Satu Kasken ja Vesa Nevalaisen kirjoittama Miksi kannattaa (välillä) olla tekemättä mitään? on kirja laiskuudesta ja sen hyödyllisistä sekä haitallisista aspekteista. Sivuja siinä on 180 joista kaksi viimeistä on kirjallisuus ja lähdeluettelot.
Teoksessa avataan määritelmiä mitä on laiskuus, millainen on laiska ihminen, miten ja miksi kuuluisi välillä laiskotella ja mitä haittaa laiskuudesta on. Se myös käsittelee sitä mikä tekee ihmisestä laiskan, kuinka siitä voisi päästä eroon, kuinka voisi tulla laiskemmaksi sekä kaikkein tärkeintä eli kuinka olla sopivasti laiska.
Moni varmaankin voi allekirjoittaa näkemykseni siitä, että laiskuus on turmiollinen ja yksilöä ja yhteiskuntaa haittaava ilmiö, mutta aivan samalla tapaa on myös liiallinen suorituskeskeisyys. Terve balanssi levon ja työn välillä olisi luultavamminkin ideaalitilanne joka ylläpitää ihmisen omia voimavaroja, mutta myös yhteiskunnan toimivuutta ja kansakunnan yleistä moraalia.
Pidin kirjan suorasta, mutta samalla myös humoristisesti kirjoitetusta tyylistä. Asioita ei tarpeettomasti kaunistella vaan asiat sanotaan siten miten monet ihmiset asian yleisesti ajattelevat vaikkakaan eivät sitä ääneen kehtaa sanoa.
Esimerkiksi kappaleessa Millainen on laiska ihminen käytetään häpeilemättä ilmaisua Sosiaalipummi jossa kerrotaan millainen tämän ihmistyypin ihminen on ja sitä kuinka tällainen luonteenpiirre näkyy jo aikaisemmin esimerkiksi opiskelussa. Kuten kirja kertoo, “Ryhmätyöt ovat tällaiselle kansalaiselle taivaan mannaa, koska aina löytyy joku kirkasotsainen sielu, joka väsää tehtävät toistenkin puolesta” (s. 40).
Samassa kappaleessa kuvatessa laiskaa ihmistä joka on Lusmuilija kuvataan seuraavasti: “Koska lusmuilija on taitava lusmuilussaan, häntä on vaikea saada kiinni. Lusmuilija jättää maksut maksamatta sekä työt tekemättä kotona ja töissä. Kaveripiirissä hänet tunnetaan loisena. Hän maksattaa muilla laskunsa ja elelee siivellä, ja aina siihen on hyvä syy, tai hän onnistuu olemaan pois paikalta, kun rahaa laitetaan pöytään yhteisiin menoihin.” (s. 66).
Vaikka teoksen nimestä ja alatekstistä saattaa saada kuvan että laiskuus nähdään positiivisena asiana, ei sitä kirjassa kuitenkaan glorifioida. Enemmänkin mielikuva mikä itselleni jäi oli terve tasapaino ahkeruuden ja laiskottelun välillä.
Omaan makuuni tämä oli lukemisen arvoinen kirja. Se on hauska ja sujuvasti luettetava teos tärkeästä aiheesta. Pidin erityisesti siitä että se ei tarpeettomasti kaunistele asioita, mutta se ei myöskään ole ylenpalttiseen suorittamiseenkaan kannustava teos. Ihminen tarvitsee työtä ja lepoa sopivassa suhteessa.
Leave a Reply