Tämänkertaisena kokkailukeskiviikkona tuli laitettua jälleen helppoa ja edullista kotiruokaa. Tämänkertaisena ateriana tuli keitettyä fusillia joka on siis pastaa joka valmistetaan viljasta ja heitettyä sen sekaan chilisoossia. Tämän sitten söin uunissa laitetun HK:n sinisen kanssa.
Kokkailu alkoi normaalisti eli vettä kattilaan, levy lämpiämään ja kun vesi kiehuu heitin fusillit kattilaan. Odotellessa veden kiehumista oli kuitenkin aikaa laittaa myös uuni päälle 225 asteeseen, kuoria HK:n sininen kuorestaan pois, ottaa lerssistä pakolliset uhripalat (eli päätypalat jotka aina syödään raakana) ja nakata makkara uuniin odottelemaan syömistä.
LIDL:stä löytyvää chilisoossia tuli testattua
Koska tämänkaltaisen aterian olen ennenkin varmasti jo kokkaillut halusin koettaa hieman maustaa tätä eri tavalla. Käytännössä siis mukaan astui LIDL:ssä myytävä chilisoossi jota myydään yllä olevan kuvan mukaisessa purkissa. Kuten aina chili-soosseissa ja muissa tulisissa mausteissa on odotettavissa täysin villi kortti josta ei tiedä yhtään miten tulista seltä on tulossa ennen kuin sitä maistaa.
Fiksummat olisivat varmasti maistaneet jo astiasta suoraan tulisuutta mutta halusin elää villiä elämää vailla turhia nössöilyitä missä järki ei aseta tarpeettomia rajoitteita empiiristen tutkimusten tielle joten heitin kastiketta suoraan fusillien sekaan heti kun ne olivat valmiita ja olin vedet kaatanut pois. Kastike ei ollut kuitenkaan tulista joten ruoan sai syötyä yhtä helposti kuin ilman tätä kastikettakin.
Uunista tullut lenkki josta on uhripalat jo otettu
Pastan kiehumisen ja lenkin uunissa lämpenemisen aikana on hyvin aikaa myös pilkkoa salaatit lautasen reunalle. Omassa annoksessani käytin kurkkua, paprikaa, raejuustoa ja fetajuustoa joten kovin monipuolisesti salaattia ei tullut väännettyä mutta tarpeeksi kuitenkin että lautaselle saa mukavasti väriä ja tuoreutta sekaan.
Kokonaisuutena ateria oli ihan perusjees, helppo ja edullinen kotiruoka jonka valmistamisessa ei tarvitse olla mikään Master Chief (sic) onnistuakseen.
Life is Strange: Before the Storm on amerikkalaisen pelitalon Deck Ninen kehittämä ja Square Enixin julkaisema interaktiivinen draamaseikkailupeli. Se on saatavana PC:lle, Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle. Oma arvosteluni pohjautuu Xbox One X -versioon.
Aikaisemman pelin tavoin peli on jaettu episodeihin. Siinä missä Life is Strange oli jaettu viiteen episodiin oli Life is Strange: Before the Storm jaettu kolmeen episodiin joista ensimmäinen julkaistiin digitaalisesti vuoden 2017 elokuussa, toinen julkaistiin saman vuoden lokakuussa ja viimeinen episodi julkaistin joulukuussa 2017.
Itse odotin pelistä fyysistä julkaisua joka tapahtui muutama viikko takaperin eli maaliskuun alkupuolella. Varsinaisten kolmen pääepisodin lisäksi pelin fyysisesti myytävässä erikoisversiossa tulee noin tunnin mittainen lisäepisodi joka pelataan alkuperäisen pelin protagonistilla Max Caulfieldillä. Lisäepisodi sijoittuu aikaan ennen Before the Stormin tapahtumia.
Ajassa taaksepäin
Rachel Amber valmistautumassa esitykseen
Life is Strange: Before the Storm sijoittuu ajallisesti vuoteen 2010 eli tarina sijoittuu kolme vuotta aikaisemmaksi kuin aikaisemmin julkaistu pääpeli Life is Strange. Before the Stormissa protagonistina toimii aikaisemmasta osastakin tuttu Chloe Price, mutta mikäli aikaisempaa peliä ei ole pelannut ei tästä ole mitään haittaa – melkeinpä jopa päinvastoin.
Chloen lisäksi suuressa osassa on myös Rachel Amber joka nimenä on tuttu myös aikaisemmasta osasta ja myöskin monet muut tutut henkilöt tullaan näkemään näissäkin episodeissa.
Tarinasta ei kovin paljoa pysty kertomaan ilman että sitä spoilaa, mutta lyhykäisyydessään tarina kertoo Chloen vaiheista ja siitä kuinka hänen elämänsä on muovautunut niihin uomiin joissa se alkuperäisessä pelissä tullaan näkemään.
Verkkaista vaeltamista
Pelihahmoa liikutellessa nähdään hänet kolmannen personan kuvakulmasta katsottuna
Pelillisesti Before the Storm noudattaa samaa hyväksi havaittua tyyliä kuin alkupäerinenkin osa eli pelihahmoa liikuttaessa nähdään hänet kolmannen persoonan kuvakulmasta katsottuna selän takaa. Ohjaimen toisella tatilla liikutaan ja toisella pyöritellään kameraa mikäli tarvetta sellaiselle tulee.
Pelimaailmassa nähdään objekteja joihin voidaan vaikuttaa tavalla tai toisella ja niiden ympärille tulee valkoista viivaa ja monesti myös jokin kuvaava teksti. Objekteja läheltä katsottuna tulee pelaajalle näkyviin vaihtoehtoja joita ohjaimen napeilla pystyy sitten valitsemaan, esimerkiksi vetolaatikossa valintoina tulee mm. “Look” tai “Open drawer”.
Pelin tahti on varsin verkkainen eikä siinä tule kuin muutama kohtaus missä pitää nopeasti valita jokin annetuista vaihtoehdoista. Pidin tästä sillä tällaisenaan peli on omiaan rentoon fiilistelyyn ilman turhia hötkyilyitä. Muutenkin pelin luonne on sellainen että siitä saa paljon enemmän irti mikäli dialogit lukee ajatuksella ja uppoutuu tarinaan.
Kiintoisaa tarinankerrontaa
Tähtiintuijottelua
Siinä missä alkuperäinen Life is Strange oli kiehtova tarinallisesti sisälsi se kuitenkin myös mielenkiintoisia aikaulottuvuuden vääristymisiä. Before the Storm jättää pois aikaulottuvuuden hyppimiset ja jäljelle jää pääpiirteittäin realistisempia ulottuvuuksia sisältävä tarina. Pelissä nähdään myös osuuksia joissa realismi ei ole ensimmäinen sana millä kohtauksia kuvaisin mutta enemmän näissä episodeissa ollaan kiinni todellisuudessa kuin alkuperäisen pelin osalta.
Before the Stormin tarina oli omaan makuuni toimiva vaikkakin hieman surullinenkin. Chloe Pricen ja Rachel Amberin henkilöhahmot olivat mielenkiintoisimpia ja moniulotteisempia kuin mitä peleissä on yleensä tullut nähtyä sillä hahmoissa on persoonallisuutta joka saadaan tuotua hyvällä käsikirjoituksella ja mielenkiintoisilla dialogeilla esiin. Hahmot olivat sellaisia että heihin melkeinpä kiintyy samalla tapaa kuin hyvin kirjoitetuissa romaaneissakin.
Taivaalta sataa jotakin valkoista
Pelillisesti Before the Storm menee monessa mielessä lähes rajamaastoon siinä onko kyseessä peli vaiko vain interaktiivista draamaa jonka kulkuun voi hieman edes vaikuttaa valinnoillaan. Tämä ei onneksi itseäni häirinnyt sillä odotin peliltä ensisijaisesti verkkaista pelaamista vahvalla tarinalla ja sitä tästä pelistä onneksi löysi.
Life is Strange: Before the Storm menee itselleni ehdottomasti parhaimpien pelikokemusten joukkoon. Toivon mukaan tulevaisuudessa tämänkaltaisia pelikokemuksia tulemme näkemään merkittävästi nykyistä enemmän.
Eilen illalla sain vihdoin ja viimein aikaiseksi laittaa levyhyllyn muuton jäljiltä jonkinlaiseen ruotuun. Ajattelin että voisinpas kuunnella pitkästä aikaa Boltthrowerin albumin …for victory mutta koska levyhylly oli täysin sekalaisessa järjestyksessä en sitä löytänyt vaikka olevinaan moneen kertaan pläräsin hyllyn levyt läpi.
Ulkomuistista muistin levyn kannen tai ainakin sen värit mutta valitettavasti en muistanut hyllystä näkyvän kyljen väriä levystä joten levy jäi siinä vaiheessa vielä kuuntelematta. Pistin sitten Insomniumia soimaan ja tartuin vihdoin härkää sarvista ja otin työn alle levyhyllyn järjestämisen kutakuinkin tolkulliseen järjestykseen.
Hylly tuli laitettua kutakuinkin samanlaiseen järjestykseen kuin se Lauttasaaressa asuessakin oli – ylhäällä hyllyssä on metalli, rock tai melkein mikä tahnasa hiemankaan raskaampi kuin pop. Käytännössä ylempään osaan tuli siis esim. Nightwish, Metallica, Korn, Dark Tranquillity, KoRn, Epica, Mokoma ja muut metallit ja sinne päin kallellaan olevat. Kuitenkin lisäksi sinne mahtui myös Dire Straits ja Uriah Heepitkin koska tässä määritelmässä ne menee poppia raskaammaksi.
Alemmaksi osaa hyllyä tuli sitten kaikki muut eli esimerkiksi Britney Spears, Anna Puu, Madonna, Katy Perry, Demi Lovato, The Pierces ja muut kevyemmät artistit.
Kaaos on löytänyt harmonian
Samalla kun hyllyä järjestelin heitin kerralla ison osan levyistä pois hyllystä pois ja pistin ne kaappiin. Käytännössä kaappiin päätyi kaikki singlet joissa on pienempi kotelo kuin tavallisen CD:n kotelon koko on, artistit joilta on ainoastaan yksi levy eikä ne ole sellaisia joita ihan hetkeen levyltä ainakaan tulen kuuntelemaan ja muut satunnaiset levyt joita vuosien mittaan on kertynyt jostain, esim. joidenkin artistien demoja.
Artistien levyt ovat vielä sekalaisessa järjestyksessä mutta kuitenkin ainakin keskenään samassa kasassa. Esim. Apulannan Ehjä levy saattaa aivan hyvin olla Aivan kuin kaikki muutkin albumin vieressä joka tietenkään ei ole mitenkään loogisessa järjestyksessä, mutta ensimmäisessä vaiheessa järjestelyä saa välttää sillä kuitenkin artistin levyt löytää nopeasti kuitenkin joka järjestelyn ensisijainen pointti kuitenkin on.
Eiköhän levyt näillä lajitteluilla jo ala löytymään suhteellisen helposti 🙂
Dracula III: Legacy (IMDB) on Patrick Lussierin ohjaama vapyyrikauhuelokuva vuodelta 2005. Pääosissa nähdään Jason Scott Lee sekä Jason London.
Elokuva on kolmas osa Wes Cravenin vampyyritrilogiasta jonka muista osista en kuitenkaan täysin varmuuteen päässyt – ainakin Dracula II: Ascension tähän trilogiaan kuuluu mutta ilmeisesti myös Dracula 2000. Olen aikaisemmin katsonut Dracula 2000:n (mutta en ole siitä tänne arvostelua tehnyt, pitänee jossain vaiheessa korjata tämä epäkohta) mutta sen yhteys tähän elokuvaan on todella vaikea yhdistää sillä mitään yhteistä tarttumapintaa näillä elokuvilla ei löydy.
IMDB:ssä on tätä samaa asiaa ihmetelty ja siellä on annettu selitys Dracula 2000:n lopun ratkaisun ja tämä Dracula-trilogian toisen osan välillä. Yhteys selviää ilmeisesti vain kommenttiraidoista DVD:llä joten aivan parhaalla mahdollisella tavalla tarinaa ei ole kuljetettu trilogian läpi että siitä osaisi yhdistää elokuvien liittyvän toisiinsa.
Isä Uffizi
Tarinassa kerrotaan kuinka Isä Uffizi (Jason Scott Lee) lähtee Luken (Jason London) kanssa Itä-Eurooppaan jossa on meneillään sisällissota. Heille selviää että Dracula on tehnyt diilin paikallisten sotilaiden kanssa että he toimittavat tuoreita ihmisiä Draculan ravinnoksi. Tarinassa matkaan tulee myös uutisreportterit jotka ovat lähteneet tekemään uutisointia paikan tapahtumista mutta ovat kuitenkin jääneet paikkaan jumiin asioiden mentyä epäsuotuisasti.
Vamyyreiden ja sotilaiden luoman uhkan lisäksi myös itse Isä Uffizilla on ikävästi vampyyrivirus jonka kanssa hän joutuu taistelemaan jotta se ei ottaisi voittoa ja tekisi hänestäkin vampyyria.
Kokonaisuutena Dracula III: Legacy on kohtalaisen mitäänsanomaton vampyyrielokuva. Myönnettäkköön että se olisi saattanut olla parempi mikäli ennen tätä osaa olisin katsonut toisen osan tästä trilogiasta jolloin tarinaan tulleet henkilöt olisivat saattaneet käydä järkeen. Yksittäin tämän osan katsottuna heräsi vain kysymyksiä että keitä nämä henkilöt ovat ja miten he liittyvät mihinkään mistä tässä elokuvassa on kyse.
Luke joutui keskelle vampyyrien verikekkereitä
Näyttelytyö oli suhteellisen tasapaksua ja paikoitellen hyvinkin teennäisen tuntuista ainakin rikollisjohtajan sekä myöskin reportterinaisen toimesta. Henkilöhahmoista Lukesta syntyy mielikuva typeryksestä joka ei ota opikseen virheistä joita hän tekee. Humoristisia vivahteita elokuvassa on kuitenkin jonkin verran mukana mutta valitettavasti nekin on kohtalaisen kliseisellä tyylillä toteutettuja.
Useammatkin elokuvan kohtaukset tuntuvat hieman irtonaisilta joiden tarkoitus herättää ajatuksen siitä että ne kohtaukset ovat tarkoitus itsessään vailla sen suurempaa merkitystä kokonaisuuden kannalta. Täytekohtauksia joilla saadaan vähän verta, vampyyreitä ja actionia mukaan. Loppuratkaisu oli sinänsä kuitenkin ihan mukiinmenevä.
Pidin elokuvassa siitä että paikoitellen oli käytetty kamerakulmia joita kovin usein ei tule elokuvissa nähtyä. Kuitenkin jotkut kohtaukset joissa auton ajoa kuvataan paikasta A paikkaan B tuntuivat tarpeettoman pitkiltä ja niissä oli käytetty tarpeettoman monia kuvakulmia ilman että sillä sai mukaan varsinaista lisäarvoa tarinankerrontaan.
Tikun nokassa olevat ihmiset eivät paljoa katsojiaan järkyttänyt
Kokonaisuutena Dracula III on elokuva jonka katsoo kerran tai parikin kertaa mikäli on vampyyrielokuvien ystävä mutta kaikille muille tämä elokuva tuskin tarjoaa juurikaan mitään sellaista mistä saisi paljoa iloa irti.
Vaikka itse pidänkin vampyyrielokuvista (myös B-luokan sellaisista) ei tämä ollut sieltä parhaasta päästä. Perinteisiä vampyyrielokuviin kuuluvia elementtejä siinä kyllä oli kohtalaisesti eli siinä oli verta, tissejä, teräviä kulmahampaita, veren imemistä, kristinuskon tematiikkaa ja vampyyrien tappamista mutta silti elokuva oli omaan makuuni kohtalaisen tylsä sen liiallisen actionmaisuuden ja kankean elokuvallisen tyylin vuoksi.
Trappistes Rochefort 10 on kauniin väristä ja miellyttävästi vaahtoavaa vahvaa olutta
Tämänkertaisena olutvalintana on työkaverini suosittelemaa Trappistes Rochefort 10. Olut on tyypiltään erikoisuus, trappist-tyyppistä. Trappist on Wikipedian mukaan suojattu nimike jota voi käyttää vain benediktiiniläisten trappisluostareiden munkkien valvonnasssa tehdystä luostarioluesta.
Olut on vahvuudeltaan 11,3 % ja sitä löytyy hyvin varustelluista Alkoista. Katkerot oluessa on 16.0 EBU. Alkon sivulta löytää hieman lisää teknisiä tietoja.
Avatessa pullon nousee esiin hieman hiivainen tuoksu suoraan pullosta nuuhkaistessa mutta kuitenkin lasiin kaadettua tuoksu on suhteellisen mieto ja neutraali. Pullosta lasiin kaadettaessa olut vaahtoaa kauniisti mutta maltillisesti ja vaahto kestää pinnalla hyvän tovin. Vaahto on kohtalaisen vahvaa ja kirpeää maultaan.
Suutuntuma on kokonaisuutena yllättävänkin pehmoinen ottaen huomioon korkean alkoholitilavuuden. Kuitenkin jälkimakuna nousee kirpeyttä esiin kohtalaisen vahvastikin jota suutuntumassa ei selkeästi erota.
Mausta tulee hieman etäisesti mieleen kotikalja mutta vahvemmalla otteella. Vaikka olut onkin vahva alkoholitilavuutensa suhteen on tämä kuitenkin helposti nautittava olut jossa vahvuuden aistii enemmänkin lämpönä suussa kuin väkevänä makuna.
Maku on yllättävän rento ja tasapainoinen mutta samalla jopa lähes persoonaton sillä sen aromit ja maku ei hyppää aisteihin kovin vahvasti. Omaan makuun olisin ehkä kaivannut hieman persoonallisempaa makuelämystä, mutta tällaisenaankin varsin kelpo olut silloin tällöin nautittuna.
Musiikiksi tämän kanssa sopii mm. Damien Rice – I don’t want to change you sekä Sara Bareilles – She used to be mine.
