Peliarvostelu: Freedom Fighters (Xbox)

Jenkit vastaan kommarit

Wanhojen hyvien aikojen konsoleilla (lue: Xbox) pelaamiseni jatkui Freedom Fightersin myötä.

Freedom Fighters on vuonna 2003 julkaistu kolmannen persoonan kuvakulmasta kuvattu räiskintäpeli, jossa jenkit sotivat kommunisteja vastaan. Peli on julkaistu Xboxin lisäksi myös Windowsille, Pleikkari kakkoselle sekä Nintendon Gamecubelle.

Kehitystyö on tanskalaisen pelitalon IO Interactiven käsialaa. Julkaisun on hoitanut Electronic Arts, lukuunottamatta Playstation 2:n versiota, jonka IO Interactive on itse hoitanut.

Peruskauraa

Pelillisesti Freedom Fighters on hyvinkin tyypillinen kolmannen persoonan kuvakulmasta koettava räiskintä – tehtäviä tehdään ja väkeä lahdataan pikkusta vaille paljon.

Tarinassa kerrotaan kuinka neuvostoliitto on tullut maailman mahdiksi pudotettuaan ensimmäisen atomipommin Berliiniin päättäen toisen maailmansodan ja kuinka kommunistivaltioita on kaikkialla Amerikan ympärillä. Putkimiehet, veljekset Mario ja Luigi – eikunsiis Chris ja Troy Stone ovat matkalla asiakaskäynnille aktivisti Isabella Angelinan luo. Asunto on tyhjä eikä Isabellaa näy missään.

Samaan aikaan kommunistit tekevät yllätyshyökkäyksen New Yorkiin ja samaten myös tuohon aktivistihipin asuntoon. Troy tulee kaapatuksi sotilaiden toimesta, mutta Chris pääsee pakoon paukautettuaan yhden sotilaista unille ja otettuaan jalat alleen. Putkimiehille ei kannata ryppyillä!

Myöhemmin Chris löytää aktivisteja joiden mukaan hän lyöttäytyy, pelastaa vankina olevan Isabellan ja lähtee pelastamaan siinä sivussa sen jälkeen myös Amerikkaa. Ei hassumpaa urakehitystä putkimieheltä.

Kälyisiä kontrolleja

Pääsääntöisesti pelillisesti Freedom Fighters oli hyvä peli, mutta myös miinuspuolia mahtuu mukaan.

Isoimpana ja useimmiten vastaan tulleena miinuspuolena täytyy mainita kontrollit. Aseesta toiseen vaihtaminen tapahtui pelissä painamalla oikeaa Xboxin tattia, jolloin sai auki ympyrän muotoisen kuvion josta valittiin vasemmalla tatilla sitten haluttu ase. Tämä aiheutti paikoitellen ongelmaa, sillä samasta rinkulasta piti valita myös inventaarion muita esineitä. Useammankin kerran kun tarkoituksenani oli valita nopeasti health pack, tuli valittua Molotovin cocktail. Vähissä energioissa asiaa ei auttanut että viereen tuli heitettyä molotovi eikä suinkaan otettua energiaboostausta.

Toinen kontrolleissa ollut kälyisyys liittyi zoomattuun ampumiseen. Vasenta tattia pohjaan painaessa sai zoomattua että pystyi paremmin ampumaan kaukana olevia vihollisia – tai olisi pitänyt pystyä. Kuitenkin zoomauksen kanssa tähtääminen meni sen verran hankalaksi, että useammin tuli vain rynnättyä ase kourassa ääntä kohden samalla räiskien mielipuolen lailla ympäriinsä.

Typeryyttä tehtävissä

Huonona puolena täytyy mainita myös tehtävien valinta. Tehtäviä katseltiin kartalta, josta valittiin kartalla näkyvistä kohteista vapaassa järjestyksessä mikä tahansa.

Huonoksi tehtävän valinnassa tuli se, että tehtäviä oli mahdollista valita väärässä järjestyksessä. Pelasin alussa peliä toisiksi helpoimmalla vaikeustasolla, koska ajattelin että se on sopiva. Kuitenkin jo johonkin alkupään tehtävään jumituin sen verran pitkäksi aikaa että suosiolla pudotin vaikeusasetetta vielä helpoimmaksi.

Kuitenkaan vaikeustason pudottaminen ei asiaan auttanut, sillä samassa kohtaa jumituin yhä uudelleen. Tehtävässä piti pasauttaa silta C4:llä atomeiksi, mutta kentästä ei mistään löytänyt tuota tarvittavaa C4:ää. Tajusin myöhemmin sitten että C4 ei löydy siltä kartalta, vaan tehtävät pitääkin käydä eri järjestyksessä tekemässä. Lopulta kun tämän tajusi ja kävin tekemässä kartan tehtäviä eri järjestyksessä, tuli pelaamiseen jälleen viihdyttävyyttä mikä meinasin jumiutumisen myötä kadota. En diggaile siitä että pelaajalle annetaan näennäinen mahdollisuus suorittaa tehtäviä halutussa järjestyksessä, jos on mahdollista valita väärin ja sen takia jumiutua johonkin tehtävään.

Myöhemmissä tehtävissä tuli vastaan aivan uudenlaisia typeryyksiä. Tehtävissä oli tarkoitus käydä lasauttamassa C4:llä paikkoja ja sen jälkeen käydä laskemassa neukkujen lippu alas ja jenkkien lippu ylös. Kuitenkin huomasin että ainoa mitä todella tarvitsi tehdä, oli käydä laskemassa tuo lippu. Peli katsoi että kun sain jenkkien lipun salkoon, olen myös tehnyt muut kartalla vaadittavat tehtävät.

Tätä pelin typeryyttä tulikin sitten hyödynnettyä muutamat kerrat, koska vastaan tuli räjäyttämistehtäviä eikä itselläni ollut taaskaan niitä tarvittavia C4:sia yhtään, koska olin taas tehnyt tehtävät väärässä järjestykesssä. Ryntäys lipulle ja vapauden lippu liehumaan ja tehtävä finaaliin.

Eeppistä menoa

Peli oli visuaaliselta puoleltaan pelattavaa tasoa. Olihan se karkea, mutta mitäpä muutakaan voi tuon aikakauden peliltä odottaa. Kuitenkin visuaalista kauneutta tärkeämpi asia on se, että peli oli tarpeeksi mukavan näköinen katsella eikä rupuisuus pistänyt häiritsemään alkuunpääsyn jälkeen.

Freedom Fightersin soundtrack oli poikkeuksellisen hyvä. Soundtrack oli monin paikoin sen verran eeppistä kamaa, että olisin soundtrackin perusteella kuvitellut pelaavani jotain massiivista ropellusta enkä mitään 3rd person shooteria. Musiikkien takaa löytyy Jesper Kyd, mies jonka ansiolistalle on päässyt myös Borderlandsien ja Assassin’s Creedien soundtrackeja.

Loppupäätelmänä Freedom Fighters oli ihan jees peli jonka parissa meni noin kahdeksan tuntia. Kiitosta pelille tulee erinomaisesta soundtrackista, semisti kiinnostavasta tarinasta ja pääsääntöisesti toimivasta pelattavuudesta. Miinusta vastaavasti tulee paikoitellen kälyisistä kontrolleista ja mahdollisuudesta valita väärässä järjestyksessä tehtävien tekemistä, jonka seurauksena voi tulla jumiutumista ja turhautumista pelikokemukseen.

Kehuttavaa

• Kohtalaisen kiinnostava tarina
• Pääsääntöisesti viihdyttävä pelattavuus
• Erinomainen soundtrack

Moitittavaa

• Mahdollisuus yrittää tehdä tehtäviä väärässä järjestyksessä
• Tehtävän sisäisiä osia ei ole pakko tehdä, vaikka ne tehtävälistalla on tehtäväksi määrätty
• Paikoitellen hankaluuksia kontrollien kanssa

Arvosana: 6 / 10