Reissu Lappiin, ensimmäinen yö mökillä takana

Mökki ulkoa kuvattuna. Mökissä on kaksi puolta isompi ja pienempi joista itse olemme vuokranneet pienemmän, taempana olevan osan.

Ensimmäinen yö on mökissä nukuttu. Unille menin ehkä joskus puolen kahden jälkeen ja heräilin hieman vajaa yhdeksän aamupuurolle jonka eno oli keittänyt.

Eilinen ilta mökillä meni rennosti sisällä oleskellen tekemättä mitään sen suurempaa. Päivällä otin lyhyet päiväunet, mutta illalla vain söimme, saunoimme ja katsoimme elokuvan Yle Areenasta. Myöhemmin itse katsoin vielä toisenkin enon mentyä unille.

Tänään kävin pihalla 5,02 km pituisella kävelyllä kameran kanssa valoisan aikaan. Ulkona on netin mukaan nyt pakkasta -17 astetta, mutta Applen Kuntoilu-ohjelmassa kävelylenkin aikana lämpötilaksi on ilmoitettu -10 astetta. Ehkä sää on tässä jo hieman viilentynyt tai kumpi jompi näyttää väärää, mene tiedä. Mitenkään kylmältä keli ei kuitenkaan tuntunut, mutta hiihtopipo joka suojasi poskia oli hyvä silti olla päässä vaikka silmälasit aina sen kanssa jäätyvätkin niin että ei enää läpi näe.

Alla vielä joitain kuvia lenkin varrelta. Kaikki kuvat on otettu Canon R50 kameralla käyttäen RF-S18-45 F4.5-6.3 IS STM objektiivia. Lenkki tapahtui kello 10:00 – 11:04 välisenä aikana ja kuten kuvista voi havaita on ulkona vielä jonkin verran hämärää.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *