Brittiläisen Thornbridgen panimon panema Skull Rocker on 4.8 % vahvuinen American Pale Ale. Valitettavasti vahvuuden lisäksi mitään muita tietoja oluesta ei sitten valmistajan omiltakaan sivuilta löytynyt joten jääköön väriarvot ja kantavierteet mysteeriksi. Olutta myydään ainakin joissain K-ryhmän kaupoissa.
Pullon aukaistua löytää helposti kohtalaisen tavanomaisen alemaisen tuoksun joka tuoppiin kaadettua saa enemmän kuitenkin persoonallisuutta. Tuopissa tuoksuun nousee raikkaampi ja hedelmäisempi aromi.
Tuoppiin kaataminen menee vaivattomasti vähäisen vaahtoamisen vuoksi. Pinnalle muodostuva vaahto katoaa myös pian pois eikä sen seurasta pääse nauttimaan olutta siemaillessa. Tuopissa oluen kaunis meripihkainen väri pääsee oikeuksiinsa.
Suutuntuma on kepeä, raikas, puolitäyteläinen ja hetken suussa pidettyä myös aavistuksen kuivaan päin kallistuvaa sorttia. Maussa on hieman sitrusmainen vivahde. Jälkimaku on maltillisen kuiva. Monessa mielessä maku on keskivertoa American Pale Alea eikä se mitenkään erotu joukosta edukseen kuin harmikseenkaan. Perusvarma tuttavuus.
Musiikiksi menee tämän kanssa hyvin mm. Echo and the Bunnyman – Stars are stars tai The Cure – Love song
Maanantaina töiden jälkeen kävin duunikaverilta ostamassa polkupyörän. Vajaa pari viikkoa sitten oli jo puhetta että voisin ostaa pyörän pois pyörimästä nurkista (!), mutta viime viikko meni kotona flunssassa ja kuumeessa sairastellen ja pyörän osto siirtyi tälle viikolle.
Kuitenkin fillari odotti noutajaansa ja matkaan tarttui elämäni ensimmäinen hybridi-pyörä. Käytännössä sellainen kadulla ajelun ja maastorallattelun välimaastofillari siis on kyseessä. Edessä on myös jonkinmoiset jousitukset joka tuntui melkoiselta luksukselta.
Vaihteita en ole vielä edes kerennyt kaikkia testaamaan ja vasta vähän olen kerennyt ajamaan, mutta ensi viikolla kun alkaa kesäloma niin toivon mukaan sitten pääsee enemmänkin pyöräilemään!
Joitain viikkoja takaperin hankin olohuoneeseeni pimentävät verhot. Pimentävät verhot ovat tässä kuvassa siis nuo tummemmat verhot jotka ovat noiden vaaleiden verhojen takana. Syynä pimennysverhojen laittamiseen myös olohuoneessa on halu katsoa päivälläkin leffoja vaikka aurinko paistaisi sekä tietenkin se että asunto pysyy hieman viileämpänä kun verhoja pitää kiinni ainakin sinä aikana kun ei ole kotona.
Kuten kuvasta voi havaita sälekaihdin repsottaa varsin rumasti ikkunassa ja melkein jossain vaiheessa olisi hyvä nähdä sen verran vaivaa että ottaisi sen pois kokonaan. Tuollaisena se on yksinkertaisesti ruma ja sitä katsellessa tulee mieleen lähinnä Neuvostoliitto ja pula-ajat. Ehkä jossain vaiheessa skarppaan siis sen verran että sen alas kiskaisen.
Nykyisellään asunnossani on huonona puolena verhokiskojen toimimattomuus. Käytännössä verhoja ei voi vain aukaista ja laittaa kiinni kovin triviaalisti vaan sitä varten kuvassa Skyrim-julisteen vieressä on tikkaat. Aina kun haluan avata verhot tai laittaa ne kiinni joutuu tikkaille kiipeämään ja klipsejä siirtämään käsipelissä auki ja kiinni. Ei ole siis kovin vaikea arvata että verhot pysyvät pääsääntöisesti kiinni.
Ostaessani pimennysverhoja en tajunnut mitata kuinka monta niitä pitäisi olla vierekkäin jotta saan olohuoneen ikkunan peitettyä. Tämän seurauksena jäi yksi ylimääräinen verho joka onneksi nopeasti löysi tiensä käyttöön. Tajusin että tämähän olisi enemmän kuin hyvä laittaa “oveksi” (jotta saa pimeäksi huoneen leffojen katsomiseen) ja aikani fundeerailtuani keksin myös tavan miten sen saan värkättyä.
Tein itse ja säästin – moppitanko tunkattuna verhotangoksi. Verhoissa vasemmassa ylänurkassa ketsuppia 😀
Kaapissani oli muutamia metallisia jalustoja kiinni puulevyssä (joskus puulevy oli korokkeena näytölle jotta syntikka mahtui sen alle) joten irrotin niistä muutaman ja vetäisin kaksipuoleisella teipillä seinään. Näiden varaan sitten sain tungettua moppitangon (!) johon verhon virittelin.
Kuten kuvasta voi havaita ei tällä luultavasti sisustuskilpailuissa ensimmäistä sijaa ansaittaisi, mutta siihen asti tämä saa kelvata kunnes olen saanut tähän mietittyä nätimmän ratkaisun.
Tarkkaavaiset saattoivat myös huomata tuosta kuvasta että verho kaipaa pesua sillä vasemmassa ylänurkassa on ketsuppia. Tämä on seurausta siitä kun kävelin makaronilautasen ja lasin kanssa olohuoneeseen ja siirsin verhoa katsomatta onko se kunnolla kiinni ja perinteiseen tapaan räveltäen sain verhotangon alas, makaroneja puolet lattialle ja verhon ketsuppiin. Se meni varsin hyvin, 5/5. Pitääkin muistaa laittaa tämä joku päivä pesuun.
Pitää vielä jossain vaiheessa tehdä jonkinlaiset stopparit jotta moppitanko ei tule alas. Kerran se putosi omaan päähäni ja kerran kaverikin sen sai alas pudotettua joten ehkä tätä voisi vielä funtsailla josko hieman hioisin käytettävyyttä. Siihen asti näillä mennään 🙂
Bewitched (IMDB) joka suomeksi on käännetty muoton Vaimoni on noita on vuonna 2005 julkaistu koko perheen romanttinen fantasiakomedia. Sen on ohjannut Nora Ephron joka tunnetaan myös Sleepless in Seattle sekä You’ve got mail -elokuvien ohjauksesta. Pääosarooleissa nähdään Nicole Kidman sekä Will Ferrell.
Alunperin Bewitchedistä on tehty televisiosarjaa 254 episodin verran vuosina 1964-1972 johon tämä elokuva myös viittaa, sillä tämän vuoden 2005 Bewitched-elokuvan teemana onkin kyseisen televisiosarjan uudelleenfilmatisointi.
Uudelleenfilmatisoinnin tähdeksi Darriniksi on valikoitunut Jack Wyatt (Will Ferrell). Jackin edellinen elokuvarooli on mennyt pieleen jonka vuoksi hän on joutunut lähtemään televisiosarjojen tekemiseen. Sarjan ohjaajilla on naispääosan Samanthaksi useita hyviä ehdokkaita, mutta Jackin manageri Richie (Jason Schwartzman) saa Jackin ymmärtämään että on parempi saada Samanthan rooliin jokin tuntematon täysin pystymetsästä jotta Jackin oma ura ei vaarannu eikä hän jää Samanthan varjoon.
Jack törmää sattumalta Isabeliin (Nicole Kidman) jonka elehdinnässä on täydellisesti rooliin sopivia piirteitä. Hän saa puhuttua Isabelin elokuvastudiolle ja pian Isabel onkin jo noidan roolissa Samanthana. Sarjan tarinassa (tai ainakin tämän elokuvan perusteella) mies rakastuu naiseen ja vasta myöhemmin hänelle selviää että hänen rakkautensa kohde on noita. Kuinka ollakaan myös Isabel sattuu olemaan noita joka on vasta hetkeä aikaisemmin päättänyt lopettaa noitakeinojen käytön ja ruveta elämään tavallisten ihmisten tavoin. Kuten odottaa voi ei vanhat tavat katoa nopeasti ja astuminen ihmisten elämään ihmisenä vaatii Isabelilta monien uusien asioiden opettelua joita normaalit ihmiset joutuvat päivittäin tekemään.
Jack Wyattin roolissa nähdään Will Ferrell
Vähitellen noidan roolissa esiintyvä Isabel alkaa rakastumaan näyttelijäpariinsa Jackiin eikä tunne jää yksipuoleiseksi – noiduttuna eikä ilman. Mutkia kuitenkin mahtuu matkaan kun ihminen ja noita rakastuvat toisiinsa.
Monelta kantilta ajaltetuna Bewitched on omassa lajityypissään tyypillinen elokuva. Se on koko perheen elokuva ja sen mukaisesti kyseessä on hyvin kepeä ja hyvän mielen hömppäfilmi josta on turhaa edes lähteä etsimään sen suurempaa merkitystä tai tarkoitusta kuin puhdas viihdearvo. Tämä ei tietenkään ole mikään moite vaan ainoastaan huomio, sillä tämänkaltaisille elokuville on oma paikkansa siinä missä muillekin.
Itselleni tämäntyyliset elokuvat toimivat hyvin niinä hetkinä kun haluan katsoa jotain kepeää ja harmimtonta, sellaista mitä katsoessa tulee vain hyvät fiilikset. Tässä Bewitched onnistuukin hyvin. Sen tarina on tarpeeksi vetovoimainen pitääkseen yllä viihdearvoa, siinä on pintapuoleista opetusta ja ennalta arvattavaa rakkaustarinaa sekä tietenkin hyvää näyttelytyötä joita Ferreliltä ja Kidmanilta osaa odottaakin.
Erityisesti pidin Kidmanin roolisuorituksesta. On sangen ilahduttavaa nähdä kuinka moneen täysin erilaiseen rooliin hän on osallistunut ja saanut silti rooleihinsa uskottavuutta ja aitouden tuntua olipa lajityyppi ollut mikä hyvänsä. Tämä elokuva myös vahvistaa omaa vähitellen kasvanutta mielikuvaani siitä että Kidman on ehdottomasti yksi parhaimmista naisnäyttelijöistä mitä Hollywood-filmeissä on totuttu näkemään.
Kokonaisuutena Bewitched on hyvä elokuva mikäli sen osaa suhteuttaa sen omaan viihteellisen kevyen filmin viitekehykseen.
Tämänkertainen perjantaipullo tulee Irlannista Boyne Brewhousen panimolta kuten nimi Boyne Brewhouse Irish Craft Pale Ale varmaan monelle jo antoi jonkinlaista osviittaa. Kyseessä on 4.8 % vahvuinen pale ale. Kantavierrettä oluessa on 11.6 °P ja katkeroaineita 53.0 EBU. Olutta myydään ainakin Alkoissa.
Oluen aukaistua erottaa aleille ominaisen raikkaan hedelmäisen tuoksun. Tämän oluen tapauksessa tuoksu ei hyppää kuitenkaan kovin vahvasti esiin mutta helposti löydettävästi kuitenkin. Tuoksu säilyy miellyttävänä myös tuopin puolella. Väri on pale alelle varsin tavallinen kultaisen kellertävä.
Olut vaahtoaa kaadettaessa maltillisesti, mutta kuitenkin sen verran että kovin nopealla ranneliikkeellä ei olutta tuoppiin saa menemään ellei aikomuksena ole järjestää pienimuotoisia vaahtobileitä.
Suutuntuma on keskitäyteläinen, raikas ja greippinen eli varsin IPAmainen. Suussa hetken olutta pidettyä greippimäisen maun kuivuus ja kitkeryys alkavat täyttämään makukenttää vahvasti ja omaan makuuni se taipuu jo liiaksi kitkerän puolelle. Onneksi tästä ongelmasta pääsee kun ei pyörittele olutta tarpeettoman kauan suussa vaan lähettää sen jatkamaan matkaansa kurkusta alas eli sinne minne oluen on tarkoituskin mennä.
Maku on voimakkaasti humaloitu. Alkon kuvauksen mukaan maku on “hunajamaltainen, greippinen, hedelmäinen, kermainen, havuinen”. En valitettavasti itse löydä mausta mitään muuta kuin greippimäisen ja hedelmäisen maun johtuen joko omasta makuaististani, tietämättömyydestäni mille hunajamaltaat maistuvat tai yksinkertaisesti siksi että greippinen maku dominoi suussa niin kovasti että heikommat vivahteet jättäytyvät suosilla taka-alalle.
Kokonaisuutena tämä on kuitenkin juomakelpoinen olut vaikka ei mikään erityisen loistava. Kyllä tästä nauttii, mutta en nauti siten että haluaisin kovin pitkään suussa olutta pyöritellä. Onneksi tällainen oluenjuontitapa ei ole muutenkaan itselleni normaali ja teen niin ainoastaan uusiiin oluihin ja niiden makukenttiin tutustuessa joten perus nautintojuomaksi tämä kyllä uppoaa. Ruoan kanssa uskoisin tämän toimivan vielä paremmin.
Musiikiksi menee kepeän rento hipsterikama, mm. Angus & Julia Stone – Chateau tai Vance Joy – We’re going home.
