
Kävin perjantaina illalla Verkkokauppa.comista ostamassa uuden valaisimen olohuoneeseen. Vihdoin ja viimein, eihän sekään ole ollut projektina kuin lähes siitä asti kun olen tähän asuntoon muuttanut 😀 Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Matkaan tarttui Trio Hotel -niminen kattovalaisin. Valaisin on suhteellisen kookas, 50 cm halkaisijaltaan, mutta se sopii omaan makuuni hyvin tähän nykyiseen asuntooni niin ulkonäkönsä kuin kokonsakin puolesta.
Lampun asennus meni perinteiseen tyyliin. Luultavasti kuitenkin alle 50 kirosanan saattelemana valaisin oli katossa ja toimivana.
Asennukseen meni kiitettävän paljon aikaa, ohjeet olivat paikoitellen huonot eikä varjostimen ruuvit olleet sellaista sorttia että ne olisi ollut helppoa virittää paikalleen. Ehei, niitä sain etsiä lattialta useammankin kerran. Reiät olivat suurempia kuin itse ruuvit tjsp. ja sen takia ne sitten aina lipsahti lattialle kun käsikopelolla koetti etsiä ruuvien oikeaa paikkaa.
Hienona piirteenä myös oli se, että asunnossani katossa oli koukku johon varjostin kuuluisi laittaa, mutta tämänsorttisessa valaisimessa ei ollut mitään mikä tulisi koukkuun kiinni. Onneksi kaapissani oli nippusiteitä joten väänsin niistä useammalla nippusiteellä koukun josta valaisemen voin ripustaa kattoon. Jotenkin on sellainen fiilis että saatan kysyä huoltoyhtiöltä että asentavatko he tuon tuonne oikeaoppisemmin jossain vaiheessa, koska se ei ole niin tyylikäs ratkaisu kuin mitä se voisi olla.

Samalla reissulla Verkkokauppaan tuli hankittua myös ensimmäisessä blogipostauksen kuvassa lampun sisällä näkyvät Philips Hue lamput. Aiemmin itselläni on jo ollut Philips Huen lamppuja, mutta niitä on pitänyt ostaa muutama lisää. Ostin nyt kolme uusimman sukupolven lamppua tämän uuden valaisimen sisään.
Ero toisen ja kolmannen sukupolven valojen välillä on todella suuri. Uudet valot antavat merkittävästi laajemman väriskaalan käyttöön. Tuli näitä katsoessa sellainen fiilis että täytyy harkita jossain vaiheessa muidenkin lamppujen päivittäminen kolmannen sukupolven valoksi. Kuitenkin nyt on sitten käytävälläkin värilliset valot ja keittiössä valkoinen.
Samalla reissulla ostin myös kannettavan kaukosäätimen/valokatkaisimen/himmentimen. Mikä liekään suomalainen nimi, englanniksi nämä kulkee nimellä Philips Hue Wireless Dimming Kit. Sen mukana tuli myös yksi valkoinen lamppu joka ei edes tarvinnut mitään säätämistä. Lamppu kiinni ja kytkin toimi suoraan sen kanssa.
Koska kuitenkin asunnossani on Hue-valoja enemmäkin viritin tietenkin kytkimen ohjaamaan myös niitä. Kännykkäsoftalla sai määritettyä mitä tapahtuu kun valot pistää päälle kytkimestä. Käytännössä siihen saa laitettua viisi profiilia, eli kun kerran painasen virtanappia mitä tapahtuu, kun painan toisen kerran, mitä kolmannen kerran jne. Määritin ensimmäiseksi klikkaukseksi valojen päälle menon koko asunnosta himmeänä. Tämä lähinnä siksi, että pidän kytkintä sängyn vieressä. Aamulla jos haluan laittaa valot päälle, en halua että valot ovat kovin kirkkaat. Toinen profiili on kirkas iltavalo ja loput kolme on sitten erilaisia sävyjä asunnon valoihin.
Kun yhden valoprofiilin pistää päälle, voi sitten kapulasta lisätä tai vähentää profiiliin määritettyä kirkkautta. Kätevä toiminto, sillä jos pistää valmiiksi vaikka hyvät värisävyt on helppoa sitten vain napsutella tunnelmaan sopivasti kirkkautta ilman suurempaa säätämistä.

Viimeisimpänä Hue-lisäkysenä tarttui matkaan myös liiketunnistin. Harmillista kyllä ostin näitä vain yhden, sillä tämä vaikutti erittäin näppärältä ja voi olla että tällainen täytyy käydä hakemassa toinenkin. Tai ehkä kaksi lisää.
Liiketunnistinyksikkö on pieni ja langaton härpätin joka on vain muutamia senttejä korkea ja leveä eikä syvyyttäkään ole paljoa sen enempää. Sen sijoittelu on kokonsa puolesta helppoa eikä sitä tarvitse sijoittaa pistorasioiden tai muiden perusteella. Mahtava keksintö.
Virittelin liiketunnistimen olohuoneeseen siten, että yöllä jos kävelen sen ohi syttyy valot käytävään ja keittiöön. Kun liikettä ei ole enää havaittu pariin minuuttiin yöllä, valot sammuvat jälleen pois. Muutama tällainen jos olisi lisää voisin tehdä paljon monipuolisemman viritelmän. Käytännössä oven yläpuolelle käytävään olisi hyvä tällainen laittaa, jolloin aina kun tulee sisälle voisi laittaa keittiön valon päälle sekä käytävän valot. Samoin vessaan voisi hommata erillisen Hue-valaisimen ja laittaa vessankin valon syttymään kun sinne menee. Saapa nähdä millaisia ideoita tässä vielä tämän kanssa kehitän, mutta nopeasti käyttäen tämä on vaikuttanut todella kätevälle vekottimelle.