Viime viikon keskiviikkona oli Helsingissä On The Rocksissa keikka jossa oli lämppärinä soittamassa kotimainen melodista death metallia (tai tuttavallisemmin melodödöä) veivaava Wolfheart sekä pääesiintyjänä hollantilainen sinfonista black metallia soittava Carach Angren.
Lisäksi ennen Wolfheartia olisi ollut soittamassa Nevalra sekä Thy Antichrist joista kumpaakaan en mennyt katsomaan vaan nukuin kotona mieluummin päiväunia että jaksoin lähteä keikalle. Muutenkaan en ole innostunut antikristillisistä bändeistä jota Thy Antichrist käsittääkseni on (voin olla kyllä pahasti väärässäkin joten tulkintavastuu lukijalla).
Kumpaakaan katsomaani bändiä en ole varsinaisesti kuunnellut, kuullut toki olen jonkin verran kumpaakin joista Wolfheartia enemmän. Carach Angrenilta tiesin vain muutaman biisin edes suunilleen. Vaikka bändi on sinfonista black metallia on heidän lyriikalliset teemansa kauhutarinoissa eikä lajityypille ominaisesti antikristillisyydessä ja onpa bändi myös selvästi ilmaissut haastattelussa että he eivät ole antikristillinen tai saatanallinen/satanistinen bändi eivätkä ole koskaan sellaisia olleet.
Ajatuksena itselläni kuitenkin keikan osalta oli ensisijaisesti mennä valokuvailemaan jotta pääsen koettamaan kuinka kameralla onnistuu erilaisissa valaistuksissa järjestettävien keikkojen kuvaaminen ja koska itselläni oli työpaikalta saamani kulttuuriedut kokonaan käyttämättä. Parempi siis on käyttää niitä jotta eivät jää ainakaan täysin käyttämättömiksi.
Laitetaan tähän muutamat kuvat Carach Angrenin keikasta ja ensi viikon tiistain postauksessa sitten muutamat kuvat Wolfheartin keikasta jotta postauksesta ei tule liian pitkä. Kaikki kuvat on otettu Fujifilm X-T2 kameralla käyttäen 18-55 F/2.8-4.0 objektiivia.
Jokunen aika takaperin hankin Fujifilm X-T2 -järjestelmäkameran joten laitan muutaman kyseisellä kameralla ottamani kuvan tähän blogiin nähtäville.
Myöhemmin kirjoitan tästä kamerasta ja sen ostamisen syistä, muiden kameroideni kohtalosta, ensituntumista ja muista vastaavista pidemmänkin postauksen, mutta tässä postauksessa laitan esille muutaman yksittäisen satunnaisen valokuvan jonka olen kyseisellä kameralla ottanut.
Kaikki kuvat on otettu käyttäen Fujinon XF 18-55 F2.8-4 R LM OIS -objektiivia jota yleisesti myydään tämän kameran kittiputkena.
Joitain kukkia joita en tunnistaLisää kukkia jotka ei sano itselleni mitäänRuohonjuuritasollakin on toisinaan hyvä käydä katsomassa näkymiäJokin metallinen hökötys KoivukylässäTuoreita tomaattejaBlogiin olutarvostelun kirjoittamistaSisters of Mercyn vinyyli
Léon (IMDB) on toiminnallinen rikosdraama vuodelta 1994. Sen on ohjannut mm. The Fifth Elementistä tuttu ohjaaja Luc Besson. Pääosaroolituksissa nähdään Jean Reno, Natalie Portman sekä Gary Oldman.
Elokuvan tarinassa n. 12-vuotias tyttö Mathilda (Natalie Portman) asuu samassa talossa palkkatappaja Leonin (Jean Reno) kanssa. Mathilda lähtee eräänä päivänä kaupalle ostamaan naapurilleen Leonille maitoa ja takaisin tultua huomaa kuinka omassa kotonaan on ollut ammuskelu jonka seurauksena kaikki hänen perheenjäsenesä ovat kuolleet. Hän jatkaa suoraa päätä Leonin luo ja pääsee sinne kotonaan yhä olevia tappajia suojaan. Leon antaa Mathildan jäädä yöksi luokseen ja aikoo heittää hänet omilleen seuraavana päivänä, mutta lopulta hän ei kuitenkaan pysty tähän vaan antaa hänen jäädä kanssaan asumaan joksikin aikaa.
Mathilda tutustuu Leoniin ja siinä samalla hänelle selviää myös miehen ammatti. Mathilda lupaa maksaa Leonille mikäli hän pistää tappajat kylmäksi, mutta tähän Leon ei kuitenkaan suostu. Vähitellen Mathilda saa oppia Leonilta kuinka palkkatappajat toimivat ja pääsee itsekin opettelemaan kiikarikiväärillä kohteen eliminoimista kauempaa ja ajan saatossa olemaan mukana keikoilla apulaisena.
Mathilda (Natalie Portman)
Vaikka Léon on päällisin puolin palkkatappajasta kertova tarina on sen merkittävästi mielenkiintoisempi ja syvempi olemus kuitenkin Mathildan ja Leonin välisessä suhteessa. Mathilda rakastuu Leoniin ja Leonkin häneen, mutta heidän rakkautensa ilmenemistavat ovat hyvin erilaisia, vaikkakin pohjimmiltaan kummankin rakkaudessa on kyse tarpeesta kokea että joku välittää.
Mathildan kotiolot ovat olleet huonot ja hänen isänsä on ollut väkivaltainen häntä kohtaan. Kun Leon kohtelee Mathildaa paremmin rakastuu tyttö ikäiselleen tavallisella tavalla häneen myös romanttisessa mielessä. Leon sitä vastoin vaikuttaisi rakastuvan Mathildaan siksi että tämä saa hänet tuntemaan jälleen elämisen iloa – että on jonkilaiset juuret elämässä ja voi kokea edes pienen hetken ajan olevansa tavallinen ihminen jonka elämällä on jollekin muullekin merkitys.
Mielenkiintoisena aspektina on myös molempien hahmojen viattomuus. Siinä missä Leon on jo aikuinen mies ja palkkatappaja on hän kuitenkin hyväsydäminen ja kiltti, paikoitellen jopa hieman yksinkertaisenkin oloinen. Mathilda sitä vastoin esittää aikuismaisempaa ja kylmäverisempää kuin onkaan, hän kiroilee ja polttaa ja esittää kovista mutta tiukan paikan tullen hän on kuitekin suojaa ja suojelusta kaipaava lapsi joka koettaa kovemman kuoren taakse piilottaa omat heikkoutensa.
Tony (Danny Aiello)
Mielenkiintoisen tarinan lisäksi Leon on myös visuaaliselta tyyliltään keskivertoa merkittävästi mielenkiintoisempaa tasoa. Pidin erityisesti sen suhteellisen verkkaisesti etenevästä ohjaustyylistä ja siitä kuinka toisinaan näyttämättä jättämällä annettiin katsojan itse täydentää tapahtumat.
Esimerkiksi vaikkapa kun henkilölle uhkaa käydä huonosti rakennettiin tilannetta ensin hitaasti kasvattaen ja kun jotain pahaa meinaa tapahtua kuvataankin kohteen sijaan jotakin muuta tilanteessa mukana olevaa henkilöä ja kerrotaan hänen ilmeidensä kautta että jotain ikävää tapahtui.
Kokonaisuutena Léon on erinomainen teos. Sen tarina on mielenkiintoinen, tarinan syvempi ulottuvuus on merkittävästi mielenkiintoisempi ja sen visuaalinen tyyli on erinomainen. Tämä päätyikin myös suoraan Suosituksia-sivulleni.
Ahvenamaalaisen Stallhagenin panimon Julbock on 4.7 % vahvuinen Dark Lager joka Olutoppaan sivulla on lueteltu Amber lager/Wiener -tyyliseksi. Muita tietoja en tästä oluesta löytänytkään edes valmistajan omilta kotisivuilta joten muita teknisempiä tietoja en tähän hätään osaa sanoa.
Pullon aukaistua erottaa miellyttävän siirappimaisen mutta hiivaisen tuoksun josta syntyy ainakin allekirjoittaneelle etäinen mielikuva kotikaljasta. Tuoppiin kaataminen on helppo prosessi vähäisen vaahtoavuuden vuoksi ja pian jo tuopistakin pääsee havaitsemaan että tuoksu säilyy yhä nauttijan matkaseurana.
Väri on ruskeaan päin kallistuvaa tummaa ja koostumukseltaan hyvinkin sameaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Siinä on aavistus pistävyyttä mutta kuitenkaan ei ikävällä tapaa. Helposti nautittava ote.
Mausta löytää humalaista tuntua ja alkoholin maun erottaa selkeästi vaikka vahvuutta oluessa paljoa ei olekaan. Aavistuksen verran olisin kaivannut tuhdimpaa suutuntumaa, mutta tämmöisenäänkin helposti nautittava olut jota mieluummin kuitenkin nauttisi hyvän aterian kyytipoikana kuin itsenäisenä olutnautintona.
Musiikiksi menee mm. Visions of Atlantis – Heroes of the Dawn tai Kalidia – Frozen Throne.
Ostin kerralla kolme kappaletta jotta pääsin koettamaan monihuonejärjestelmää
Yleistä
Olen tänne blogiin aikaisemmin kirjoittanut kotonani olleesta monihuoneäänijärjestelmästä joka oli toteutettu käyttäen Googlen valmistamia Chromecast Audio -laitteita sekä aktiivikaiuttimia (lue postaus). Monessa mielessä tämä setuppi oli ihan käyttökelpoinen mutta ajan saatossa käyttöni on muuttunut ja käyttämäni Genelecit ovat menneet stereoparina tietokoneeni seuralaiseksi. Käytännössä monihuoneäänijärjestelmä on ollut lepotauolla jo jonkin aikaa.
Kuten jotkut varmaankin tietävät on Google myös lopettanut Chromecast Audio -laitteiden valmistamisen joten tuotteen elinkaari luultavsti on tulossa jossain vaiheessa tiensä päähän vaikkakin Google on luvannut vielä jatkossakin tukea näitä laitteita. Koska kyseessä on kuitenkin Google en henkilökohtaisesti sen varaan laskisi mitään sillä firma on varsin tunnettu monien tuotteidensa kuoppaamisesta hyvinkin nopealla aikataululla. Jos asia kiinnostaa voi Googlen kuoppaamia palveluita käydä ihmettelemässä killedbygoogle.com sivustolta.
Isoimpana haasteena monihuoneäänijärjestelmän kanssa kaiuttimien puutteen lisäksi oli kuitenkin sen käytettävyys. Kännykän joutuu kaivamaan, etsimään mitä haluaa soittaa ja sen jälkeen valitsemaan kotiryhmän ja hetken odottamaan että audio alkaa striimaamaan jokaiseen huoneeseen. Ei tämä toki ole mitenkään vaikeaa ollut, mutta tämänkin kohdalla miettii että eikö näitä voisi jo vuonna 2019 tehdä helpomminkin. Lisäksi tämä on aina vaatinut kahta töpselipaikkaa – yksi kaiuttimelle ja toinen Chromcast Audiolle.
Sonos on monelle tuttu äänihuonejärjestelmien valmistajana ja Sonos onkin jo lähestulkoon käsite ja synonyymi monihuoneäänijärjestelmille. Vähän samaan tapaan kuin sinitarra on käsite liimatahnalle, flexi on käsite kelataluttimelle ja nessu nenäliinalle vaikka nämä kaikki ovatkin vain brändejä jotka ovat niin markkinajohtajia että niistä muodostuu käsite itsessään. Omakohtaista kokemusta Sonoksista ei ollut mutta mielenkiinto näitä kohtaan heräsi näissä olevien fyysisten painikkeiden vuoksi. Mikäs sen helpompaa kuin mennä ja painaa Play-painiketta että saa musiikkia soimaan – tai näin vielä ennen ostamista ajattelin.
Sonos One 2nd Generation on mukavan näköinen purnukka
Hankinta ja käyttöönotto
Jotain viikkoja takaperin kävin Mannerheimintien Gigantista poimimassa kolme kappaletta toisen sukupolven Sonos One -kaiuttimia. Kysyin myyjältä yleisesti kaikenlaista näistä kaiuttimista ja myös pääsin kuulemaan jo liikkeessä miltä nämä kuulostavat. “Tarpeeksi hyvä taustamusiikin kuunteluun” olivat kokemukseni joten omaa käyttötarkoitustani varten nämä ainakin vaikuttivat liikkeessä asialliselta.
Olin lukenut netistä että näissä olisi myös puheentunnistus mutta sitä ei olisi saatavana Suomessa. Onneksi myyjä osasi kertoa että kyllä se toimii kun vain heittää Sonoksen asetuksista että oma sijainti on Amerikassa. Tämä oli itselleni uutta tietoa joten oli varsin mukava että myyjä osasi kertoa tämän. Tietenkään puheentunnistus ei toimi suomeksi mutta itselleni riittää että se toimisi edes englanniksi. Ääniohjaus on mahdollista Amazonin Alexa-palvelua käyttäen, ehkä myös Googlen palveluakin käyttäen. Itse olen kuitenkin konfiguroinut vain Amazonin palvelun.
Ostin kerralla kolme kaiutinta jotta pääsen testaamaan samantien monihuoneäänijärjestelmää. Parhaitenhan kaiuttimien toimivuus omassa käytössä kuitenkin aina selviää vasta kotona kuunnellessa sellaisissa olosuhteissa missä niitä normaalisti on tarkoitus kuunnella.
Kaiuttimien asentaminen oli todella yksinkertaista. Tuote irti paketista, töpseli seinään ja virrat menivät päälle. Sen jälkeen kännykällä Sonos-ohjelmistolla uuden laitteen lisääminen (ennen tätä taisi joutua rekistöröitymään Sonoksen palveluun). Kun kaiutin löytyi pystyi ohjelmasta valitsemaan sen kaiuttimen, sen jälkeen täytyi painaa kaiuttimen takana olevaa parituspainiketta jonka jälkeen kaiutin oli yhdistetty omalle Sonos-tililleni. Tämän jälkeen oli kaiuttimen ohjelmiston päivttämisen vuoro ja sen jälkeen vielä vapaavalintainen Truetone-säätäminen eli huoneen jonkinlainen akustiikan mittaus. Sen jälkeen musiikkia pääsikin jo kuuntelemaan.
Olin tässä vaiheessa pistänyt käyttöön vasta yhden kaiuttimen jonka sijoitin keittiöön pöydän nurkkaan ja pian Nightwishin Oceanborn-levy olikin jo soimassa. Ensikuuntelu sivukorvalla kuulosti hyvältä joten jo ensimetreiltä asti oli selvää että äänenlaadullisesti nämä riittävät varsin mainiosti siihen käyttöön mihin nämä olin ostanutkin.
Kaiuttimen päällä on muutamat painikkeet helppoa käyttöä varten
Levyn soidessa oli aika kaivaa toinenkin kaiutin paketistaan ja viritellä se makuuhuoneeseen. Prosessi oli sama kuin ensimmäisessäkin kaiuttimessa. Kaiuttimien päivittämisprosessin aikana musiikin kuuntelu stoppasi ja ilman musiikkia joutui olemaan hetken aikaa. Onneksi kovin montaa minuuttia päivityksessä ei mennyt ja musiikki pääsi soimaan pian jo uudemman kerran.
Sonoksen kännykkäsovelluksen kautta pystyi helposti linkittämään keittiön ja makuuhuoneen kaiuttimen samaan ryhmään ja sama musiikki lähti samantien soimaan mukavasti molemmissa huoneissa ilman että korvin kuuli minkäänlaista latenssia kaiutinten välillä. Käyttöönotto sujui siis kiitettävän helposti ja ilman säätämistä myös oikein toimivasti. Ilahduttavaa.
Kolmannen kaiuttimen sijoittelin olohuoneeseen ja saman prosessin toistin tässäkin – paketista purku, lisääminen omaan Sonos-tiliin kännykkäohjelmiston kautta, päivittäminen ja sen myötä hetkellinen katkos musiikin kuunteluun ja kohta oli kolmaskin kaiutin samassa ryhmässä ja musiikki kuului asuntoni jokaisessa huoneessa WC-tiloja lukuunottamatta.
Sonoksen ohjelmisto osaa todella monia musiikkipalveluita ja samantien linkitinkin Spotifyn ja Google Musicin Sonosiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että Sonoksen ohjelmiston kautta voin etsiä musiikkia ja se osaa etsiä automaattisesti kaikista tililleni linkitetyistä palveluista. Näppärää kuin mikä, koska joitain levyjä on Google Musicissa mutta ei esimerkiksi löydy Spotifyssä (esimerkkinä Tessa Violetin levy Maybe Trapped Mostly Troubled) ja nyt voin yhden ja saman ohjelmiston kautta etsiä kaikista linkittämistäni musiikipalveluista haluaamani.
Ilahduttavasti myös verkkolevyjen käyttö on suoraan mahdollista Sonoksen ohjelmalla. Itselläni on QNAPin NAS (lue täältä) johon olen rippaillut omistamani CD-levyt joten piti vielä ensimmäisenä käyttöpäivänä jo viritellä tämäkin käyttöön. Käytännössä voin soittaa verkkolevyllä olevat musiikkini yhden ja saman Sonoksen ohjelmiston kautta kotonani oleviin Sonos-kaiuttimiin. Helppoa kuin heinänteko.
Amazon Alexa -puheohjaus
Designissä on fiksusti mietitty kaiuttimen johdolle nätisti oikean kokoinen kolo
Koska perusasetuksien tekemisessä ei tarvinnut tapella ja käyttöönotto oli helppoa kuin hiprakassa hiihtäminen innostuin vielä koettamaan josko saisin Alexa-puheohjauksen käyttööni. Ensimmäisenä törmäsin heti informaatioon että palvelu ei ole käytössä maassani (joka oli kyllä siis jo tiedossani ennen ostamista). Sen jälkeen etsin netistä tietoa mistä tämä myyjänkin puhuma maa-asetus pitäisi vaihtaa (Sonoksen verkkosivulla omasta profiilista) ja kävin vaihtamassa sen. Tämän jälkeen Amazonin Alexan sai suoraan otettua käyttöön ilman ongelmia.
Käytännössä kännykälle piti hankkia Amazonin Alexan appi jonka jälkeen sitten pääsi linkittämään kaiuttimia sen tunnukselle (vaatii Amazon-tunnuksen). Tämäkin meni suhteellisen suoraviivaisesti ja englantia ymmärtävälle tämä tuskin kovin suuria ongelmia tuottaa mikäli jatkossakin tämä toimii yhtä hyvin.
Pian pääsinkin jo puheohjauksella höpisemään kaiuttimelle. Esimerkiksi voin sanoa “Alexa pause music” kun musiikki soi ja musiikki stoppaa kaikista huoneista. Kun sanon “Alexa play some smooth jazz” lähtee Alexa toistamaan kepeää jazzia kämpän kaiuttimista. Tämä vaati tosin Alexan asetuksista oletuksena olevan musiikkipalvelun vaihtamista Spotifyksi oletuksena tarjottavan Amazonin palvelun sijaan. Ennen sitä joutui vielä lisäämään “on Spotify” virkkeeseensä jotta Alexa tajusi mistä toivomani musiikit pitäisi kaivaa.
Illan pimetessä innostuin vielä perehtymään tarkemmin mihin muuhun Alexa pystyy. Onnistuin linkittämään kotonani olevat Philips Hue -älyvalot myös Alexaan ja nyt voin puheohjauksella komentaa myös valojani. Tämä toki onnistui aikaisemminkin Applen Sirin kautta esim. Apple Watchia käyttäessä, mutta monesti kotona ollessa ei ole kello kädessä joten tätä ominaisuutta ei ole tullut paljoa hyödynnettyä.
Nyt esimerkiksi tätä blogipostausta kirjoittaessa olen muutaman kerran sanonut olohuoneessa olevalle Sonos-kaiuttimelle normaalia puheääntä käyttäen Alexa turn of all the lights jonka jälkeen valot koko talosta on sammunut. Valot menevät itselläni automaattisesti päälle liiketunnistimilla ja tämän kirjoittamisen aikana olen käynyt toisissa huoneissa välillä ja valot ovat syttyneet jonka vuoksi niitä siis useammankin kerran olen sammuttanut puheella.
Keittiössä olevan kaiuttimen sijoittelu tätä kirjoittaessa
Alexa toimii pääsääntöisesti hyvin. Tietenkin oman haasteensa luo oma aksentti – joidenkin bändien nimiä on vaikea lausua ja aina ei tahdo lähteä soimaan se mitä toivon, mutta näissä tilanteissa voin aina laittaa kännykän, läppärin, tabletin tai pöytätietkoneen ohjelmistolla kuitenkin soimaan sen mitä haluan kuulla.
Loppupäätelmät
Onko Sonos One -äänijärjestelmästä siis monihuoneäänijärjestelmäksi jota jaksaa kuunnella? Todellakin. Heti kun Mannerheimintien Giganttiin tulee näitä lisää käyn hakemassa vielä yhden jotta saan myös kylpyhuoneeseen saman äänenlaadun, toimivuuden ja helppouden.
Mitä tulee niihin painikkeisiin joita kaiuttimen päällä on (play/pause, äänenvoimakkuuden säätö ja olikohan jotain muutakin) ja joista ajattelin että voi olla iloa koska se helpottaa käyttöä. Mitä vielä – 99 % ajasta käytän puheentunnistusta.
Esimerkiksi kun töistä tulee kotiin tulee huikattua eteisestä makuuhuoneessani olevalle Sonos One -kaiuttimelle “Alexa play chill music” tai jotain muuta vastaavaa jonka jälkeen saan koko kämpässä soimaan jotain rentoa musiikkia taustalle. Eipä fyysisille painikkeille ole siis ollut juurikaan käyttöä lukuunottamatta äänenvoimakkuuden säätämistä johon joskus turvaudun jos satun olemaan lähellä kaiutinta ja se soi liian kovaa tai hiljaa. Tässäkin monesti käytän puheohjausta joten fyysiselle painikkeelle ei aina ole tarvetta näissäkään.
Kokonaisuutena Sonos One -äänijärjestelmä vakuutti allekirjoittaneen samantien. Sen käyttöönottamisen helppous, äänen laatu, monihuoneäänijärjestelmän luonti ja Amazon Alexa -ääniohjauksen käyttömahdollisuus ovat olleet sellaisia että pakkohan näitä on käydä ostamassa jossain vaiheessa lisääkin – niin kaiutinta vailla olevaan WC-tilaan kuin myös mahdollisesti jossain vaiheessa stereoparin muodostamiseen vaadittavaa toista kaiutinta esimerkiksi keittiöön.
