Juliet, Naked (IMDB) on vuonna 2018 julkaistu kepeämielinen draamaelokuva jonka on ohjannut Jesse Peretz. Pääosarooleja esittää Chris O’Dowd, Rose Byrne sekä Ethan Hawke.
Annie (Rose Byrne) asuu yhdessä miesystävänsä Duncanin (Chris O’Dowd) kanssa. Duncanilla on liiallisuuksiin menevä fanitus vähemmän tunnettua ja parikymmentä vuotta taaksepäin kadonnutta rokkaria Tucker Crowea (Ethan Hawke) kohtaan. Annie saa tarpeekseen miesystävänsä epäterveestä fanituksesta ja hän päättää kirjoittaa miesystäväänsä ärsyttääkseen nettifoorumille negatiivisen palautteen Tuckerin levyn demoäänitteestä.
Annien yllätykseksi itse Tucker Crowe sattuu lukemaan kyseistä foorumia myöskin ja hän kiittää Annieta. Heidän sähköpostiviestittelynsä jatkuu kunnes heidän tiensä kohtaavat myöskin oikeassa elämässä internetin ulkopuolella. Annien ja Duncanin tiet ovat jo eronneet ennen tätä kohtaamista joten elämä on avoinna uusille mahdollisuuksille.
Ethan Hawke esittää roolia Tucker Crowena
Juliet, Naked on hyvällä tapaa massasta erottuva elokuva. Se onnistuu olemaan kaikilta osiltaan helposti katsottava ja viihdyttävä elokuva, mutta samalla se onnistuu olemaan tarinansa osalta ilahduttavan omaperäinen. Se ei ole omaperäisyydeltään kuitenkaan mitään taide-elokuvaa vaan yksinkertaisesti helppoa viihdettä, mutta sen tarinassa ei mennä täysin perinteisten kaavojen rajoissa vaan päähenkilöiden elämät ovat erikosuuksissaan jossain määrin arkirealistemman tuntuisia kuin monissa muissa saman lajityypin filmatisoinneissa.
Päähenkilöissä jokaisessa on hyvin kuvattua omalaatuista luonnetta ja näyttelijöiden hyvät roolisuoritukset antavat hahmoille syvyyttä vaikka hahmoja ei kovin syvästi kuitenkaan edes avata. Katsojana jokaisesta kuitenkin pystyy helposti luomaan mielikuvat millaista persoonista on kyse.
Kaikki tuotannolliset aspektit on elokuvassa kohdallaan eikä elokuvaa katsoessa mikään häiritse tai vie huomiota itse tarinasta. Tarina rakentuu ja kehittyy sopivalla tahdilla pitäen hyvän rytmin yllä alusta loppuun saakka. Pidin myös siitä että kaikki ei tarinassa mene siten kuten olisi saattanut odottaa.
Juliet, Naked on hyvä ja viihdyttävä kepeä elokuva jossa on kuitenkin hieman enemmän särmää kuin monissa saman lajityypin elokuvissa.
Ruby Daly (Amandla Stenberg) omaa yliluonnollisia kykyjä
The Darkest Minds (IMDB) on Jennifer Yuh Nelsonin ohjaama toiminnallinen draamaseikkailu vuodelta 2018. Sen pääosarooleissa nähdään Amandla Stenberg, Harris Dickinson, Skylan Brooks, Miya Cech sekä Patrick Gibson.
Maailmassa monet lapset ovat alkaneet kuolemaan tuntemattomasta syystä ilman varoitusta. Osa lapsista kuitenkaan ei jostain syystä tähän epämääräiseen kuoleman aiheuttajaan menehdy, mutta heillä sitä vastoin löytyy paranormaaleja kykyjä. Armeijan joukot hakevat lapsia leireille jossa heidät julkisuudessa kerrottavien tietojen mukaan tahdotaan parantaa.
Leireillä heidät jaetaan eri ryhmiin sen mukaan miten heidät on luokiteltu. Luokittelu tapahtuu sen mukaan kuinka vaaralliseksi heidät nähdään – vihreät ovat äärimmäisen älykkäitä mutta turvallisia kun taas punaiset on todella vaaralliseksi luokiteltuja lapsia. Ruby (Amandla Stenberg) on yksi leirille kuljetutuista lapsista joka luokitellaan oranssilla värillä ja siten hänet on määritetty likvidoitavaksi.
Leirillä oleva lääkäri Cate (Mandy Moore) auttaa hänet pakoon ja pakomatkalla ollessaan Ruby kohtaa muitakin nuoria jotka eivät halua elämäänsä elää leireillä.
Liam Stewart (Harris Dickinson) ystävineen auttaa Rubya pakomatkalla
Yliluonnolliset kyvyt ovat elementti jonka avulla voidaan luoda monipuolista ja mielenkiintoista tarinaa joka ei ole rajoittunut fysiikan lakien luomiin ahtaisiin raameihin. Jossain määrin näitä rajoja ylitetäänkin ja kykyjä käytetään päähenkilöiden toimesta, mutta painopiste olisi voinut olla näiden monipuolisemmassakin käytössä jotta tarinan kiinnostavin aspekti olisi voinut saada tilaa elää ja hengittää.
Tarina jättää ohuen ja epämääräisen tunnun. Se tarjoaa monia kysymyksiä vailla vastauksia, mutta valitettavasti huonolla tapaa. Hyvällä tapaa kun elokuva jättää kysymyksiä avoimeksi, se antaa paljon mahdollisia tulkintoja matkan varrella annettujen vihjeiden pohjalta jolloin katsoja joutuu itse luomaan erilaiset tulkinnat. Huonolla tapaa – kuten tässä elokuvassa – kysymykset syntyvät siksi että juuri mitään ei ole kerrottu missään vaiheessa eikä mitään vihjeitäkään ole heitelty syötiksi ajatuksille joihin voisi tarrata. Tämän tarinan osalta tällaisia kysymyksiä ovat mm. mistä nämä kyvyt tulivat, miksi vain lapset ja nuoret niitä saivat, miksi osa menehtyi, keitä eri ihmiset ovat joita matkan varrella tulee vastaan ja miksi heillä on ne tarkoitusperät joita katsojalle näytetään.
Vaikka tarina jättää paljon kysymyksiä avoimeksi, on se kuitenkin välttävä jotta sen pohjalle saa edes keskinkertaisen teoksen tehtyä. Ohjaukselliset elementit toimivat ja kaikki elokuvan tavalliset välttämättömät piirteet on teknisesti kunnossa. Näyttelytyö on keskinkertaista mutta ajaa hyvin asiansa.
Tarinaan päälleliimatun tuntuinen ja teennäinen ihmissuhdekuvio on suhteellisen mitäänsanomaton ja jossain määrin myös turhauttava. Syy turhauttavuuteen ei kuitenkaan synny siitä että se on kliseinen ja ohut, vaan lähinnä siitä että ensimmäisenä se synnyttää mielikuvan siitä että woke-kulttuurin vuoksi mukaan on pitänyt saada tumman naisen ja valkoisen miehen välinen teinisuhde koska se on nykyisen trendin mukaista kuvattavaa.
Tätä toki ei kannata tulkita väärin että sellaista suhdekuviota yleisesti elokuvassa vastustaisin, sillä esimerkiksi vuoden 2001 elokuvassa Monster’s Ball on kyllä kuvattu myöskin valkoisen miehen ja tumman naisen suhdetta ja siinä tällainen suhdekuvio toimii erinomainsesti. Sen kohdalla katsojana ei tule tunnetta teennäisestä arvomaailman tuputtamisesta toisin kuin monissa moderneissa Hollywood-elokuvassa.
Muutenkin kun pääjoukko jota kuvataan koostuu modernin Hollywoodin arvomaailman mukaisista näyttelijöistä (yksi valkoinen mies, tumma vahva naispääosahenkilö, tumma mies sekä yksi aasialaistaustainen lapsi) herää väkisinkin mieleen ajatus siitä että elokuvaa on taas pyritty kasaamaan woke-kulttuurin trendien mukaisilla näyttelijäkaartilla. En tiedä onko näin, mutta kiitos nykyisen viihdekulttuurin tuputtamisten lähtökohtaisesti moinen ajatus herää ensimmäisenä mieleen. Ironista kuinka kulttuurillisesti positiiviseen muutokseen pyrkiessään Hollywood on onnistunut tekemään ainakin omalla kohdallani täysin päinvastaisen tuloksen.
Kokonaisuutena elokuvan arvosanaan vaikuttaa negatiivisesti silti ainoastaan sen keskinkertaisuus. Sen kyllä katsoo kerran tai ehkä parikin, mutta se ei missään vaiheessa ole erityisen hyvä sen enempää kuin huonokaan. Tasaisen varmaa aivot nollille -tavaraa vailla sen suurempaa puhuttelevuutta millään osa-alueella.
Dwayne Johnson nähdään sankarillisen isän roolissa
Skyscraper (IMDB) on vuonna 2018 julkaistu toiminnallinen trilleri jonka on ohjannut Rawson Marshall Thurber. Pääosissa nähdään Dwayne Johnson, Neve Campbell sekä Chin Han.
Miljonääri Zhao Long Ji (Chin Han) on rakennuttanut maailman korkeimman pilvenpiirtäjän, mutta sen ylimpiin kerroksiin rakennetut asuinrakennukset eivät ole vielä saaneet vakuutuksia eikä siten sinne ole ihmiset päässeet vielä muuttamaan. Will Sawyer (Dwayne Johnson) on turvakonsultti joka saa tehtäväkseen tutkia rakennuksen turvajärjestelyt ja antaa sille hyväksyntänsä jotta se saisi vakuutukset ja se voitaisi ottaa kunnolla käyttöön.
Willille annetaan tabletti jota kautta hänellä on pääsy rakennuksen turvajärjestelmiin. Hän joutuu kuitenkin petoksen vuoksi ryöstetyksi ja tabletti joutuu vääriin käsiin eikä siinä olevat biometriset tunnisteet estä rikollisia ohittamasta turvajärjestelyitä. Pian rakennuksessa roihuaa tulipalo eikä kaappauksen vuoksi turvajärjestelmät toimi enää toivotulla tavalla.
Rikollisten aiheuttaman tulipalon keskelle on jäänyt myös Willin oma perhe jota hän lähtee sankarillisen isän tavoin pelastamaan oman henkensäkin uhalla.
Screameista tuttu Neve Campbell nähdään Willin vaimon roolissa
Sankari joka lähtee pelastamaan perhettään pahoilta tyypeiltä pilvenpiirtäjästä on helppo mielessään yhdistää toimintaelokuvien klassikkoon Die Hardiin (lue täältä), eikä syyttä sillä yhtymäkohdat Skyscraperin ja Die Hardin välillä on helppoa havaita. Tämä ei ole tietenkään ole huono asia, sillä hyvin usein elokuvia on helppoa yhdistää johonkin aikaisempaan samankaltaiseen filmatisointiin. Kenties huonoin piirre yhtymäkohdista tulee siinä että elokuvaa katsoessa ja sitä arvioidessa tahtomattaankin sitä vertaa tavalla tai toisella aikaisemmin näkemäänsä filmatisointiin.
Will on entinen FBI:n pelastustiimin johtaja joka on saanut myöhemmin elämässään itsellensä perheen ja oppinut sen tärkeyden, joten hän on valmis antamaan oman henkensäkin uhalla kaiken jotta voisi pelastaa lapsensa ja vaimonsa vaaran uhatessa. Tästä perspektiviistä katsoen kyseessä on perinteinen sankaritarina mistä huokuu maskuliinista energiaa ja tervettä traditionaalista miehen mallia. Harmillista kyllä tarina on silti ainoastaan tavallisen keskinkertaista tasoa, niin hyvässä kuin huonossakin. Siinä ei ole mitään uutta ja se on tällaisenaan suhteellisen kliseinen, mutta kaikesta huolimatta se on tarpeeksi viihdyttävä että sen pohjalle saa rakennettua vähintäänkin keskinkertaisen elokuvan.
Toteutus on modernia ison budjetin tasoa. Efektit on tyylikkäitä, ohjaus ja näyttely on tasaisen varmaa tasoa eikä siitä löydä mitään suurempia puutteita. Se on keskinkertaisuudessaan asiallisesti toimiva ja viihdyttävä toimintaelokuva joka ei elokuvalliselta anniltaan säväytä erityisen paljoa mihinkään suuntaan, mutta viihteelliseltä anniltaan tarjoaa kaiken sen mitä siltä odottaakin. Se antaa katsojalleen suoraviivaista toimintaa ja ennalta arvattavaa sankaritarinaa perinteisillä kliseillä maustettuna.
Kuvassa keskellä rikostutkija Anders Olsen (Pilou Asbæk)
The Guardian Angel (IMDB) on vuonna 2018 julkaistu mysteerillinen rikostrilleri jonka on ohjannut Arto Halonen. Päärooleissa nähdään Pilou Asbæk, Rade Serbedzija, Josh Lucas sekä Sara Soulié.
Rikostutkija Anders Olsen (Pilou Asbæk) osuu oikeaan aikaan oikealle paikalle kun pankissa tapahtuu ryöstö. Anders lähtee ryöstäjän perään mutta ryöstäjä Palle (Cyron Melville) pysäyttää hänen seurantansa aseella uhaten. Anders näkee minne ryöstäjä pakenee ja ohjaa muut paikalle tulleet poliisit ryöstäjän perään jonka seurauksena rikollinen pian jää kiinni.
Tutkimusten aikana käy ilmi että tapaus ei ole luonteeltaan aivan tavallinen sillä vaikuttaa aivan kuin tekijä olisi ollut hypnoosin vallassa aseellista muutaman hengen vaatinutta ryöstöä tehdessään. Tutkijat alkavat selvittämään asiaa ja koettavat saada selville kuka on salaperäinen “Suojelusenkeli” joka pystyy jollain tapaa hypnoosin avulla vaikuttamaan Pallen mieleen.
Bjørn Schouw Nielsen (Josh Lucas)
Vaikka Arto Halosen ohjaama The Guardian Angel onkin mielenkiintoinen ja hyvin toimiva elokuva itsessään, oli silti kiehtovaa löytää tietoa siitä että tarina pohjautuu todellisiin tapahtumiin Tanskassa vuonna 1951. Lisätietoa todellisista tapahtumista johon elokuva pohjautuu voi lukea Wikipedian artikkelista (katso täältä).
Tarina on mielenkiintoinen ja hyvin kerrottu, vaikkakin se omaan korvaan ensialkuun kuulostikin dramatisoituna ja mystifioituna kuvana hypnsoosista ja sen mahdollisuuksista. Kuitenkin tarinan pohjautuminen todellisiin tapahtumiin herätti mielenkiinnon perehtyä tarkemminkin hypnoosiin ja sen mahdollisuuksiin, sillä mitä olen hypnoosia aikaisemmin tutkinut on tämänkaltainen toiminta ristiriidassa aikaisemman lukemieni ja tutkimieni tietojen kanssa.
Olisi mielenkiintoista tietää onko hypnoosilla todellisuudessa näin suuret vaarat väärin käytettynä vai onko tuolloin tätä yksittäistä rikostapausta tutkittu vain oman aikakautensa parhaan tiedon valossa joka kuitenkin nykyään olisi jo havaittu vääräksi. Mikäli hypnoosi todella mahdollistaisi tämänkaltaisen toiminnan herää itselleni mieleen kysymys miksi samankaltaisia rikoksia ei ole tapahtunut useampaa tai ainakaan ei ole tullut tunnetuksi? Monta kysymystä jotka jäävät tässä vaiheessa vielä itselleni vailla vastauksia, mutta on positiivista että elokuva herätti kysymyksiä joihin haluaa perehtyä ja löytää vastauksia.
Tarinan lisäksi pidin elokuvan visuaalisesta tyylistä etenkin valaistuksen, lavastuksen ja puvustuksen osalta sillä näiden onnistuneen toteutuksen kautta elokuvan aikakausi tuntuu tunnelmaan sopivalta. Näyttelijöiden roolisuoritukset ovat tasaisen varmoja ja myöskin roolihahmot ja heidän väliset dynamiikkansa tuntuvat luonnollisilta, vaikkakin ne tuntuvatkin jäävän lopussa lähes samanlaiseen tilaan kuin mitä ne ovat olleet elokuvan alussakin.
Mitään suurempaa hahmokehitystä ei nähdä ja pienessä roolissa olevat sivuhahmot jäävät etäisiksi täytehenkilöiksi vailla kovin suurta merkityksen tuntua, mutta tämän tyylisessä elokuvassa en pidä tätä mitenkään erityisemmin moittimisen arvoisena asiana. On parempi että rakennetaan toimiva tarina muutaman päähenkilön ympärille kuin yritetään väkisin rakentaa itseistarkoituksellista hahmokehitystä ja tarpeettoman syvällistä juonikuviota sivuhenkilöiden harteille.
Kokonaisuutena The Guardian Angel on mielenkiintoinen ja katsomisen arvoinen elokuva.
First Man (IMDB) on vuonna 2018 julkaistu historiallinen draama/biografia. Ohjaajana on ollut Whiplashin ohjauksesta tuttu Damien Chazelle ja pääosarooleissa nähdään Ryan Gosling, Claire Foy, Jason Clarke, Kyle Chandler, Corey Stoll sekä Patrick Fugit.
Elokuva kertoo pienestä askeleesta ihmiselle mutta suuresta loikasta koko ihmiskunnalle, eli Neil Armstrongin (Ryan Gosling) sekä Buzz Aldrinin (Corey Stoll) matkasta kuun kamaralle 20. heinäkuuta 1969. Juoni kertoo kuitenkin historiaa ja tapahtumia paljon ennen varsinaista Apollo 11:n matkaa pitäen painopisteen Neilissä ja hänen perheensä elämässä.
Mielenkiintoisena aspektina tarinassa kerrotaan myös aikaisempien projektien onnettomuuksista ja niiden vaatimista kuolonuhreista joka antaa sankaritarinalle merkittävämpää ja puhuttelevampaa tuntua.
Janet Armstrong (Claire Foy)
Avaruus ja Apollo 11:n matka kuuhun ovat asioita jotka ainakin jossain määrin itseäni kiehtoi lapsena. Myöhemmin kasvettuani avaruuteen liittyvät kiinnostukset ovat jääneet vähemmälle tai lakanneet kiinnostamasta oikeastaan lainkaan, mutta jollain tapaa tämä elokuva onnistui herättämään jälleen lapsenomaisen mielenkiinnon kuulentoa kohtaan ainakin jossain määrin joka on kiitettävä saavutus.
Vaikka elokuvan suurin huipentuma onkin kuun kamaralle astuminen on silti tapa miten koko tarina on rakennettu kiinnostava alusta loppuun saakka. Tapa miten Neilin perhe-elämää kuvataan, hänen, lapsiensa sekä vaimonsa välejä ja myöskin kaikkia niitä ympärillä tapahtuvia kollegoiden menehtymisiä on onnistunutta. Pidin siitä että elokuvassa myös sivuttiin edes pinnallisesti yhteiskunnallisia jännitteitä asian tiimoilta, sillä avaruuslennot eivät ilmeisestikään olleet kovin edullisia ja verorahojen sijoittaminen kenties jopa suurudenhulluunkin päämäärään on omiaan aiheuttamaan turhautumista ja mielenosoituksia vähempiosaisten keskuudessa.
Ohjaus oli mielenkiintoista ja erottui edukseen. Pidin tavasta kuinka lähikuvia käytettiin sekä siitä kuinka paikoitellen epäselvällä ja nopealla tyylillä kuvattiin onnistuneesti henkilöiden tunnelmaa vaarallisissa tilanteissa. Kuten pidempään arvosteluitani täältä blogista lukeneet tietävät en tavallisesti perusta juuri lainkaan epäselvästä ohjaustyylistä missä käytetään nopeita leikkauksia, mutta tässä elokuvassa tämä oli omaan makuuni todella hyvin käytetty tyylikeino sillä se kiteytti hyvin tilanteen tunnetta ja tunnelmaa toisin kuin useissa muissa elokuvissa joissa usein tuntuu että tyylikeinoa on käytetty vain huonona leikkaustyylinä kun ei olla muuten saatu haluttua tunnelmaa. Tämä tietenkin on henkilökohtainen mielipide eikä mikään fakta, mutta tämä varmaankin jokaiselle elokuva-arvostelua lukevalle on itsestäänselvyys.
Kokonaisuutena First man on erinomainen elokuva. Se on tyylikäs ja puhutteleva elokuva joka kertoo maailmanlaajuisesti merkittävän sankaritarinan syväluotaavasti ilman että se missään vaiheessa käy aliarvioimaan katsojaansa. Se ei sorru asioiden ja henkilöiden välisen dynamiikan vääntämiseen rautalangasta katsojalleen vaan se hyvän näyttelytyön ansiosta näyttää kaiken tarpeellisen katsojan ymmärtämällä tavalla jättäen tilaa asioiden ymmärtämiselle.
