Tuttua huttua
Call of Duty: Modern Warfare 3 eli lyhemmin CoD: MW3 on vuonna 2011 julkaistu ensimmäisen persoonan kuvakulmasta pelattava sotapeli jonka on kehittänyt monesta muustakin Call of Dutystä tuttu Infinity Ward. Tämän CoD:in kehityksessä on ollut mukana myöskin Sledgehammer Games.
Pelin on julkaissut Activision ja se on saatavana Windowsille, Playstation 3:lle, Xbox 360:lle, Nintendo Wiille sekä Mac OSX:lle. Oma arvioni pelistä perustuu Xbox 360 -versioon ja pelasin sen myöskin alkuperäisellä Xbox 360 -konsolilla enkä uudemmalla Xboxilla taaksepäin yhteensopivuustilassa.
Tarina jatkuu siitä mihin Call of Duty: Modern Warfare 2 päättyi (lue arvostelu). Amerikkalaiset sotilaat John McTavish ja John Price ja venäläinen Nikolai pakenevat Afganista ja monen mutkan ja eri tehtävän kautta pelaajan tehtäväksi tulee päästää ilman pithalle terroristi Vladimir Makarovista. Matkalla keretään näkemään varapresidentin ja hänen tyttärensä kaappaus ja tietenkin heidän pelastamisensa.
Kokonaisuutena tarina on keskinkertaista tasoa eikä ainakaan itselleni siitä jäänyt käytännössä muuta mieleen kuin muutamat vaiheet. Voi tietenkin olla että en vain ole jaksanut niin keskittyneesti seurata tarinan etenemistä, tai sitten vain tarina oli niin tusinatasoa että se ei jaksanut pitää mielenkiintoani yllä. Olipa miten tahansa, tarina oli ja meni siinä sivussa omalla painollaan kun aseiden kanssa räimittiin tehtäviä menemään.
Luotia lippaaseen ja verta kentälle
Moderneja FPS-pelejä konsoleilla pelanneille kontrollit ovat tuttua kauraa eli kaikki painikkeet tekevät sitä mitä niiden nykyään jo odottaakin tekevän eikä yllätyksiä pääse syntymään.
Grafiikat on asiallista tasoa, vaikkakin 42-tuumaisella OLED-televisiolla katsottuna Xbox 360 -konsolin grafiikoista alkaa monin paikoin jo rujous paistamaan läpi. Voi olla että grafiikat pääsisivät paremmin oikeuksiinsa 21-27 tuumakoossa, mutta tätä ei tullut valitettavasti testattua. Saattaa silti olla että seuraavaa Xbox 360 -peliä pelatessa ainakin koetan näyttäisikö grafiikat mukavammalle pienemmässä tuumakoossa, vaikkakin pienmmät näyttöni eivät OLED-paneeleita olekaan.
Tietokoneen ohjaamien hahmojen äly on toimivaa tasoa. Viholliset osaavat ampua kohden eikä myöskään oman puolen sotilaat vaikuttaneet siltä että olisivat olleet hyödyttömiä peukalon pyörittäjiä vailla järkeä. Normaalilla vaikeustasolla pelattuna pelaajalla riittää tekemistä saatellessa vihollisia manan majoille, eli oman tiimin sotilaat eivät myöskään hoida kaikkea työtä pelaajan puolesta.
Samaa mitä yleensä aina
Tuttu ja turvallinen suoraviivainen putkijuoksu tasapaksulla tarinalla on asia jolla tätä voisi parhaiten kuvata. Samalla se on ilmaisu mikä saa sen kuulostamaan huonolta, tylsältä ja sellaiselta että sitä ei kannata pelata, mutta totuus on silti täysin päinvastainen.
Tämä on hyvä ja viihdyttävä peli juuri siksi että se on kaikkea tuota. Kun asiat on tehty hyvin ja ne toimivat, on mukavaa pelata tällaisia pelejä ilman että niihin on väkisin keksimällä keksitty jotain uutta uudistusta vain uudistamisen itsensä vuoksi. Pelaan suoraviivaisia räiskintäpelejä siksi että ne ovat viihdyttäviä juuri sellaisena kuin ne ovat. Eivät ne tietenkään kaikille uppoa, mutta ei niiden tarvitsekaan.
Grafiikat on isolla näytöllä katsottaessa rujoudestaan huolimatta toimivat, pelimekaniikat on erinomaiset, musiikit ja äänet on miellyttävät eikä tässä oikeastaan ole mitään mikä itselleni tökkisi. Toimiva ja viihdyttävä peli jonka pelasi mielellään.
Leave a Reply