Studiokuvailua: Jesse M

Pitkästä aikaa tuli harrastettua kotistudiovalokuvausta, tällä kertaa mallina toimi Jesse M. Kuvat on otettu käyttäen Fujifilm X-T2 -kameraa, objektiivina oli Fujinon 18-55 F/2.8-4.0, valaistuksena YongNuo YN-600 LED ja taustalla on ollut Falcon Eyesin vihreä kangas. Kuvien käsittely on tavalliseen tapaan tehty Lightroom Classic -ohjelmistolla.

Loma takana

Papupeliä Oikoksella

Tiistai on jo täällä ja paluu työarkeen on jo vähitellen tapahtunut. Olin pääsiäisen lisäksi vielä koko sitä seuraavan viikon lomalla, joten lähes puolitoista viikkoa tuli oltua tekemättä mitään työasioita.

Loma oli mukava ja toiminnantäyteinen. Pääsääntöisesti toiminta rajoittui toki oman firman juoksevien asioiden alkuun laittamisessa (firman perustamisesta tulee torstaina postaus), pienissä investoinneissa, kodin siivoamisessa ja sosiaalisessa elämässä.

Lomaviikolla oli hyvin aikaa käydä viemässä VPD:lle (katso täältä) lähes kaikki fyysisessä muodossa omistamani pelit kaapista myyntiin sillä tarvitsin kaappeihin tilaa. Muutenkin pelit mitä omistin on sellaisia että voin ne ostaa luultavasti milloin tahansa takaisinkin jos niin haluan sillä ne eivät olleet mitään harvinaisuuksia luultavasti kovinkaan monet. Fyysisessä muodossa pelejä jatkossakin on tarkoitus ostaa, mutta pitää taas ostaa niitä sitten kun on aikaa paremmin pelata.

Uusinta Assassin’s Creediä en vienyt, koska se on vielä kesken mutta luultavasti sen pariin en pariin kuukauteen palaa kun se hävitti uusimmat tallennukset ja sen myötä arvioilta ehkä noin 10 tunnin edestä pelin edistymistä. Odotellen varmaankin pari kuukautta ja seuraan josko Ubisoft milloin korjaa noin ison bugin ennen kuin jatkan pelaamista 😀

IKEAssa tuli muutaman kerran pyörähdettyä ja vihdoin löydettyä mieluinen kotistudiopöytä jonka virittelin makuuhuoneeseen ja tästä tulee myös lähiviikkoina postaus tänne blogiinkin.

Olohuoneessa on yhä edelleen räkkivekottimet pianon luona, joten niitä en makuuhuoneeseeni siirrä. Tarkoituksena on että erilaisten instrumenttien äänitykset hoidan yhä olohuoneessa läppärille koska akustiikka on parempi ja tilaa on enempi, mutta makuuhuoneen puolella on sitten kotistudiosetuppi jossa voin hoitaa biisien muut värkkäämiset. Käytännössä siis softainstrumenteillä säveltämiset, miksaamiset, editoinnit jne.

Lomailuun mahtui myös sosiaalista elämää ja pitkästä aikaa tuli valokuvaustakin tehtyä kotistudiossa (tästä tulee huomenna postaus) kun kaveri kävi kylässä. Lisäksi kokoontumisrajoituksien sallimissa rajoissa tuli myös seurakuntaelämää vietettyä joten mukavan rennosti lomaviikko meni, vaikkakin paljon energiaa sai kulutettua kodin siivoamiseen 🙂

Kokeilussa: Shure SM57 -mikrofoni, osa 2

Shure SM57

Viime viikolla kirjoitin hieman Shure SM57:n ensikokemuksista ja jaoin muutaman ääninäytteen miltä sillä kuulostaa akustinen kitara mikitettynä. Tällä kertaa laitan kuultavaksi miltä kuulostaa SM57 & SM58 samanaikaisesti äänitettynä kun soittaa ja laulaa samaan aikaan.

Näissä on jälleen hyvä huomauttaa että nuotin ohi laulanta ja soitanta ei ole se pointti tässä, vaan lähinnä että minkälaista erottelua mikrofoneilla saa 🙂

Kuultavissa esimerkeissä erottelun suhteen ei olla vielä misään optimaalisessa tasossa ja huomasin vasta äänityksien jälkeen että suuntaus etenkin SM57:n osalta oli liiaksi myös vokaaleita ottava, mutta yhtä kaikki niistä sai tarpeeksi erottelua että niihin pystyi tekemään jonkinmoista kanavakohtaista käsittelyä. Ehkäpä siis seuraaavilla äänityksillä jo menee paremmin.

Äänityksessä on jälleen käytetty Zoom F4 -tallenninta paristokäyttöisesti (eli ei sähköverkon surinoita ainakaan tule sieltä), vokaaleissa käytetty Nuxin langatonta lähetintä (katso täältä), kitara on vedetty ihan normaalilla XLR-kaapelilla.

Tuu mun vaimoksein, SM57 (kitara)
Tuu mun vaimoksein, SM58 (vokaalit)
Tuu mun vaimoksein, miksattu överin reverbin kanssa
Kirkossa, SM57 (kitara)
Kirkossa, SM58 (vokaalit)
Kirkossa (miksattu laulu ja kitara)
Evankeliumi (miksattu kitara ja överiksi reverboitu laulu)

Leffalauantai: X-Men 2

Halle Berry nähdään Ororo Munroen aka. Stormin roolissa

X-Men 2 (IMDB) joka tunnetaan myös nimellä X2 on vuonna 2003 julkaistu toiminnallinen supersankarielokuva. Edeltävän osan tapaan (katso arvostelu) ohjauksesta on vastannut Bryan Singer eikä näyttelijäkaartikaan ole kokenut sen suurempia muutoksia, joten rooleissa nähdään yhä Patrick Stewart, Hugh Jackman, Iam McKellen, Halle Berry, Anna Paquin, Famke Janssen sekä James Marsden.

Ihmisten suhtautuminen mutantteihin on yhä negatiivista ja keskustelut mutanttirekisteristä jatkavat politiikan teemoissa. Negatiivista suhtautumista mutantteja kohtaan ei myöskään paranna teleporttaustaitoisen mutantin hyökkäys presidentin toimistoon.

Charles Xavierin (Patrick Stewart) luotsaama X-Men-ryhmä haluaa selvittää kuka on tuo mutantti joka on tämän kaiken takana, sillä ihmisiin nuivasti suhtautuva Eric Lehnsherr (Iam McKellen) on yhä vangittuna eikä tämänkaltainen sodan lietsonta ihmisten ja mutanttien välille luultavasti tuottaisi myöskään hänen tarkoitusperiään hyödyttävää lopputulemaa.

Ryhmä joutuu lyömään väliaikaisesti hynttyyt yhteen Lehnsherrin väen kanssa jotta syylliset saadaan selvitettyä.

Jean Greyn roollissa nähdään Famke Janssen

X-Men 2 on onnistunut jatko-osa joka nojaa edellisen elokuvan miljööhön ja tarinaan, joten on suositeltavaa katsoa edellinen osa jotta jonkinlaista kokonaiskuvaa tarinasta sekä henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan saa hahmotettua.

Tämäkin on suoraviivainen ja helposti lähestyttävä supersankari-elokuva jossa rytmi on ainakin omaan makuuni toimiva. Toimintaa siinä on sopivasti, mutta ei missään vaiheessa liikaa jotta se kävisi puuduttamaan.

Vaikka tarina on lajityypilleen tavalliseen tapaan suhteellisen pintapuoleinen, on siihen sopivasti saatu upotettua mielenkiintoisuutta lisäävä kerros missä Wolferinen historiaa aukeaa katsojalle ja hänelle itselleen sopivan pienin ja varovaisin askelin että siitä ei kerrota kaikkea, mutta silti samalla tarpeeksi suurin askelin jotta hahmon synty saa jonkinlaista kosketuspintaa.

Mikäli edellisestä X-Menistä on pitänyt on tämä näkemisen arvoinen jatko-osa, mutta mikäli tämän tyylilajin edustajat ei lainkaan iske ei tämä tule luultavasti suhtautumista lajityyppiin muuttamaan.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,4/10)

Perjantaipullo: Fat Lizard Lake Bodom Lager

Espoolaisen Fat Lizardin panimon Lake Bodom Lager on 5,0 % vahvuinen lager jonka IBU-arvo on 25. Panimon kuvauksen mukaan olut on tehty yhdessä espoolainen metallisuuruuden Children of Bodomin kanssa. Olutta myydään hyvin varustelluissa marketeissa. Lisää tietoja oluesta löytää Fat Lizardin omilta kotisivuilta (katso täältä).

Panimon oluisiin perehtyneille on Lake Bodomin tölkki panimon ilmeelle tuttua tavaraa joka ainakin itselleni menee kategoriaan yksinkertainen mutta toimiva.

Tölkin aukaistua ensimmäisestä tuoksusta syntyi jostakin syystä mielikuva simasta, mutta tuoppiin kaatamisen jälkeen tuoksun marjaisa vivahde pääsee esiin. Vaahtoavuus on maltillista ja aika vaivattomalla kädellä tölkin voi tuoppiinsa tyhjentää, sillä pinnalle muodostuva vaahto katoaa nopeaa tahtia pois. Tuopissa kaunis tumman punertava sävy pääsee hyvin esiin.

Suutuntuma on keskitäyteläinen ja aavistuksen pistävä mutta ei missään nimessä häiritsevä. Mausta löytää maltaisuuden seasta hyvin marjaisuutta ja pihkaisuutta. Kokonaisuutena miellyttävän makuinen olut.

Koska kyseessä on Bodomin kanssa tehty olut on sanomattakin selvää että musiikiksi tämän kanssa laitetaan pyörimään Children of Bodomia. Kappalevalintoina Downfall tai Everytime I die.

Kuinka Children of Bodom toimi suunnannäyttäjänä metallimusiikin synkälle polulle

Tämän oluen maistelun myötä onkin samalla oiva hetki rustailla hieman juttua allekirjoittaneen metallimusiikkimieltymyksestä ja kuinka se aikoinaan edes alkoi.

Kuten moni tuttavani tietää on metallimusiikki genre josta yleisesti ottaen pidän paljon ja sen moniin alagenreihin mahtuukin toinen toistaan erinomaisempia artisteja. Joskus aivan nuorempana metallimusiikki kuului kuitenkin niihin lajityyppeihin joista en pitänyt lainkaan, mutta vähitellen olin jo muistaakseni alkanut pitämään ihan toimivana kepeitä metallibändejä kuten Stratovariusta ja Sonata Arcticaa. Silti vähänkään raskaampaan suuntaan kallellaan oleva metalli ei iskenyt enkä sitä halunnut kuunnella lainkaan (koska sen aikakauden yhteiskunnan moraalihysterian ilmapiirissä kasvaneena kaikki sellainen oli suoraan paholaisesta, kuinkas muuten).

Children of Bodom toimi kuitenkin allekirjoittaneen elämän polulla vahingossa suunnannäyttäjänä synkän metallimusiikin viitoittamalle pimeälle tielle (dramatisoidusti 😉 ). Elettiin jotain 2000-luvun ensimmäisiä vuosia, olisiko ollut ehkä 2000 tai 2001. Niihin aikoihin vielä uusiin artisteihin tuli usein tutustuttua kavereiden kautta eikä mistään Spotifyistä ja muista nykyajan hupatuksista vielä ollut tietoakaan.

Skedepunkkia kuunnellut kaverini oli hankkinut Hatebreed-nimisen jenkkiläisen metalcore-bändin kappaleita Internetin ihmemaasta ja ne sitä kautta omaankin kuunteluuni tuli kaiken muun mukana. Mikään artistin kappaleista ei oikein uponnut itselleni ennen kuin törmäsin aivan erilaiseen kappaleeseen joka kolahti samantien. Kyseessä saattoi oli kappale Bed of Razors joka tietenkin kuuluu espoolaisen Children of Bodomin letkeiden metallirallien kavalkaadiin, mutta mistäpä maalaispoika tuota olisi vielä siinä vaiheessa osannut tietää.

Koulussa seuraavana päivänä tai seuraavina lähipäivinä innostuneena tätä kappaletta kaverilleni soitatin että ootko kuullut tällaisesta bändistä kuin Hatebreed? Eipä ollut kuullut. Soitatin tuota kappaletta hänelle ja hän tunnisti että tämähän on Bodomia eikä mitään Hatebreediä. Olin että oikeastikko?! Kaveri oli että juu kyllä, kappale joka löytyy Hatebreeder-levyltä.

Tämän tiedon saattelemana ja maailmankuvan avartuneena kaverilta tuli hankittua Children of Bodomin kappaleita lisääkin kuunteluun ja taisi niistä useampikin itselleni kolahtaa. Pian musiikkimaailmaani astui mukaan myös kotimaisen Norther-yhtyeen täyttä timanttia oleva lätty Dreams of Endless War. Ei tainnut mennä kauaakaan kun mukaan kuvioihin tarttui jo Dark Tranquillity, Sentenced ja monia muita metallibändejä ja siitä se vähitellen tukkakin jo alkoi pitenemään ja vaatteet mustenemaan 😀