missä kerrotaan CIA:n suorittamasta operaatiosta missä pelastettiin kuusi amerikkalaista Iranin pankkivankikriisin aikaan vuonna 1979. Wikipedian mukaan kyseinen kriisi alkoi vuonna 1979 islamilaisten opiskelijoiden vallattua Yhdysvaltojen Iranin suurlähetystön Teheranissa (lue täältä).

Oma historiantietämykseni aiheen tiimoilta on vähäistä joten en osaa arvioida kuinka todenmukainen kuvaus elokuva oli kyseisestä tapahtumasta. Kuivahkon kuuloisesta aihepiiristään huolimatta Affleck on onnistunut loihtimaan mielenkiintoisen elokuvan joka pitää katsojan mielenkiinnon yllä alusta loppuun saakka.

Alussa katsojalle näytetään tapahtumapaikka, mielenosoittajien saapuminen ja mellakointi sekä kuuden henkilön pako tapahtumapaikalta. Pian tämän jälkeen siirrytään amerikkaan CIA:n puolelle missä suunnitellaan operaatiota paenneiden henkilöiden palastamiseksi heidän piilopaikastaan. Agentti Tony Mendez (Ben Affleck) lähtee Iraniin pelastusoperaatiolle mikä on naamioitu CIA:n tekaistun Sci-Fi elokuva Argon tapahtumapaikaksi.

Elokuvallisesti Argo on tyylikkäästi toteutettu draama joka rakentuu verkkaisesti käymättä kuitenkaan missään vaiheessa junnaavaksi. Rauhallisen tarinan kasvatuksen ja hyvän tarinan rytmin myötä lopun ratkaisuvaiheet tuntuvat kiinnostavalta ja jopa jännittävältä – siitäkin huolimatta että katsojan on helppoa osata odottaa mihin suuntaan henkilöiden kohtalot menevät.

Vakava tarina sisälsi siellä täällä myös toimivia humoristisia vivahteita jotka olivat omiaan lisäämään elokuvalle myös viihteellistä puolta. Yli kaksi tuntia kestävä elokuva kansainvälisestä konfliktista ja siihen liittyvästä pelastusoperaatiosta on helppo tehdä tarpeettoman synkkämieliseksi ollakseen enää viihdyttävä tai vaihtoehtoisesti liian kliseiseksi ollakseen uskottava, mutta Argo onnistuu tyylipuhtaasti tasapainottelemaan näiden välillä kallistumatta kuitenkaan kumpaankaan suuntaan.

Kokonaisuutena Argo on erinomainen elokuva joka kestää useammankin katselukerran.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,7/10)

Leffalauantai: For a good time, call…

Lauren Powellin roolissa nähdään Lauren Miller Rogen

For a good time, call… (IMDB) on Jamie Travisin ohjaama vuonna 2012 julkaistu myöhäisillan komedia. Pääosissa nähdään Lauren Miller Rogen, Ari Graynor, Justin Long sekä James Wolk.

Lauren Powellin (Lauren Miller Rogen) elämäntilanne muuttuu hetkessä tasaisen varmasta mutta tylsästä arjesta kun hänen poikaystävänsä Charlie (James Wolk) ilmoittaa että hän lähtee italiaan työkeikalle. Käytännössä hän haluaa lähteä sinne yksin jotta saa miettiä hänen ja Laurenin suhdetta. Charlien mielestä heidän suhteensa on tylsä ja niinpä Lauren jää pian tyhjän päälle vailla tietoa minne asettua asumaan.

Laurenin ystävällä Jessellä (Justin Long) on sopivasti yksi ystävä joka tarvitsee kämppäkaveria maksamaan yhdessä asunnon vuokraa ja niinpä Justin vie Laurenin katsomaan tätä asuntoa ja mahdollista kämppäkaveriehdokasta. Ovella totuus kämppäkaveriehdokkaasta valkenee niin Laurenille kuin asunnon nykyiselle asukkaalle Katielle (Ari Graynor) jotka kyllä tuntevat toisensa jo kymmenen vuoden takaa high schoolista, mutta joiden välit eivät ole millään muotoa hyvät. Kummankin elämäntilanteesta johtuvista syistä he päättävät koettaa tulla toimeen kämppäkavereina.

Kiltin työtön roolissa kasvanut Lauren saa pian selville että kämppiksensä työskentelee puhelinseksilinjalla. Lauren huomaa että Katien olisi mahdollisuus pyörittää omaa puhelinseksilinjaa eikä hänen tarvitsisi työskennellä huonommalla palkalla muualle ja pian kämppiksillä onkin yritys pystyssä. Alunperin vain firman pyörittämiseen aikonut Lauren lähtee itsekin vähitellen vastaamaan puheluihin ja ajan saatossa kämppisten huonot välit parantuvat ja heistä tulee myös ystäviä.

Vaikka elokuvan tarina kertookin päällisin puolin puhelinseksilinjalla työskentelevistä naisista ja siinä sen myötä kuullaan paikoitellen kohtalaisen karkeahkoa kielenkäyttöä, on se kuitenkin pohjimmiltaan lämminhenkinen kahden ihmisen kasvutarina.

Laurenin elämä on aina pyörinyt tutuissa, turvallisissa mutta myös ennalta-arvattavissa kuvioissa. Monella tapaa hän on oppinut elämäntapansa vanhemmiltaan ilman että on missään vaiheessa pysähtynyt miettimään onko se todella sitä mitä hän itse haluaa. Kun hän muuttaa yhteen räväkän Katien kanssa alkaa hän vähitellen löytämään itsestään uusia puolia ja löytää uudenlaista rohkeutta olla jotain muuta kuin mitä häneltä aina odotetaan.

Katien osalta kasvu tapahtuu enemmänkin päinvastaiseen suuntaan. Siinä missä hän on päällisin puolin itsevarma, rohkea ja räväkkä tyttö uskaltautuu hän vasta Laurien kanssa näyttämään oman todellisen ja herkän puolensa.

Pidin positiivisena kuinka myöhäisillan komedian tematiikan ja karkeiden juttujen taakse oli saatu kuitenkin rakennettua hyvällä tapaa toimiva ja viihdyttävä kasvutarina ilman että se olisi tuntunut teennäiseltä tai kliseiseltä. Mielenkiintoisin anti elokuvassa löytyykin sen taustalla rakentuvissa ystävyyden ja henkilöiden kehityksessä.

For a good time, call… on viihdyttävä myöhäisillan elokuva jonka karkean pinnan alla sykkii kuitenkin lämminhenkinen sydän.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 6,0/10)

Leffalauantai: Bachelorette (Polttarittaret)

Bachelorette (IMDB) joka on käännetty muotoon Polttarittaret on vuonna 2012 julkaistu draamaa, romantiikkaa ja komediaa sisältävä elokuva mutta ei kuitenkaan romanttinen komedia. Sen on ohjannut Leslye Headland. Pääosarooleissa nähdään Kirsten Dunst, Isla Fisher, Lizzy Caplan sekä Rebel Wilson.

Tarina kertoo kouluaikaisista kaveruksista Reganista (Dunst), Genasta (Caplan), Katiesta (Fisher) sekä Beckystä (Wilson). Vastoin muiden odotuksia on Becky purjehtimassa avioliiton satamaan ja näinpä vanhat kaverit Regan, Gena ja Katie saavat kunnian olla hänen morsiusneitoinaan.

Valmistautumiset häihin eivät mene kaikilta osiltaan kuitenkaan toivotulla tavalla kun polttari-iltanaan morsian pahoittaa mielensä ystäviensä epäasiallisen käytöksen seurauksena. Pahemmin asiat alkavat lähteä vielä väärille raiteille häitä edeltävänä yönä kun morsiusneidot onnistuvat kokaiinipäissään hajottamaan ja sotkemaan morsiamen häämekon. Yö muodostuu kiireiseksi etsiessä paikkaa missä mekon voi korjata ja pestä vielä ennen aamun hääseremoniaa.

Gena (Lizzy Caplan) ja Katie (Isla Fisher)

Vaikka Bachelorette onkin listattu ensisijaisesti komediaksi en tästä itse kovin paljoa komediallisia vivahteita onnistunut esiin kaivamaan. Toki koettujen tilanteiden absurdiudessa on koomisia piirteitä kun kaikki meinaa mennä pieleen, mutta tapa millä hahmot ja tilanteet tuodaan katsojalle esiin saa tunnelman tuntumaan enemmänkin draamalta. Ainakin itselläni tarinan morsiusneidot jotka ovat vaarassa pilata ystävänsä ikimuistoisen päivän omien toimiensa seurauksena sai aikaan enemmän säälin tunteita morsianta kohtaan kuin huvittunutta oloa tilannetta kohtaan.

Huolimatta siitä että en tätä komedialliselta anniltaan voi kehua on Bachelorette muutoin viihdyttävä elokuva ja sen mielenkiintoisin anti löytyykin morsiusneitojen hahmoista. Päällisin puolin ystävykset ovat hyvin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa, mutta sisäisesti heitä yhdistää pettymykset, rikkonaisuus ja elämän hallinnan puute. Gena ei ole vuosien jälkeenkään päässyt yli nuoruuden rakkaudestaan ja pakenee tunteitaan epäterveellisesti korostettuun seksuaalisuuteen, Katie pakenee omaa epävarmuuttaan liiallisen paljon päihteillen ja Reganin epävarmuus ja hyväksyttynä olemisen kaipaus näkyy muille kovana pintana ja pomottelevana käytöksenä.

Kokonaisuutena pidin tästä elokuvasta, mutta en komedian genressä. Tapa miten hahmojen persoonat ja luonteenpiirteet tuodaan esiin katsojalle on hyvä ja toimiva, sillä se jättää tilaa omalle tulkinnalle selittämättä kaikkea juurta jaksain. Se on myös mielenkiintoinen kasvutarina joka antaa toivoa paremmasta huomisesta myös tarinan morsiusneidoille.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,3/10)

Leffalauantai: Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)

Tiffanyn roolissa nähdään Jennifer Lawrence

Silver Linings Playbook (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Unelmien pelikirja on vuonna 2012 julkaistu romanttinen draamakomedia. Elokuvan on ohjannut David O. Russell ja sen pääosarooleissa nähdään Bradley Cooper, Jennifer Lawrence sekä Robert de Niro.

Juonikuviossa kerrotaan Patista (Bradley Cooper) joka on joutunut mielenterveyshoitolaan pahoinpideltyään miehen jonka kanssa hänen vaimonsa jää pettämisestä rysän päältä kiinni. Pat kuitenkin elättää yhä toiveita vaimonsa Nikkin (Brea Bee) takaisin saamisesta ja niinpä heti vapauduttuaan hoitolaitoksesta hän koettaa saada yhteyden vaimoonsa. Harmillisesti Nikki on lähtenyt muualle ja hankkinut lähestymiskiellon joten yhteydenoton täytyy tapahtua yhteisten tuttavien välityksellä.

Patin ystävä Danny (Chris Tucker) järjestää illallisen johon Patkin kutsutaan ja siellä hän tutustuu Dannyn vaimon Veronican (Julia Stiles) sisareen Tiffannyyn (Jennifer Lawrence). Pat tajuaa että Tiffanyn välityksellä hänen on mahdollista saada yhteys vaimoonsa ja vähitellen Pat alkaakin viettämään Tiffanyn kanssa enemmänkin aikaa jotta saisi pidettyä kommunikaatiokanavan vaimoonsa avoinna.

Silver Linings Playbook on selkeästi lajityypissään positiivisessa valossa erottuva teos sillä sen henkilöhahmojen persoonassa on enemmän syvyyttä ja tunnetta kuin monessa muussa lajityypinsä edustajassa. Pat ja Tiffany eivät edusta tavallisia ja tasapainoisia yksilöitä, vaan kumpikin on omalla tavallaan rikkonaisia ihmisiä joiden rikkonaisuus antaa heihin enemmän maanläheistä tuntua. Kuitenkin kummankin rikkonaisuuden takana kantavana teemana on kyvyttömyys päästää irti toisesta ihmisestä ja jatkaa elämäänsä ja ottaa sitä vastaan sellaisena kuin se tulee. Pat ei voi hyväksyä että vaimonsa on lähtenyt ja Tiffanynkin epätasapainoiset käytösmallit ovat jollain muotoa seurausta miehensä menetyksestä johtuvasta tuskasta.

Vaikka tarinan keskiössä nädäänkin Patin ja Tiffanyn välejä on osa tarinan mielenkiintoisuutta myös sen sivuhahmojen kautta välitetty kertomus joilla katsojalle luodaan raamit jonka kautta Patin persoonaa voi peilata. Selkeästi esillä on mm. se että Patin isällä on epäterveeksi asti menevä OCD, taipumus suhteettomuuksiin asti venyviin uhkapelaamisiin sekä taikauskoisia toimintoja joilla oma kannustettava joukkue saadaan voittoon. Lisäksi isänsä on saanut myös porttikiellon urheilutapahtumaan väkivaltaisen käytöksen vuoksi joten on helppoa rakentaa mielikuvaa että ei omena ole kauas puusta pudonnut.

Mielenkiintoisena aspektina on myös Patin ystävä Danny vaimoineen. Heillä elämä näyttää olevan hyvää ja tasapainoista, perheeseen on tullut lapsi ja kaikin puolin asiat näyttävät olevan mallillaan mutta tästäkin huolimatta maskin alle kätkeytyy ulospäin näkymätöntä taakkaa.

Omaan makuuni tämä elokuva toimi todella hyvin. Sen tarina oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ja pidin siinä mm. siitä että elokuvan loputtua saa pohtia Patin ja Tiffanyn epänormaaliutta verrattuna muihin hahmoihin. Muut henkilöhahmot ovat ns. normaalia elämää eläviä tavallisia ihmisiä joilla ei ole ainakaan häiriöksi asti meneviä persoonallisuusongelmia mutta ihmisyydessään he tuntuvat olevan omalla tavallansa aivan yhtä rikkonaisia kuin Pat ja Tiffanykin. Kaikkien muiden onneksi heidän persoonallisuushäiriönsä eivät aiheuta muille mielipahaa tarpeettoman suorasukaisilla puheilla, joten ehkäpä lopulta Patin ja Tiffanyn ainoat todelliset persoonallisuushäiriöt ovat kuitenkin vain liiallinen rehellisyys maailmassa jossa jokaisen odotetaan pitävän ulospäin näytettävää onnellisuuden kulissia?

Lisäksi elokuvassa ei voi olla huomaamatta Jennifer Lawrencen erinomaista roolisuoritusta joka ei ole jäänyt myöskään Oscar-jakajilta huomioimatta. Lawrence kahmaisi tästä Oscarin parhaasta naispääosaroolista.

Kokonaisuutena Silver Linings Plabook on erinomainen elokuva joka jokaisen kannattaa katsoa. Tämä on niin hyvä että tämä pääsi samantien myös tiensä Suosituksia-sivulleni. Tästä on vielä hyvä mainita että toisin kuin suurin osa muista omista elokuvasuosituksistani on tätä luultavasti vaikeaa laskea millään muotoa kategoriaan tekotaiteellista paskaa kuten monesta muusta suosittelemastani elokuvasta moni voisi sanoa 😉

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,7/10)

Leffalauantai: Vamps

Stacy (Krysten Ritter) ja Goody (Alicia Silverstone)

Vamps (IMDB) on Amy Heckerlingin ohjaama vampyyrikauhukomedia vuodelta 2012 jonka pääosarooleissa nähdään Krysten Ritter ja Alicia Silverstone.

Vampsin juonessa kerrotaan kahdesta nuoresta vampyyrista jotka opiskelevat ja elävät omaa erikoislaatuista elämäänsä. Poikkeuksellisesti nämä vampyyrit eivät juo verta ihmisistä vaan rotista ja muista pienistä jyrsijöistä. Elämä sujuu normaaleissa uomissaan kunnes Stacy tutustuu Joeyhyn (Dan Stevens) joka paljastuu van Helsingin suvun jäseneksi. Joey pitää isänsä uskomuksia vampyyreistä ainoastaan horinoina kunnes hän saa itse omin silmin havaita että tyttöystävänsä ei ole aivan tavallinen tallaaja.

Vampyyriyhteisössä järjesteään AA-kerhon kaltaisia tapahtumia jossa ryhmäterapiassa pidetään yhdessä huolta siitä että irtiotto ihmisveren juomisesta onnistuu. Stacyn ja Goodyn muuntanut kantavampyyri Cisserus (Sigourney Weaver) ei kuitenkaan näissä tapahtumissa käy ja erään kerran hän lahtaa ravintolassa isomman väkijoukon nälkäänsä. Tämän ja muiden tapahtumien seurauksena Goody ja Stacy päätävät kääntyä van Helsingin isäukon puoleen jotta Cisserus saataisiin pois pelistä.

Rotat toimivat näiden vampyyreiden ruokana

Vamps on luokiteltu IMDB:ssä kauhuksi, romantiikaksi ja komediaksi mutta kauhua tästä elokuvasta saa hakemalla hakea. Elokuva ei ole missään vaiheessa pelottava saati jännittävä vaan se on enemmänki puhtaan viihdyttävä kepeä hyvän mielen komedia. Se ei ole sellainen että siinä juurikaan tulisi naurettua, vaan lähinnä siinä on ainoastaan humoristinen pohjavire.

Elokuvan visuaalinen tyyli oli toimiva ja oman aikakautensa elokuvista hieman poikkeava. Jos olisi pitänyt veikata elokuvan valmistusvuotta olisin sijoittanut tämän lähemmäs 2000-luvun alkua johtuen sen värimaailmasta ja tunnelmasta. Roolisuoritukset olivat tasokkaita ja Alicia Silverstone ja Krysten Ritter sopivat kepeällä otteella tehtyyn vampyyrirooleihinsa hyvin.

Omaan makuuni Vamps toimi hyvin. Se on rento ja viihdyttävä elokuva vampyyritematiikalla eikä sen katsomiseen tai siitä pitääkseen tarvitse olla edes mikään vampyyrielokuvien suuri ystävä jotta siitä saisi jotain irti. Siitä ei kannata lähteä etsimään sen suurempaa sanomaa tai taiteellista ulottuvuutta vaan se kannattaa katsoa kepeänä viihde-elokuvana. Kaikesta hyvän tuulisesta otteestaan huolimatta mukana on myös hieman haikeaakin tunnelmaa joka toi tarinaan hieman lisää tunnetta.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,2/10)