Viime perjantaina oli syntymäpäiväni ja 35 vuotta pamahti mittariin. Ilahduttavasti syntymäpäivälleni osui myös Maustetyttöjen albumin Kaikki tiet vievät Peltolaan julkaisu jota olin jo kerennyt odottaa useamman kuukauden ajan. Varasin albumin jo hyvissä ajoin Levykauppa Äksästä vinyyliversiona ja sopivasti perjantaina levyn sain jo haettua viikonlopuksi kuunteluun.
Perjantaina en vielä levyä kerennyt kuuntelemaan sillä vietin syntymäpäivääni muutaman kaverin kanssa ja kävimme syömässä. Hauskin sattuma oli se että paikka missä kävimme oli sellainen jossa myös törmäsimme Maustetyttöjen tyttöihin. Tuntui hieman koomisen epätodelliselta istua ruokailemassa baarissa, mukana muovikassissa odottamassa tämä vinyyli ja huomata että artistit itse istuvat läheisessä pöydässä. Koska ajattelen että artistitkin ovat ihmisiä emme menneet häiritsemään ja kyselemään nimikirjoitusta levyyn sillä haluan antaa ihmisten vapaa-ajallaan olla vapaa-ajallaan ilman häiritsemistä. Hauska muisto tästä kuitenkin jäi itselleni tällaisenaankin 🙂
Levyn vinyyliversio on rajoitettu sininen vinyyli josta on ilmeisesti otettu 2000 kappaleen painos. Määrä kuulostaa kyllä kohtalaisen suurelta mutta nyt kun Äksän sivulta kyseistä levyä vinyylinä koettaa löytää on tarjolla enää eioota. On varsin ilahduttavaa mikäli koko painos on myyty loppuun sillä se kertoo hyvää kieltä siitä että fyysinen media ei ole tullut tiensä päähän edes Suomen kokoisessa valtiossa ja kotimaisten artistien osalta.
Lauantaina sitten pääsin ensimmäiset kerrat vinyyliä levylautaselle sovittamaan ja hiljentymään ajatuksella musiikin äärelle. Olen katsellut YouTubesta Maustetyttöjen livetaltiointeja sen verran paljon että itselleni ei levyllä tullut yhtään uutta kappaletta vastaan mutta tietenkin jokaisen kappaleen osalta sovitukset olivat mielenkiintoinen päästä kuulemaan. Rakastuin tähän levyyn heti ensimmäiseltä kuulemalta. Aivan mahtava levy.
Levy alkaa sopivan syysmelankolisella En saa unta varmaan haudassakaan kappaleella josta siirrytäänkin seuraavaksi jo menevämpään ja tunnelmaltaan iloisempaan ralliin Ihan niin kuin mukamasten vaan. Siitä päästään taas siirtymään haikeampaan tunnelmaan Talvi Talvikin kanssa kappaleen tahdissa jonka jälkeen neljäntenä on kuultavissa jo musiikkivideostakin tuttu Viidestoista päivä. Vinyylin A-puolen päättää säkeistöissä enemmän haikeuteen nojaava mutta kertosäkeessä myös rempseyttä mukavalla tapaa yhdistelevä Halpaa kaljaa ja reseptivapaita särkylääkkeitä.
B-puoli vinyylistä alkaa ensimmäisen hittibiisin Tein kai lottorivini väärin tahdeissa joka laittaa kuin varkain kuulijan jalan heilumaan kappaleen tahtiin. Toisena kappaleena B-puolella kuullaan Soitin sulle sanoakseni en mitään joka tunnelmaltaan on paluuta hieman haikeampiin vesiin josta sitten päästään videostakin tuttuun Se oli SOSiin joka on mukavan melankolinen mutta kuitenkin iloisesti eteenpäin rullaava kappale. Toiseksi viimeisenä kuullaan levyn nimikkoraita Kaikki tiet vievät Peltolaan josta varsinkin kitaran rytmikkyys tarttui ainakin allekirjoittaneelle sielun syövereihin. Albumin päätösraitana toimii ehkä itselleni eniten puhutellut kappale Mä loistan kuin hämärä joka jo YouTubessa nähdyissä videoissa oli haikealta tunnelmaltaan sellaista mistä on mahdotonta olla pitämättä.
Suurimpana yllätyksenä tuli Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään kappaleen puuttuminen levyltä. Kyseisestä kappaleesta on olemassa myös musiikkivideokin joten olisin odottanut että myös se olisi täysipitkälle albumille saatu mukaan. Toivon mukaan tästä saadaan myös versio tulevaisuudessa jollekin levylle.
Maustetyttöjen Kaikki tiet vievät Peltolaan on aivan uskomattoman hieno levy jota on tullutkin jo useat kerrat levylautasella luukutettua. Sävellykset ja sanoitukset ovat hyviä eikä varsinaisessa studiolevyssäkään ole pilattu sitä tunnelmaa mikä YouTuben keikkataltioinneista välittyy katsojalleen. Sen tunnelmallinen slaavilainen melankolia yhdistettynä arkirealistiseen tarinankerrontaan elämän nurjemmastakin puolesta kiteyttää enemmän kuin hyvin suomalaisuuden syvintä olemusta. On ilahduttavaa huomata kuinka Juice Leskisen ja Göstä Sundqvistin hengenperintö jatkaa elämäänsä myös nuoremman sukupolven luomassa musiikissa. Kiitos siitä Maustetytöille!
