Sanonnat vanhassa vara parempi ja vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia on molemmat perinteisiä suomalaisia sananlaskuja joissa on monessa tapauksessa jotain totuuden siementä mutta useasti saa havaita että näissä sanonnoissa ei ole pienintäkään järjen hiventä jos aikomus on kehittää itseään tai yhteiskuntaansa parempaan suuntaan. Koska sananlaskujen viljelyn vauhtiin olen jo päässyt tässä postauksessa heitetään vielä perinteinen tyytyväisyys lopettaa kehityksen tähän samaan soppaan.
Vuosien mittaan olen koettanut milloin minkäkinlaisia testauksia. Olen koettanut ruokailupuolella karppausta, raakaravintoa ja pätkäpaastoa, elämäntyyleinä kohtalaisen askeettista ja minimalistista elämäntyyliä ja sitten myös sellaista missä romua riittää enemmän ja vähemmän.
Olen elänyt joskus unirytmieni osalta kunnon lepakkorytmiä missä unille mennään aamu seitsemän maissa ja heräillään joskus päivällä ja sitten myös sellaista missä jokaisena aamuna herätään kello viideltä uuteen päivään. Onpa myös vuosia sitten ilman kelloa elämistä tullut koetettua jonkin aikaa joka oli ihan mielenkiintoinen kokeilu sekin. Kuten vanha suomalainen sanonta sanoo, kaikkea pitää koettaa, paitsi… noh, jätetään tämän sananlaskun loppu tästä pois.
Moni kokeilu on nimenomaisesti juuri sitä – kokeilua. Yleensä niistä viisastuu enemmän tai vähemmän tai ainakin saa yhden uuden kokemuksen jonka voi lisätä jonninjoutavia hupatuksia -listalleen. Kuitenkin yksi asia minkä olen pannut merkille eri asioita koettaessa on Vanhassa vara parempi -mielentila eli se mikä aina saa palaamaan tuttuun ja turvalliseen (tai vähemmän turvalliseen) vanhaan malliin tehdä asioita.
Monessa asiassa on tullut palattua vanhoihin tapoihin jo yksinkertaisesti siitä syystä että on saanut jo kokeilusta irti sen mitä on halunnut eli kokeilemisen ilon. Kuitenkin joistain asioista tai tavoista on tullut luovuttua mutta se on jättänyt pysyvämmän jäljen kuitenkin ja muuttanut itseäni syvemmällä tasolla.
Luultavasti itselleni suurin elämääni vaikuttanut kokeilu on ollut askeettisempi ja/tai minimalistisempi elämäntapa. En ole enää vuosiin elänyt kovin minimalistisesti mutta silti olen havainnut sen tehneen merkittävän vaikutuksen sillä monet asiat sen jälkeen on muuttunut. Esimerkiksi näkyvissä olevat johdot sattuu sieluun, suuri romun määrä aiheuttaa epämukavaa tuskastuneisuutta ja havaitsen aina vain useammin ja useammin ajattelevani että itseni täytyy palata merkittävästi vähäisempään romun määrään sillä tyhjä tila luo mukavaa fiilistä ja ennen kaikkea ajatus kulkee paremmin kun joka paikassa ei ole näkyvissä olevaa romua.
Kuten tästä blogista on voinut lukea, olen tehnyt paljon lähiaikoina ostoksia. Lähiaikojen ostoksista kuitenkin iPad Pro ja sen oheisromppeet liittyvät vahvasti tähän ajatusmaailmaan. Lisäromun määrä kuulostaa toki ensialkuun päinvastaiselta mutta käytännössä tämä liittyy hyvinkin vahvasti siihen. Kyseessä on ennen kaikkea totuttujen ajatusmallien ja toimintatapojen muuttaminen.
Olen kirjoittanut päiväkirjaa tietokoneella jostain vuodesta 2010 vai 2011 saakka. Sen myötä olen kuljetellut aina reissuissa ollessa läppäriä mukanani jotta voin päiväkirjaa kirjoitella. Samoin koneella saa näppärästi tehtyä reissun päällä kuvankäsittelyä, blogaamista ja muuta vastaavaa mitä nyt milloinkin tarvitsee tehdä. Kuitenkin olen alkanut kyseenalaistaa tämän ratkaisun käytännöllisyyttä ja järkevyyttä. Läppäri on vuodelta 2010 eli hyvinkin vanha mutta silti yhä toimiva. Haasteina tämän kanssa on alkanut tulemaan sen ikä ja akkukesto. Lisäksi se painaa paljon ja sen kanssa mukana on aina kuljetettava sen omaa laturia jotta sitä voi ladata.
Nyt eletään vuotta 2018, maailma on mennyt eteenpäin mutta itse olen havainnut jämähtäneeni totuttuihin toimintamalleihin monessa digitaalisen maailman käyttäytymismallissa mikä ei liity työntekoon. Töissä uusia tekniikoita tulee opeteltua ja kehitys on jatkuvaa kuten jokaisella IT-alalla pitäisikin olla jos haluaa jatkossakin töissä olla, mutta jostain syystä vapaa-ajalla digitaalimaailmassa on tullut toistettua Vanhassa vara parempi -filosofiaa silloinkin kuin sen järkevyydestä voi lyhyen analyysin jälkeen jo havaita paljon typeryyksiä.
Typeryyksiä joita olen havainnut digitaalisessa elämässäni on ollut läppärin käyttö silloinkin kuin tekniikat on jo menneet eteenpäin niin paljon että parempia vaihtoehtoja on tarjolla, pilvipalveluiden tarpeettoman pieni hyödyntäminen sekä tietenkin kaiken ylimääräinen säätäminen. Tällä tarkoitan valokuvien siirtelyä koneelle, backuppaamista, backuppaamista toiseen kertaan toiselle kovalevylle aina joskus jos muistaa yms. Jossain vaiheessa vain tajuaa kaiken sen järjettömyyden (omassa käytössäni, ei universaalisti sillä jokaisella on erilaiset syyt ja tarpeet) ja alkaa miettimään parempia vaihtoehtoja.
Läppärin kuskaamisen myötä on helppoa toistaa samoja typeriä tapoja kuin aina ennenkin – tiedostoja alkaa kertymään vähän sinne sun tänne, niiden etsimiseen menee turhaan aikaa jos niihin koskaan edes palaa ja parempia tapoja ei tule edes aktiivisemmin mietittyä. Itseään ei myöskään tarvitse haastaa kauan sitten hyväksi havaittujen tapojensa osalta joka helposti johtaa paikallen jämähtämiseen. Tämä toki ei ole ongelma jos sen ei koe olevan ongelma, mutta koska arvostan yksinkertaisien asioiden pitämistä yksinkertaisina on joskus hyvä ravistella itseään katsomaan ympärilleen ja miettimään voisiko asiat tehdä paremmin.
Päiväkirjan kirjoittaminen on yksi asia myöskin. Olen alkanut käyttämään Day One -nimistä ohjelmaa joka synkronoi kaiken kirjoittamani pilveen. Aikaisemmin sellainen on ollut hyi hyi koska arvostan yksityisyyttä ja olen yksityisyyden suojan suhteen suhtellisen paranoidi. Kuitenkin tajuttuani että asiat joita kirjoitan ylös ovat sellaisia että vaikka joku ne lukisi ei siitä olisi mitään haittaa – ”Kävin eilen kaupungilla kaverini kanssa” ja muuta yleistä löpinää jonka tarkoituksena on ainoastaan toimia itselleni verbaaliseen muotoon puettuna valokuvana. Sellaisena joka puhuttelee ehkä itseäni ja tuo esiin muistoja mikäli sen merkinnän luen uudestaan mutta joka toisen ihmisen silmin on yhtä kiintoisa kuin vuoden vanha paikallislehti jota lukee paremman tekemisen puutteessa. Lisäksi päiväkirjamerkinnät on lähes samaa tasoa kuin blogini kuukausikatsaukset joten on hyvä ollut ottaa hyppy Scrivenerin pelkästä tekstistä Day Onen tekstin ja kuvan tarjoamaan kombinaatioon.
Samoin aikaisemmin olen ripannut ostamani CD-levyt koneelle mutta kuitenkin kuunnellut monesti niitä CD-levyltä. Samoin käytössäni on Apple Music ja Google Music (joka tuli YouTube Redin lisänä) joten suurin osa omistamistani levyistä on sellaisia joita en jaksa enää ripata koneelle. Monet levyt löytyvät pilvipalveluista ja jos ne sieltä poistuvat voin aina kaivaa levyn hyllystäni yhä uudelleen ja laittaa musiikin soimaan. Iso ahaa-elämys on siis se, että kaiken ei tarvitse olla joko-tai, mieluummin sekä-että. On tärkeää etsiä tasapaino äärilaitojen välistä ja asettua siihen ja siitä käsin kalibroida perspektiiviään elämänarvojaan vastaavaan suuntaan.
Olen nyt siis siirtynyt matkasetuppina käyttämään iPad Prota. Se on kevyempi kuin läppäri, sen akkukesto on hyvä, näppäimistön kanssa sillä on mukava kirjoitella pidempiäkin tekstejä (kuten tämä), käytän pilvipalveluita joihin synkkailen tavarat ja hyväksyn sen että kaikkea ei tarvitse olla itse säätämässä. Siinä on myös SIM-kortti itsessään joten nettiä ei tarvitse jakaa kännykästä joten siitäkin on saanut nipistettyä yhden ylimääräisen säätövaiheen pois. Tabletin etu läppäriin nähden on matkasetupissa myös se että sitä voin ladata samalla laturilla kuin puhelintakin. Sen laturi on merkittävästi pienempi ja kevyempi kuin läppärin ja sitä voin ladata tarpeen tullen myös jostain muusta laitteesta mihin saan USB-johdon kiinni.
Tabletissa on tarpeeksi tehoja jo kuvankäsittelyyn siinä määrin mitä itse sitä teen ja sillä saan tehtyä jo kaiken mitä tarvitsen reissussa ollessa – voin kirjoittaa, selata nettiä, kuunnella musiikkia, käsitellä valokuvia ja blogailla. Easy livin’.
Joskus täytyy vain irroittaa menneeestä, havaita että vanhassa ei ole aina vara parempi ja todeta vanhalle läppärilleen ”Hyvää yötä, makea prinssi.” ja jättää se kaapin pohjalle odottamaan josko se saa vielä jonakin päivänä hengittää raitista ilmaa ulkomaailmassa uuden innostuksen myötä. Sitä päivää odotellessa on hyvä elää nykyisyydessä ja nauttia kaikista niistä mahdollisuuksista joita teknologia meille tarjoaa elämän yksinkertaistamiseen monimutkaistuvassa maailmassa.
Leave a Reply