Verta ja väkivaltaa
Pleikkari kolmosen eksklusiivi God of War: Ascension on peli joka säväyttää monella tasolla samaan aikaan. Se tarjoilee miellyttävän mahtipontista paahtoa musiikin saralla, pleikkari kolmosen grafiikkapiirin kykyjä revitteleviä visuaaleja, toinen toistaan näyttävämpiä pahiksia ja viihdyttävää hack ’n slashia, mutta samaan aikaan se pukee nämä kaikki niin veriseen ja raakaan pakettiin, että heikompia aivan hirvittää. Jos virtuaalisen veren näkeminen saa voimaan pahoin, voi tämän pelin unohtaa suosiolla.
Ascensionin kehityksen takaa löytyy jenkkiläinen pelitalo SCE Santa Monica ja julkaisun on hoitanut Sony Computer Entertainment.
Jo muinaiset kreikkalaiset…
God of War: Ascension lainailee kreikkalaisen mytologian puolelta elementtejä niin tarinaansa kuin hahmoihinsakin. Pelaajan hahmona on Kratos, joka kreikan mytologiassa tunnetaan myös Pallaksen ja Styksin poikana.
Pelin tarinassa Kratos on entinen sodan jumala Areksen palvelija, mutta koska Ares on saanut Kratoksen tappamaan vaimonsa ja lapsensa, Kratos kääntää selkänsä Arekselle. Jostain syystä Kratoksen ratkaisu ei ole miellyttänyt valtaapitäviä, joten Kratos on heitetty vankeuteen ja häntä kidutetaan. Kratos kuitenkin pääsee vankeudestaan pakoon Orkosin avustuksella, joten verenvuodatusta on luvassa runsain mitoin.
Vaikkakin pelin tematiikka liippaa läheltä itseäni kiehtovia aihealueita, ei Ascension silti säväyttänyt tarinansa osalta yhtään mihinkään suuntaan. Tarina tuntui mitäänsanomattomalta, eikä hahmoihin oltu saatu lainkaan karsimaa eikä syvyyttä. Sääli, sillä aihealue olisi antanut oivat mahdollisuudet rakentaa paljon kiehtovammankin käsikirjoituksen.
Pian saatte tuta miekkani mahdin!
Vaikka tarina jättikin kylmäksi, ei samaa voi onneksi sanoa pelillisestä puolesta, sillä tarjolla on erittäin viihdyttävää hack ’n slashia tyylikkäillä liikkeillä. Taisteluiden tiimellyksessä paikoitellen mieleeni tuli väkisinkin Heavenly Sword (Lue arvostelu), joka ei missään nimessä ole huono juttu.
Huono juttu kuitenkin pelissä oli ennaltamäärätyt kamerakulmat. Toisin sanoen itse ei voinut kameraa pyöritellä miten olisi tahtonut, vaan peli päätti pelaajan puolesta mistä vinkkelistä maailma täytyy katsoa. Vaikka tällainen taiteellinen ratkaisu toimiikin pienissä määrin hyvin, koko pelin pelaaminen näin tuntuu tympäisevältä.
Kentissä eteneminen oli yleisesti ottaen hyvinkin suoraviivaista, eikä paljoa jäänyt arvailuiden varaan minne pitää mennä. Mukaan oli heitetty myös jonkin verran puzzleja, joten paikoitellen sai aivonystyröitään hieroa ennen kuin eteneminen pääsi jatkumaan. Pääsääntöisesti puzzlet olivat suhteellisen helppoja, mutta joissain kohdissa lopulta turvauduin nettivideoiden apuun kun kärsivällisyyteni miettimiseen loppui kesken.
Hahmon kehitystä oli tarjolla ainoastaan pienimuotoisesti. Kenttiä kalutessa löytyi siellä täällä laatikoita, joista löytyi joko magiakykyä kasvattavia feeniksin sulkia tai kokonaisenergiapalkkia kasvattavia Gorgonin silmiä. Kuitenkin vasta viiden löydetyn elementin jälkeen tapahtui kehitystä hahmon kykyyn, joten kehitys ei ollut mitenkään järin nopeaa.
Näiden laatikoiden lisäksi paljon useammin kentissä löytyi myös vihreitä laatikoita joista sai energiapalkin takaisin täyteen, sinisiä laatikoita joista sai magian takaisin täyteen sekä punaisia laatikoita, joiden sisältö toimi jonkinmoisena valuuttana. Valuutalla oli mahdollista kasvattaa aseistuksen kykyjä ylöspäin muutaman pykälän verran. Aseen kehityttyä tarjolle tuli uusia komboja sekä enemmän tehoa.
Kaunista ja kauheaa
God of War: Ascension on visuaalisesti kaunis peli, jota pelatessa paikoitellen tuli yhä vieläkin yllätyttyä kuinka kaunista ja sulavaa grafiikkaa pleikkari kolmonen pystyy ulos puskemaan. Kauniilla visuaalisella ilmeellä on valitettavasti myös kääntöpuolensa, sillä pelissä nähty ylikorostettu väkivalta ja raakuus tuntuu sitä inhottavammalta mitä selkeämmin se on näytetty.
Perustaisteluiden aikana verta lentää kentälle hillittömät määrät, mutta ne ei hätkäyttänyt itseäni mihinkään suuntaan. Kuitenkin isommille vihollisille oli mahdollista tehdä lopetusliike kun ne olivat tarpeeksi tokkurassa, jolloin pelin vastenmielisimmät raakuudet päästiin näkemään. Miekka survottiin päähän ja vihollinen halkaistiin kahtia niin että aivot tulivat esille, toisien vihollisten perässä oleva piikki tungettiin niiden omasta rintakestä lävitse ja muita vastaavia brutaaliuksia. Kaikkein vastenmielisimmissä ja raaimmissa kohtauksissa tuli laitettua silmät kiinni.
On toki hyvä muistaa että tämäkin kokemus on täysin subjektiivista, sillä kuulun niihin ihmisiin joille jo Game of Thrones on paikoitellen sitä kategoriaa että silmät täytyy laittaa kiinni sen raakuuden takia. Your mileage may vary.
Visuaalisen viehättävyyden lisäksi pelissä oli myös todella hyvät musiikit. Mahtipontisista sävellyksistä on vastannut elokuvienkin soundtrackeja työstänyt Tyler Bates, joten ei sinänsä ihme että musiikit kuulostivat niinkin hyviltä kuin ne kuullostivat.
Läpipelaamiseen käytin itse aikaa hieman päälle 10 tuntia helpoimmalla vaikeustasolla. Nopeimmillaan jotkut ovat tätä tahkonneet alle seitsemässäkin tunnissa, joten pituuden osalta tarjolla on pelattavaa keskivertopelin verran.
Mikäli etsinnässä on suoraviivainen hack ’n slash jossa ei tarvitse olla erityisen kiintoisa tarina, on God of War: Ascension ihan varteen otettava vaihtoehto. Jos kuitenkin ylikorostettu väkivalta ja raakuus aiheuttaa epämukavaa oloa, tai jos virtuaalisessa muodossa nähtävistä naisten rinnoista välianimaatioissa järkyttyy, voi tämän pelin jättää suosiolla kaupan hyllylle.
Kehuttavaa
- Visuaalisesti huikean kaunis pleikkaripeli
- Erinomaiset musiikit
Moitittavaa
- Yliampuvan raaka omaan makuuni
- Ei vapaasti pyöritettävää kameraa
- Tarina ei säväyttänyt
Leave a Reply