Aleksin Blogi

Month: September 2017

  • Peliarvostelu: Uncharted: The Lost Legacy (PS4)

    Maailma on kaunis katsoa, myös peleissä

    Uncharted: The Lost Legacy on Naughty Dogin kehittämä ja Sony Interactive Entertainmentin julkaisema kolmannen persoonan kuvakulmasta kuvattu toiminnallinen seikkailupeli.

    Peli on julkaistu kuluvana vuonna eli vuoden 2017 elokussa, joten kyseessä on omaan blogini yleiseen linjaan nähden poikkeuksellisen tuoreen pelin arvostelu. Kuten aikaisemmatkin Unchartedit on tämäkin saatavana ainoastaan Playstation-alustalle, tarkemmin ottaen ainoastaan Playstation 4:lle.

    Alunperin Naughty Dog kaavaili The Lost Legacystä DLC:tä (eli lisäosaa) viime vuonna julkaistuun Uncharted 4: A Thief’s Endiin mutta lopulta päätyivät tekemään tästä erillisen pelin. Onneksi niin, sillä DLC:nä tuskin olisin saanut aikaiseksi sitä kokeilla ja olisin sen myötä menettänyt erinomaisen pelikokemuksen. Läpipelaamiseen menee arviolta noin kuudesta kymmeneen tuntiin joten senkin suhteen pidin hyvänä ratkaisuna että Lost Legacy julkaistiin omana pelinään.

    Uncharted: The Lost Legacyn värimaailma tarjoaa myös tummempia sävyjä

    Toisin kuin Uncharted-pelisarjan muissa osissa ei tässä nähdä pääosissa Nathan Drakea. Peli on siis selkeästi spin-off pääsarjasta, mutta kepeitä viittauksia pääsarjaan löytyy hahmoista ja dialogeista joita tarinan aikana koetaan.

    The Lost Legacyssä pelataan Chloe Frazerilla joka on vilahtanut myös pelisarjan toisessa ja kolmannessa osassa. Jos aikaisemminkin Unchartedeista on välittynyt Tomb Raider henkinen fiilis ei naisprotagonistin kuvaan astuminen ainakaan vähennä sitä fiilistä. Hyvä niin, sillä toivoisin Tomb Raiderin ja Unchartedin kaltaisia suhteellisen suoraviivaisia toiminnallisia toimintaseikkailuita olevan enemmänkin tarjolla.

    Unchartedien yleiseen tyyliin sopivasti myös tällä kertaa ollaan aarteita etsimässä. Aarteen tämänkertainen sijainti on Intiassa hindutemppeleiden luvatussa maassa.

    Miksi pitää luurankoja kaapissa kun ne voi päästää vapaaksi luontoon?

    Toiminnallisissa seikkailupelissä tarina on monesti tärkein asia yleisen pelistä saatavan fiiliksen kannalta. Onneksi Naughty Dog on näyttänyt mihin se kykenee sillä tälläkin kertaa tarina ja tunnelma oli täyttä timanttia. Mikäli aiemmat osat on iskenyt ei tämänkään kanssa joudu pettymään.

    Pelimekaniikkansa osalta kaikki toimii hyvin. Ohjaus pelittää ja reagoi järkevästi, kamera toimii ilman ongelmia enkä muutenkaan löytänyt tästä mitään valittamisen sanaa.

    Uncharted 4:n jalanjälkiä seuraten myös The Lost Legacy tarjoaa valokuvamoodin. Käytännössä pelaaja voi painaa pelin pauselle, liikutella kameraa eri kuvakulmiin, vaihtaa tarkennuspistettä ja etäisyyttä ja muita samankaltaisia pieniä muokkauksia. Valokuvausta harrastavana pidin tästä ominaisuudesta ja sitä tuli käytettyä myös paljon. Pidän kuvankaappausten ottamisesta niin peliarvosteluita varten kuin aivan vain muutenkin. Niissä on myös aikaa jäädä fiilistelemään kuinka paljon yksityiskohtia pelimaailmaan mahtuu, joten sitä kautta on helppoa löytää antaa arvostusta sisällöntuottajien taitoja kohtaan.

    Oli synkkä ja myrskyinen… ilta?

    Vaikka The Lost Legacy onkin alunperin lähtenyt kehitykseen DLC:nä toimii se silti omana itsenäisenä pelinään täydellisesti. Siitäkin huolimatta että se on spin-off pääsarjasta ja noudattaa kaikkia niissä toimivaksi todettuja käytöntöjä se ei millään tapaa jää niiden varjoon. Päinvastoin – itse pidin tätä parhaana Unchartedina sitten Uncharted 2:n ja se on paljon sanottu se.

    Loppupäätelmänä voin helposti todeta että Uncharted: The Lost Legacy on omassa kategoriassaan aivan mahtava peli. Jos omistat Playstationin ja toiminnalliset seikkailupelit on sitä kategoriaa joista muutenkin pidät ei tätä kannata missään nimessä missata.

    Arvosana: 9,5/10

  • Kokemuksia Bose Quiet Comfort 35 -kuulokkeista

    Bose QuietComfort 35, iPhone 7 Plus ja Epica – mikäpä sen parempaa

    Aloitin tämän viikon maanantaina uuden työni Goforella. Yhtenä työsuhde-etuna meillä kuuluu Spotifyn premium sekä mahdollisuus hakea paikallisesta Hifistudio-liikkeestä kuulokkeet musiikin kuuntelua varten.

    Vaikka entuudestaan itselläni on useammat hyvät kuulokkeet, kävin kuitenkin hakemassa itselleni töihin toisenlaiset kuulokkeet sillä käyttötarpeet on täysin erilaiset. Koska työympäristössä mahdollisuus ympärillä olevaan hälyyn on paljon suurempi kuin kotona hiljaisuudessa kuunnellessa on toimiva taustamelun vaimennus tärkeämpi ominaisuus kuin täydellinen äänenlaatu.

    Kävin tiistaina töiden jälkeen katselemassa vaihtoehtoja ja matkaan tarttui Bose QuietComfort 35 -nimeä kantavat Bluetooth-kuulokkeet. Testailin liikkeessä muutamaa eri kuulokevaihtoehtoa, mutta ulkopuoliset äänet tulivat toisessa vaihtoehdossa liian selkeästi musiikin läpi joten käyttötarkoitukseen sopivimmaksi vaihtoehdoksi tulivat nämä kuulokkeet.

    Paketin ulkoasu on tyylikäs ja antaa uskottavan kuvan laadukkaasta tuotteesta

    Pakollisten Unboxing-kuvien ottamisen jälkeen otin kuulokkeet käyttöön. Käyttöönotto oli suoraviivaista eikä ohjekirjaan tarvinnut koskea. Virrat päälle ja kuulokkeet lähtivät etsimään Bluetooth-laitteita. Puhelimesta sitten vain Bluetooth-laitteiden asetuksiin, parittaminen kuulokkeisiin jonka jälkeen kännykkä tarjosi tietoa että tälle laitteelle on saatavana myös lisähojelma.

    Kävin lataamassa puhelimelle saatavan lisäohjelman kuulokkeille jotta näen mitä sillä tekee. Ohjelman kautta on mahdollista päivittää mm. kuulokkeiden ohjelmisto ja nimetä kuulokkeiden Bluetooth-nimi uudelleen. Tämä on kätevä ominaisuus, sillä koska näitä kuulokkeita on toimistossa muillakin on sekaannuksen vaara suuri etsiessä omaa laitetta listalta mikäli parittaminen laitteiden kanssa pitäisi jostain syystä tehdä uudemman kerran ja jos muut eivät ole nimenneet omia laitteitaan oletusnimestä muuuksi.

    Päivitin myös kuulokkeiden firmwaren ohjelman kautta. En tiedä kuulenko vai luulenko, mutta ääni kuulostaa päivityksen jälkeen erilaiselta. Redditissä ihmiset ovat valitelleet että joissain ohjelmistoversioissa olisi ollut taustamelun vaimennukseen liittyviä ongelmia joillain käyttäjillä, joten luultavasti äänenlaatuun vaikuttavia muutoksia on oikeastikin tehty eri versioissa.

    Kuulokkeiden mukana tulee kätevä kantolaukku

    Äänenlaatu on yleisesti ottaen perus hyvää tasoa Bluetooth-kuulokkeiden rintamalla. Sellaista että näillä jo musiikkia ihan mieluusti kuuntelee toisin kuin iPhone 7 Plussan mukana tulleilla kuulokkeilla joista sai vain pahan mielen.

    Ensimmäisenä testiin meni Epican The Solace System MCD. Sen kuuntelin läpi ja se oli ja meni hyvin soiden ilman ongelmia. Ääni kuului hyvin ja selvästi, se ei pätkinyt eikä mitään muutakaan negatiivista sanottavaa. Hyvä hyvä.

    Epican EP:n kuunneltua tein Bluetooth-parituksen iMacin kanssa jotta saan katsottua kuinka hyvin parittaminen useampaan laitteeseen toimii ja sen osaanko sen tehdä ilman ohjekirjaa. Tämäkin sujui onneksi helposti pitämällä vain kuulokkeiden Bluetooth-asentoa päällä aikansa jonka jälkeen luurit menivät paritusmoodiin. Sen jälkeen vain koneelta valittiin kuulokkeet ja yhdistettiin. Mielenkiintoisena kuriositeettinä mainittakoon että kuulokkeet ilmoittavat puhumalla mihin kaikkiin laitteisiin se on parhaillaan yhdistettynä heti parittamisen jälkeen.

    Kuulokkeista löytyy normaalit napit ja liitännät

    Testiraitojen metsästys jatkui koneelta Spotifystä. Tein itse asiassa myös soittolistan johon keräsin yksittäisiä testiraitoja eri artisteilta joiden pohjalta tämä arvostelu on kirjoitettu. Spotifyn soittolista löytyy täältä.

    iMacin kautta kuunneltaessa oli toisinaan pätkintää havaittavissa omassa kämpässäni kun kävelin keittiöön luurit päässä. Tätä samaa ongelmaa taitaa tehdä kämpässäni jokainen Bluetooth-laite mikäli kuulokkeet/kaiuttimet on keittiössä ja iMac olohuoneessa, joten vika tuskin on kuulokkeissa vaan enemmänkin tietokoneen sijainnista ja asunnon huonosti taajuuksia läpäisevissä seinissä.

    Yksi huomioimisen arvoinen asia on äänenvoimakkuuden kanssa mahdolliset tulevat yllätykset. Olin kuunnellut Spotifystä musiikkia iPhonesta kuulokkeisiin striimaten jonka jälkeen vaihdoin koneelle ja sieltä striimasin Spotifyn kautta kuulokkeille. Myöhemmin siirsin musiikin taas koneelta Spotifyyn kännykälle josta musiikit meni kuulokkeisiin. Ikävänä yllätyksenä luurit tuuttasivat äänenvoimakkuuden täysille tai lähes täysille joka hieman säpsäytti.

    Kuulokkeet toimivat myös hands freenä

    Musiikin kuuntelun lisäksi Bosen QuietComfort 35:t soveltuvat myös puhelimen Hands Freeksi. Yksi puhelu tuli tehtyä näillä rupatellen ja ilman ongelmaa puhe toimi ja vastapuolikaan ei maininnut kertaakaan että kuuluvuus olisi ollut huono.

    Kuulokkeiden napit löytyvät loogisesta paikasta ja ne on helppo löytää pienen tottumisen jälkeen. Käytettäviä nappeja on kolme – yksi lisää äänenvoimakkuutta, toinen vähentää ja keskimmäinen toimii geneerisenä painikkeena jolla musiikin voi pausettaa tai jatkaa sen toistoa. Myös pitkään sitä painamalla voi käynnistää iOS-laitteessa Sirin.

    Äänenvoimakkuuden kanssa oli itselläni jostain syystä ongelmia myös keskipainikkeen painamisen jälkeen. Keskipainikkeella musiikin kuuntelun pysäytettyäni ja jatkettuani kerran kuulokkeet pamahtivat taas täydelle voimakkuudelle. Kuitenkin toisen kerran saman tehtyäni ei ongelma toistunut. Toivon mukaan ongelma ei ole useasti toistuvaa sorttia sillä on erittäin ikävä yllätys saada musiikit korville niin kovalla kun kuulokkeista lähtee.

    Kuulokkeet taittuvat pienempään tilaan kantolaukkua varten

    Kokonaisuutena Bose QuietComfort 35:sta syntyy positiivinen mielikuva satunnaisesti ilmenneiden äänenvoimakkuuden sekoiluista huolimatta. Musiikkia on näillä mukava kuunnella niin kevyen pop-musiikin, rockin kuin jonkinsorttisen metallinkin saralla joten omaan kuunteluuni nämä ovat oikein mukavan oloiset luurit. Epica, Nirvana, Nightwish, Insomnium, Katy Perry, Britney Spears, Lissie ja muut kokeilemani artistit kaikki kuulostivat miellyttäviltä ja rennoilta kuunnella, eikä kuulokkeiden istumisessa korvilla tai painossakaan ole mitään valittamista.

    Mikäli haussa on toimistokäyttöön tarpeeksi hyvää äänenlaatua tarjoavat vaimentavat Bluetooth-kuulokkeet on Bosen QuietComfort 35:t asiallisen oloiset ja miellyttävän tuntuiset kuulokkeet joita vähintäänkin kannattaa testata.

  • Leffalauantai: Scott Pilgrim vs. the World (Scott Pilgrim vastaan maailma)

    Scott Pilgrim vs. the World elokuvan suomenkielinen DVD-kansi

    Scott Pilgrim vs. the World (IMDB) joka suomalaisittan kääntyy muotoon Scott Pilgrim vastaan maailma on vuonna 2010 valmistunut toimintakomedia puoliromanttisella tarinalla. Sen on ohjannut Edgar Wright.

    Pääosaroolia Scott Pilgriminä esittää Michael Cera ja Ramonaa, naista johon Scott rakastuu esittää Mary Elizabeth Winstead. Ainoastaan Mary Elizabeth Winsteadin elokuvia olen aikaisemmin nähnyt, sillä hänet nähdään myös mm. Abraham Lincoln: Vampire Hunterissa sekä Junossa.

    Elokuvan tarina kertoo lyhykäisyydessään Scott Pilgrimistä, 22-vuotiaasta rokkibändissä bassoa soittavasta nuoresta miehestä joka seurustelee 17-vuotiaan opiskelijan Knives Chaun (Ellen Wong) kanssa. Scott kuitenkin kohtaa Ramonan ja rakastuu tähän ensisilmäyksellä.

    Scott (Michael Cera) ja Ramona (Mary Elizabeth Winstead)

    Scottin ja Knives eroavat mutta suhde Ramonan kanssa paljastuu odotettua haastavammaksi, sillä hänellä on takanaan seitsemän ilkeää exää. Voidakseen olla yhdessä Ramonan kanssa täytyy hänen kohdata ja voittaa kaikki nuo ilkeät exät.

    Juonensa osalta elokuva on perinteistä keskitasoa, mutta onneksi elokuvan vahvuudet eivät tule ensisijaisesti sen tarinasta. Elokuvassa on yhdistelty poikkeavalla ja kiinnostavalla tavalla action-elokuvien, tietokonepelien ja komedian elementtejä jotka nivoutuvat yhteen tyylikkäällä tavalla luoden elokuvalle persoonallisen ja positiivisesti erottuvan ilmeen.

    Esimerkkeinä tietokonepelimäisistä viittauksista elokuvassa on exien kohtaaminen jotka muuttuvat taistelupeleistä tuttuihin boss fighteihin, samoin taistelukohtauksissa ilmaan leijailevat pistelaskurit ja lisäelämät.

    Elokuvassa nähdään tietokonepelimäisiä vivahteita

    Myös sarjakuvamaisia piirteitä on elokuvassa paljon, esimerkiksi ilmaan lentelee tekstejä samaan tapaan kuin sarjakuvissa vihollista lyödessä ja muita vastaavia piirteitä. Tämänkaltaiset visuaaliset seikat antavat tälle elokuvalle selkeästi erottuvan persoonallisen tyylin joka varmasti jakaa mielipiteitä. Omaan makuuni tämä toimi hyvin.

    Scott Pilgrim vs. the World on viihdyttävän actionkomedia jota voi suositella mikäli haussa on kevyeen illanistumiseen sopivaa komediaa omaperäisellä ilmeellä.

    Arvosana: 8/10

  • Perjantaipullo: Budejovický Budvar

    Budejovický Budvar on 4.5 % vahvuinen tsekkiläinen vaalea lager

    Tämänviikkoiseksi perjantaipulloksi päätyi Budejovický Budvar joka on tšekkiläisen Budweiser Budvar -panimon valmistama lager. Oluen väriarvo on 10 EBC ja katkerot on arvoltaan 20 EBU. Tarkempia lisätietoja oluesta löytyy Sinebrychoffin sivuilta.

    Tällä oluella on ilmeisesti useampia eri nimityksiä eri maissa ja se tunnetaan mm. Budweiser Budvarina, Czechvarina sekä Budějovický Budvarina. Itselläni etiketissä lukee kuvan mukaisesti tuo viimeiseksi mainittu.

    Olut oli tuoksultaan ja maultaan hyvä. Lasiin kaadettaessa se ei vaahdonnut juuri lainkaan ja vähäinenkin kaatamisesta syntynyt vaahto katosi nopeasti. Tämä oli sinänsä mielenkiintoista sillä Sinebrychoffin sivun mukaan tälle oluelle on tunnusomaista paksu ja tiivis vaahto. Oma havaintoni oli kaikkea muuta.

    Olut oli hyvin tutun ja perinteikkään lagerin makuinen. Mikäli pitää esimerkiksi kotimaisista kaupan peruslagereista, ei tämän kanssa luultavasti tule suurempia ongelmia nauttisen suhteen. Maku oli raikas ja siinä erottui miellyttävän tasapainoisesti humalan maku mutta se ei kuitenkaan noussut missään määrin liian vahvasti esille.

    Tämän kanssa sopi hyvinkin monenlaiset musiikit, mutta itse pääsin parhaiten tunnelmaan kuuntelemalla Dire Straitsin kappaletta Sultans of Swing sekä WASP:in kappaletta Wild Child.

  • Ruokapaikat: Classic Pizza Espoo

    Näkymä Classic Pizza Sellosta oven läheisyydessä olevasta pöydästä

    Tämänviikkoisen ruokapaikka-arvostelun kohteeksi päätyi Espoon Sellossa sijaitseva Classic Pizza. Paikka sijaitsee Kauppakeskus Sellossa kolmannessa kerroksessa ja sinne tuli kaverin kanssa lähdettyä syömään päivällistä kun olin hänen luonaan kyläilemässä.

    Classic Pizza on vuonna 1996 perustettu perheyritys joka on lähtöisin Hangosta. Nykyisin Classic Pizzan pizzerioita on jo 15 kappaletta eri puolilla Suomea ja itselleen lähimmän sijainnin voi bongata osoitteesta http://www.classicpizza.fi/ravintolat/

    Tulimme paikalle joskus päivällä kahden maissa jolloin tilaa löytyi helposti. Ravintolassa on kyltti jossa pyydetään odottamaan pöytiin ohjausta ja pitkään siinä ei tarvinnut jonottaa kun tarjoilija saapui paikalle ohjaamaan pöytään. Tosin koska oli hiljainen aika pystyi paikan valitsemaan täysin vapaasti.

    Pollo Barbecue Classic Pizzan tapaan

    Tarjoilija ojensi ruokalistat jonka jälkeen sai kaikessa rauhassa tutkailla mitä sieltä haluaa. Valinnakseni päätyi Pollo Barbeque. Odotellessa pizzaa juomaksi valitsemamme vesi tuotiin jo pöytään. Ruoka valmistui nopeasti joka oli tietenkin hyvä itselleni sillä en ollut vielä siihen mennessä syönyt aamulla mitään.

    Pizza oli kookas, hieman aluslautastaan isompi. Onneksi kuitenkin pizzan pohja oli sopivan ohut eikä pizzan suuri koko vienyt nälkää pelkästään pohjaa suurentamalla. Täytteitä oli siis tarpeeksi ja pohjan ja täytteiden välinen suhde oli hyvä. Pizzan koko oli sellainen että nälkä sillä lähti mutta ähkyä ei tullut. Omaan nälkääni se toimi siis juuri sopivasti.

    Pizzan koon lisäksi myös maku oli hyvä. Makunsa puolesta se maistui hyvin perinteiselle ravintolan pizzalle enkä äkkiseltään osaa sanoa hirveämmin eroja muihin ravintoloiden pizzoihin nähden. Toisaalta tovi on jo vierähtänyt kun olen ravintolasta pizzan tilannut, joten tämä voi vaikuttaa tietenkin tähän arviooni. Kuitenkin selkeästi maku on erilainen kuin kebab-paikkojen pizzoissa.

    Lähikuvaa pizzasta

    Vaikka Classic Pizza sijaitseekin kauppakeskuksessa, ei onneksi ravintolassa tullut kovin kauppakeskusmainen fiilis. Tietenkään se ei tarjoa täysin omaa rauhaa ja viihtyisyyttä samalla tapaa kuin ravintolat joissa on seinät joka puolella eristämässä muuta maailmaa.

    Sellon Classic Pizza on yleisesti ottaen hyvä ja mukava paikka. Palvelu oli hyvää ja ystävällistä, ruoka oli toimivaa eikä hintatasokaan ole järjetön. Hintaa valitsemallani pizzalla oli 16 euroa. Toimiva paikka jonne voin lähteä toisenkin kerran syömään.