
Taustaa
Kuten blogia jo jonkin aikaa lukeneet tietävät, olen niitä ihmisiä jotka ostavat yhä CD-levyjä ja vinyylilevyjä. Viime viikolla tuli ostettua kaksi CD-levyä ja tälläkin viikolla on levykaupassa jo odottamassa uusi levy noudettavaksi, joten levyjen määrä on jatkanut kasvuaan.
Koska fyysisten levyjen kuunteleminen vaatii erillisen soittimen, ei se aivan jokaiseen tilanteeseen ole kaikkein optimaalisin ratkaisu. Esimerkiksi paikallisjunassa matkalla työpaikalle on merkittävästi helpompaa laittaa kännykän kautta musiikit soimaan kuin kuljettaa mukanaan kannettavaa CD-soitinta. Ehkäpä tästäkin syystä luultavasti yleisin tapa musiikin kuuntelussa tätä nykyä ainakin meillä länsimaissa on Internetin välityksellä tapahtuva suoratoisto.
Suoratoistopalveluita on tarjolla useita, joista tunnetuimmat täällä ovat olleet Spotify ja Apple Music, vaikkakin myös Tidal on ainakin nimenä joillekin tuttu. Olen vuosien mittaan käyttänyt Spotifyä ja Apple Musicia, mutta muistaakseni myös Tidal on joskus tullut kokeiltua. Nykyisin näistä suoratoistopalveluista itselläni on käytössä YouTube Premiumin mukana tuleva YouTube Music.
Vuosien ajan käytin Spotifyä pääasiallisena musiikkini lähteenä, mutta jossain vaiheessa olen vain saanut tarpeekseni siitä. Sen käyttöliittymä on omaan makuuni sanalla sanoen karmea. Käytettävyys on niin sekava kuin olla voi ainakin biisien jonotuskäyttölogiikan osalta. Voi olla että se on erittäin selkeä toisille, mutta en itse ole koskaan päässyt siitä kartalle miten se toimii.
Suoratoistopalveluista hyvin usein olen kuunnellut tuttuja levyjä. Tietenkin uusiakin artisteja on tullut löydettyä ja etsittyä, mutta useammin Spotifystäkin on pyörinyt vain tutut albumit.
Koska musiikissa nautin samoista albumeista useasti ja ostan levyjä fyysisesti kuitenkin, on sama ollut luopua suoratoistopalveluista ja siirtyä Navidromen käyttäjäksi.
Mikä on Navidrome?
Navidromen voi lyhyesti selittää ilmaisulla “oma Spotify omilla musiikeilla”. Se on palvelu joka asennetaan omalle serverille, kopioidaan sinne musiikit mitä haluaa valikoimastaan löytyvän ja sen jälkeen voi helppokäyttöisen webbikäyttöliittymän kautta kuunnella musiikkejaan missä vain jos oma palvelin on konfiguroitu oikein ja toimivaksi.
Oma Navidromen instanssi on pyörinyt luultavasti jo muutamia kuukausia eikä sen toimivuuden kanssa ole ollut ongelmia Raspberry Pi 5:llä joten kokemukseni ovat olleet erittäin positiiviset. Palvelu on vakaa, käyttöliittymä on selkeä ja musiikit soivat helposti nettiselaimen kautta niin töissä kuin kotonakin.
Tällä hetkellä omassa Navidromeni kirjastossa on 282 levyä joista muutamat on EP:itä. Levyjen määrä lisääntyy sitä mukaa kun niitä jaksan saada aikaiseksi lisätä, yleensä useamman levyn viikkotahdilla. Kuten aikaisemmin kirjoitin tekstissä Levyinventaariota on pelkästään CD-levyjä hyllyissäni yli 800 kpl. Lisäksi Navidromeen siirrän myös vinyylilevyjä sitä mukaa kun niitä kuuntelen ja jaksan digitoida, eli ainakin materiaalin määrä mitä kokoelmaan on tulossa on omaan käyttööni riittävä.
Mikä on Amberfy?

Vaikka Navidrome toimii nettiselaimessa, on mobiilikäyttö merkittävästi mukavampaa erillisellä ohjelmalla. Navidromea voikin käyttää useilla eri sovelluksilla (katso lista) joita saa niin PC:lle, Mac OSX:lle, Androidille kuin myös iOS:lle.
Yksi näistä sovelluksista on Amberfy joka on myöskin ollut käytössäni nyt jo jonkin aikaa. Kuten Navidrome, myös tämä on erittäin helppokäyttöinen ja looginen ohjelma. Juuri sellainen mistä itse pidän.
Amberfyn kautta olen kuunnellut Navidromessa olevia musiikkeja ilman ongelmia. Niin kauan kuin nettiyhteys on toimiva on musiikin toistokin toimivaa. Lisäksi Amberfyssä on jonkinlainen cachetus-systeemi, eli tietenkään hetkellisistä nettikatkoista ei musiikit heti katkea.
Mikäli tiedossa on että aikoo lähteä jonnekin sinne missä verkko ei toimi mutta haluaa silti voida musiikkejaan kuunnella, on Amberfyssä mahdollisuus myös ladata levyjä Navidromesta suoraan Amberfyhyn. Kätevää!
Loppusanat
Navidrome yhdessä Amberfyn kanssa on ollut erinomainen ratkaisu oman musiikkikirjaston helppoon kuunneltavuuteen sijainnista riippumatta. Navidromen serveri on erittäin kevyt ja se pyörii Raspberry Pi 5:llä ilman minkäänlaista ongelmaa.
Lisäksi on hyvä huomauttaa että kyseisellä Raspberry Pillä pyörii paljon muitakin palveluita, mm. DokuWiki, pari staattista webbisivua, PiHole, Vikunja yms. eikä tästäkään huolimatta musiikkien toimivuus ole ollut ongelma.
Mikäli tee-se-itse henkeä löytyy ja palveluiden itse hostaaminen kiinnostaa, on Navidrome ehdottomasti tutustumisen arvoinen palvelu. Lisää palvelusta löytyy tietoa Navidromen kotisivulta.
Leave a Reply