Veljesten välistä rakkautta
Joitain aikoja takaperin tänne sivustollekin muutamia arvosteluita kirjoittanut toveri Lisko suositteli allekirjoittaneelle silloin täysin tuntematonta peliä, Brothers: A tale of two sonsia. Koska kyseinen peli oli Steamin joulualennuksissa vallan huokeaan hintaan, täytyi pelivinkkiin tarttua ja laittaa korttia vinkumaan ja kartuttaa Steam-pelikirjastoa jälleen yhdellä pelillä lisää.
Brothers: A tale of two sons on Triton-nimisen ruotsalaisen demoryhmän jäsenten perutaman Starbreeze studiosin käsialaa. Lafkan tunnetuimpana tuotoksena lienee Payday 2, joten aivan mitäänsanomattomasta pelitalosta ei siis missään nimessä ole kyse. Julkaisusta on ollut vastaamassa italialainen 505 Games.
Veljesrakkauden tarina on julkaistu vuonna 2013 Windowsille, XBox Live Arcadelle sekä Playstation Networkille.
Elämänpuun lähteille
Pelissä pyöritään pelin nimen mukaisesti kahden veljeksen tarinassa. Peli alkaa surumielisissä tunnelmissa kun veljistä nuorempi, Naiee, on mereen hukkuneen äitinsä haudan edessä. Vanhempi veli Naia keskeyttää veljensä haudan ääressä viettämän hetken kutsumalla hänet apuun, jotta he saavat sairaan isänsä vietyä kylän tohtorille.
Naiee lähtee veljensä avuksi viemään isää lääkärille ja tästä alkaa varsinainen pelillinen osuus. Kuitenkaan veljesten harmiksi lääkärisetä ei pysty auttamaan isäpappaa suorilta, vaan veljesten täytyy lähteä etsimään käsiinsä elämänpuun luona sijaitsevaa vettä jolla isäukko saadaan takaisin terveiden miesten kirjoihin. Seikkailun elementit on siis ilmassa ja matka kohden elämän puuta voi alkaa.
Kahden tatin takomista
Ensimetreistä asti pelaaja saa ohjattavakseen kummankin veljeksistä. Pelin steam-kaupppasivulla sanotaan, että peli vaatii peliohjaimen (…vaikka foorumit kertovat kyllä muuta) ja syytä tähän ei tarvitse kauaa ihmetellä. Veljekset tottelevat peliohjaimen tattien liikettä – vanhempi veli liikkuu vasemmalla padin tatilla, pikkuveikka vastaavasti oikealla. Näiden lisäksi kummankin pelaajan voi passittaa tekemään tilannekohtaista toimintoa LT/RT-painikkeella, eli L2/R2 painikkeella mikäli tätä pelaa Playstationin ohjaimella kuten itse tein.
Ohjattavuus oli toteutettu erittäin hyvin. Ohjattavuus oli pääsääntöisesti helppoa, vaikkakin itse sekoilin toisinaan (vielä pelin lopuillakin) kun liikutin molempia veljeksiä yhtä aikaa. Toisin sanoen kun tarkoitus oli liikuttaa pienempää veljeä vasemmalle ja samaan aikaan isompaa veljestä oikealle, saatoin tehdä liikkeet päinvastoin.
Kuitenkin tämä ei ole toki pelin syytä, vaan omaa tottumattomuutta kahden hahmon yhtäaikaiseen ohjaamiseen. Multitaskaamisenhan ei kyllä pitäisi olla muutenkaan putkiaivoisten olentojen vahvin puoli, joten suon tämä siis itselleni köyhällä verukkeella anteeksi.
Kamerakulmien toteutus oli myöskin mukavasti toteutettu. Kamera pysyi pääsääntöiesti aina järkevänä, ja pelaajalla oli myös mahdollista pyöritellä kameraa LB/RB-painikkeilla (eli L1/R1 PS3:n ohjaimessa) parempia kuvakulmia etsiessä. Joissain tapauksissa kameraa pystyi pyörittämään enemmän, toisissa kohdin vähemmän. Kuitenkin tämä oli erittäin tervetullut ominaisuus – jos ei muuten, niin yleiseen maailman kauneuden fiilistelyyn uusista kuvakulmista.
Lapsille ja lapsenmielisille…kö?
Pelin alkumetreistä asti tuli vahvasti fiilikset siitä, että pelin kohderyhmä on lapset ja lapsenmieliset, sillä pelin visuaalinen ilme oli kuin mitä parhaimmista Pixarin animaatioleffoista.
Tarinaa eteenpäin tahkottua mielipiteeni kuitenkin muuttui radikaalisti toisenlaiseksi, sillä pelin miljöössä alkoi olemaan sellaista tematiikkaa mitä en vähässä kummassa kersojen antaisi katsoa kovin nuorella iällä. En usko että hirteen vedettyjen ruumiiden, veristen ihmisten raatojen tahi ihmisuhria virittelevien hämärien kulttilaisten näkeminen välttämättä niitä ihan iloisimpia lapsuusmuistoja olisi.
Vaikkakin pelin miljöö paikoitellen lähtikin maalailemaan maisemaansa mustempiin sävyihin, oli kokonaisuus kotigoottien pettymykseksi kuitenkin pääsääntöisesti siellä elämän aurinkoisemmalla puolella kulkemista.
Valo on aina kaunista
Veljesten tarina oli puettu visuaalisesti uskomattoman kauniiseen kuosiin. Aivan alussa jo sain tuntuman siitä, että tässä pelissä voi hyvinkin olla potentiaalia räväyttää visuaalisesti merkittävä taideteos verkkokalvoilleni, ja ilokseni sain havaita perstuntumani osuneen tällä kertaa kohdalleen.
Visuaalisen ilmeen olemus toi positiivisella tapaa mieleeni elokuvan Legenda suojelijoista, sekä aikaisemmin arvostelemani Trinen, vaikkakin Trinen ja veljestarun ulkoasuissa olikin toki selkeästi eroa. Lähinnä mielleyhtymät syntyivät siitä, että kummassakin pelissä koin visuaalisen ilmeen aiheuttamaa tajunnat laajentavaa riemua.
Äänet ja musiikit olivat myöskin toimivaa tasoa, eikä niistä mitään valittamisen sanaa jäänyt. Erityismaininnan saa kuitenkin pelin loppuratkaisujen tietämillä koettavat musiikit, sillä ne loivat peliin tunnelmaa juuri oikealla tavalla.
Ei mikään turha tarina
Pelin loppuun kaluamiseen kului aikaa noin 3,5 tuntia, joten mistään suhteettoman pitkästä pelistä ei voida puhua. Itse mielsin tämän lähinnä pitkähköksi interaktiiviseksi elokuvaksi, joten pelin kesto toimi itselleni vallan mainiosti.
Vaikeustaso oli onneksi myöskin hyvin mitoitettu, sillä missään kohdassa ei joutunut jumittamaan kovin pitkiksi ajoiksi. Kenties pisimpään uusintoja vaati riippuliitokohtaus, jossa tuli feilattua kenties noin 6–7 kertaa.
Perinteiset ongelmanratkaisupohdinnat olivat kaikki inhimillisesti ratkaistavissa, eikä niiden takia tarvinnut repiä hiuksia päästään tahi turvautua Internetin apuun, vaan perus maalaisjärjellä ongelmat ratkesivat suoraan miettimättä tahi korkeintaan lyhyellä mietinnällä.
Kokemus vailla vertaa
Pelin loppuun pelattua olo oli huikea. Peli josta pelaamaan aloitettua en tiennyt lainkaan mitä odottaa tuli yllättäen ja iski sivukoukulla mestariteoksen vasten kasvoja.
Vaikkakin tänä vuonna on tullut monta hienoa peliä nähtyä ja koettua, oli tämä peli ehdottomasti kärkikastia. Brothers: Tale of two sons on peli, joka allekirjoittaneelle nousi suoraan kautta aikojen hienoimpien pelikokemusten listalle.
Kehuttavaa
- Kaunis
- Liikuttava
- Mielenkiintoinen tarina
Moitittavaa
- Potentiaalisesti liian lyhyt
- Hämähäkki aiheutti araknofobiaan taipuvalle hipille kylmiä väreitä
Leave a Reply