Piirimyyjä on Ruosniemen panimon panema American Pale Ale. Vahvuutta on 5.2 % ja sen IBU-arvo on 37. Lisätietoja panimosta ja heidän valikoimastaan löytyy osoitteessa https://ruosniemenpanimo.fi/.
Oluesta ensimmäisenä kiinnittyy huomio mielenkiintoiseen etikettiin ja sen piirtotyyliin joka luo mukavasti persoonallista ilmettä. Pullon aukaistua erottaa mukavan raikkaan hedelmäisen tuoksun joka säilyy sen jälkeenkin kun sisältö on siirtynyt pullosta tuoppiinsa. Vaahtoaminen oluessa on maltillista eikä tuoppiin kaatamisessa tarvitse juurikaan varoa ylitse kuohumista. Vaahto on kohtalaisen paksua mutta nopeasti pinnalta pois haihtuvaa sorttia.
Suutuntuma on raikas, kesäinen, greippinen ja sitrusmainen. Se on makunsa osalta suhteellisen kepeä ja aavistuksen laimea. Siinä on hieman pistävyyttä joka nousee omaan makuuni tarpeettoman selkeästi esiin, kuitenkin siten että se ei käy häiritsemään yhden oluen nauttimisen aikana. Jälkimaku jättää hieman kuivan suun sillä greipin katkeruus ja väkevyys nousee vahvemmin esiin jälkimaussa. Kokonaisuutena piirimyyjä on kuitenkin kelvollinen kesäolut.
Piirimyyjän seuralaisena toimii esim. No Doubt – Just a girl tai Garbage – I think I’m paranoid.
Long Hua on kiinalainen ravintola joka sijaitsee Vantaan Tikkurilassa osoitteessa Tikkuraitti 15, eli käytännössä aivan Tikkurilan Prisman vieressä. Tikkurilan ravintolan lisäksi Long Hua -ravintola löytyy heidän nettisivujensa mukaan myös Keravalta.
Koska satuin olemaan paikalla lounasaikaan ateriavalinnaksi tuli valittua lounasbuffet. Ravintolasta voi tilata myös á la carte monipuolisesti aterioita niin porsaasta, kanasta, ankasta kuin monista muistakin vaihtoehdoista.
Ateria sujuu lounasaikaan samaan tapaan kuin suurimmassa osassa ravintoloita joissa on tarjolla lounasbuffet. Käytännössä siis mennään tiskille, maksetaan ateria ja otetaan valikoimasta oman mielen mukaan sitä mitä mieli tekee ja sen verran kuin kokee tarvetta olevan.
Sushin lisäksi muitakin ruokia on tarjolla
Kuten lähes kaikissa muissakin sushi-paikoissa oli täälläkin lounasbuffetissa sushin lisäksi tarjolla myös salaattiaineksia (kurkkua, tomaattia, fetaa), paistettuja nuudeleita, friteerattua kanaa, minikevätkääryleitä, hapanimeläkastiketta sekä erilaisia liharuokia.
Mielenkiintoisena poikkeamana täällä ateriaan kuului lasillinen limpparia samaan hintaan siinä missä yleensä vastaavanlaisissa ravintoloissa tarjolla on kannullinen vettä. Monien muiden kiinalaisten ravintoloiden tapaan myös rahkaakin oli tarjolla. Jälkiruoaksi löytyi kahvia tai teetä.
Sushi oli täällä paikassa todella hyvää ja maistui tuoreelle, eli esimerkiksi riisi ei ollut sellaista mikä olisi jo kerennyt kuivahtamaan.
Long Hua sisältä kuvattuna
Mielenkiintoisesti täällä paikassa wasabi oli merkittävästi tujakampaa kuin muissa käymissäni kiinalaisissa ravintoloissa. Siinä missä tavallisesti wasabi iskee makuhermoon sekunnissa ja toisessa mokomassa on jo terävin potku mennyt ohi, täällä wasabi tuntui voimakkaammin vielä useamman sekunnin päästä. Ihan mukavaa vaihtelua oli koettaa erilaista wasabia.
Paikka oli tilava ja siisti, väkeä kävi paikan päällä muitakin (joka on aina hyvä merkki), palvelu oli tavallista perushyvää tasoa ilman mitään valittamista ja hintataso oli varsin edullinen. Ateria irtosi 10 euron hintaan ja paikassa kävi myös Edenredin lounaskortti.
Long Hua ulkoapäin
Blogiin en olekaan tainnut aikaisemmin kirjoittaa ruokapaikka-kategorian postauksiin lounasbuffet-paikoista, mutta ehkä näistä täytyy joskus muistakin kirjoittaa sillä moni hyvä ruokapaikka jää muutoin mainitsematta. Kokonaisuutena Long Hua oli tähän mennessä yksi parhaista – ellei jopa paras – testaamistani kiinalaisten ravintoloiden lounasbuffeteista.
Mikäli sushista tai kiinalaisesta ruoasta yleisesti pitää on tämä kokeilemisen arvoinen lounaspaikka mikäli Tikkurilan suunnilla sattuu pyörimään.
Kaverini Jyväskylästä oli käymässä muutaman päivän. Hän oli innostunut geokätköilystä joten lähdin itsekin mukaan kameran kanssa vaikka itse en geokätköilyä olekaan harrastanut. Oli ihan mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea täältä aivan lähialueilta löytyy.
Muutaman kätkön kävin mukana katsomassa ja siellä metsiköitä kuvaillen, seuraavana päivänä en kuitenkaan jaksanut lähteä töiden jälkeen pihalle enää pyörimään.
Mielenkiintoisen oloinen harrastus yhtä kaikki, varmasti sitä kautta tulisi löydettyä aivan uusia alueita enemmäkin kun nytkin jo näki uudenlaisia metsiköitä ja lätäköitä. Saapa nähdä josko tulee itsekin koetettua joskus.
Mikäli geokätköily ei ole tuttua, tarkoittaa se siis jonkinmoista “aarteenmetsästystä”. Siinä siis etsitään kätköjä ohjeiden perusteella. Käytännössä kännykälle saatavissa ohjelmissa on kartalle merkattu paikka mistä kätkö löytyy, jonkinlainen kuvaus siitä että onko kätkö iso vai pieni yms. Löydettyä kätkön sitten merkitään sieltä löytyvään vihkoon/lappuun oma nimi ja päivämäärä josta kätkön tekijä sitten voi vahvistaa että kyseinen henkilö oikeasti on kätköllä käynyt.
Kätköt voivat olla helposti löydettäviä, vaikeasti löydettäviä tai siltä-ja-väliltä. Ohjelmassa kerrotaan kuitenkin etukäteen onko kätkö millainen jotta ei aivan summassa joudu menemään kauas korpeen vain havaitakseen että etsinnässä on 10 cm kokoinen purkki jossain havukasan alla ja sitä saa etsiä tunteja. Toinen etsimämme löytyi helposti (paikalle saavuttua alle 3 min sisällä) mutta toista etsittiin varmaankin yli 10 minuuttia.
Geokätköilystä löytää googlaamalla lisää tietoja sekä mm. https://geokätköt.fi sivulta.
Jokin aika takaperin sain vihdoin aikaiseksi siirtyä DVD-elokuvien osalta leffojen rippaamiseen koneelle. Omistan yli 1000 DVD-elokuvaa joten on sanomattakin selvää että aivan hetkessä tällaista määrää ei tule levyiltä kopioitua koneelle, mutta vähitellen.
Pääasiallisena motivaattorina moiseen operaatioon on helpompi käytettävyys, halutun elokuvan tai sarjan nopeampi löytäminen verrattuna levyhyllyn pläräämiseen sekä naarmuisten levyjen ongelman poistuminen – leffa ei siis jää kesken katselun ainakaan siksi että levyssä on naarmuja. Samoin isona etuna on arvosteluissa käytettävien kuvien ottamisen helppous sillä kelaaminen koneella olevassa tiedostossa on paljon nopeampaa kuin fyysisellä levyllä kohdasta toiseen hyppiminen. Samoin voin ottaa kuvankaappaukset vaikka iPadilla ja kirjoittaa leffa-arvostelunkin sillä suoraan sillä enää ei ole tarvetta saada DVD-asemaa kiinni vain jotta voin ottaa kuvankaappauksia arvosteluihin.
Lisäksi tähän tulee myös siisteysaspekti asunnossa kuvioon mukaan sillä sitä mukaa kun olen leffat ripannut voin laittaa ne pahvilaatikkoon ja viedä alakerran häkkivarastoon. Leffoista ei ole siis aikomusta luopua ja ne saavat olla varastossa siihen asti kunnes teetätän nykyiseen asuntoon optimaalisemmilla mitoilla olevia DVD-hyllyjä tai sitten vain vaihtoehtoisesti jätän ne häkkivarastoon pahvilaatikoihin varmuuskopioiksi.
Yksi DVD-hylly itselläni on jo entuudestaan mutta mahdollisesti jossain vaiheessa hankin käytävällä olevien kaappien viereen uuden hyllyn kunhan ensin olen saanut heivattua siinä nykyisin olevan irtonaisen kaapin pois. Jotta saan heivattua sen kaapin pois pitää ensin ripata siellä olevat leffat koneelle jonka jälkeen vähitellen kaapin tyhjennyttyä voin viedä koko kaapin häkkivarastoon tai myydä pois jos joku sen ostaa. Saapa nähdä, mutta asia ei ole kuitenkaan seuraavan kuukauden aikana aktiivisesti mielessä sillä tekemistä riittää jotta elokuvat saa kovalevylle siirrettyä.
Mutta entä se laillisuus?
Laillisuusaspekti hieman myös mietitytti, mutta Suomen lainsäädännön mukaan teosten yksityinen kopiointi on sallittua. Kuitenkin jotta laki ei olisi liian selkeä on siinä aivan käsittämättömän typerästi jätetty sijaa subjektiiviselle tulkinnalle kopiosuojausten osalta. Tehokasta kopiosuojausta ei saa ohittaa kopiontia varten, mutta ei kuitenkaan kerrota mikä on tehokas ja miten se määritellään ja kenen toimesta. Muutama elokuva jota olen koettanut kopioida ei ole kopioitunut joten teen tulkinnan että nämä menee tähän tehokkaan suokauksen kategoriaan ja ne mitkä kopioituvat ilman säätämisiä ovat niitä joiden kopiosuojaus ei ole tehokas.
Henkilökohtaisesti kyseinen lainsäädännön epäselvä subjektiivinen määrittely lähinnä vituttaa, sillä koskaan ei voi tietää mikä kenenkin lain säätäjän mielestä on tehokas suojaus. Yleisellä tasolla tehokas suojaus on täysin absurdi käsite sillä se mikä oli 10, 20 tai vaikkapa 50 vuotta sitten tehokasta suojausta saattaa olla nykyään kaikkea muuta kuin tehokasta.
Jos kirjoitan tekstin jonka vedän ROT13-enkoodauksella toiseen muotoon, onko se tehokas suojaus? Ehkä keskivertoihmiselle, mutta entä tietokoneelle tai aiheeseen perehtyneelle? Mikä ja kuka sen määrittää, tekniset ihmiset, kryptografiasta perillä olevat ammattilaiset vai satunnainen ihminen jolle jo ATK ja Internet tuntuvat lähinnä noituudelta ja avaruuden henkivalloilta saadulta teknologialta?
Lain pitäisi olla hyvin selkeä, sillä epäselvät subjektiiviset määritykset antaa liikaa mahdollisuuksia lainsäätäjien mielivallalle. Nykyinen lainsäädäntö asian tiimoilta toimii ainoastaan hyvänä esimerkkinä siitä mitä kaikkea järjettömiä päätöksiä yhteiskunnassa saadaan aikaiseksi kun aiheesta teknisesti täysin pihalla olleet päättäjät ovat säätäneet lakeja ymmärtämättä aiheesta enempää kuin sika satelliitista.
Vampires joka tunnetaan myös nimellä John Carpenter’s Vampires (IMDB) on vuonna 1998 julkaistu vampyyrikauhuelokuva. Sen on ohjannut John Carpenter ja pääosarooleissa nähdään James Woods, Daniel Baldwin, Thomas Ian Griffith sekä Sheryl Lee.
Elokuvan juonessa kerrotaan vampyyrinmetsästäjistä jotka tapettuaan pesällisen vampyyreitä joutuvat kohtaamaan rivivampyyriä vaarallisemman Valekin. Ryhmä on juhlimassa onnistunutta metsästysreissuaan kun Valek saapuu ovelle ja alkaa teurastamaan metsästäjiä ja kaikkia muita paikalla olleita juhlijoita. Vampyyrinmetsästäjien ryhmän pomo Jack Crow (James Woods) apulaisensa Anthony Montoyan (Daniel Baldwin) kanssa onnistuvat pakenemaan teurastusta ja he ottavat myös parkkipaikalta mukaansa Katrinan (Sheryl Lee) jota Valek on jo purrut mutta joka vielä ei kuitenkaan ole muuntunut vampyyriksi. Heidän onnistuu paeta Valekilta ja alkaa suunnittelemaan iskua häntä vastaan.
Matkan aikana selviää että Valek havittelee Berziersin mustaa ristiä, reliikkiä jonka avulla oikeanlaisen rituaalin saattelemana vampyyrit saisivat mahdollisuuden elää ja kulkea myös päivänvalossa. Selviää myös että kyseinen risti on ollut merkittävässä roolissa Valekin syntyyn sillä hän on ollut aikaisemmin pappi jossa uskottiin olleeen demoneita ja josta epäonnistuneen eksorsismin seurauksena tuli ensimmäinen vampyyri.
Jan Valek (Thomas Ian Griffith)
Vampiresissa on hyvällä tavalla onnistuttu luomaan erilainen mutta silti kiinnostava ja toimiva näkemys ensimmäisen vampyyrin synnystä. Tästä huolimatta lähes kaikki perinteiset tutut ja turvalliset lajityypin ominaispiirteet on säilytetty – elokuvassa on teräviä kulmahampaita, veren imemistä, alastomuutta, auringon valolle allergisuutta, seivästyksiä sekä merkittävässä osassa olevaa kristinuskon symboliikkaa.
Mielenkiintoisesta juonesta ja perinteitä kunnioittavista elementeistään huolimatta Vampires ei valitettavasti lunasta kaikkea sitä potentiaalia mitä sillä on ollut käsissään. Kiinnostava juoni menettää merkitystään turhauttavan mitäänsanomattomilla henkilöhahmoillaan ja teennäisen tuntuisella näyttelytyöllä. Hahmoista puuttuu syvyys ja aitouden tuntu ja roolihahmojen persoonat jäävät yhtä etäiseksi kuin haaveet lottovoitosta lauantai-iltana.
Esimerkiksi tiimin johtajasta Jackista luodaan kuvaa bad assina jonka kärsivällisyyttä ei kannata lähteä koettamaan, sillä siinä missä vampyyrit saavat hänen toimestaan seiväästä saavat poikkiteloin astuvat ihmiset luuvitosesta. Henkilöhahmo voisi kliseisyydestään huolimatta olla toimivakin, mutta valitettavasti yliampuvalla ja muutoin teennäiseltä tuntuvalla näyttelyllä hahmosta jää mieleen ainoastaan kepeää myötähäpeää aiheuttava tahaton komiikka.
Keskellä Anthony (Daniel Baldwin) ja oikeassa laidassa Jack (James Woods)
Siinä missä hahmot ja roolisuoritukset jättävät toivomisen varaa on onneksi elokuvan ohjaus merkittävästi onnistuneempaa tasoa. Tunnelmaltaan elokuva on tyylikäs, sen visuaalinen ilme on toimiva ja kaikki peruselementit siinä on kohdallaan. Kamerakulmien käyttö on hyvää ja monipuolista menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin ja kohtausten ja leikkausten pituudet on tasapainoisia ja tukevat hyvin kohtauksen tunnelmaa.
Kokonaisuutena John Carpenter’s Vampires on ihan mukiinmenevä vaikkakin keskinkertainen vampyyrielokuva josta kyseisestä lajityypistä pitävät löytävät varmasti positiivistakin sanottavaa. Mikäli vampyyrielokuvat ei iske lainkaan voi tämänkin elokuvan jättää suosiolla katsomatta ellei ole muuten kiinnostunut katsomaan elokuvia ohjauksellisessa mielessä.
