Kuukausi Leican kanssa

Lintuja Espoon Niipperissä

Kamera on ollut ahkerassa käytössä

Olen postannut tänne blogiin aikaisemmin jo muutaman tekstin liittyen Leica D-Lux (Typ 109) -kameraan ja omia kokemuksiani siitä. Tänään kameran kanssa on tullut yhteistä taivalta kuukausi täyteen joten on hyvä hieman kirjoittaa kuukauden käytön jälkeen kokemuksia.

Kuukauden käytön perusteella tämä kamera on yhä ollut loistava ja olen käyttänyt sitä merkittävästi enemmän ensimmäisen kuukauden aikana kuin monia muita aikaisemmin omistamiani kameroita. En tarkoita tällä edes sitä, että olen käyttänyt tätä enemmän kuukauden aikana kuin muita aikaisempia kameroita olen käyttänyt niiden ensimmäisen kuukauden aikana, vaan sitä, että olen tätä käyttänyt kuvamäärässä mitattuna enemmän kuin monia muita kameroitani yhteensäkään niiden koko käyttöaikana.

Olen kuukauden aikana ottanut tällä kameralla 6721 kuvaa. Jos katson Lightroomista kaikista tallessa olevista kuvista listauksen kameroiden mukaan, olen tällä kameralla ottanut kuvia jo niin paljon että kamera on itselläni viidenneksi eniten käyttämäni kamera. Tällä en tarkoita siis suhteellista kuvamäärää käyttöaika huomioon ottaen, vaan absoluuttista kuvamäärää. Kuukauden sisällä olen tällä ottanut siis niin paljon kuvia, että se on itselläni jo nyt viidenneksi eniten käyttämäni kamera vaikka huomioin kaikki kuvat mitä 20 vuodelta itselläni on tallessa (vuoden 2014 kuvista on tosin jäljellä tallessa vain yksi kuva).

Jos katson Lightroomista eniten käyttämäni kamerat ja paljonko niillä olen ottanut ensimmäisen kuukauden aikana kuvia, on tämä kamera selkeästi eniten käyttöä kokenut kamera.

Kautta aikojen omistamistani kameroista eniten olen kuvannut Fujifilm X-T 2:lla. Sen ensimmäisen kuukauden aikana otettuja kuvia löytyy 6839 kappaletta, joka on tietenkin enemmän kuin Leicalla ottamani 6721 kappaletta. Kuitenkin erona on se, että noista Fujin kuvista todellinen määrä kuvia on vain puolet siitä, sillä olen ottanut kuvan kahdessa eri formaatissa, RAWina sekä JPEG:nä.

Määrä ei ole aivan täysin puolet koska jossain vaiheessa olen ottanut vain JPEG-kuvina, mutta yhteensä RAW-kuvia Fujifilm XT2:lla on ensimmäisen käyttökuukauden aikana ollut 3818 kappaletta joka on lähimpänä todellista kuvamäärää mitä sillä ensimmäisen kuukauden aikana olen kuvannut. Leicalla olen ottanut ainoastaan JPEG-kuvia koko kuukauden ajan ja niitä on kertynyt siis jo 6721 kappaletta eli kuvien määrä suhteessa käyttöaikaan on ylivoimaisesti suurinta ollut tämän kameran kanssa.

Näistä tilastoista pystynee päättelemään jotain siitä kuinka paljon kameraa olen kerennyt käyttämään ja siitä varmasti voi nopeasti tehdä valistuneen ja oikeansuuntaisen veikkauksen että kamera on ollut itselleni poikkeuksellisen mieluinen.

Mistä tavallista suurempi kuvamäärä johtuu?

Lohjan kirkko

Koska kuvausmäärä on ollut tavallista suurempaa on hyvä hieman avata miksi näin on. Vastaus tähän on niinkin yksinkertainen kuin se, että olen vain pitänyt tästä kamerasta niin paljon että olen lähtenyt tämän kanssa tekemään erillisiä kuvausreissuja merkittävästi enemmän. Syy ei siis ole siinä että olisin kuvannut sarjakuvausta jonka vuoksi kuvien määrä olisi suuri, eli en ota yhdestä kohteesta kerralla kymmentä kuvaa pitämällä nappia pohjassa. En tosin tiedä onko tässä kamerassa edes mahdollista minkälainen sarjakuvaus alun alkaenkaan.

Monen kameran kanssa olen kyllä vuosien mittaan tehnyt erinäisiä kuvausreissuja milloin minnekin lähialueelle aina siellä missä olen asunut. Tämän kanssa näiden kuvausreissujen määrä on vain ollut selkeästi tavallista suurempaa.

Kuukauden sisällä olen käynyt tekemässä kuvausreissuja ainakin Lohjalle, toisen kerran Lohjalle ja Virkkalaan, Mäntsälään, Järvenpäähän, Pornaisiin, Karkkilaan, Espooseen Bodomille, Tuusulaan, Hyvinkäälle, Vantaan Korsoon, Paippilaan, Keravalle ja minne lie muualle. Lisäksi näiden matkojen varrella on tullut pysähdyttyä kuvailemaan erinäisiin matkalle osuneisiin kohteisiin. Ainakin olen laajentanut samalla lähialueiden tuntemusta.

Lisäksi kaksi erillistä tapahtumaa on ollut joissa olen kuvannut kohtalaisen paljon yksittäisenä päivänä – yhdet häät ja yksi sapatti jolloin seurakunnassani oli tavallista enemmän väkeä käymässä.

Kuvaustapani on kokenut muutoksen

Lintuja Espoossa Bodom-järvellä

Yksi mielenkiintoinen asia mitä tämän kameran kanssa on käynyt on se, että kuvaustapani on kokenut muutoksen.

Olen normaalisti kuvannut kameran LCD-näytöltä ja alussa myös tämänkin kameran kanssa niin tein, mutta muutamien ensimmäisten päivien jälkeen olen vaihtanut EVF:ään (eli pieneen ruutuun josta katsotaan yhdellä silmällä takanäytön sijaan) ja olenkin sen jälkeen kuvannut lähes kaikki kuvani sen kautta.

Toinen mitä tämän kameran myötä on itselläni kuvaustavoissani muuttunut on tarkennustapa. Yleensä aina kaikkien digitaalisten kameroideni kanssa olen suosinut automaattista tarkennusta, mutta jostain syystä olen tämän kohdalla siirtynyt käyttämään manuaalista tarkennusta samaan tapaan kuin filmikameroilla. Mitään rationaalista syytä tälle en heti keksi sillä kameran automaattitarkennus toimii hyvin, joten kyseessä on puhtaasti fiilispohjainen ratkaisu joka on tuntunut hyvältä.

Näiden tapojen lisäksi olen kuvannut tähän mennessä yhä vain ainoastaan JPEG-muotoisia kuvia. Toisin sanoen, jos otan kuvan mustavalkoisena, se on ja pysyy mustavalkoisena enkä voi sitä jälkikäsittelyssä vaihtaa värilliseksi. Jos ottaisin RAW-kuvan (tai RAW + JPEG) voisin mustavalkoisena kuvaamani kuvankin vaihtaa värilliseksi. Olen kuitenkin kuvannut ainoastaan JPEG-muodossa.

Verkkokauppa.comin läheisyydessä illalla

Syy tähän on luultavastikin se, että en ole jaksanut välittää kuvien editoinnista. En halua istua koneella kuvankäsittelyä tekemässä kuville joita kuvailen omaksi ilokseni, joten keskityn siihen että kuvasta tulee mahdollisimman hyvä – tai ainakin toiveideni ja tavoitteideni mukainen – jo suoraan kamerassa. Jos en saa kuvaa näyttämään hyvältä kamerassa on se vain merkki siitä että kuvaustaitoni tarvitsevat lisää kehitystä.

Ehkä tähän muutokseen että kuvaan vain JPEG-kuvia voi olla myös se, että keväällä ja kesällä kuvasin filmikameralla eikä siinäkään ole voinut asioita muuttaa ainakaan mustavalkoisesta filmistä värilliseksi sen jälkeen kun kuva on otettu joten olen jo tottunut siihen ajattelumalliin. It is, what it is ja sillä mennään.

Olen tulostanut paljon

Jonkin kosken läheisyydessä ollut silta

Filmikameroiden kanssa kun olen itse kehittänyt filmit on tulostaminen ollut olennainen osa omaa prosessiani. Kuitenkin digitaalisten kameroiden kanssa tällaista toimintatapaa ei ole itselleni kehittynyt ennen kuin tämän kameran kanssa. Olen lähes jokaisena kuvauspäivänä tulostanut kuvia paperille ja kuukauden aikana kuvia on paperille päätynyt luultavasti jo yli 200 kappaletta.

Alussa olen tulostanut kuvia Canon Selphy CP1300:lla, mutta tämän kuun aikana hankin edullisen Epson EcoTank ET-2860 tulostimen jonka jälkeen olen tulostanut kuvani sillä. Kunhan saan aikaiseksi koetan kirjoittaa tulostimesta jonkinlaisia kokemuksia, mutta lyhyesti tiivistäen tulostin on äärimmäisen kustannustehokas ja laadullisesti ilahduttavan hyvä myös valokuvien tulostamiseen.

Valokuvapaperilla kuvat näyttävät “tarpeeksi hyvältä” eli sellaiselta että luultavasti kukaan “tavan ihminen” (lue: eli jokin muu kuin valokuvaaja joka on pikkutarkka värien toiston suhteen) ei osaa sanoa niistä mitään erityisen huonoa. Musteiden hinnat on EcoTankissa niin edulliset että yhdelle kuvalle jää musteiden osalta hintaa ainoastaan muutamia senttejä jos sitäkään joten käytännössä ainoa mitä joutuu edes miettimään on tulostuspapereiden hinta. Näitä itselläni on varastossa entuudestaan vielä satoja papereita joten aivan ensimmäisenä nekään ei ole loppumassa.

Jokin pelto jossain lähialueella kuvausreissulta palatessa. Olen ottanut jonkin verran myös värikuvia.

Olen myös aloittanut tekemään kuvistani zinejä eli pienimuotoisia tee-se-itse lehtiä joka on ollut erittäin mukava uusi alue opittavaksi. Jos saan aikaiseksi kirjoitan myös tästäkin lisää jossain vaiheessa.

Tiivistettynä voisin sanoa että tämän kameran myötä toimintamallini ovat muuttuneet niin kuvaamisen suhteen (manuaalitarkennus, EVF ja JPEG) kuin myöskin jälkitoimien suhteen (tulostamista lähes jokaisena päivänä). On kiintoisaa havaita kuinka työkalun eli kameran vaihto voi muuttaa omia toimintamalleja hyvinkin merkittävästi.

Olen alkanut löytämään omaa tyyliäni

Jokin pelto jossain

Kuukauden aikana on tullut tunne että olen alkanut löytämään selkeämmin omaa valokuvaustyyliäni. Tällä tarkoitan siis sitä, että olen selvemmin alkanut huomaamaan että jos mikään ulkoinen taho ei määritä reunaehtoja, millaisia asioita kuvaan ja miten.

Iso ja merkittävä syy on tähän edellisessä kappaleessa mainitsemani tulostaminen, sillä mitä enemmän olen kuvausreissujen jälkeen paperille kuvia tulostanut, sitä selkeämmin niistä on ollut havaittavissa toistuvia teemoja niin aiheissa kuin tyyleissäkin. Aina ennen tulostamista tulee tehtyä valintoja mitä kuvista haluaa tulostaa ja jos usein päädyn samankaltaisiin teemoihin, sitä selvemmäksi se itselleni on muovautunut mitkä asiat on sellaisia jotka itseäni kiinnostavat valokuvauksellisesti.

Tietenkin tulostamisen määrään on vaikuttanut myös kuvauslaitteisto. Koska olen kuvannut paljon, on paljon ollut myös kuvia mistä valita mitä haluan tulostaa eli oman kuvaustyylin selkeytymiseen on syynä sekä kamera että myöskin tulostaminen. Jos kuvaa harvoin on vaikeaa löytää omaa tyyliään, mutta jos kuvaa paljon ja tulostaa paljon alkaa helposti itse havaitsemaan oman tyylinsä siitä millaisia kuvia on ottanut ja etenkin mitkä niistä vielä karsimisen jälkeen on paperille saakka päätyneet.

Mustavalkoinen profiili on aivan mahtava

Kävelysillan kaide Hyvinkäällä

Kuukauden aikana olen rakastunut tämän kameran mustavalkoiseen Dynamic Black & White -profiiliin. Suurin osa kuvista joita kuvaan on otettu sillä ja se on tuntunut sopivan lähes kaikkeen mitä kuvaan. Painotus kuitenkin sanalle lähes. On selkeästi tilanteita joissa mustavalkoisuus ei palvele tarkoitustaan (omassa kuvauksessani ja omaan tyyliini), jolloin kameran yläosassa oleva A-painike jolla asetukset saa heitettyä automaatille on ollut erinomainen apu.

Tämä A-painike vaihtaa asetukset siten että kamera toimii kuin pokkari jossa on tietty värillinen profiili ja aukkokin tulee valittua automaatin toimesta vaikka sen olisi objektiivista vaihtanut käsipelissä muuksi. Suurimmassa osaa tapauksia sen painaminen on itselleni ollut toimivampi vaihtoehto kuin se, että valitsen tyylin valikosta naputtelemalla takaisin värilliseksi. Tämän olen huomannut kuukauden aikana erittäin näppäräksi painikkeeksi.

Dynaaminen mustavalkoisuus ei ole erityisen hyvä ollut omaan makuuni silloin kun olosuhteet ovat erittäin valoisat – vähän samaan tapaan kuin mustavalkoinen filmi ei ole erityisen miellyttävä itselleni jos päivä on ollut todella kirkas. Kaikissa muissa olosuhteissa onneksi tämä profiili on tuottanut omaan silmääni miellyttävää jälkeä. Tummat alueeet ovat selkeästi tummia ja vaaleat alueet ovat selkeästi vaaleita joten kontrastit ovat tässä varsin voimakkaat. Tietenkään se ei kaikkia miellytä, mutta itselleni tämä on ollut mitä miellyttävin profiilli sillä pidän vahvoista kontrasteista.

Tämä on mahtava kamera

Hautausmaata Pornaisen kirkon vieressä

Kuten jo blogin alussa mainittujen otettujen kuvien määrästä voi päätellä, olen ollut tähän ostokseen poikkeuksellisen tyytyväinen. Olen kuvannut tällä kameralla enemmän kuvia kuin millään kameralla aikaisemmin ensimmäisen kuukauden aikana, joten tämä jo itsessään kertoo paljon siitä kuinka paljon olen kamerasta pitänyt.

Kamera joka on saanut itseni haluamaan lähteä kuvausreissuille ja kävelemään kilometrikaupalla työpäivien jälkeen moniin eri paikkoihin on myöskin vahva merkki siitä että tässä kamerassa on “sitä jotain”. Se tuntuu kouraan mukavalta, sen kuvan laatu on itseäni miellyttävä ja se saa itseni liikkumaan ja etsimään uusia paikkoja kuvata joten tämä kamera on ollut paljon parempi ostos kuin olisin voinut edes kuvitella.

On tietenkin tärkeää mainita, että en usko että tämä olis hyvä ostos jokaiselle, sillä kuvaustavat ja aiheet ovat erilaisilla kuvaajilla täysin erilaiset. Itse kuvaan monesti kohteita jotka eivät liiku nopeasti joten en kovinkaan usein tarvitse nopeaa sarjakuvausta. En myöskään kuvaa kohteita jotka ovat erityisen kaukana, joten en myöskään tarvitse mahdollisuutta vaihtaa objektiivia jotta voisin kuvata kauempana olevia kohteita.

Monet kuvat olen ottanut myöskin hyvässä valossa joten jos tapanasi on kuvata paljon hämärässä ei tämä välttämättä myöskään silloin ole paras mahdollinen kamera.

Jokainen kamera on aina kompromissi erilaisten asioiden suhteen. Paino ja käytettävyys yhdistettynä hyvään akkukestoon ja esteettisesti miellyttävään kuvanlaatuun ovat olleet tämän kameran valttikortteja itselleni. Ehkä juuri niiden syiden takia tämä kamera on kuvavusmäärissä itselleni päätynyt jo yhdessä kuukaudessa viidenneksi eniten käyttämäni kameran listalle.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *