Scifiä kansalle
Havaittuani Battlefield: Bad Companyn ansiosta Playstation 3:n toimivaksi pelikonsoliksi, täytyi heti perään jatkaa hyväksi havaittua linjaa toisella räiskinnällä, Killzone 2:lla.
Killzone 2 on Amsterdamissa ja Cambridgessä majaansa pitävän Guerilla Gamesin kehittämä ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava science fiction ammuskelu, joka on saatavana ainoastaan pleikkari kolmoselle. Pelin on julkaissut Sony Computer Entertainment.
Muukalaisvihaa
Killzone 2 sijoittuu Killzonen jälkimaininkeihin, tulevaisuuteen vuoteen 2359. Killzonen ensimmäisessä osassa helgastit ovat hyökänneet naapuriplaneetta Vektalle, mutta se ei ole mennyt aivan putkeen ja vektalaisten ISA-joukot ovat näyttäneet muukalaisille että helpolla ei luovuteta.
Koska hyökkäystä pidetään joissain piireissä parhaana puolustuksena, samaan taktiikkaan tuntui luottavan myös ISA. ISA:n joukot päättävät lähteä tässä osassa ennaltaehkäisevästi helgastien planeetalle ottamaan kiinni heidän keisarin, Scolar Visarin, jotta samanlainen terroriteko ei tulisi toistumaan.
Tarina tuo hieman mieleen erään tarinan toisella planeetalla, missä maailmanpoliisit lähtevät viemään väkisin demokratiaa sorretulle kansalle ja siinä sivussa hirttävät heidän johtajansa…
Väriloistetta
Killzone 2 vakuutti itseni heti alkumetreiltä saakka näyttävyydellään. Graafisen ilmeen kauneus oli loksauttaa leukani sijoiltaan, aivan samoin kuin teki aikoinaan Xbox 360:lla lävitse tahkoamani Gears of War 2 (Lue arvostelu täältä). Tummanpuhuva science fiction -miljöö kauniiden valoefektien saattelemana on aina toimiva ratkaisu.
Battlefieldin jälkeen tämän pelin kontrolleihin oli helppoa hypätä, sillä kontrollit olivat luonnollisissa paikoissa, eikä pelin aikana tarvinnut jäädä haparoimaan mitä painiketta piti painaa mistä ammutaan tai toteutetaan muita haluttuja toimenpiteitä.
Äänien osalta mentiin tutulla kaavalla. Ne olivat perushyvää tasoa ja ääninäyttely oli onnistunutta myöskin. Paikoitellen vihollisten heittämät Oh shit -huudot kranaattien lähestyessä aiheutti myös pienimuotoista hilpeyttä koomisuudellaan.
Ase miehen tiellä pitää
Pelilliseltä puoleltaan peli oli tuttua huttua muista räiskintäpeleistä. Mennään eteenpäin joko kävellen tai juoksemalla, lahdataan kulkureitin varrelle osuneet viholliset, toisinaan pistetään räjähteitä haluttuihin paikkoihin ja lasautetaan niillä tehtävän mukaisia rakennuksia tai seiniä kappaleiksi. Ei siis uutta alla auringon tämä suhteen. Simppeli, mutta toimiva konsepti.
Asearsenaalinsa osalta Killzone 2 ei tarjoa hillittömiä määriä erilaisia hengenpoistimia, mutta valikoimaa oli kuitenkin tarpeeksi paljon että enempää en jäänyt kaipaamaan. Tässäkin pelissä pidin erityisesti liekinheittimestä, joka yhdessä vaiheessa peliä nousikin arvoon arvaamattomaan. Aseilla pystyi ampumaan normaalisti tai vaihtoehtoisesti zoomaamalla tähtäintä R3-painikkella. Toisissa aseissa zoomista ei juurikaan iloa ollut – melkein jopa päinvastoin, mutta toisissa taas mahdollisuus zoomamiseen helpotti merkittävästi tähtäämistä.
Pituutta pelillä oli hieman yli yhdeksän tuntia omalla pelaamisellani. Vaikeustaso oli pelissä mitoitettu osuvasti eikä sen kanssa tarvinnut missään kohdassa jumittua suhteettomiksi ajoiksi.
Eniten vaikeustasossa tympäisi lopputaistelukohtaukset. Niiden tahkoamiseen kului aikaa suhteettoman paljon verrattuna pelin muihin kohtauksiin, koska vihollisia ilmaantui aina vain uusia ja uusia aina kyllästymiseen ja puutumiseen asti. Onneksi pelissä oli välitallennuskohtia tarpeeksi paljon, joten suhteettoman paljoa ei joutunut yleensä taaksepäin menemään jos ja kun sattui hengestään pääsemään.
Suoraa tietä
Killzone 2 on peli, jota on helppoa suositella, mikäli tarkoituksena on löytää järkevällä vaikeustasolla, toimivalla audiopuolella ja kauniilla grafiikalla oleva suoraviivainen FPS, jossa tarina on edes mukiinmenevää tasoa.
Mikäli odotukset on korkealla tarinan osalta, tai mikäli peliltä odottaa jotain uutta ja ennennäkemätöntä, voinee tämän pelin suosiolla jättää pelaamatta. Se kuuluu pelimaailman Big Mac -kategoriaan – tuttua ja turvallista mutta ei mitään uutta eikä yllätyksellistä.
Kehuttavaa
- Kaunis
- Hyvät kontrollit
Moitittavaa
- Lopputaisteluiden ylipituus
- Ihan ok tarina, mutta ei mikään mestariteos
- Ei tarjoa juurikaan mitään uutta
Leave a Reply