Leffalauantai: X-Men 2

Halle Berry nähdään Ororo Munroen aka. Stormin roolissa

X-Men 2 (IMDB) joka tunnetaan myös nimellä X2 on vuonna 2003 julkaistu toiminnallinen supersankarielokuva. Edeltävän osan tapaan (katso arvostelu) ohjauksesta on vastannut Bryan Singer eikä näyttelijäkaartikaan ole kokenut sen suurempia muutoksia, joten rooleissa nähdään yhä Patrick Stewart, Hugh Jackman, Iam McKellen, Halle Berry, Anna Paquin, Famke Janssen sekä James Marsden.

Ihmisten suhtautuminen mutantteihin on yhä negatiivista ja keskustelut mutanttirekisteristä jatkavat politiikan teemoissa. Negatiivista suhtautumista mutantteja kohtaan ei myöskään paranna teleporttaustaitoisen mutantin hyökkäys presidentin toimistoon.

Charles Xavierin (Patrick Stewart) luotsaama X-Men-ryhmä haluaa selvittää kuka on tuo mutantti joka on tämän kaiken takana, sillä ihmisiin nuivasti suhtautuva Eric Lehnsherr (Iam McKellen) on yhä vangittuna eikä tämänkaltainen sodan lietsonta ihmisten ja mutanttien välille luultavasti tuottaisi myöskään hänen tarkoitusperiään hyödyttävää lopputulemaa.

Ryhmä joutuu lyömään väliaikaisesti hynttyyt yhteen Lehnsherrin väen kanssa jotta syylliset saadaan selvitettyä.

Jean Greyn roollissa nähdään Famke Janssen

X-Men 2 on onnistunut jatko-osa joka nojaa edellisen elokuvan miljööhön ja tarinaan, joten on suositeltavaa katsoa edellinen osa jotta jonkinlaista kokonaiskuvaa tarinasta sekä henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan saa hahmotettua.

Tämäkin on suoraviivainen ja helposti lähestyttävä supersankari-elokuva jossa rytmi on ainakin omaan makuuni toimiva. Toimintaa siinä on sopivasti, mutta ei missään vaiheessa liikaa jotta se kävisi puuduttamaan.

Vaikka tarina on lajityypilleen tavalliseen tapaan suhteellisen pintapuoleinen, on siihen sopivasti saatu upotettua mielenkiintoisuutta lisäävä kerros missä Wolferinen historiaa aukeaa katsojalle ja hänelle itselleen sopivan pienin ja varovaisin askelin että siitä ei kerrota kaikkea, mutta silti samalla tarpeeksi suurin askelin jotta hahmon synty saa jonkinlaista kosketuspintaa.

Mikäli edellisestä X-Menistä on pitänyt on tämä näkemisen arvoinen jatko-osa, mutta mikäli tämän tyylilajin edustajat ei lainkaan iske ei tämä tule luultavasti suhtautumista lajityyppiin muuttamaan.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,4/10)

Perjantaipullo: Fat Lizard Lake Bodom Lager

Espoolaisen Fat Lizardin panimon Lake Bodom Lager on 5,0 % vahvuinen lager jonka IBU-arvo on 25. Panimon kuvauksen mukaan olut on tehty yhdessä espoolainen metallisuuruuden Children of Bodomin kanssa. Olutta myydään hyvin varustelluissa marketeissa. Lisää tietoja oluesta löytää Fat Lizardin omilta kotisivuilta (katso täältä).

Panimon oluisiin perehtyneille on Lake Bodomin tölkki panimon ilmeelle tuttua tavaraa joka ainakin itselleni menee kategoriaan yksinkertainen mutta toimiva.

Tölkin aukaistua ensimmäisestä tuoksusta syntyi jostakin syystä mielikuva simasta, mutta tuoppiin kaatamisen jälkeen tuoksun marjaisa vivahde pääsee esiin. Vaahtoavuus on maltillista ja aika vaivattomalla kädellä tölkin voi tuoppiinsa tyhjentää, sillä pinnalle muodostuva vaahto katoaa nopeaa tahtia pois. Tuopissa kaunis tumman punertava sävy pääsee hyvin esiin.

Suutuntuma on keskitäyteläinen ja aavistuksen pistävä mutta ei missään nimessä häiritsevä. Mausta löytää maltaisuuden seasta hyvin marjaisuutta ja pihkaisuutta. Kokonaisuutena miellyttävän makuinen olut.

Koska kyseessä on Bodomin kanssa tehty olut on sanomattakin selvää että musiikiksi tämän kanssa laitetaan pyörimään Children of Bodomia. Kappalevalintoina Downfall tai Everytime I die.

Kuinka Children of Bodom toimi suunnannäyttäjänä metallimusiikin synkälle polulle

Tämän oluen maistelun myötä onkin samalla oiva hetki rustailla hieman juttua allekirjoittaneen metallimusiikkimieltymyksestä ja kuinka se aikoinaan edes alkoi.

Kuten moni tuttavani tietää on metallimusiikki genre josta yleisesti ottaen pidän paljon ja sen moniin alagenreihin mahtuukin toinen toistaan erinomaisempia artisteja. Joskus aivan nuorempana metallimusiikki kuului kuitenkin niihin lajityyppeihin joista en pitänyt lainkaan, mutta vähitellen olin jo muistaakseni alkanut pitämään ihan toimivana kepeitä metallibändejä kuten Stratovariusta ja Sonata Arcticaa. Silti vähänkään raskaampaan suuntaan kallellaan oleva metalli ei iskenyt enkä sitä halunnut kuunnella lainkaan (koska sen aikakauden yhteiskunnan moraalihysterian ilmapiirissä kasvaneena kaikki sellainen oli suoraan paholaisesta, kuinkas muuten).

Children of Bodom toimi kuitenkin allekirjoittaneen elämän polulla vahingossa suunnannäyttäjänä synkän metallimusiikin viitoittamalle pimeälle tielle (dramatisoidusti 😉 ). Elettiin jotain 2000-luvun ensimmäisiä vuosia, olisiko ollut ehkä 2000 tai 2001. Niihin aikoihin vielä uusiin artisteihin tuli usein tutustuttua kavereiden kautta eikä mistään Spotifyistä ja muista nykyajan hupatuksista vielä ollut tietoakaan.

Skedepunkkia kuunnellut kaverini oli hankkinut Hatebreed-nimisen jenkkiläisen metalcore-bändin kappaleita Internetin ihmemaasta ja ne sitä kautta omaankin kuunteluuni tuli kaiken muun mukana. Mikään artistin kappaleista ei oikein uponnut itselleni ennen kuin törmäsin aivan erilaiseen kappaleeseen joka kolahti samantien. Kyseessä saattoi oli kappale Bed of Razors joka tietenkin kuuluu espoolaisen Children of Bodomin letkeiden metallirallien kavalkaadiin, mutta mistäpä maalaispoika tuota olisi vielä siinä vaiheessa osannut tietää.

Koulussa seuraavana päivänä tai seuraavina lähipäivinä innostuneena tätä kappaletta kaverilleni soitatin että ootko kuullut tällaisesta bändistä kuin Hatebreed? Eipä ollut kuullut. Soitatin tuota kappaletta hänelle ja hän tunnisti että tämähän on Bodomia eikä mitään Hatebreediä. Olin että oikeastikko?! Kaveri oli että juu kyllä, kappale joka löytyy Hatebreeder-levyltä.

Tämän tiedon saattelemana ja maailmankuvan avartuneena kaverilta tuli hankittua Children of Bodomin kappaleita lisääkin kuunteluun ja taisi niistä useampikin itselleni kolahtaa. Pian musiikkimaailmaani astui mukaan myös kotimaisen Norther-yhtyeen täyttä timanttia oleva lätty Dreams of Endless War. Ei tainnut mennä kauaakaan kun mukaan kuvioihin tarttui jo Dark Tranquillity, Sentenced ja monia muita metallibändejä ja siitä se vähitellen tukkakin jo alkoi pitenemään ja vaatteet mustenemaan 😀

Kokkailukeskiviikko: Makaronia ja boltseja tomaattikastikkeessa

Boltseja ja makaronia tomaattikastikkeella

Tämänkertaisena lihattomana kotiruokana on makaronia ja boltseja tomattikastikkeessa. Kuten nimestä varmaan voi päätellä ei kovin montaa ainesosaa tarvitse että tämän saa pöytään taiottua nopeasti. Aterian lisukkeeksi pistin raikkautta antamaan myös kurkkua muutaman siivun kuten kuvasta näkee.

Aterian valmistaminen on suoraviivaista. Uuni päälle lämpenemään, boltsit pellille ja sopivassa välissä sitten ne uuniin. Valmistusohjeessa taisi olla 180 asteisessa uunissa 15 minuuttia, mutta nakkasin ennen uunin siihen lämpenemistä boltsit pellillä lämpenemään ja annoin olla 20 minuuttia. Teki niin tai näin niin normaalilla fiilispohjaisella arviolla kyllä varmasti selviää mikä on hyvä.

Makaroneja keittelin kanssa summamutikassa tavalliseen tapaan siihen saakka että ne omaan makuun on sopivan pehmeitä ja paseeratun tomaatin heitin toisessa kattilassa lämpenemään samaan aikaan. Kokonaisuutena koko ateria valmistui varmaankin alle 30 minuutin joten mistään kovin pitkästä kokkailusessiosta ei tarvitse puhua.

Pääruokaan tarvittavat ainekset

Omaan makuuni boltsit uunissa laitettuna on olleet perus toimiva ateria josta saa tehtyä lihapullille korvikkeen. Korvikkeella en tarkoita että maussa olisi juuri mitään yhteistä vaan sitä että jos haluaa aterian missä on jotain pienessä ja pyöreässä muodossa olevaa tarpeeksi kiinteää evästä ajaa nämä hyvin siihen asiansa.

Chili-Tomaatti on se minkä makuisena näitä lähes aina olen ostanut, mutta mistään tulisesta eväästä ei silti puhuta. Toki oman tulisuustottumuksen mukaan suosittelen silti testaamaan malttia käyttäen, koska itse olen tottunut jo selvästi tujakampaan maustamiseen joten en osaa sanoa onko näissä tulisuutta vaiko ei tavan ihmisen mielestä.

Hyvä, nopea ja edullinen eväs eli täyttää kaikki kriteerit ollakseen sopiva arkiruoaksi.

Kokeilussa: Shure SM57 -mikrofoni, osa 1

Shure SM57 – laatikkonsa kuvauksen mukaisesti legendaarinen mikrofoni

Yleisesti

Shure SM57 on monelle musiikkia tekevälle ja erityisesti äänittävälle tuttu mikrofoni joka on jonkinmoisessa klassikkomikrofonin maineessa instrumenttien mikityksen suhteen. SM57 on melkeinpä instrumenttien mikityksessä samanlainen valinta kuin Shure SM58 on laulumikrofoniksi keikoille – jos et muuta keksi niin tuskin voit pahasti ainakaan pieleen mennä.

Henkilökohtaista kokemusta on Shuren SM58:sta kotikäytössä jo luultavasti parin vuoden ajalta ja se on ollut ahkerassa käytössä ja hyväksi havaittu mikrofoni omiin tarpeisiini. Kun soitan pianoa ja otan lauluun efektit ja vedän äänet monitoreiden kautta ei SM58:n kanssa ole ongelmia ollut äänen kiertämään lähtemisen suhteen ja äänenlaatu on omaan korvaani sopiva.

Instrumenttien mikittämistä varten allekirjoittaneella ei ole ollut aikaisemmin mitään siihen käyttöön erityisesti suunniteltua mikrofonia. Tietenkin jokainen omistamani mikrofoni on siihenkin käyttöön soveltuva ja kotistudioäänityksissä luultavasti parempi kuin tämä SM57, mutta käyttötarpeita on monenlaisia eikä singer-songwriter-tyylinen äänitys kondensaattorimikrofoneilla anna juurikaan kaipaamaani erottelua.

Käyttötarkoituksena oli siis löytää mikrofoni jolla saan tarpeeksi eristettyä kitaran laulusta kun soittaa ja laulaa yhtä aikaa ja haluaa molemmat mikittää samalla kertaa. Tietenkin ääntä aina vuotaa enemmän tai vähemmän toisellekin raidalle, mutta painopiste tarpeesta on saada vuotaminen olemaan kategoriaan vähemmän kuin konkkamikeilläni oleva enemmän.

Varsinaisesti hommasin nämä mikrofonit firmalleni (josta kirjoitan tulevaisuudessa tänne postauksen kun kaupparekisterijutut on käsitelty loppuun asti yms.) joten ostin kerralla näitä kaksin kappalein tulevaisuuden äänitystarpeisiin.

Pikaiset äänitystestit yhdellä mikillä pelkällä kitaralla

Pikaiset äänitystestaukset tein käyttäen Zoom F4 -kenttätallenninta jota käytin paristokäyttöisesti (ts. ei tullut ainakaan töpseleistä ylimääräistä hurinaa). SM57 oli tökätty mikrofonistandiin ja mikitin kitaraa läheltä, fiilispohjaisesti arvioiden noin 20 cm päästä. Mikrofoni osoitti näiden pikatestien aikana akustisen kitaran reiän viereen, eli siihen kohtaan mistä kaula alkaa.

HUOM! Näissä äänityksissä soittaminen ja pieleen mennyt remputus tai kitaran epävireisyys ei ole se juttu, vaan se miltä tämä mikrofoni kuulostaa kitaran äänittämisessä 🙂

Testi 00, ei muokkauksia
Testi 00, EQ, compressor + reverb
Testi 01, ei muokkauksia
Testi 01, EQ, comporessor + reverb
Testi 02, ei muokkauksia
Testi 02, EQ, comporessor + reverb

Kun saan äänitettyä kitaran + laulun teen tänne blogiin erillisen postauksen aiheesta, joten aiheesta kiinnostuneet pysykää ihmeessä linjoilla 🙂

Leffalauantai: Monsters, Inc. (Monsterit Oy)

Valeasuinen ihmislapsi Boo sekä hirviö Mike

Monsters, Inc. (IMDB) joka suomeksi on käännetty Monsterit Oy on vuonna 2001 julkaistu komediallinen animaatioelokuva. Sen ohjauksesta on vastannut Pete Docter, David Silverman sekä Lee Unkrich ja sen ääninäyttelijöinä on Billy Cyrstal, John Goodman, Mary Gibbs sekä Steve Buscemi.

Monsterila on hirviöiden asuttama kylä. Kuten ihmistenkin asuttamat kylät, myös tämä kylä tarvitsee jonkinlaista energiantuotantoa jotta sinne saadaan sähköä. Tapa miten energiaa tuotetaan on kuitenkin hyvin erilainen kuin mitä ihmisten kylissä, sillä hirviökylän energiantuotanto tapahtuu Monsterit Oy:ssä toimivien hirviöiden keräämistä pikkulasten pelonhuudoista. Hirviöillä on suuret määrät ovia joiden kautta he voivat hypätä pienten lasten huoneeseen pelottelemaan heitä, ja aina kun lapsi kirkuu pelosta kerätään siitä energiaa säiliöihin kylän käyttööön.

Ihmislapset pelkäävät hirviöitä, mutta pelko ei ole kuitenkaan ainoastaan yksipuoleista. Jostain syystä hirviöillä on omituinen käsitys siitä että ihmislapsen kosketus voi olla vaarallista ja jo heidän esineidensä kosketuksesta voi tulla saastuneeksi, joten pelottelureissu vaatii rohkeaa mieltä myös hirviöltä. Erään lastenhuoneessa tapahtuneen vierailun seurauksena hirviöiden pahin kauhukuva pääsee tapahtumaan kun ihmislapsi löytää komeron oven kautta tiensä hirviöiden maailmaan.

Boo

Vuoden lopuilla tulee 20 vuotta tämän elokuvan julkaisusta. Tietokonepohjaisen animaatioelokuvan mittakaavassa se kuulostaa todella pitkältä ajalta, mutta ilahduttavaa kyllä animaation jälki ei missään vaiheessa jättänyt kylmäksi eikä tuntunut vanhanaikaiselta.

Tyylikkään toteutuksensa lisäksi Monsters, Inc. on mielenkiintoinen ja viihdyttävä elokuva niin isommalle kuin pienemmällekin katsojalle. Sen tarina on kiinnostava, siinä on sopivasti huumoria eikä siitä ole unohdettu pois myöskään opettavaista kasvutarinaa. Mikä parasta, se onnistuu olemaan kepeän pintansa alla myös aidosti sympaattinen ja koskettava elokuva.

Henkilökohtaisesti pidän monista animaatioelokuvista, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta. Päinvastoin, tämäkin on erinomainen osoitus siitä kuinka oikein käytettynä animaatioelokuvan tarjoama formaatti antaa monipuoliset työkalut tarinankertojille. Hyvin tehty animaatioelokuva sopii monille lapsille hupaisan tyylinsä vuoksi, mutta samaan aikaan sen tarina saattaa saada jopa aikuisenkin ajattelemaan.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 8,1/10)