Kävin tiistaina työpäivän jälkeen serkkupojan kanssa valokuvailemassa Nuuksion kansallispuistossa hieman korpimaisemia. Mikäli paikka ei ole tuttu on se Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin alueella sijaitseva kansallispuisto josta lisää tietoja voi käydä lukemassa Wikipediasta.
Ilma oli kaunis vaikkakin metsässä tuppasi hieman viileää tulemaan mutta se ei onneksi paljoa menoa päässyt haittaamaan. Maisemat olivat sellaiset että täytynee käydä toisenkin kerran kameran kanssa mutta siten että käy kiertämässä merkittävästi pidemmän lenkin.
Monesti kuvaillessa olen käyttänyt zoom-putkea mutta tällä kertaa reissuun otin vain rungon ja 35 mm kiinteän putken. Ajatuksena oli että mitä enemmän kuvailen kiinteällä putkella, sitä enemmän joudun sommittelua hoitamaan jaloilla enkä objektiivilla ja sitä myötä myös saan paremmin perspektiiviä kyseisestä objektiivista ja sen käyttäytymisestä erilaisissa olosuhteissa.
Kaikki valokuvat on otettu viikonloppuna hankkimallani Nikon D750 -järjestelmäkameralla käyttäen Sigma 35 mm F/1.4 Art -sarjan objektiivia. Valitettavasti vielä objektiivi ja runko ei pääse täysin oikeuksiinsa sillä opetteluvaiheessa vasta tässä mennään, mutta mitä enemmän kuvailee niin sitä nopeammin kameran ja putken kanssa pääsee yhteisymmärrykseen siitä kuinka haluamani visio saadaan siirrettyä mielikuvistani kameran kennolle ja myös muiden kanssaihmisten nähtäväksi.
Kuten aikaisemmin Onko vanhassa muka vara parempi -postauksessa tänne blogiini kirjoitin ajatuksenani on palata askel kerrallaan kohden yksinkertaisempaa ja helpompaa elämää ja samalla vähitellen kääntää elämän laivaa hieman minimalistisempaan suuntaan.
Helppo ja yksinkertainen elämä ei tarkoita tässä tapauksessa kaiken romun pois heittämistä ja tyhjässä huoneessa seinän tuijoittamista vaan ennen kaikkea mielentilan muutosta jossa kyseenalaistan totuttuja rutiineita ja pyrin muuttamaan elämänlaatuani askel kerrallaan vieläkin parempaan suuntaan.
Yksi askel itselläni helpossa ja yksinkertaisessa elämässä on ehdottomasti siisteys. Sotkuisessa asunnossa ei ajatus kulje kun epäsiisteys vie huomion ajatuksista itseensä, asioita joutuu etsimään tarpeettoman kauan mikäli niillä ei ole aina sijoituspaikkaa josta ne löytää ja piilossa oleva sotkukin on sotkua joka tuntuu epämukavalta vaikkakin ei niin epämukavalta kuin näkyvä sotku.
Vuosia sitten sain uskomattoman paljon aikaiseksi kolmen tavoitteen päivätaktiikalla. Olenkin jälleen palannut kolmen tavoitteen taktiikkaan per päivä, eli kirjoitan ylös kolme asiaa jotka aion tehdä seuraavana päivänä ja sitten seuraavana päivänä teen ne. Tehtävät on pieniä ja nopeita toteuttaa mutta kuitenkin sellaisia jotka vievät asioita kotona eteenpäin.
Päivän tehtävät on esimerkiksi ”Vie roskat”, ”Palauta pullot”, ”Siivoa roskapöntön kaappi”, ”Kirjoita blogipostaus aiheesta X” ja muita vastaavia simppeleitä ja suhteellisen nopeita toteuttaa. Tämän blogipostauksen kuvat ovat taskista Siivoa roskapöntön kaappi.
Järjestys
Vaikka roskapöntön kaappi on sellainen että sinne ei huvin vuoksi katsele on sen siisteys yksi osa kokonaisuutta. Kaappi kerrallaan asunnosta tulee siistimpi kun vain muistaa katsoa ympärilleen ja pitää vahtia että sotku ei pääse tekemään tietään uudelleen kotiin.
Yksi varma tapa saada sotkua asuntoonsa on yksittäiset esim. postin mukana tulevat paperit ja laput. Yhden kun jättää pöydälle toimii se magneetin lailla keräten seurakseen toisen toverin ja kohta pöydällä on jo kokonainen kommuuni kaiken maailman lippuja ja lappuja ja kaaos ottaa jälleen muotonsa joten sen vuoksi paras tapa välttää tätä ongelmaa on heti alussa jo käsitellä kaikki paperit ja laput sinne minne ne kuuluvat.
Siistiin asuntoon ja kaappitilaan on aikomus suunnata myös siksi että on helpompaa siivota kun ei tarvitse varsinaisesti koskaan siivota. Tällä tarkoitan siis sitä että kun pöytätasot pitää vapaana tarpeettomasta roinasta on nopeampaa pyyhkäistä aina pölyt jne. eikä tule samanlaista tarvetta suursiivoukselle. Mitä vähemmän lattiallakin pyörii romua sitä matalampi kynnys on imuroida.
Tällä hetkellä en vielä ole siinä, mutta katsellaan josko jo parin kuukauden päästä. Kuitenkin kolmen pienen muutoksen päivätahdilla tekee se jo noin 90 muutosta kuukaudessa joka alkaa jo tuntumaan. Mikäli jokaiselle päivälle tavoitteena on yhden hyllyn siivoaminen on todennäköisesti kotoaan kerennyt jo lähes jokaisen hyllynsä kuukaudessa laittamaan ruotuun. Pienin askelin siis kohden siistimpää asuntoa.
Olut ja tabletti, kaikki valmiina blogipostauksen kirjoittamiseen
Kuten aikaisemmista blogipostauksista on voinut lukea olen siirtynyt matkasetupissa käyttämään ainoastaan iPad Prota ja erillistä casea jossa on mukana myös näppäimistö samassa. Yksi tärkeimmistä asioista tabletin käytössä matkasetupissa itselläni on sen mahdollisuus toimia myös blogaamisessa järkevästi käytettävänä vaihtoehtona tietokoneelle sillä en halua jättää blogaamista tauolle aina reissussa ollessani vain sen takia että ei ole mitään järkevää tapaa sen päivittämiseen.
Blogaaminenhan onnistuu nykyään vaikka kännykälläkin mutta sen käyttömukavuus ei ole vähänkään pidempien tekstien kirjoittamisessa mikään järin mukava kokemus. Ilmeisesti kännykkänkin voisi laittaa Bluetooth-näppimistön mutta sen myötä joutuisi kuitenkin kuljettamaan mukanaan näppäimistöä jolloin päästänkin jo kategoriaan säätäminen jota tabletilla blogaaminen ei ole ainakaan lähellekään samassa mittakaavassa.
Oma blogini pyörii itse hostatulla serverillä ja se käyttää WordPress-blogialustaa. Jatkossakin on tarkoitus käyttää blogialustana WordPressiä mutta mahdollisesti jossain vaiheessa siirryn pois itse hostatusta blogista ja maksan jollekulle muulle siitä että hoitaa kaiken ylläpidon. Tässä vaiheessa kuitenkin tämä on ollut toimiva setuppi mutta iPadille saatavan WordPress Appin kanssa on ollut haasteita. Ohjelma ei toimi omassa blogissani suoraan ilman säätämistä enkä ole jaksanut vielä selvittää syytä tähän. Yksi potentiaalinen syy on se että olen lisännyt kirjautumissivun eteen yhden ylimääräisen autentikaation tietoturvan vuoksi ja tämä voi olla syynä siihen että WordPressin iPad-ohjelmisto ei toimi.
Day One on kätevä ohjelma päiväkirjan kirjoittamisen lisäksi myös blogipostauksien luonnosteluun
Hätä onneksi ei ole kuitenkaan tämän näköinen ja vaihtoehtoisia tapoja löytyy. Yksi tapa olisi sama perinteinen metodi mitä käytän tietokoneellakin eli suoraan WordPressin hallintasivulla tekstin suoltaminen WordPressiin, mutta jostain syystä kuitenkin pidän mukavampana tabletilla kirjoittaa tekstit ensin valmiiksi jossain ohjelmassa ja sen jälkeen käsin kopioida valmiin tekstin blogiin.
Kirjoitan päiväkirjaa Day One -nimisellä ohjelmistolla ja samaa ohjelmistoa onnistuu käyttää hyvin myös blogipostauksien kirjoittamiseen. Ohjelmassa on mahdollista luoda useampia päiväkirjoja joten loin Aleksin blogi -nimisen päiväkirjan jonka alle sitten kirjoittelen tekstit joita aion julkaista blogissani.
Blogipostaksen teko on suhteellisen suoraviivainen prosessi. Kirjotan tekstin Day Oneen, etsin siihen mieluisat kuvat Google Photosista (kirjoitan tästä myöhemmin oman postauksen) ja liitän ne myös luonnosvaiheessa oleviin teksteihin ja kun kaikki on valmista kopioin tekstin sisällön WordPressiin.
Yksi haaste tabletilla blogaamisessa on ollut valokuvien koko. Kuvat ovat monesti aivan järjettömän suurikokoisia (megatavumääräisesti) joten niitä pitää sitten pienentää jollain metodilla jotta ne saa lisätty blogiin. Day onen kautta kuvat vaikuttaisi kutistuvan yhteen megaan jonka myötä ne sitten saan tallennettua takaisin kameran rullaan pienemmässä koossa joten tämäkin ongelma onneksi korjaantuu tämän ohjelman myötä. Muutaman kerran oli haasteita kuvakoon kanssa sen jälkeenkin mutta seuraavassa postaukesssa havaitsin että olin tallentanut kuvat Day Onessa väärästä paikasta kameran rullaan jolloin ne olivat menneet monen megan kokoisena sinne takaisin eikä niitä onnistunut lähettää omaan blogiini kokorajoituksen vuoksi.
Kuvat etsin Google Photosiin tallennetuista kuvista
Pääsäntöisesti blogin kirjoittelu tabletilla on ollut itselleni hyvin samankaltainen prosessi kuin tietokoneellakin mutta selkeitä etujakin on ollut. Kirjoitusvaiheessa käyttämäni ohjelma on koko ajan täyden ruudun kokoisena ja kaikki tabletin ilmoitukset on poissa käytöstä joten keskittyminen kirjoittamiseen on ollut merkittävästi helpompaa. Tällä on myös selkeästi ollut vaikutusta blogipostien pituuksiin sillä tämänkaltaisia pidempiä postauksia on tullut kirjoitettua jo useampia.
Blogaajan työkaluna iPad Pro – tai miksei vaikka normaalikin iPad tai muu tabletti – on mitä kätevin laite. Sillä on mukava kirjoittaa reissuissa ollessa mutta sen lisäksi olen siirtynyt kotonakin kirjoittamaan kaikki blogipostaukset tabletilla tietokoneen sijaan. On mukavaa havaita että siirtyminen tietokoneesta tablettiin blogaamisessa on pienien alun totutteluiden jälkeen miellyttävä, helppo ja suoraviivainen prosessi eikä tietokonetta ole juurikaan tullut ikävä.
Kahdesta orvosta vampyyrisisaruksesta kertova ranskalainen Les deux orphelines vampires joka kääntyy englantilaisittain muotoon Two Orphan Vampires on Jean Rollinin ohjaama draamallinen kauhuelokuva vuodelta 1997 jonka pääosissa vampyyreinä nähdään Alexandra Pic sekä Isabelle Teboul.
Vuonna 2010 menehtynyt Rollin kerkesi pitkän uransa aikana ohjaamaan yhteensä 52 elokuvaa joista ensimmäinen lyhytelokuva nähtiin jo vuonna 1958. Uran varrelle mahtui useampiakin vampyyrielokuvia kuten La Vampire Nue, Le Frisson des Vampires sekä Requiem pour un Vampire joten voi olla että jatkossakin hänen ohjauksiinsa pääsen tutustumaan mikäli näitä elokuvia onnistun löytämään joko BluRaynä tai DVD:nä.
Vampyyrisisarukset ovat sokeita ja he elävät elämäänsä orpokodissa missä nunnat pitävät heistä huolta siihen asti että orpokodissa vieraileva silmälääkäri Dr. Dennary (Bernard Charnacé) adoptoi heidät ja ottaa luoksensa asumaan. Haikein mielin nunnat hyvästelevät heille rakkaat sisarukset joiden vampyyriudesta he eivät kuitenkaan tiedä mitään.
Dr. Dennary, Henriette sekä Louise saapumassa Dr. Dennaryn kotiin
Vaikka muut luulevatkin sisaruksia sokeiksi eivät he tiedä että öisin sisarukset pystyvät kuitenkin näkemään. Yöllä näkemisestä on heille apua sillä öisin he käyvät myös tyydyttämässä janoaan joka lähtee ainoastaan verellä.
Matkan varrella selviää myös useammallekin muulle että sisarukset eivät ole pelkästään viattomia sokeita sisaruksia joita maailma on kohdellut epäoikeudenmukaisesti vaan he ovat myös jotain muutakin kuin miltä he pintapuoleisesti muille näyttävät.
Kokonaisuutena elokuvan juoni on keskivertoa tarinaa jossa kuitenkin on useita nyansseja jotka saivat pitämään siitä selkeästi enemmänkin. Sisarusten historiaa avataan heidän itsensä kertomissa dialogeissa mutta kuitenkaan niistä ei saa varmuutta siitä mikä on heidän toivettaan ja haavettaan siitä mikä heidän historiansa on ollut ja mikä lopulta on sitä mikä on heidän todellista historiaansa ilman fantasiointia menneestä loistosta atsteekkien jumalina joille ihmiset toivat veriuhreja jonoksi asti.
Henriette ja Louise
Elokuvan tyyli oli selkeästi poikkeava ja omalaatuinen verrattuna moniin muihin näkemiini elokuviin. Yleensä monessa elokuvassa kohtauksia ja hahmoja ei selitetä rautalangasta vääntämällä vaan niitä aukaistaan katsojalle hienovaraisemmin siten että katsoja ymmärtää niistä muovata juonen eheäksi kokonaisuudeksi. Samoin monesti dialogeissa ohimennen tuodaan ilmi olennaisia asioita josta katsoja tietää tapahtumia. Tämä elokuva teki tässä selkeää poikkeusta sillä tässä dialogit ovat monesti rautalangasta vääntämistä ja kerrontaa missä katsojan ei tarvitse itse liikaa miettiä näitä asioita.
Toinen mikä elokuvassa oli erilaista oli ohjauksessa käytetty keskimääräiselle vampyyrielokuville normaalia hidastempoisempi tyyli sellaisissa kohtauksissa jotka on tottunut näkemään paljon nopeampina.
Mielenkiintoista elokuvassa oli myös selkeät epäloogisuudet joista ei syntynyt mielikuvaa siitä että ne on sinne vahingossa jäänyt. Esimerkiksi kun sisaruksia jahdataan he pysähtyvät omaksi tovikseen surkuttelemaan vaikeaa tilannettaan ja kerkeävät heittää dialogiakin vailla minkäänlaista tuntumaa siitä että heillä olisi kiirettä minnekään. Hieman tuli mieleen ikivanha Batman-televisiosarja jossa 5 sekuntia elokuvan kellossa kestää minuutteja oikeassa elämässä.
Myös tuskaa mahtuu pienen vampyyrin elämään
Kokonaisuutena Les deux orphelines vampires oli varsin mielenkiintoinen tuttavuus omassa tyylilajissaan joka yllätti positiivisesti erilaisella elokuvallisella tyylillään. Siinä on tuttua klassista vampyyritematiikkaa jota on yhdistetty sisarusten kertomuksissa atsteekkien uskomuksiin jota en muista muissa vampyyrifilmeissä nähneeni.
Omaan makuuni vampyyrielokuvien ystävänä tämä toimi hyvin ja elokuvalliselta anniltaan omalaatuisella tyylillään tästä saattaa löytää ulottuvuuksia myös muutkin elokuvia taidemuotona arvostavat. Mikäli elokuvasta etsii kuitenkin ainoastaan viihteellistä puolta eikä taiteelliset ja tyylilliset keinot herätä minkäänlaisia ajatuksia on luultavasti sama jättää tämä elokuva suosiolla katsomatta. Hittituote tämä ei selkeästikään ole, sillä IMDB:ssä on tätä kirjoittaessa arvosanan antanut tälle elokuvalle ainoastaan 518 käyttäjää.
Sünner Kölsch on saksalaisen Colognessa sijaitsevan Sünnerin panimon valmistamaa Kölsch-olutta. Mikäli Kölsch ei ole oluttyyppinä tuttu on kyseessä Wikipedian mukaan kirkkaan keltainen pintahiivaolut joka on hyvin humaloitu mutta ei yhtä katkeroinen kuin saksalainen pilsner. En itse aikaisemmin tiennyt tällaisesta oluttyypistä joten ihan hyvä että tietämystään tulee laajennettua.
Vahvuutta oluessa on 4,8 % ja EBU-arvot näyttävät 20.
Tuoppiin kaadettuna olut kuohuaa varsin maltillisesti ja sen kaataminen onnistuu kohtalaisen ripeällä tahdilla vähäisen vaahtoamisen vuoksi. Tuoksu oluessa on mieto niin pullossa kuin tuopissakin eikä se kovinkaan selkeästi sieltä esiin hyppää. Tuoksu on varsin mieto ja neutraali.
Maku on miellyttävän raikas ja kesäinen ja sen maussa on etäisesti mietoa karamellimaisuutta. Jälkimaku houkuttelee ottamaan toisenkin siemauksen ja miksikäpäs ei ottaisi sillä Kölsch on sangen toimiva perusbisse jota etenkin kesällä mieluusti nauttii.
Musiikkina tämän kanssa sopii mm. Christina Aguilera – Fall in line tai Jessie J – Queen
