Aleksin Blogi

Month: March 2020

  • Leffalauantai: Dodgeball: A True Underdog Story (Boltsit pelissä – Dodgeball)

    Peter La Fleur (Vince Vaughn) joukkueineen

    Dodgeball: A true underdog story (IMDB) joka suomessa on tunnettu myös nimellä Boltsit pelissä – Dodgeball on vuonna 2004 julkaistu komedia jonka on ohjannut myös We’re the Millers -elokuvan ohjauksesta tuttu Rawson Marshall Thurber. Pääosarooleissa nähdään Vince Vaughn, Ben Stiller sekä Christine Taylor.

    Elokuvan tarinan keskiössä on kaksi miestä, Peter La Fleur (Vince Vaughn) ja White Goodman (Ben Stiller), jotka kumpikin pyörittävät kuntosalitoimintaa. White Goodmanin sali on suosittu kauniiden ja komeiden keskuudessa kun taas Peter La Fleurin kuntosali Average Joe’s Gymnasium on nimensä mukaisesti tavalliselle tallaajalle sopiva paikka treenaamiseen.

    Peterin sali joutuu hankalan paikan eteen kun lakinainen Kate Veatch (Christine Taylor) tulee White Goodmanin pankin asianajanana paikan päälle kertomaan että sali menee maksamattomien velkojen vuoksi kiinni mikäli he eivät saa taiottua jostakin 50.000 dollaria maksuihin. Hankalan tilanteen hetkellä Peterin vakioasiakkaat päättävät toimia Peterin kanssa pelastaakseen heille tärkeän salin kohtalon. He päättävät osallistuvat polttopalloturnaukseen jonka pääpottina on tarvittavat 50.000 dollaria.

    White Goodman (Ben Stilelr)

    Dodgeball on perinteinen helposti lähestyttävä hyvän mielen lämminhenkinen komedia jossa huumorin alla kuitenkin pidetään kaiken aikaa tukevasti kiinni tarinan syvemmästä merkityksestä. Tarinan syvemmällä merkityksellä tarkoitan siis elokuvan kuvausta ystävyyden merkityksestä, yhteen hiileen puhaltamisen tärkeydestä sekä hyvien asioiden tapahtumisesta niille jotka toimivat oikein ja oikeamielisesti.

    Tarinassa on lajityypilleen uskollisesti useampia pieniä ennalta arvattavia sivujuonteita ja kliseisiä ratkaisuita aina cheerleaderiin rakastuneesta nörtistä ylimielisen ja koppavan uhoajan heikkoon itsetuntoon.

    Vaikka koko paketti onkin ommeltu kasaan kliseistä tai muuten vain useampaan otteeseen muissa lajityyppinsä elokuvissa nähdyistä piirteistä oli tämä omaan makuuni silti selkeästi keskivertoa parempi elokuva omassa genressään.

    Pidin erityisesti paikoitellen karkeasta ja absurdista huumorista, parodioiduista kulttuurillisista viittauksista sekä sen korostetun kliseisistä piirteistä. Hyvällä maulla tehty itsetietoinen kliseisyys toimii aina, mutta valitettavan usein lopputuloksesta käteen jää ainoastaan silmiä satuttava ja sielua koskettava myötähäpeä. Ilahduttavasti Dodgeball onnistuu välttämään kaikki uhkaavat sudenkuopat ja lopulta tarjoaa katsojalleen tarpeeksi överiksi vedettyä huumoria niihin hetkiin jolloin haluaa vain istua alas ja nauraa kepeälle viihteelle .

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 220 651 annettuun ääneen”]6,7/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Black Brew Fluffy Orange Goodness

    Mustan Virran Panimon Fluffy Orange Goodness on tyyliltään American Pale Alea ja alkoholitilavuutta on 5.2 %. Muita teknisempiä tietoja oluesta en löytänyt googlailemalla eikä valmistajan kotisivuillakaan sen suuremmin oluesta tietoja löydy.

    Oluen aukaistua löytää etsiessä vahvan mutta ei niin miellyttävän tunkkaisen tuoksun joka tuoppiin kaadettuna onneksi muuttuu miellyttävämmäksi ja jopa miellyttävän hedelmäiseksi ja raikkaaksi.

    Väriltään olut on ruskeankeltainen ja olemukseltaan samea. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on kepeä ja helposti lähestyttävä, kaukaisesti ipamainen ja sitruksinen mutta silti hieman tunkkainen. Jälkimaku on omaan mieltymykseeni aavistuksen liian sitruksinen ja kuiva.

    Kokonaisuutena juomakelpoinen olut jonka jälkimaku ei ole omaan mieltymykseeni parhain mahdollinen. Tästäkin huolimatta helposti nautittava olut.

    Musiikkina menee kevyt musiikki, mm. Erin McCarley – Love, Save the empty tai Ingrid Michaelson – The Way I am.

  • Suomi poikkeustilassa, mutta koettakaa kestää

    Kuva johon voin helposti samaistua

    Kuten jokainen enemmän tai vähemmän mediaa seurannut – tai edes ihmisten ilmoilla liikkunut tai muiden kanssaihmisten kanssa keskustellut – ei ole voinut välttyä huomaamasta että Suomessa kuten muuallakin maailmassa elämme varsin hämmentäviä ja poikkeuksellisia aikoja. Suomeen on siis koronaviruspandemian vuoksi määritetty poikkeustila jollaista ei ilmeisesti ole aikaisemmin asetettu rauhan aikana.

    Koska tämän blogin tarkoituksena ei ole juurikaan kertoa uutisia maailmalta vaan tämän blogin tarkoitus on olla olemassa vain huvin vuoksi ja kertoa itseäni kiinnostavista asioista ja omasta elämästäni, joten laitan tähän hieman yleistä turinaa miten omassa elämässä asiat on muuttunut tämän poikkeustilanteen vuoksi 🙂

    Olen tehnyt viime viikon torstaista saakka työni etänä kotoa käsin. Tämä on nykyisessä työssäni ollut poikkeavaa sillä aikaisemmin olen ollut lähes aina paikalla, mutta käytännössä etätyöskentely ei ole itselleni mitään uutta eikä ihmeellistä ja useassa aikaisemmassa työssäni olen töitä tottunut etänä tekemään. Onneksi näin, sillä poikkeustilanne yhteiskunnassa ei aiheuta allekirjoittaneelle minkäänlaista kulttuurillista shokkia etätyöhön siirtymisen vuoksi vaan on aivan normaali toimintamalli työnteossa muutenkin.

    Harrastustoimintani ei ole sen enempää kokenut myöskään mitään muutosta. Harrastuksiini kuuluu tietokoneella ja konsoleilla pelaaminen joten työpäivän jälkeen Counter-Strike on toiminut aivan samalla tapaa kuin ennenkin ja Discordissa voi yhä jutella ihmisten kanssa pelatessaan. Pianoa ja kitaraa voi soitella ja lauleskella, kirjoja voi lukea, elokuvia katsoa, blogia kirjoittaa ja musiikkia kuunnella joten omassa elämässä tähän mennessä käytännössä mikään ei ole tämänkään suhteen muuttunut. Tällaisina päivinä on hyvä olla sopivasti epäsosiaaliseen elämään ja harrastuksiin tottunut nörtti 😀

    Luultavasti ainoa selkeä muutos elämässä tällä hetkellä on tullut seurakunnan tilaisuuksien peruuntumisessa. Jumalanpalveluksia on peruttu ja myös seurakunnan pienryhmä on nyt tauolla joten jotain muutosta itsellekin tästä nykyisestä tilanteesta on tullut. Eipä siinä, sillä mennään kunnes tilanne muuttuu.

    Evankeliumi Johanneksen mukaan, 14:27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

    Vaikka maailmassa on monella tämän nykyisen pandemian myötä vaikeat ajat niin toivon mukaan se saa kuitenkin ihmiset miettimään myös tämän ajan jälkeistä iankaikkista elämää. Etsivä löytää ja kun koputtaa nin avataan. 🙂

  • Potkulautailukausi avattu

    Akku latautumassa ja GoPro valmiina kuvaamaan

    Kevät on jo pitkällä täällä etelän suunnalla, lunta ei näy missään eikä ole hetkeen näkynyt ja eilen sää oli kaunis ja aurinkoinen kuin morsian hääjuhlassa, joten oli hyvä aika kaivaa viime syksynä hankkimani sähköpotkulauta (lue täältä) esiin ja lähteä katsomaan keväistä Vantaata kahden pyörän päällä rullaillen.

    Akkujen latautuessa täyteen virittelin GoPron potkulaudan keskitolppaan kiinni. Mietin useampaa erilaista ratkaisua, mutta kaksipuoleisella teipillä varustettu pidike vaikutti varsin passelilta tähän käyttöön. Ei ollut ensimmäinen kerta eikä luultavasti viimeinenkään kerta kun erehdyn sillä pieneen töyssyyn osuessa GoPro otti kauniit lennot asfaltille. Näin se homma etenee. Onneksi kuitenkin sain sen videolle joten postauksen lopussa on vielä video missä näkyy kauniin keväinen sää ja GoPron ilmalento 🙂

    Muuten ajelu meni varsin mukavasti. 7.8 km ajolenkin heitin ja 31 % akkua jäi vielä jäljelle. Akku kuluu siis suhteellisen nopeasti, mutta lyhyen matkan ajoihin tämä tuli itselleni hommattuakin joten siihen käyttöön akkukesto on enemmän kuin riittävä. Kunhan säät paranevat täytynee tähän vielä hommata kunnon lukko että tämän kanssa voi lähteä käymään vaikka kaupassakin ja jättää tämän lukittuna pihalle.

    https://youtu.be/wfu-y95XCtQ

  • Leffalauantai: Hierro (Hierro – Salaisuuksien saari)

    Maria (Elena Anaya)

    Hierro (IMDB) joka Suomessa on tullut tunnetuksi myös nimellä Hierro – Salaisuuksien saari on espanjalainen vuonna 2009 julkaistu mysteeri/trilleri. Sen on ohjannut Gabe Ibáñez ja pääosarooleissa nähdään Elena Anaya sekä Kaiet Rodríguez.

    Tarinassa kerrotaan Mariasta (Elena Anaya) jonka poika Diego (Kaiet Rodríguez) katoaa heidän ollessaan lautalla Marian päiväunien aikana. Maria joutuu epätoivon valtaan ja koettaa löytää lautan henkilökunnan kanssa poikaansa lautalta sekä poliisien avustuksella myöhemmin muualtakin mutta tuloksetta. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän saa kutsun El Hierron saarelle tunnistamaan ruumista jonka sanotaan olevan hänen poikansa.

    Maria lähtee ystävänsä kanssa saarelle ruumista tunnistamaan, mutta ollessaan ruumista tunnistamassa hän ilmoittaa että kyseessä ei ole hänen poikansa ruumis. Tämän seurauksena hän joutuu jäämään viikonlopuksi saarelle jotta virkavalta voi seuraavan viikon alussa ottaa vielä DNA-näytteet häneltä ja merestä löytyneeltä pojalta.

    Saarella ollessaan Maria alkaa havaitsemaan paikallisilla ihmisillä omituista käyttäytymistä ja niinpä hän alkaa tutkimaan saarella tapahtuvia asioita enemmänkin. Hän löytää saarella myös ilmoituksen toisesta kadonneesta pojasta jonka seurauksena hän sotkeutuu yhä syvemmälle epäilyttävien asioiden vyyhtiin.

    Diego ( Kaiet Rodríguez) ja Maria

    Hierro on miellyttävää vaihtelua perinteisten trillereiden saralla, sillä se onnistuu kiehtovalla tavalla saamaan kasaan perinteisen trillerin tunnelman kuitenkin sopivasti hämärillä aspekteilla maustettuna. Tyylillisesti se onnistuu hakemaan jopa aavistuksen aronofskymäisiä tunnelmia Black Swanin (lue arvostelu) hengessä niissä hetkissä kun protagonistin mielenterveyden rajoja kolkutellaan eikä katsoja voi olla aivan varma mitä Maria kokemasta on totta ja mikä lapsensa kadottaneen äidin sekoavan mielen tuottamaa harhaa.

    Lisää elokuvan viehättävyyttä lisää sen ohjaus, erinomaiset musiikit sekä tunnemalliset ja maalailevat kohtaukset jotka sinänsä paikoitellen tuntuvat irtonaisiltakin mutta jotka juuri sen vuoksi luovat hyvää kontrastia perinteiseen trilleriin saaden Hierron erottumaan joukosta edukseen.

    Kokonaisuutena Hierro on erinomainen elokuva, vaikkakin se on paikoitellen aavistuksen tunnelmaltaan painostavaa sorttia. Pidin sen tavasta kuvata lapsensa menettämisen tuskaa ja mielenterveyden järkkymistä audiovisuaalisen taiteen ilmaisun keinoin.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 3 116 annettuun ääneen”]5,7/10[/simple_tooltip])