“Jamien mukaan kaikki oli osa Herran suunnitelmaa. Sekin vielä. Kun hänen kanssaan jutteli, hän otti aiheesta riippumatta aina puheeksi Herran suunnitelman. Pesäpallopelikö peruttu sateen takia? Varman Herran suunnitelma, että jotain pahempaa jäisi tapahtumatta. Trigonometrian pistokokeet? Varmaan Herran suunnitelma, että meillä riittäisi haasteita. Ymmärrätte kai mistä puhun.” (s. 27)
Muutama päivä sitten tuli käytyä Keltinmäen kirjastossa ja hommailin sieltä itselleni uuden kirjastokortin kun olin sen vanhan jonnekin onnistunut hävittämään. Samalla reissulla tarttui matkaan pari kirjaa joista toinen tuli jo luettuakin. Kirja jonka luin oli blogin otsikossa mainittu ja kuvassakin näkyvä Nicholas Sparksin teos Muistojen polku. Kyseistä kirjasta on tehty myös elokuvaversio (joka on allekirjoittaneen suosikkielokuva yhä edelleen) jossa pääosissa on Mandy Moore ja Shane West.
Kirja oli hyvin erilainen kuin mitä elokuva. Kirja oli tarinaltaan erilainen ja monet tapahtumat meni aivan eri tavalla kuin elokuvassa joten elokuvaa ei voi sanoa kovinkaan uskolliseksi kirjalle – kuitenkin kummatkin ovat teoksia joita voin suositella.
Pidin tästä kirjasta. Kirja oli paikoitellen hupaisa, tarina oli hieno ja eteenpäin tasaisesti kulkeva ja se oli myös teoksena sellainen että tuli luettua yhdeltä istumalta koko kirja (pl. vettä juomassa käydessä yms). Teoksessa viimeinen Kiitokset-sivu oli sivu 180 joten mitenkään kovin paksu teos ei ole kyseessä.
Kirjan tarina kertoo rakkaudesta Jamien ja Landonin välisestä rakkaudesta. Vaikkakin tarinan pääteemana on nuoren parin yllättävällä tapaa muotoutuva rakkaustarina joka sisältää myöskin vahvaa draamaa on teos itseni mielestä ulottuvuudellaan syvempi kuin vain pintapuoleinen rakkaustarina jonka ympärille teos rakentuu. Ennen kaikkea kirja on tarina uskosta ja rakkaudesta kaikkea ja kaikkia kohtaan, ei vain yhtä ihmistä kohtaan. Se on myös tarina toivosta ja siitä kuinka usko, toivo ja rakkaus muovaavat väkisinkin ympäristöään silloinkin kuin sen vaikutukset eivät ole samantien havaittavissa. Kirjassa on havaittavissa hyvinkin vahva kristillinen sanoma sekä merkitys ja sitä kuinka lähimmisenrakkaus saa ihmiset muuttumaan paremmin kuin mikään tuputtaminen ja tuomitseminen.
Teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen tarinansa puolesta eikä tekstin ulosantikaan ole lainkaan huonoa. Kuitenkin teoksen kieli ei ole yhtä rikasta ja monipuolista kuin esim. yleensä fantasiakirjallisuudessa, mutta tällaisessa tarinavoittoisessa teoksessa kieli oli hyvää ja sujuvaa eikä virkkeiden teksti ollut sellaista että niitä olisi joutunut kovin kauaa pohtimaan. Myöskin henkilöhahmoja ei kuvattu pohjamutiaan myöten vaan kerrottiin vain lyhyesti henkilöhahmoista ja heidän tarinoitaan. Tällaisessa romaanissa kerronta oli toki täysin riittävää luodakseen eheän tarinan.
Suosittelen.
Leave a Reply