Elokuusta talvipakkaseen
Ostamani August Heat Bundlen mukana tullut, kohtalaisesti kehuja saanut peli Lilly looking through tarttui tällä kertaa arvosteluni kohteeksi.
Pelin takaa löytyy Kalamazoosta kotoisin oleva Geeta games -nimeä kantava yhdeksän hengen indie-pelitiimi, jonka historia alkaa vasta vuoden 2012 puolelta. Lillyn seikkailu on julkaistu vuoden 2013 puolella ja sitä pääsee naksuttelemaan niin Windowsissa kuin myös Mac OSX:lläkin.
Verkkaisaa viihdettä
Lillyn seikkailut tapahtuvat tämän tyylin peleille ominaisella tavalla hiirellä naksutellen. Pelillisesti tarkoituksena on klikkailla näytöllä näkyviä elementtejä ja ratkaista ongelmia mitä matkalla ilmenee.
Tavallisista point-and-click tyyppisistä seikkailu-puzzlepeleistä poiketen, ei tässä pelissä olla juurikaan panostettu tarinaan – tai vaihtoehtoisesti sitä ei ainakaan tuoda niin selkeästi ilmi, että tavallinen keskivertopelaaja sitä tajuaisi. Pelin pelattuani en saanut selkeää mielikuvaa että mistä tässä kaikessa oli kysymys.
Pelin alussa Lilly ja joku toinen kersa ovat alkuruudussa, kuvaan lentää kaulahuivi tai jokin muu vastaava punainen riepu ja jossain vaiheessa sitten se toinen kersa katoaa. Lilly lähtee sitten tämän penskan perään ja ratkoo matkalla olevat ongelmat jotta löytää tiensä tuon toisen kakaran luokse. Liekö sitten kyseessä oli Lillyn veli, mene tiedä.
Matkalle sattuvat ongelmat ovat alkuvaiheessa peliä sangen rentoja ja inhimillisiä naksutteluita.
Alkuvaiheessa pelin hint-painiketta tuli painettua että sain tajuttua pelin ideaa, mutta sen jälkeen pääsi monet tehtävät ohi ilman että apuihin tarvitsi turvautua. Kuitenkin jos tarpeeksi pitkäksi aikaa tuli jumituttua, tuli apupainiketta painettua jotta näki onko jotain elementtejä jäänyt vain näytöltä huomaamatta.
Käyttöliittymä oli kohtalaisen selkeä. Kun hiirtä liikutti eri puolella ruutua, muuttui hiiren kursori erilaiseksi mikäli siihen oli mahdollista klikata niin että jotain tapahtuu. Harmillista kyllä, jotkut elementit meinasi jäädä silti huomaamatta, mutta apupainike onneksi tarjosi apuja niissä tilanteissa jotta näki ne kohdat joita on jäänyt huomaamatta.
Peli eteni puzzleja ratkoen ruudusta toiseen kohden loppuratkaisua.
Harmaita hiuksia
Alkumetreillä peli oli sangen mukavaa ja viihdyttävää naksuttelua. Puzzlet olivat inhimillisesti ratkottavissa, mutta pelin loppuvaiheella puzzlet muuttuivat aivan hermoja raastavan rasittavaksi. Ne olisi lienee ollut ratkaistavissa inhimillisestikin mikäli jonkinlaista väriteoriaa on hallussa, mutta koska en ole niin taidehippi enkä omaa niin suurta yleissivistystä, oli loppupään puzzlet mentävä tutoriaalin avulla.
Ensimmäinen enemmänkin kärsivällisyyttäni koettelemani puzzle oli sellainen, mikä sai ihmettelemään pelin käyttöliittymän epäyhdenmukaisuutta.
Pelissä on Lillyllä paikoitellen lasit, joista hän voi vaihtaa katsomaan maailmaa eri näköisestä näkökulmasta. Yleensä pelissä kun Lillyn klikkasi menemään jonnekin, ei kyseisen kävelyanimaation aikana pystynyt mitään muuta tekemään kuin katsomaan animaation edistymistä.
Aikani jumituttuani erääseen puzzleen päädyin Internetin avustuksella huomaamaan, että käyttöliittymän logiikka oli tässä tehtävässä erilainen; kun Lilly oli kävelemässä, piti kävelyn aikana tietyssä vaiheessa vaihtaa näkymää toisenlaiseksi – toisin sanoen, tehdä sitä mitä muissa aiemmissa tehtävissä ei ollut voinut. Ei hyvä.
Tämän kohdan ohi päästyäni tuli vielä myöhemmin paljon tätäkin rasittavampia puzzleja. Puzzlet perustuivat (ilmeisesti) väriteorioihin, joissa eri värejä sotkemalla kentässä olevat elementit saivat erilaisia värejä, joiden perusteella sitten päästiin eteenpäin. Käytännössä koetin saada logiikasta tolkkua, mutta en vain saanut. Katselin tutoriaaleja ja niiden avulla lopulta menin nämä astetta rasittavammat puzzlet läpi, enkä vielä sen jälkeenkään saanut tolkkua mistä ihmeestä oli kysymys.
Muualta lueskeltuani sain havaita, että en ole ainoa keitä kyseiset puzzletehtävät kismittivät enemmän tai vähemmän.
Tämän lisäksi käyttöliittymä rupesi nyppimään pelissä ihan kiitettävissä määrin. Peli oli verkkainen ja alkumetreillä sen verkkaisuus oli ihan mukavaa vaihtelua. Kuitenkin siinä vaiheessa kun samassa tehtävässä junnasi pidemmän aikaa ja jokaisen klikkauksen välissä täytyi katsoa 5–10 sekuntia animoitua liikehdintää vain havaitakseen kokeilunsa huonouden, alkoi liikehdinnän hidas tahti koettamaan sekin kärsivällisyyteni rajoja.
Ei pelkästään pahaa sanottavaa
Lilly looking throughista on löydettävissä onneksi myös hyviä elementtejä. Peli oli graafisesti kaunis, musiikit rauhallista tunnelmointia ja yleiskokemus oli ihan kohtalainen.
Pelissä oli paljon potentiaalia olla hyvä ja viihdyttävä peli, mutta omaan makuuni pelin puzzleissa oleva järjetön vaikeustason vaihtelu, käyttöliittymän epäyhdenmukaisuus sekä kärsivällisyyteni rajoja koetteleva verkkaisuus verottaa pelistä monta pistettä pois.
Loppuratkaisu on myöskin vaisu ja mitäänsanomaton, joten harmillisesti peli kuuluu niihin peleihin joita en voi suositella täyteen hintaan. Annan pelille kuitenkin 6/10 pistettä, eli hieman keskiarvoa (5 pistettä) paremman pistelukumäärän. Syynä tähän on se, että pelin alkupuolisko kuitenkin tarjosi sangen mukavaa viihdettä, eikä peli kokonaisuutena ole niin huono kuin allekirjoittaneen tekstistä saattaisi kuvitella.
Pidemmän kärsivällisyyden ja paremman puzzlepään omaavalle tässä on varmasti asiallinen ja toimiva parin tunnin naksuttelu.
Kehuttavaa
- Kaunis
- Inhimillisen vaikeustason tehtävissä oli ihan mukava pohtia
Moitittavaa
- Epäyhdenmukaisuus
- Loppupään puzzlejen aivan järjetön vaikeustaso suhteessa aiempiin
- Verkkaisuus kääntyi rasittavuudeksi
- Huono lopetus
Leave a Reply