Kuukausikatsaus lokakuuhun

Lokakuu on ollut pimeä ja kolea

Kuukauden viimeinen päivä on menossa, ihmisten ja henkien maailman rajat hämärtyvät samhainin ja Halloweenin ryömiessä pimenevästä yöstä päästäen henget houkuttelemaan ihmisiä omaan maailmaansa, mutta tästäkin huolimatta on aika kirjoittaa kuukausikatsaus jalat tiukasti tässä ihmisten maailmassa pysyen.

Lokakuu on ollut monessa suhteessa varsin tavallinen kuukausi, mutta aina jotain uutta ja erilaistakin on mukaan mahtunut.

Työrintamalla varsin mukavana puolena mainittakoon että sain palkankorotuksen ensi kuukaudesta alkaen joka on aina ilahduttava asia. Lisäksi kävin tässä kuussa AWS-koulutuksessa opettelemassa lisää uusia asioita ja kertaamassa vanhoja tuttuja juttuja joten omaa osaamista on tullut myös kehitettyä. Olen yhä jatkanut neljän päivän työviikkoja joka on varsin sopiva työtahti tuntunut olevan itselleni. Lokakuussa olen saanut myös miinustunnit kirittyä pois tuntisaldoistani ja plussan puolellekin olen jo kerennyt pyörähtämään joten työelämässä kaikki rullaa varsin mukavasti omalla painollaan.

Lisäksi työhön ja omaan kiinnostukseeni liittyen kävin myös Cyber Security Nordic -tapahtumassa Messuhallilla parin kaverin kanssa. Oli ihan mielenkiintoista päästä kuulemaan erilaisia puheita ja nähdä millainen meininki moisessa tapahtumassa oli.

Kuten täällä blogissakin aiemmin kirjoitin, kävin katsomassa Within Temptationin keikan Espoon Metroareenalla. Keikka oli huikea ja bändi toimi livenäkin todella hyvin. Hieno kokemus!

Alkukuusta tuli pelattua paljon uusinta Assassin’s Creediä joka julkaistiin lokakuun alussa, mutta pelin pituuden ja elämässä muidenkin tehtävien asioiden vuoksi en sitten ole vielä kerennyt sitä pelata loppuun. Josko sitä ensi kuussa taas on aikaa panostaa lisää pelaamiseen 🙂

Kertaalleen kerkesin käydä myös sisähallissa juoksentelemassa ja tarkoitus olisi päästä taas ensi viikolla käymään mikäli ihmeitä ei tule. Kävin toisenkin kerran katsomassa josko rata olisi ollut vapaana mutta silloin oli varauksia siellä eikä sinne päässyt. Pitänee etukäteen ensi kertaa varten selvittää milloin siellä on vapaata aikaa.

Leffoja tuli IMDB:n mukaan katsottua 11 joten kovin paljoa en siihen kerennyt panostaa. Jospa taas ensi kuussa kerkeäisi niitäkin katsella.

Lokakuussa huomaa sateiden lisääntyvän

Harmillisesti tässä kuussa HTC Vive -virtuaalilasien kanssa tuli teknisiä ongelmia ja vaikuttaisi että toinen laitteiston liikkeen tunnistavista pötiköistä on mennyt vialliseksi. Täytyy jossain vaiheessa selvittää josko sitä voi omatoimisesti jotenkin korjata, mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen ja virtuaalimaailmaan pääsee uppoutumaan jatkossakin.

Hankin itselleni lahjkasi lokakuussa (25 pv) olleen syntymäpäiväni johdosta Oculus Go -virtuaalilasit ja täytyy kyllä myöntää että olen niistä ollut kovemmin innoissani kuin HTC Vivestä. Oculus Go onkin ollut yhtä päivää lukuunottamatta päivittäisessä käytössä ja Frendien kolmatta tuotantokautta olen katsonut virtuaalilasit päässä lähes jokaisena iltana. Myöhemmin tarkoitus on kirjoitella jonkinlainen arvostelu laseista tännekin jahka saan aikaiseksi.

Elämä on muuten rullaillut tutuissa uomissa vailla suurempia ihmeitä. Tästä on hyvä jatkaa kohden uutta alkavaa kuukautta ellei Halloweenin noidat, vampyyrit ja ihmissudet vie ihmispoloa mukanaan. Hyvää alkavaa kuukautta ja kauhistuttavaa Halloweeniä! 🙂

Ensilumi saapui Vantaalle!

Lunta!

On taas se aika vuodesta että myös täällä eteläisemmässä osassa Suomea lumi on löytänyt tiensä kaiken kylmyyden keskelle. Talvi ei yllättänyt autoilijaa mutta oli pikkuista vailla etteikö se olisi päässyt yllättämään kävelijän, sillä Helsingin päärautatieaseman pihassa oli kiitettävän liukasta luistatella menemään kävelykengät jalassa. Pystyssä kuitenkin tuli pysyttyä 🙂

Lämpimämpiä ilmoja luvattiin joten saapa nähdä onko enää lähipäivinä lunta maassa vai palataanko takaisin syksyn lumettomaan harmauteen.

Leffalauantai: Vamps

Stacy (Krysten Ritter) ja Goody (Alicia Silverstone)

Vamps (IMDB) on Amy Heckerlingin ohjaama vampyyrikauhukomedia vuodelta 2012 jonka pääosarooleissa nähdään Krysten Ritter ja Alicia Silverstone.

Vampsin juonessa kerrotaan kahdesta nuoresta vampyyrista jotka opiskelevat ja elävät omaa erikoislaatuista elämäänsä. Poikkeuksellisesti nämä vampyyrit eivät juo verta ihmisistä vaan rotista ja muista pienistä jyrsijöistä. Elämä sujuu normaaleissa uomissaan kunnes Stacy tutustuu Joeyhyn (Dan Stevens) joka paljastuu van Helsingin suvun jäseneksi. Joey pitää isänsä uskomuksia vampyyreistä ainoastaan horinoina kunnes hän saa itse omin silmin havaita että tyttöystävänsä ei ole aivan tavallinen tallaaja.

Vampyyriyhteisössä järjesteään AA-kerhon kaltaisia tapahtumia jossa ryhmäterapiassa pidetään yhdessä huolta siitä että irtiotto ihmisveren juomisesta onnistuu. Stacyn ja Goodyn muuntanut kantavampyyri Cisserus (Sigourney Weaver) ei kuitenkaan näissä tapahtumissa käy ja erään kerran hän lahtaa ravintolassa isomman väkijoukon nälkäänsä. Tämän ja muiden tapahtumien seurauksena Goody ja Stacy päätävät kääntyä van Helsingin isäukon puoleen jotta Cisserus saataisiin pois pelistä.

Rotat toimivat näiden vampyyreiden ruokana

Vamps on luokiteltu IMDB:ssä kauhuksi, romantiikaksi ja komediaksi mutta kauhua tästä elokuvasta saa hakemalla hakea. Elokuva ei ole missään vaiheessa pelottava saati jännittävä vaan se on enemmänki puhtaan viihdyttävä kepeä hyvän mielen komedia. Se ei ole sellainen että siinä juurikaan tulisi naurettua, vaan lähinnä siinä on ainoastaan humoristinen pohjavire.

Elokuvan visuaalinen tyyli oli toimiva ja oman aikakautensa elokuvista hieman poikkeava. Jos olisi pitänyt veikata elokuvan valmistusvuotta olisin sijoittanut tämän lähemmäs 2000-luvun alkua johtuen sen värimaailmasta ja tunnelmasta. Roolisuoritukset olivat tasokkaita ja Alicia Silverstone ja Krysten Ritter sopivat kepeällä otteella tehtyyn vampyyrirooleihinsa hyvin.

Omaan makuuni Vamps toimi hyvin. Se on rento ja viihdyttävä elokuva vampyyritematiikalla eikä sen katsomiseen tai siitä pitääkseen tarvitse olla edes mikään vampyyrielokuvien suuri ystävä jotta siitä saisi jotain irti. Siitä ei kannata lähteä etsimään sen suurempaa sanomaa tai taiteellista ulottuvuutta vaan se kannattaa katsoa kepeänä viihde-elokuvana. Kaikesta hyvän tuulisesta otteestaan huolimatta mukana on myös hieman haikeaakin tunnelmaa joka toi tarinaan hieman lisää tunnetta.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,2/10)

Perjantaipullo: Tsingtao 1903

Tsingtao 1903 on Kiinan suurimman olutpanimo Tsingtaon panemaa 5,0 % vahvuista vaaleaa lageria. Olutta myydään Suomessa hyvin varustelluissa ruokakaupoissa ja omani ostin Koivukylän Citymarketista. Firmasta ja heidän valmistamistaan oluista löytää tietoa panimon omilta sivuilta osoitteesta https://www.tsingtaobeer.co.uk/.

Oluen aukaistua erottaa sitä haistaessa kirpeähkön tuoksun joka säilyy hieman hennompana seuralaisena myös tuoppiin kaadon jälkeen. Tuoppiin kaataminen on helppoa vähäisen vaahtoamisen vuoksi ja tuopista oluen miellyttävä väri pääsee hyvin esiin.

Maku on miellyttävän raikas ja makeampi kuin monessa muussa maistamassani lagerissa. Suutuntumakin on varsin kepeä. Jälkimakua ei ole käytännössä juuri nimeksikään joten olut on varsin helposti lähestyttävää sorttia. Perus hyvä olut.

Musiikiksi tämän kanssa sopii kepeä kotimainen, mm. Erin – Vanha nainen hunnigolla tai Juha Tapio – Kaksi puuta.

AWS-koulutusta

Alkuviikko meni vaihteen vuoksi kouluttautumisen merkeissä kun olin maanantaista keskiviikkoon AWS-koulutuksessa. Mikäli AWS ei ole entuudestaan tuttu on kyseessä siis Amazonin pilvipalvelualusta jonka päällä moni internetissä pyörivistä suurista ja pienistäkin verkkopalveluista toimii.

Aiheina koulutuksessa oli mm. vikasietoisten ja tehokkaiden verkkoinfrastruktuurien rakentamista AWS:ään, Serverless arkkitehtuuri sekä tietoturva ja työkalut joita AWS tarjoaa tämänkaltaisten haasteiden ratkaisuun. Lisäksi myös oli puhetta kuinka infrastruktuuria rakennetaan koodilla ja sen eduista.

Koulutus oli mielenkiintoinen ja toki moni asia oli entuudestaan jo tuttua käytännön tasolta, mutta mielenkiintoista oli silti päästä käymään koulutuksessa ja saada kertausta sekä uuttakin tietoa. AWS:n ja muiden pilvipalvelualustoiden kehitys on todella nopeaa ja uusia palveluita niihin tulee kovalla tahdilla lisää joten jatkuva oman osaamisen kehittämisen tarve IT-alalla ei luultavasti tule jatkossakaan osoittamaan vähenemisen merkkejä.