Joulun Taiga on Honkavuoren panimon panemaa porteria jossa vahvuutta löytyy 5.2 %. Sitä myydään mm. Prismoissa, S-Marketeissa sekä Alepoissa. Tarkemmin tietoja oluesta löytää panimon omilta sivuilta.
Oluen aukaistua erottaa miellyttävän porterin tuoksun joka kuitenkin heikkenee huoneilman kanssa kosketuksiin jouduttua tuopissa ollessaan. Tuoppiin kaataminen on helppoa lähes olemattoman vaahtoamisensa vuoksi.
Suutuntuma on suhteellisen täyteläinen ja jopa hieman raikas porteriksi. Maku on miellyttävän pehmeä ja maukas sekä helposti lähestyttävä. Joihinkin makumieltymyksiin kyseessä voi olla aavistuksen vetiseen päin liiallisesti taipuva porter, mutta omaan makuuni tämä toimi varsin mukavasti. Helposti lähestyttävä porter ja samalla myös selkeästi paras olut jota olen tähän mennessä Honkavuoren panimon valikoimista maistanut. Tätä maistaa mieluusti toisenkin pullon.
Musiikkina tämän kanssa sopii kepeän ja raskaan musiikin elementtejä sisältävät kokonaisuudet kuten HIM – When Love and Death Embrace tai Xandria – Nightfall.
Tämänkertainen blendailu on yhä marja- ja hedelmäpainotteinen juoma. Kiinteiksi raaka-aineiksi päätyi puolukkaa, mustikkaa, banaania sekä omenaa ja nestemäisempinä aineina sekaan löysi maito ja jogurtti.
Koska nämäkin menevät kaikki sekaisin järjestyksellä ei liene suurta merkitystä. Heitin itse pohjalle puolukkaa ja mustikkkaa, päälle sitten banaanin ja puolikkaan omenan. Viimeisenä sekaan seurakuntaan päätyi maitoa ja jogurttia jonka jälkeen ainekset olivatkin löytäneet paikkansa.
Mustikka on hallitseva värikentässä jo pienissä määrin
Maku oli tälläkin kertaa mieluisa. LIDL:n maustamaton jogurtti tuntui toimivan asiallisesti tässäkin tarkoituksessa eli lisäämään kiinteyttä juomaan. Pidän blendauksissa siitä että juoma on paksumpaa kuin maito, koska tällöin tulee ainakin illuusio siitä että se on täyttävämpää.
Puolukka antaa hyvän lisämaun mutta sen kanssa on oltava varovainen sillä pienikin määrä sitä nousee helposti vahvasti makukenttään. Sen kanssa banaani ja omena ovat hyviä antamaan vastineeksi hieman makeuttakin jotta maku ei jää liian kirpeäksi.
Viikonloppuna lauantaina tuli pärräiltyä autolla Jyväskylään katsomaan Sonata Sinfonicaa. Kyseessä oli Jyväskylän sinfoniaorkesterin ja Sonata Arctica -yhtyeen laulajan Tony Kakon yhteisesitys missä pääsi kuulemaan Sonata Arctican kappaleita orkesterin kanssa sovitettuna. Kapellimestarina toimi Jukka Myllys.
Kappaleet olivat pääosin uudempaa tuotantoa, mutta vanhemmista kappaleista kuultiin Tallulah sekä Revontulet. Koko settilista on nähtävissä setlist.fm sivustolla.
Omaan makuuni esitys toimi hyvin, vaikkakin olisin kaivannut enemmän myös vanhempia kappaleita. Tämä johtuu tietenkin siitä että vanhempi tuotanto on itselleni kovemmin puhkikulutettua materiaalia, mutta tällaisenaankin esitys oli näkemisen arvoinen.
Itselleni parhaiten toimi kappaleet Juliet, We are what we are, As If the World Wasn’t Ending sekä Revontulet.
The Exorcism of Anna Ecklund joka suomalaisittain kääntyy muotoon Anna Ecklundin manaus on kauhuelokuva vuodelta 2016. Sen on ohjannut Andrew Jones ja sen pääosarooleissa nähdään Lee Bane ja Tiffany Ceri. Niin ohjaaja kuin pääosan näyttelijätkin kaikki olivat allekirjoittaneelle täysin tuntemattomia suuruuksia ja heidän IMDB-sivujaan katsoen mikään elokuva ei aiheuttanut mielikuvaa siitä että olisin niitä entuudestaan nähnyt joten täysin ummikkona elokuvaa pääsi katsomaan.
Elokuva kertoo demonin riivaamasta Anna Ecklundista. Toisin kuin useimmissa näkemissäni manauselokuvissa on tällä kertaa tapaus poikkeava sen suhteen että Annan kohdalla kyse ei ole ensimmäisestä kerrasta vaan tapaus on jo toinen laatuaan. Annan mies on vienyt hänet nunnaluostariin huomattuaan että kaikki ei ole kohdallaan ja pian sinne sitten saapuukin papit ajamaan perkelettä pihalle.
Juonensa osalta elokuva on suhteellisen tylsä ja mitäänsanomaton. Se avaa kyllä katsojalleen tarinaa siitä miksi Saatana haluaa demoninsa menevä Annaan uudemmankin kerran, mutta se jättää silti katsojansa tympääntyneksi juonen tylsyydestä ja merkityksettömyydestä.
Isä Richard Lamont (Lee Bane)
Tarina itsessään on konseptina kiintoisa. Demonit menevät ihmiseen josta ne on kerran jo manattu pihalle ja tulevat takaisin seitsemänkertaiselle voimakkuudella. Harmillisesti tapa millä kiintoisa konsepti puetaan elokuvan vaatteisiin saa tämän teoksen kohdalla kauhun muuttumaan tarkoituksettomaksi komediaksi.
Saatanan riivaama nainen huutelee rivouksia joita lukiessa voisi kuvitella elokuvan olevan lähempänä pornografista materiaalia kuin kauhua – vai mitä pitäisi ajatella repliikeistä “Nussi minua, limanuljaska!”, “Uskoton kullinimijä”, “Ime sitä, runkkari!” tai “Nussi häntä perseeseen!”? Toki repliikit sopivat konseptiin missä saastaisuuden henki vaikuttaa ihmisessä, mutta tässä elokuvassa niiden merkitys aiheuttaa katsoessa tahattomia repeämisiä vaikka tarkoituksena luultavasti on ollut jokin muu lopputulema.
Elokuvassa on tarinassa jotain hyvääkin, sillä siinä on edes jotain yritystä ollut hieman tavallisuudesta poikkeavassa tarinassaan. Aiemmin riivattu nainen tulee riivatuksi uudelleen sekä hänestä ulos ajetut henget löytävät tiensä uuteen kotiin. Sinänsä näistä tulee vahvasti mieleen Raamatun kertomus saastaisesta hengestä joka lähtee ihmisestä mutta palaa takaisin seitsemän vielä pahemman kanssa ja tulevat takaisin asumaan (Evankeliumi Mattuksen mukaan, luku 12, jakeet 43-45). Kuitenkaan se ei onnistu saamaan katsojaansa jännityneeksi saati kauhistuneeksi missään vaiheessa.
Annan kyyneleet vuotavat kuin legendoissa verta itkevillä patsailla
On vaikeaa luetella lyhyesti mitkä kaikki asiat tässä elokuvassa on pielessä, sillä konsepti on kiintoisa mutta siitä on silti onnistuttu tekemään surkuhupaisa kauhuelokuvan irvikuva. Yhtenä syynä tähän näen liian vähäisen taustatarinan avaamisen. Tarinaa ei juurikaan pohjusteta vaan melkoisen pian ollaan jo rupattelemassa miten paha saadaan pihalle ihmispolosta.
Toinen merkittävä huono piirre tässä elokuvassa on valaistus. Kauhuelokuva jossa kuvataan liian paljon itse kohdetta liian kirkkaassa valaistuksessa ja jätetään vähemmän tilaa katsojan omalle tulkinnalle on yleensä melkoisen varma tapa epäonnistua pelon ilmapiirin luonnissa. Useammin se mitä katsoja näkee on omiaan latistamaan kauhuelokuvan tunnelmaa jonka katsoja itse on mielessään rakentanut. Silloinkin kuin kohdetta näytetään on mielenkiintoisempaa jos valaistus on synkkä tai kylmä (kuten elokuvassa Manaaja) ja jättää tilaa katsojan omallekin tulkinnalle. Valitettavasti se tässä elokuvassa ei sitä ollut.
The Exorcism of Anna Ecklund on kauhuelokuva joka ei pelota katsojaansa missään vaiheessa. Se on koominen esitys joka koettaa löytää paikkansa kauhuelokuvien maailmasta sitä kuitenkaan löytämättä. Sen tarina on kiintoisa ja edes hieman poikkeava lajityypistään josta täytyy antaa edes hieman pisteitä, mutta kokonaisuutena elokuva on huono elokuva jonka katsomatta jättämisellä ei paljoa menetä. Kaikille kiinnostuneille elokuva löytyy Netflixistä.
Asahi Super Dry on Asahin panimon valmistamaa 5.2 % vahvuista japanilaista lageria. Alkossa myytävä versio on pantu Italiassa joten on luultavaa että myös Citymarketista ostamani versio on sieltä kotoisin. Oluessa on kantavierrettä 11.2 °P ja katkeroita 23.0 EBU. Lisätietoja löytää Alkon sivuilta.
Oluen aukaistua huomaa että kyseessä on lähes tuoksuton olut eikä tuoppiin kaadettuakaan aromeita juurikaan erota. Vaahtoavuus on vähäistä joten vaahtovuuden ystävien on parempi etsiä vaahtoa kylpyammeen puolelta kuin tuopista johon tämä on huljautettu menemään.
Mausta erottaa varsin hyvin perinteikkään lagerin ominaismaun. Suutuntumaltaan kyseessä on puolitäyteläinen, kepeä ja kuivahko olut. Se ei jätä suuhun juurikaan jälkimakua joten sinänsä sen siemailu on varsin helppoa ja esimerkiksi ruokailun kanssa sopivaa. Kokonaisuutena kyseessä on perus toimiva lager.
Musiikiksi toimii hyvin mm. Bad Religion – American Jesus tai The Offspring – Self esteem.
