Author: stargazers

  • Perjantaipullo: Tuomas Hopfenweizen

    Tuomas Hopfenweizen on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan valmistamaa vehnäolutta jossa vahvuutta löytyy 5.5 %. Olutta myydään ainakin hyvin varustelluissa S-ryhmän kaupoissa.

    Oluen aukaistua löytää perinteikkään vehnäoluen tuoksun joka säilyy myös lasissakin. Vaahtoaminen on varsin mietoa ja sen voi kaataa nopeasti tuoppiin ilman huolta ylitse kuohumisesta. Pinnalle muodostuva vähäinen vaahto on koostumukseltaan kohtalaisen paksua tavaraa.

    Suutuntuma on puolitäyteläinen ja maku on raikas ja banaaninen. Suussa maku on asiallinen vaikkakin hieman pistävä mutta valitettavasti jälkimaku on epämieluisa. Kuitenkin kokonaisuutena toimiva olut.

    Musikiksi sopii kevyt pop, mm. Ava Max – Sweet but psycho tai Ariana Grande – No tears left to cry.

  • Johtoa listan päälle

    Makuuhuoneessa tuli jälleen hieman laitettua huonetta uuteen uskoon ja laitoin toisen television syvennykseen mikä jää seinän ja kaapistojen väliin. Aikaisemmin tässä oli tietokone, mutta havaitsin että en halua että tietokone on makuuhuoneessani mutta televisio ja pari vanhaa pelikonsolia ei siellä samalla tapaa häiritse sillä niiden ääressä ei tule iltaisin juurikaan istuttua vaan pääasiallinen elokuvien katselu ja pelaaminen tapahtuu olohuoneessa.

    Asunnossani ei valitettavasti ole tuolla toisella seinustalla pistorasiaa joten jatkoroikka oli ainoa tapa saada televisiolle virrat. Silloin kun tietokone oli nurkassa vedin jatkoroikan lattialta suoraan joka häiritsi enemmän tai vähemmän aina sen nähdessä ja keräämässä pölyä. Tällä kertaa panostin ja kävin ostamassa naulakiinnikkeitä joilla naputtelin sitten jatkoroikan listan päälle.

    Operaatio oli kohtalaisen ongelmaton lukuunottatta patterin kohdalla. Patteri oli sen verran matalalla ja asento hankala että vasara aina hieman otti osumaa patteriinkin. Lopulta mahallaan lattialla makaamalla tämänkin sai hoidettua kohtalaisen järkevässä asennossa eikä patteria tarvinnut paukuttaa kovin montaa kertaa enää asennon vaihtamisen jälkeen.

    Lopputuloksesta tuli sopivan siisti eli jatkoroikka ei roiku lattialla vaan on poissa silmistä ja poissa mielestä.

  • Käytävällä hyllyn vaihto

    Aikaisemmin tällainen kaapi oli käytävässä

    Jokunen tovi takaperin sain aikaiseksi roudata käytävällä olevan kaapin pois silmistä ja pois mielestä, eli käytännössä vein sen häkkivarastoon. Kaappi oli nököttänyt jo hyvän tovin verran käytävällä ja se oli aikomus viedä pois “sitten joskus” mutta vihdoin se joskus saapui.

    Yksi syy miksi kaappia en vienyt aikaisemmin jo pois käytävältä oli sen sisältämät DVD-elokuvat. Leffat olisivat jääneet orvoksi pyörimään jonnekin eikä parempaa vaihtoehtoa ollut silloin tarjolla. Kuitenkin nyt kun olen ostanut Tjena-laatikoita oli mahdollista heivata tämä kaappi häkkivarastoon ja pistää tilalle häkkivarastossa ollut Kallax-hyllykkö ja sen ympärille sijoittaa laatikot joissa on leffat säilöttynä.

    Laitoin tilalle Kallaxin

    Tietenkään tämä ei ole optimaalinen ratkaisu sisustuksellisesti eikä tämän ole tarkoitus olla pysyvästi näin, mutta siihen saakka että hankin tähän jotain fiksumpaa saa tämä kelvata. Sinänsä Kallax sopii tuohon kivasti, mutta sivuille sijoitetut DVD-laatikot eivät. Kuitenkaan ne eivät häiritse niin paljoa kuin aiemmin ollut kaappi joten vaihtoehto on parempi.

    Kun saan DVD:t listattua mitä on missäkin laatikossa voin käydä niitä viemässä sitten vaikka häkkivarastoon säilytykseen. Siihen saakka tämä ajaa asiansa.

  • Kuukausikatsaus syyskuuhun

    Syyskuu vaihtui lokakuuksi ja syksy alkaa olemaan läsnä myös Vantaan suunnalla. Kuten kuukauden vaihdoksen tietämillä on ollut tapana on aika tehdä lyhyt kuukausikatsaus menneen kuukauden tapahtumiin.

    Viime kuukausi jäi erityisesti mieleen sisustamisen suhteen sillä kämppää tuli laitettua poikkeuksellisen paljon yhdelle kuukaudelle. Ostin uusia valaisimia, Trådfri älylamppuja, laatikoita leffoille sekä lisäksi myös uudet yöpöydät sängyn vierelle. Kodin valoille tuli hommattua myös seinäkytkimiä ja myös Triss Merigold koristefiguurin. Lisäksi toki muitakin sisustuksellisia juttuja tuli tehtyä mutta niistä myöhemmin postaan erilliset postaukset kunhan kerkeän ne kirjoittamaan.

    Elokuvia kerkesin katsomaan 25 kappaletta viime kuukauden puolella joten sen suhteen on tullut kunnostauduttua syksyn tullen ihan kunnolla. Lisäksi myös pelaamista kerkesi jonkin verran harrastamaan, pääsääntöisesti Counter-Strikeä mutta lisäksi pelasin läpi parissa päivässä vasta julkaistun Shadow of the Tomb Raiderin ja kirjoitin siitä myös tänne arvostelun.

    Kuun alussa vierailin Itä-Suomessakin pitkästä aikaa ja siellä asuvia kavereita kerkesi muutamaa käydä myös moikkaamassa. Ihan mukavaa vaihtelua oli käydä reissussa muutaman päivän verran.

    Kuukausi oli mukava ja leppoisa, paljon tuli kämppää laitettua uuteen uskoon mutta paljon on vielä tekemistäkin. Olen asunut nykyisessä asunnossani vajaan vuoden joten sinänsä ei tässä mikään kovin suuri hoppukaan ole, mutta on helppoa havaita että mitä kodikkaammaksi kämppänsä tekee sitä mukavampi kotona on olla ja rentoutua 🙂

    Tästä on hyvä jatkaa uuteen alkaneeseen kuukauteen joten ei muuta kuin mukavaa lokakuuta jokaiselle!

  • Leffalauantai: American Beauty

    Lester Burnham (Kevin Spacey)

    Sam Mendesin ohjaama vuonna 1999 julkaistu American Beauty on draamaelokuva jonka pääosaroolissa Lester Burnhamina nähdään Kevin Spacey. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Annette Bening, Thora Birch, Mena Suvari, Wes Bentley sekä Chris Cooper.

    American Beauty kertoo keskiluokkaisesta perheenisästä Lester Burnhamista joka havahtuu tyytymättömyyteen elämässään ja tajuaa kuinka hän ollut sisältään kuolleena jo pidemmän aikaa. Vaimonsa ja tyttärensä eivät arvosta häntä lainkaan eikä työpaikallakaan sen enempää ole minkäänlaista merkitystä. Lester tutustuu naapuriin muuttaneeseen nuoreen Rickyyn (Wes Bentley) joka uskaltaa olla rohkeampi ja sanoa suoraan vastaan silloin kuin asiat eivät miellytä. Lester pitää Rickyn tavasta sanoa suoraan asioista ja vähitellen Lester itsekin alkaa sanomaan ihmisille vastaan eikä suostu enää olemaan vähättelyn ja halveksunnan kohteena.

    Lesterille ja vaimollaan Carolynillä (Annette Bening) on myös nuori tytär Jane (Thora Birch). Lester ja Carolyn menevät katsomaan tyttärensä Cheerleader-esitystä koululle jossa Lester iskee silmänsä tyttärensä ystävään Angelaan (Mena Suvari). Pian Lester alkaakin treenaamaan itseään parempaan kuntoon tehdäkseen vaikutuksen Angelaan.

    Carolyn (Annette Bening)

    Naapuriin muuttaneet Rick ja hänen perheensä ovat omalaatuista väkeä. Rick kuvaa kaiken aikaa videokameransa kanssa ympäröiviä asioita ja pian hän kiinnostuukin naapuristaan Janesta. Rickin isä on tiukkaa kuria pitävä entinen sotilas ja äitinsä on hiljainen nainen josta ei paljoa kerrota.

    American Beauty on varsin laaja elokuva josta löytää paljon mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Vaikka elokuva kertookin keski-ikäisen miehen kyllästymisestä nykyiseen elämäänsä jossa hän oikeasti ei edes elä eikä koe elävänsä ja siksi päättää muuttaa elämänsä toisenlaiseksi, on siinä silti monipuolisten ja erilaisten henkilöhahmojen kautta enemmänkin mielenkiintoisia elmenttejä.

    Lesterin eroottinen kiinnostuminen tyttärensä ystävää Angelaa kohtaan ja mieleenpainuva tapaaminen naapurin Rickin kanssa herättävät hänet tajuamaan kuinka paljon elämässä voisi olla enemmänkin. Hänen ei tarvitse olla töissään ja kotonaan muiden kynnysmattona jolla ei ole muiden silmissä mitään arvoa. Vaikka hänellä on vaimonsa kanssa seksuaalisuus tukahtunut ja he ovat kasvaneet erilleen niin henkisesti kuin fyysisestikin hän silti huomaa että kaikki eivät jaa hänen vaimonsa näkemystä itsestään. Samoin Rickin ajatuksien innoittamana hän uskaltaa haistattaa töissään pitkät työnantajalleen ja lähteä kulkemaan omia teitään.

    Angela (Mena Suvari)

    Elokuvassa tuodaan myös mielenkiintoisella tavalla esiin tyttären näkökulmaa isästään sekä vaimonsa kokemaa turhautumista ja tukahtumisen tunnetta. Myös naapuri Rickin perhe-elämää avataan katsojalle ja luodaan mielikuvaa epävarmasta isästä joka väkivaltaankin turvautuen haluaa pitää yllä mielikuvaa vahvasta miehestä joka kuitenkin haluaa peittää todellista puoltaan itseltään ja muilta.

    American Beautyssä kerrotaan myös mielenkiintoisella tavalla nuorten kokemista epävarmuuden tunteista, hyväksynnän tarpeesta, halusta olla erilainen mutta kuitenkin silti rakastettu. Siitä kuinka he perheessä kaipaavat läheisyyttä ja roolimallia jotta kokisivat turvallisuuden tunnetta elämän muutosten keskelllä.

    Tarinan ja kiinnostavien sekä monipuolisten henkilöhahmojensa lisäksi elokuva on myös ohjauksellisesti hyvää tasoa. Kaikki kuvaukselliset ja leikkaukselliset puolet on hoidettu hyvin ja tasapainoisesti eikä siitä löydä mitään moitittavaa.

    Kokonaisuutena American Beauty on erinomainen elokuva joka jokaisen elokuvista pitävän tulisi ainakin kerran elämässään nähdä. Elokuva on päässyt myös Suosituksia-sivulleni

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 950 194 annettuun ääneen”]8,4/10[/simple_tooltip])

    Muokattu 15.05.2025 – Muunnettu sivu nykyiseen WordPressin käyttämään blokkimuotoon.