Miksi vastustan Teostoa ja Gramexia

Aina toisinaan tulee keskustelua ihmisten kanssa aiheesta Teosto ja Gramex ja useammallekin on tullut perusteltua minkä takia itse näitä boikotoin vaikka itse harrastankin musiikkia (sävellän, sanoitan, sovitan, laulan, soitan + miksaus jne). Kirjoittelenpa siis nyt tästä aiheesta tähän blogiinikin.

Aivan ensimmäisenä haluan huomauttaa että kyseessä on nykyinen kantani asiaan. Voin muuttaa mielipidettäni asian tiimoilta mikäli käy ilmi että olen ymmärtänyt asian tai asioita väärin ja mikäli se luo asiaan toisenlaisen näkökulman jota aikaisemmin en ole ymmärtänyt. Toisin sanoen, olen vain ihminen ja erehtyväinen joten on mahdollista että olen käsittänyt asioita väärin ja näin ollen vääristä syistä saatan olla tätä mieltä mitä nyt olen. Siihen asti kuitenkin näillä mennään. Mahdollisista virheistä saa toki ilmoittaa.

Mikäli jollekulle ei ole tuttuja nämä kumpikaan, ovat ne lyhyesti sanoen musiikintekijöiden etujärjestöjä, tai ainakin sellaiseksi ne mielletään yleisesti – itse tosin en niitä sellaiseksi koe. Tarkemmn Teoston ja Gramexin esittelystä löytyy osoitteesta http://s.runosydan.net/98Mx

Syitä miksi boikotoin näitä järjestöjä on muutamia. 

Ensinnäkin se, että jos ja kun itse teen levyn kokonaan alusta loppuun saakka yksin, haluan myös itse päättää missä ja miten musiikkiani levitetään (omasta toimestani, tietenkään en voi kontrolloida jos joku levittää vastoin tahtoani jossain muualla). Toisin sanoen musiikkia jota sävellän saa levittää missä vain ja miten paljon vain ilman että tästä tarvitsee kenenkään maksaa minulle tai kenellekään muulle penniäkään. 

 Toki levyjäni on mahdollista ostaa Bandcamp-sivuston kautta tukemismielessä (http://painlessdestiny.bandcamp.com sekä http://arasanen.bandcamp.com) ja arvostan sitä mikäli joku haluaa niistä jotain myös maksaakin, mutta ennen kaikkea musiikki jota sävellän on tehty kuultavaksi. Jos joku pitää siitä musiikista jota olen tehnyt, hänellä on täysi oikeus kopioida näitä biisejä kavereilleen tai vaikka vihamiehilleen (!) jos siltä tuntuu. Lyhesti sanoen: se ei ole itseltäni millään tapaa pois jos joku niitä levittää – tehty biisi ei enää kopioimalla kulu ja kuultavaksi sen olen tehnyt omaksi ilokseni ja toivottavasti myös joillekin muille iloksi.

Miten tämä sitten vaikuttaa teostoon? Jos olisin Teoston asiakas, en enää itse saisi päättää omasta musiikistani niin kuin haluan.Jos siis liittyisin teoston asiakkaaksi ja ilmoittaisin nämä biisit Teoston alaisuuteen, en saisi enää itse levittää omia biisejäni missä haluan milloin haluan ja miksi haluan. Tarvitsisin tämän jälkeen mahdollisesti luvan Teostolta kyseiseen toimintaan. 

Seuraava löytyy Teoston sivulta (Usein kysytyt -sivulta): ”Oman musiikin markkinointi kotisivuilla ja profiilisivuilla on mahdollista ilman maksua Teosto/NCB:lle. Pienimuotoinen myynti omilla kotisivuilla käy myös päinsä. Lisätietoja löydät kirjautumalla omilla tunnuksillasi Teoston verkkopalveluun, mistä voit myös hankkia tarvittavat luvat.. Lihavointi kyseisessä tekstissä allekirjoittaneen. 

Toisin sanoen, en saisi myydä omia levyjäni ja omia biisejäni täysin vapaasti missä tahansa mihin hintaan tahansa niin paljoa kuin sielu sietää – ainoastaan saisin myydä niitä pienimuotoisesti. Tai jos haluaisin laittaa vaikka kaikki levyni joita olen tehnyt Pirate Bay -palveluun, en saisi tätäkään tehdä.

Teoston sivulla on myös kysytty jos bändi haluaa julkaista ilmaiseksi sinkun netissä. Tähänkin tarvitsee erillisen luvan. Henkilökohtaisesti tämä ei itselleni vain mahdu omaan oikeudenmukaisuuskäsitykseeni. Jos ja kun itse sävellän, sanoitan, soitan, laulan ja nauhoitan ja miksaan ja masteroin ja teen kansitaiteet niin jos sen jälkeen joku täysin ulkopuolinen taho tulee vaatimaan että minulla pitäisi olla lupa kyseisiin kappaleisiin jotta saisin levittää sitä netissä missä haluan niin tämä on täysin järjetöntä – eiväthän he ole tehneet mitään kyseisen levyn valmistumisen eteen, enkä siis halua antaa oikeuksiani pois omaan musiikkiini.

Myös syy miksi boikotoin Teostoa ja Gramexia on hyvitysmaksu, josta tosin päättää eduskunta, mutta joiden päätökseen mitä luultavamminkin Teosto ja/tai Gramex ovat vaikuttamassa. Kyseessä siis on maksu jota maksat aina kun ostat tyhjiä CD-levyjä, DVD-levyjä, kovalevyjä yms. Vaikka kyseessä on pieni maksu, on se mielestäni silti täysin järjetön ja epäoikeudenmukainen niin kauan kunnes musiikin lataaminen Pirate Bayn kaltaisista palveluista tulee täysin lailliseksi. 

Jos ostan siis tyhjän CD-levyn ja poltan siihen musiikkia jota olen itse tehnyt, joudun kuitenkin tästäkin maksamaan rahaa välillisesti (hyvitysmaksun kautta) järjestölle joka tilittää artisteille rahaa vaikka heidän tekemäänsä musiikkia en kyseiselle medialle tallentaisikaan. Ts. artistit saavat rahaa tyhjästä. Tai ainakin ne artistit keiden levyjä myydään.

Vuonna 2011 hyvitysmaksuja kerättiin noin 968.000 euroa ja ne rahat jaettiin siten että 95 % jaettiin kalenterivuoden äänitemyynnin perusteella artisteille ja 5 % jaettiin televisio- ja radioesitysten perusteella. Ideana on että ne musiikintekijät saavat korvauksia joiden musiikkia oletetusti kopioidaan näihin levyihin. Tämän tiedon sain sähköpostitse Teostolta. Valitettavasti en viitsi sanatarkkaan copy-pastea laittaa jotta en syyllisty mihinkään tekijänoikeusrikkomukseen 😉

Syy minkä takia myös boikotoin näitä järjestöjä on se, että hyvin useiden yritysten on maksettava suojelurah… siis musiikin esityskorvauksia jos he soittavat vaikkapa radiota työpaikalla. Esim. taksikuljettajat, ravintolan pitäjät yms. joutuvat maksamaan esityskorvauksia Teostolle jos heillä soi radio. Kuitenkin radiokanavat jo joutuvat maksamaan ja ilmoittamaan soittamansa biisit Teostolle, joten tässäkin maksetaan useampaan kertaan.  

Myös syy minkä takia boikotoin Teostoa on se, että jos ja kun muksut laulavat päiväkodissa joitain lauluja, pitää tästäkin maksaa Teosto-korvaus. Kunnallisissa päiväkodeissa esitetty musiikki kuuluu kunnan ja Teoston välisen musiikinkäyttösopimuksen piiriin ja yksityisissä päiväkodeissa maksetaan erillisellä sopimuksella (tämäkin Teostolta tulleesta sähköpostista tämä tieto). 

Eli kun viet muksusi päiväkerhoon ja siellä laulellaan lauluja, pitää tästäkin maksaa Teostolle päiväkotien rahaa. Ei jotenkin ihmetytä että kaikki kallistuu kun joka paikasta pitää myös Teostolle maksaa aina osa. Tästä päiväkotimaksusta löytyy ainakin http://s.runosydan.net/WLQr linkin takaa juttua hieman. Tuolloin tosin asia oli vasta ”Teosto haluaa” -asteella. Tämä ei vain sovellu omaan oikeudenmukaisuuskäsitykseeni millään muotoa. Artisti tuskin siitä kärsii että penskat laulelevat joitain Teoston-alaisuudessa olevaa musiikkia – päinvastoin, kyseessähän on ilmainen mainos. Toki tästä voi olla jokainen mitä mieltä onkaan.

Myös hyvitysmaksujen suuruus ja ulkomaille tilitys on asia jossa (ainakin ennen, tilanne toki voinut muuttua) on arveluttava. Tarkemmin tästä löytyy Petteri Järvisen kirjoituksesta http://s.runosydan.net/ami0

Boikotoinnin syynä on myös suhteettomat korvausvaatimukset piratismin harrastajilta. Tästä vastannee lienee TTVK (Tekijänoikeuksien Tiedotus- ja Valvontakeskus) eikä kai Teosto/Gramex, mutta kuitenkin musiikkialan etujärjestöjä taitanee tämäkin olla. 

Esimerkiksi uusi tapaus oli se missä 9-vuotias tyttö oli ladannut vahingossa Pirate Bay -palvelusta musiikkia jonka jälkeen tästä oli tullut 600 euron suuruinen korvausvaatimus + poliisi vei tietokoneen takavarikkoon, jutusta mm. http://s.runosydan.net/5NH5 vähän lisää.

En ota nyt kantaa itse tuohon onko tuo tarina tosi sen osalta että onko kyseessä vahinko vaiko ei (aivan sama tämän asian kannalta), mutta lähinnä vastustan sitä että kyseisessä tapauksessa korvausvaatimusten summa on täysinsuhteeton tekoon nähden. Jos ihminen warettaa (lue: lataa laittomasti verkosta) vaikka tarkoituksellisesti musiikkilevyn (ja tietentahtoen siis tekee sen rikkeen/rikoksen) ja saa 600 euroa korvausvaatimuksia siitä, on kyseessä täysin suhteeton summa. Jos tästä kerta sakotetaan (joka tuntuu epäoikeudenmukaiselta, ottaen huomioon hyvitysmaksut) niin summan olisi oltava paljon realistisempi – maksimissaan kyseisen albumin hinta uutena ostettuna kaupasta.

Myöskin Teostomaksujen tilityksen kannalta on mielestäni hyvin kyseenalaista että maksut jaetaan levymyynnin perusteella. Levymyyntihän ei varsinaisesti kerro yhtään mitään, sillä levymyynti lasketaan sen mukaan kuinka paljon levyjä ostetaan kauppoihin, ei sen mukaan ostetaanko niitä kuluttajille lainkaan. Eli Suomessa voi olla kultaa myyvä artisti ilman että yksikään ihminen on levyä ostanut kaupasta kotiinsa. Myös Apulannan Toni Wirtanen tästä on kommentoinut että kultalevy ei kerro yhtään mitään, http://s.runosydan.net/FEeN

Tässä siis muutamat syyt miksi boikotoin kyseisiä etujärjestöjä. En halua olla millään muotoa omalla työpanoksellani olla tukemassa näitä järjestöjä enkä näiden olemassaoloa. 

Mikäli olen käsittänyt asioita väärin, voin muuttaa toki kantaani. Toivon mukaan artisteille ja musiikintekijöille tulee jonakin päivänä järjestö joka ajaa artistin etuja ilman että riistää ja rahastaa samalla koko kansaa tasaisesti jokaisessa paikassa missä vain mahdollista on. Sitä päivää odotellessa.

Vaikka vastustan nykyisenkaltaisia etujärjestöjä, en vastusta tietenkään sitä että artistit saavat rahaa tekemästään musiikista. On hyvä jos artistit voivat elättää itsensä musiikillaan. Kuitenkin lähtökohtana pidän sitä, että artistin on elätettävä itsensä omalla musiikillaan yksinkertaisesti myymällä levyjä + mahdollisesti keikkailulla tai tekemällä musiikkia tilaustyönä jolloin rahasummasta sovitaan tapauskohtaisesti. 

Lasken musiikintekemisen kuitenkin jollain muotoa yritystoiminnaksi – jos kukaan ei osta niin sitten se on vain voi voi. Ei muitakaan firmoja pidetä pystyssä yleensä etujärjestöjen avulla jos toiminta ei ole kannattavaa. Jos esim. koodarit perustavat lafkan ja tekevät sellaisia ohjelmia mitkä ei myy tarpeeksi niin ei hekään saa mitään korvauksia kiskottua kansalaisilta vaikka heidänkin tekemiään töitä voidaan kopioida verkossa käyttäjältä toiselle ilman heidän tahtoaan. 

Tiivistelmä siis on:

1) En halua antaa oman musiikkini oikeuksia ulkopuolisille jotka voivat sanella miten saan tekemääni musiikkia levittää. Haluan että voin laittaa musiikkiani milloin tahansa minne tahansa jos siltä vain sattuu tuntumaan ilman että joudun kysymään ulkopuolisen tahon lupaa siihen.

2) En halua olla tukemassa työpanoksellani sellaista yhteiskuntaa jossa muksujen päiväkodeissa laulamista lauluistakin kiskotaan korvauksia ja tilitetään sitten artisteille (ilmeisesti levymyynnin perusteella joka edes ei kerro mitään oikeasta myynnistä ja kuuntelusta).

3) En pidä oikeudenmukaisena että ensin radio maksaa Teosto-korvaukset + sen lisäksi yritykset (taksikuskit, parturit jne) joutuvat maksamaan korvauksia jos soittavat radiota työpaikalla. Samasta musiikista kiskotaan moneen kertaan korvaukset.

4) En hyväksy hyvitysmaksuja – maksat ylimääräistä tyhjien levyjen hinnasta vaikka et kopioisi sinne mitään musiikkia. Vähän tulee asenne ”Olet rikollinen kuitenkin, siksi vedämme tästäkin rahaa välistä TTVK:lle”.

5) Piraattien saamat täysin suhteettomat korvausvaatimukset eivät mahdu omaan järkeeni millään muotoa – isommista rikoksistakin saa pienempiä sakkoja.

Loppuun vielä Kuvattomasta kuva: http://pics.kuvaton.com/kuvei/teosto.jpg

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *