Kokeilussa: Xbox controller wireless adapter for Windows

Koneeni päivittämisen yhteydessä tuli Verkkokauppa.comista ostettua samalla myös Xbox Wireless Adapter for Windows 10. Käytännössä kyseessä on siis pulikka joka menee USB-liitäntään koneessa ja sen avulla sitten tietokoneeseen voi liittää jo omistamansa Xbox Onen ohjaimen langattomasti.

Xboxin ohjaimia myydään valmiiksi myös tämän adapterin kanssakin, mutta koska itselläni oli entuudestaan jo kaksi Xboxin ohjainta en halunnut ostaa kolmatta pelkästään PC:tä varten.

Adapterin asennus oli suhteellisen suoraviivaista. Tikku koneeseen kiinni, Windowsin asetuksiin, sieltä laitteen lisääminen ja Xboxin ohjaimesta paritusmoodi päälle. Pian kone yhdistääkin tikkuun ja yhteys toimii juuri kuten sen odottaakin toimivan eli hyvin.

Ohjain yltää tikkuun kätevästi sohvalta käsin joten nyt voi videotykin kautta pelata pelejä ja silti käyttää Xboxin ohjainta niin halutessaan. Varsin kätevä kapistus tuntuisi olevan näin lyhyen käytön perusteella 🙂

PC:n päivittelyä

Prosessoria laittamassa

Lyhyesti

Kuten jokunen tovi takaperin kirjoitin on tarkoituksenani ollut päivittää Windows-pöytäkonettani uudempaan uskoon. Alunperin koneeni on ollut vuodelta 2014 ja sieltä saakka mukana on kulkenut emolevy, muistit sekä prosessori ja kovalevy. Koska vuoden 2014 prosessorivalintani on ollut jo omana aikanaan kohtalaisen nuhapumppu oli vähitellen aika ruveta päivittämään konetta nykyaikaisempaan kuosiin jotta koneen näytönohjaimestakin saa kaiken sen potentiaalin käytettyä ja jotta tietenkin pelit toimivat paremmin ja normaali tietokoneen käyttökin olisi sujuvampaa ilman ylimääräisiä hidasteluita.

Koneeseen tuli hankittua uusi emolevy, prosessori, prosessorin tuuletin, muistit sekä levyt. Käytännössä siis lähes kaikki sisuskalut. Tämä toki on ymmärrettävää, koska jos emolevyn vaihtaa on (yleensä) pakko vaihtaa myös prosessoria koska prosessorin kanta on erilainen eri prosessoriarkkitehtuureissa. Eli suomeksi sanoen kun ostaa prosessorin pitää katsoa että sopiiko se oman koneen emolevylle vaiko ei.

Emolevy

Emolevyksi tarttui Asus Prime Z370-P II. Hyvät puolet siinä on edullinen hinta, kaksi m.2 paikkaa, mahdollisuus pistää muistia halutessaan vaikka 64 GB ja 4 SATA-paikkaa. Niin ja tietenkin sen tuki LGA1151-kannalle eli Coffee Lake -prosessoriarkkitehtuurille.

Huonot puolet – joita en tietenkään tajunnut ennen ostamista – on RGB-värien ja niiden ohjaamisen puute. Käytännössä en voi ohjelmistolla värkätä sisällä olevien komponenttien ledien värejä, mutta värit niihin toki tulevat muuten ja ne vaihtelevat väriään asteittain.

Samoin emolevyn miinuspuoliin kuuluu se, että siinä ei ole sisäänrakennettuna suoraan optista ääniulostulomahdollisuutta. Käytännössä siis äänet joutuu vetämään USB-kaapelilla audio interfacelle tai kuljettamaan HDMI-kaapelia pitkin muille laitteille. Tämä onneksi ei ole kovin iso miinus, mutta miinus kuitenkin.

Prosessori

Ennen kun emolevyä oli päättänyt tuli tietenkin mietittyä mille alustalle koneen haluaa kasata. AMD on tehnyt kovaa tuloaan Ryzen-prosessoreillaan, mutta YouTubesta pelivideoita katsoessa huomasi että monesti Intel vielä vie ja AMD vikisee. Tämä tosin vaikuttaisi enemmän olevan optimoinneista johtuvaa syytä sillä monesti loadit prosessorissa näytti monessa videossa olevan todella alhaiset. Harmillista kyllä potentiaalinen tykki tulevaisuudessa ei lämmitä mieltä tässä vaiheessa joten päädyin pelaamaan varman päälle ja pysymään Intelin kelkassa.

Pelikäyttöön i5-9600K on hinta-laatu suhteeltaan pätevä prosessori

Intelin leirissä pysymisessäkin oli sitten monta päätä vaivaavaa asiaa. Käytännössä siis mennäänkö i5, i7 vai i9:llä ja millaisella sellaisella. Katselin monia videoita ja paikoitellen i7 löi pöytään selkeitä eroja i5:een verrattuna, mutta lähes kaikissa erot olivat todella maltilliset eikä pelikäyttöä ajatellen niin merkittäviä että montaa sataa olisi kannattanut lisää maksaa. Päädyin siis valitsemaan Intel i5-9600K:n koska ensisijaisena käyttötarkoituksena oli kasata PC joka pyörittää pelejä edes kohtalaisen hyvin.

Tässä täytyy vielä huomauttaa että kun käytän termiä “kohtalaisen hyvin” se tarkoittaa sitä, että Full HD -tasolla suurin osa peleistä pitää pyöriä parhailla grafiikoilla siten että saa 60 FPS. Tietenkin aina tulee vastaan pelejä joissa ei mitenkään tuohon päästä, mutta suurin osa peleistä edes. Normaalisti kyllä pelaan paremmilla resoluutioilla, mutta kohtalaisen hyvän määritelmänä tässä siis on jos toimii edes noilla määrityksillä.

Muistit

Aikaisemmin koneessani oli 8 GB DDR3-muistia mutta tällä kertaa pistin 16 GB DDR4-muistia. Muistit tuppaavat olemaan jostain syystä melkoisen hinnoissaan, mutta koneen kasaamisessa hyvänä puolena on se että voin myöhemmin sitten erikseen hankkia lisää muistia jos siltä tuntuu ja vaihdella muitakin komponentteja vähän kerrallaan.

Muisteiksi tuli valikoitua G.Skill Trident Z RGB DDR4 3200Mhz.

Muistikammat tuli valittua siten että niissä on värilliset ledit koska pitäähän se olla bling blingiä koneessa.

Muisteista ei ollut juurikaan tietoa muuta kuin että pitäisi sopia emolevylle, sitä on tarpeeksi edes peruskäyttöön ja peruspeleihin, se on tarpeeksi nopeaa ja lisäksi siinä on värejä. Ajattelin että kun kerta konetta kasataan ja muisteja on olemassa missä on RGB niin miksikpäs en sellaiseen kerralla sitten sijoittaisi kun hintaero kuitenkin oli vain parisenkymmentä euroa lisää.

M.2 levy ja SSD

Alunperin mielessäni oli että en laita tähän mitään M.2 levyä kun SSD on peruskäytössä tarpeeksi nopea. Verkkokaupalta tilausta tehdessäni valitsin koneeseen Kingston A400 480 GB SSD-levyn ja ajattelin sillä pärjätä.

Kuitenkin odotellessa tilauksen noutamista ja etsiessäni vielä muita osia paikan päältä havaitsin että M.2 levy oli todella edullinen joten hetken mielijohteesta ostin vielä sitten sellaisen pääasialliseksi kovalevyksi johon Windowsin asentelin.

Kingston A1000 240 GB M.2 SSD-kovalevy

M.2 levyksi tarttui Kingston A1000 jossa tilaa oli 240 GB. Tarpeeksi paljon jotta sinne saa hyvin Windowsin sekä suurimman osan perussoftista asentumaan. 480 GB SSD tuli sitten pistettyä pelien asennuksille, joten hukkaan ei toki sekään SSD-levy mennyt.

Prosessorin tuuletin

Prosessorin tuuletin aiheutti hieman tutkailemista myöskin, sillä koskaan aikaisemmin en ole tainnut moista ostaa erikseen. Monessa prosessorissa tulee mukana jonkinlainen tuuletin, mutta i5-9600K:ssa ei. Käytännössä asiaan joutui itse siis perehtymään että mitä eroja näissä on, minkälainen on hyvä ja mitä eroja niissä alunperinkään on peruskäyttöä ajatellen. Peruskäytöllä viittaan siis siihen että ei lähde prosessoriaan ylikellottamaan vaan vetää pakasta vedetyllä prosessorilla oletusarvoilla menemään.

Lueskelin nettiä ja monet kehuivat Noctuan tuulettimia. Desibelilukemat olivat tolkullisen kuuloiset ja keskusteluissa ihmiset kehuivat Noctuaa myös sen äänen taajuuden osalta – toisin sanoen suhteellisen matalaa pöhinää eikä korkeaa sirkkelimäistä ujellusta. Vaikutti hyvältä joten ostin Noctua NH-U9S:n.

Noctua NH-U9S prosessorituuletin. Melkoinen peto.

Asennus selvisi kuvien avulla helpohkosti, mutta serkulle tuli soiteltua kuitenkin mihin suuntaan hän pisti ilmavirran menemään. Aikaisemmissa käyttämissäni prosessorituulettimissa on ollut täysin erilainen suunnittelu eikä tällaista ole tarvinnut miettiä, mutta yleisellä pähkäilyllä sitten tuulettimen sai asennettua sen verran tolkullisesti että lämmöt eivät ole olleet ongelma.

Ensiboottaukset ja benchmarkkaukset

Kun kone oli saatu kasaan oli aika käynnistää kone, asentaa Windows ja ruveta testaamaan paljonko koneen Benchmarkit antavat tulosta.

Ensimmäinen buuttaus tuotti mustan ruudun näytönohjaimesta vaikka prosessorin tuuletin pyöri, näppäimistöön ja hiireen tuli valot jne. Koetin varuilta näytön kaapelin pistää toiseen porttiin näytönohjaimessa mutta silti mustaa ruutua tuli lopputuloksena. Koetin sitten heittää televisiossa kiinni roikkuneen HDMI-kaapelin ja pistää sen tietokoneen emolevyllä olevalle näytönohjaimelle ulkoisen GeForce RTX 2060:n sijaan ja kappas sinappia, kuva tuli suoraan televisiolle ilman mitään ongelmia.

Katselin emolevyn BIOS-asetuksia yleismääräisesti ja sen jälkeen laitoin koneeseen USB-tikun jossa oli Windows 10:n asennusohjelma. Olin tehnyt tikun Microsoftin tarjoamalla työkalulla jonka löytää heidän sivuiltaan. Asennus oli nopea ja mutkaton eikä mitään ongelmia ilmennyt. Muutaman boottuaksen tein, asentelin näytönohjaimen ajurit ja pian jo näyttöönkin tuli kuva eikä ainoastaan televisioon. Televisiosta kuva sitten hävisikin jossain vaiheessa kunnes vaihdoin kaapelin emolevyltä näytönohjaimelle.

Heti kun kone oli käytössä piti hakea Chrome, 1Password, GeForce Experience, Steam, EA Origin ja muut perusohjelmistot. Steamista tuli laitettua heti ensimmäiseksi 3DMark jotta saan ajettua koneen benchmarkit.

TimeSpy benchmarkit antoivat pistelukemaksi 7137 pistettä. Vertailun vuoksi edellisellä prosessorilla, emolevyllä ja muisteilla mutta samalla RTX 2060 näytönohjaimella pistelukema oli 5714 joten 1423 pistettä kasvoi tulokset edellisiin verrattuna.

Merkittävästi isomman eron sai toki kun vaihtoi näytönohjainta GTX 980:sta RTX 2060:een jolloin benchmarkit hyppäsi 3504:stä tuohon 5714:ään. Kuitenkin benchmarkkeja katsoen on koneen tehot yli kaksinkertaistuneet parin kuukauden sisällä. Not bad.

Windowsin lisenssi ei enää kelvannut

Yksi yllätys matkalle vielä sattui jota en osannut lainkaan ottaa etukäteen huomioon. Kun olin kasannut koneeni ei Windows enää hyväksynytkään vanhaa aktivointiani liiallisesti muuttuneen laitteistokokoonpanon vuoksi. Käytännössä tämä tarkoitti uuden Windows-lisenssin ostamista. En tosin tiedä olisiko miten pitkään Windowsia voinut käyttää siten että alalaidassa lukee ilmoitus koko ajan näkyvissä että Windows ei ole aktivoitu, mutta en jaksanut ottaa selvää vaan hankin uuden lisenssin.

Tässäkin on hyvä muistaa se, että lisenssi joka itselleni Windowsiin tuli on alunperin ollut Windows 8.1 josta Microsoft antoi päivittää Windows 10:een. Kuitenkin kone jossa lisenssi oli on nyt muuttunut kaikilta muilta osiltaan paitsi ulkoisen näppäimistön ja hiiren osalta jotka toimivat kakkosnäppiksenä ja hiirenä sohvapöydällä, joten ei sinänsä mikään ihme että uutta lisenssiä jo haluttiin.

Tutkailin netistä josko jostain löytäisi järkevään hintaan näitä lisenssejä, mutta lopulta tulin tulokseen että en jaksa ruveta säätämään ja arpomaan ja selvittämään niiden laillisuutta ja toimivuutta sillä omalle ajallenikin annan arvoa että en päivää jaksa kuluttaa tämänkaltaiseen roskaan. Ostin sitten lisenssin Windowsin storesta jolloin voin luottaa siihen että kyseessä on aito ja laillinen lisenssi.

Loppupäätelmät

Kone on vaikuttanut hyvältä käytössä. Se on ollut kohtalaisen hiljainen, pelaamani pelit toimivat asiallisesti (60 FPS tai lähes) parhailla detaileilla. Resoluutiota en ole joutunut pudottamaan vielä Full HD -tasoon missään koettamassani pelissä liian matalan FPS:n takia vaan olen voinut pelata esim. Withcher 3:a ja Battlefield V:tä 2560×1440 reosluutiolla parhailla detaileilla.

Myönnettäköön että näissä välillä on tipahdellut alle 60 FPS mutta silmämääräisesti en ole huomannut mitään nykimistä joten itselleni se on riittänyt. Jos alkaa häiritsemään jossain vaiheessa niin aina resoluutiota voi tiputtaa – siihen asti että on rahaa ostaa GeFore RTX 2080 Ti 😉

From Fatness To Fitness – viikko 15

Ruokailuajankohtien muutoksella on ollut alkuvaiheessa vain negatiivisia vaikutuksia

Viikko on taas lähenemässä loppuaan ja on aika kirjoittaa From Fatness To Fitness -postaus. Viime viikolla tämän postaus jäi välistä kun oli sunnuntaina muuta puuhastelua enkä kerennyt tätä enää sitten kirjoittaa, mutta mitään maata mullistavaa ei kuitenkaan ollut joten en jälkeenpäinkään jaksanut asiaa korjata.

Käytännössä viimeiset viikot on lenkkeilyt jäänyt ainoastaan hyötyliikunnasta saataviin liikuntoihin eikä erillisiä lenkkejä ole tullut tehtyä. Unirytmit on olleet sellaiset että on mennyt myöhempään nukkumiseksi jotta ei joka ilta tulisi univelkaa joten aamulenkit on jäänyt sen vuoksi pois. Jospa viimeistään kesälomalla sitten saisi enemmän taas liikuttua muutenkin kuin vain hyötyliikuntana! Tosin nyt on taas flunssan oireita ilmassa ja viime yönä alkoi kurkkukipu joten kovin paljoa ei ole kyllä tehnyt mieli lähteä itseään rasittamaan muutenkaan.

Yhtä kaikki, muutama viikko takaperin kirjoitin että tarkoitus on alkaa pitämään ruokapäiväkirjaa. Se on edennyt vaihtelevalla menestyksellä koska monesti huomaan että kännykkä ei olekaan mukana kun olen mennyt syömään (en kerta halua aina olla tavoitettavissa) ja sen seurauksena kaikista aterioista ei ole tullut otettua kuvia. Kuitenkin ruokailuajankohtien säännöllisemmällä välillä on ollut tässä vaiheessa painon kannalta ainoastaan negatiivisia vaikutuksia ja paino on vain noussut hieman. Kuitenkin parin viikon syklin perustella ei voi sanoa mitään varmaa joten pitää seurata yhä eteenpäin ja muistaa kuskata kännykkä aina ruokapaikalle mukaan että saan kuvat mitä sitä tulee syötyä ja ehkäpä jossain vaiheessa tännekin niitä voisin postata.

Mikäli tiedossa on jotain hyviä ruokapäiväkirja-ohjelmia saa heittää vinkkeinä! Tällä hetkellä olen käyttänyt See How You Eat -ilmaisversiota, mutta siinä hankaluutena on ruokailuiden välissä olevat kahvit ja muut kaloreita sisältävät asiat joita ei saa sillä fiksusti merkattua. Vaihtoehtona on tietenkin kuvien ottaminen pelkästään mutta niiden selaaminen on hieman hanurista, joten mikäli parempia softia tulee mieleen iPhonelle saa laittaa kommenteina blogiin 🙂

Tästä kuitenkin jatketaan eteenpäin. Jospa pysyisi sen verran terveenä että saisi nukuttua paremmin niin ehkäpä sitä taas saisi liikuttuakin aamuisin enemmän. Siihen asti lepäillessä menee ja ruokavalion tolkkuistamista etsiessä kohden uutta viikkoa!

Leffalauantai: Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)

Tiffanyn roolissa nähdään Jennifer Lawrence

Silver Linings Playbook (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Unelmien pelikirja on vuonna 2012 julkaistu romanttinen draamakomedia. Elokuvan on ohjannut David O. Russell ja sen pääosarooleissa nähdään Bradley Cooper, Jennifer Lawrence sekä Robert de Niro.

Juonikuviossa kerrotaan Patista (Bradley Cooper) joka on joutunut mielenterveyshoitolaan pahoinpideltyään miehen jonka kanssa hänen vaimonsa jää pettämisestä rysän päältä kiinni. Pat kuitenkin elättää yhä toiveita vaimonsa Nikkin (Brea Bee) takaisin saamisesta ja niinpä heti vapauduttuaan hoitolaitoksesta hän koettaa saada yhteyden vaimoonsa. Harmillisesti Nikki on lähtenyt muualle ja hankkinut lähestymiskiellon joten yhteydenoton täytyy tapahtua yhteisten tuttavien välityksellä.

Patin ystävä Danny (Chris Tucker) järjestää illallisen johon Patkin kutsutaan ja siellä hän tutustuu Dannyn vaimon Veronican (Julia Stiles) sisareen Tiffannyyn (Jennifer Lawrence). Pat tajuaa että Tiffanyn välityksellä hänen on mahdollista saada yhteys vaimoonsa ja vähitellen Pat alkaakin viettämään Tiffanyn kanssa enemmänkin aikaa jotta saisi pidettyä kommunikaatiokanavan vaimoonsa avoinna.

Pat (Bradley Cooper)

Silver Linings Playbook on selkeästi lajityypissään positiivisessa valossa erottuva teos sillä sen henkilöhahmojen persoonassa on enemmän syvyyttä ja tunnetta kuin monessa muussa lajityypinsä edustajassa. Pat ja Tiffany eivät edusta tavallisia ja tasapainoisia yksilöitä, vaan kumpikin on omalla tavallaan rikkonaisia ihmisiä joiden rikkonaisuus antaa heihin enemmän maanläheistä tuntua. Kuitenkin kummankin rikkonaisuuden takana kantavana teemana on kyvyttömyys päästää irti toisesta ihmisestä ja jatkaa elämäänsä ja ottaa sitä vastaan sellaisena kuin se tulee. Pat ei voi hyväksyä että vaimonsa on lähtenyt ja Tiffanynkin epätasapainoiset käytösmallit ovat jollain muotoa seurausta miehensä menetyksestä johtuvasta tuskasta.

Vaikka tarinan keskiössä nädäänkin Patin ja Tiffanyn välejä on osa tarinan mielenkiintoisuutta myös sen sivuhahmojen kautta välitetty kertomus joilla katsojalle luodaan raamit jonka kautta Patin persoonaa voi peilata. Selkeästi esillä on mm. se että Patin isällä on epäterveeksi asti menevä OCD, taipumus suhteettomuuksiin asti venyviin uhkapelaamisiin sekä taikauskoisia toimintoja joilla oma kannustettava joukkue saadaan voittoon. Lisäksi isänsä on saanut myös porttikiellon urheilutapahtumaan väkivaltaisen käytöksen vuoksi joten on helppoa rakentaa mielikuvaa että ei omena ole kauas puusta pudonnut.

Mielenkiintoisena aspektina on myös Patin ystävä Danny vaimoineen. Heillä elämä näyttää olevan hyvää ja tasapainoista, perheeseen on tullut lapsi ja kaikin puolin asiat näyttävät olevan mallillaan mutta tästäkin huolimatta maskin alle kätkeytyy ulospäin näkymätöntä taakkaa.

Patin isä Pat Sr. (Rober de Niro)

Omaan makuuni tämä elokuva toimi todella hyvin. Sen tarina oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ja pidin siinä mm. siitä että elokuvan loputtua saa pohtia Patin ja Tiffanyn epänormaaliutta verrattuna muihin hahmoihin. Muut henkilöhahmot ovat ns. normaalia elämää eläviä tavallisia ihmisiä joilla ei ole ainakaan häiriöksi asti meneviä persoonallisuusongelmia mutta ihmisyydessään he tuntuvat olevan omalla tavallansa aivan yhtä rikkonaisia kuin Pat ja Tiffanykin. Kaikkien muiden onneksi heidän persoonallisuushäiriönsä eivät aiheuta muille mielipahaa tarpeettoman suorasukaisilla puheilla, joten ehkäpä lopulta Patin ja Tiffanyn ainoat todelliset persoonallisuushäiriöt ovat kuitenkin vain liiallinen rehellisyys maailmassa jossa jokaisen odotetaan pitävän ulospäin näytettävää onnellisuuden kulissia?

Lisäksi elokuvassa ei voi olla huomaamatta Jennifer Lawrencen erinomaista roolisuoritusta joka ei ole jäänyt myöskään Oscar-jakajilta huomioimatta. Lawrence kahmaisi tästä Oscarin parhaasta naispääosaroolista.

Kokonaisuutena Silver Linings Plabook on erinomainen elokuva joka jokaisen kannattaa katsoa. Tämä on niin hyvä että tämä pääsi samantien myös tiensä Suosituksia-sivulleni. Tästä on vielä hyvä mainita että toisin kuin suurin osa muista omista elokuvasuosituksistani on tätä luultavasti vaikeaa laskea millään muotoa kategoriaan tekotaiteellista paskaa kuten monesta muusta suosittelemastani elokuvasta moni voisi sanoa 😉

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,7/10)

Perjantaipullo: Iso-Kallan Angus Red Ale

Iso-Kallan Angus Red Ale on nimensä mukaisesti Pohjois-Savolaisen Iso-Kallan panemaa red alea. Oluessa on vahvuutta 5.5 %, katekeroita on 55.0 EBU ja kantavierrettä 14.1 °P. Lisää tietoja oluesta löytää mm. Alkon sivuilta.

Oluen aukaistua ensimmäisenä havaitsi todella runsaan vaahtoamisen – niin runsaan, että olut kuohui suoraan ulos pullosta ja valui pitkin pöytää. Vähitellen kun ensimäiset vaahdot olivat päässeet pihalle oli mahdollista alkaa tuoppiin kaatamisoperaatio. Kuten ensivaahdoista jo arvata saattoi ei tuoppiin kaataminen käy kovin nopeasti sillä olut vaahtosi tuoppiin kaadettaessakin runsaasti ja kaataminen otti oman aikansa. Pinnalle muodostuva vaahto on ohuen pitsistä hattaraa ja se säilyy kohtalaisen kauan pinnalla.

Tuoksu oluessa on pullossa kuin tuopissakin mukavan raikas ja hedelmäinen. Käytännössä sellainen että se houkuttelee kyllä maistamaan kulauksen jos toisenkin.

Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kepeä. Maku on hieman samea. Siinä on humalainen maku hedelmäisellä vivahteella ja se on selkeästi red aleksi tunnistettava. Jälkimaku jättää hieman kuivan ja väkevän tunnun mutta ei tarpeettoman vahvasti. Vaikkakaan tämä ei kovin paljoa säväytä on tämä perus toimiva olut jonka voi nauttia keran tai toisenkin.

Musiikiksi tämän kanssa menee hyvin elektronisempi poppi tai vaikkapa kepeä goottirokki, mm. Omnimar – Reason tai Amore Ad Lunam – Alone forever.