Pitkästä aikaa tuli luettua kirja. Tällä kertaa lukemani kirja oli Thich Nhat Hanhin Tämä hetki ihmeellinen hetki -nimeä kantava 87-sivuinen teos. Thich Nhat Hanh on vietnamilainen zenmestari, runoilija sekä taiteilija ja on ollut munkkina yli 50 vuotta. Kuten arvata saattanee, on tässä kirjassa erilaisia viisauksia tai ajatuksia, miten sen nyt sitten haluaakin nähdä.
Kirja siis koostuu lyhyistä säkeistä joita jotkut ainakin lausuvat ääneen ja joiden tarkoituksena on tukea läsnäolemista nykyhetkessä. Säkeiden lopussa on hieman myös selitystä niihin liittyen.
Suurin osa säkeistä oli sellaisia että ne eivät itseäni kyllä liikuttaneet eivätkä koskettaneet juuri mitenkään, ainoastaan muutama. Kuitenkaan en pidä tätäkään lukukokemusta silti huonona, sillä edes pari ajatusta herättävää säettä on näin lyhyessä teoksessa positiivinen juttu. Myös se on otettava huomioon, että en ole buddhalainen joten sitä kauttakin ehkä en ole parasta mahdollista kohderyhmää tämänkaltaiselle teokselle yksikin ajatuksia herättävä säe on ihan hieno juttu.
En oikein osaa suositella tätä tekstiä ei-buddhalaisille/zeniläisille/tjsp. mutta en varsinaisesti jätä suosittelemattakaan. Ehkä joku saa kirjan viisauksista enemmän irti kuin itse.
Leave a Reply