Author: stargazers

  • Leffalauantai: Village of the damned (Kirottujen kaupunki)

    Näissä lapsissa oli muutakin outoa kuin vain samankaltainen ulkonäkö

    Village of the damned (Kirottujen kaupunki) (IMDB) on John Carpenterin ohjaama kauhu/sci-fi/trilleri vuodelta 1995. Elokuvan pääosarooleissa nähdään Christopher Reeve, Kirstie Alley ja Linda Kozlowski. Elokuva pohjautuu John Wyndhamin vuoden 1957 kirjaan The Midwich Cuckoos joka suomalaisittain on käännetty muotoon Käenpojat.

    Elokuvan tapahtumapaikkana toimii pieni amerikkalainen kylä joka elää kaikessa rauhassa omaa arkeaan. Eräänä päivänä kaikki kylässä olevat – niin ihmiset kuin eläimetkin – tuupertuvat maahan täsmälleen samaan aikaan. Asiaa tulee tutkimaan poliisivoimia ja tutkijoita ja havaitaan että on selkeä raja jonka jälkeen kaikki sen sisäpuolella olevat menettävät tajuntansa. Onneksi kyseessä on kuitenkin ainoastaan tajunnan menetys ja tietyllä kellonlyömällä koko nukahtanut väki alkaa heräilemään takaisin tähän todellisuuteen.

    Arki ei kuitenkaan palaa enää täysin normaaleihin uomiinsa sillä pian havaitaan että koko kylän naisväestö on tullut raskaaksi samaan aikaan. Koska kyseessä on tieteellisesti merkittävä poikkeustapahtuma lupaa paikalle tullut tutkija että jokaiselle joka pitää lapsensa maksetaan siitä rahaa joka kuukausi mikäli lapsia saadaan tutkia aika-ajoin. Kaikki perheet päättävät pitää syntyvän lapsensa.

    Siestan viettämisen uudet ulottuvuudet

    Synnytykset menevät yhtä tapausta lukuunottamatta hyvin ja maailmaan syntyy useampi lapsi. Valitettavasti näissä lapsissa aivan kaikki ei ole normaalisti ja heidän varttuessaan kylän väki saa havaita heidän outouden. Lapset pystyvät lukemaan muiden ajatuksia ja he pystyvät myös laittamaan ihmiset tekemään asioita vasten tahtoaan.

    Jostain kumman syystä näillä erikoislaatuisilla lapsilla on mielihalu satuttaa ihmisiä ja näinpä elokuvan aikana keretään näkemään erilaisia tapoja kuinka ihmispolot rankaisevat maallista tomumajaansa erinäisin keinoin, kevyestä itsensä satuttamisesta aina taivaalliseen hiippakuntaan vaihtoon asti.

    Yksi lapsista kuitenkin on poikkeava. Hän alkaa puhumaan menetetystä kumppanistaan ja tietää että yksi heistä on kuollut synnytyksessä vaikka kukaan ei ole siitä hänelle kertout. Keitä nämä lapset lopulta ovat ja mistä he ovat tulleet tänne? Onko heidän mahdollisuus oppia inhimillisyyttä joka heiltä vaikuttaisi puuttuvan?

    Haudanvakavat keskustelut käynnissä

    Village of the damned on monella tapaa kohtalaisen kiintoisa elokuva. Se on juonellisesti mielenkiintoinen ja sen kauhuelementtien tyyli ei perustu ensisijaisesti äkillisiin shokeerauksiin vaikka muutama kova ääni nopean leikkauksen siivittämänä mukaan on ujutettukin. Pääsääntöisesti tyyli on kuitenkin verkkaisempi eikä kohtaukset tapahdu kovin nopealla tahdilla vaan hieman hitaammin maalaillen.

    Esimerkiksi kun lapset laittavat väkeä tekemään itsemurhia rakennetaan kohtausta paljon pidempään kuin vain muutaman sekunnin otoksella – välillä kuvataan lapsia ja heidän hohtavia silmiään, sen jälkeen kuvataan uhria ja hänen ilmeitään ja eleitään, taas näytetään lapsia ja taas kohta siirrytään siihen kuinka uhri hakeutuu tilanteeseen josta katsoja tietää mihin tämä tulee johtamaan.

    Vaikka elokuva on tyylillisesti luokiteltu mm. kauhuksi oli tämän jännittävyys tasoa X-Files eli omaan makuuni kyseessä siis ei ollut mikään pelottava elokuva mutta vastuu toki jääköön katsojalle. Kuitenkin esimerkiksi tehosteena käytetty lasten silmien hohtaminen loi kauhun tunnelmaan lähinnä (luultavasti tahatonta) kevyen humoristista aspektia överiydellään.

    Räjähdyksiä ja tultakin oli mukaan saatu mahtumaan

    Kokonaisuutena pidin tästä elokuvasta. Se oli tarinansa, näyttelyiden kuin myös tuotannollisten asioiden osalta toimiva kokonaisuus. Pidin siitä että se ei sortunut kovin usein shokeeraavien elementtien käyttöön vaan sen kauhun tyyli muodostui lähinnä lasten suhteellisen mitäänsanomattoman kylmän ja tunteettoman käytöksen aiheuttamasta tunnelmasta.

    Tämän katsoi mielellään kerran ja tämän voi katsoa hyvin myös toistamiseen.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 24 094 annettuun ääneen”]5,6/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: St. Olaf Pale Ale

    St. Olaf Pale Ale

    Tämänviikkoisena perjantaipullona on Mustan Virran panimon St. Olaf pale ale jota myydään Alkojen lisäksi myös hyvin varustelluissa ruokakaupoissa. Alkoholitilavuus on 4,5 % ja katkeroita on 28.0 EBU. Oluen tyyppi on nimen mukaisesti pale ale. Oluesta löytää lisää tietoa Alkon sivuilta.

    Oluen aukaistua pullosta nousee esiin erinomainen, greippimäinen tuoksu joka lasiin kaadettuakin vielä tuoksuu täyteläisen hedelmäiselle. Olut ei vaahtoa lasiin kaadettaessa juuri lainkaan vaikka suhteellisen rivakalla vauhdilla pullon lasiin tyhjensinkin. Hieman enemmän olisi vaahtoavaisuutta saanut omaan makuuni olla.

    Maku on miellyttävän kirpeä ja raikas. Maku on hieman hämäävä sillä makunsa puolesta olisin erehtynyt luulemaan tätä vahvemmaksikin olueksi kuin mitä se on. Jälkimaku on myös miellyttää ja sellainen että se saa halun ottaa toinenkin kulaus.

    Yleisesti ottaen tämä olut ei ole kovin paljoa saanut kehuja netissä mutta omaan makuuni tämä toimi poikkeuksellisen hyvin ja tämä oli yksi parhaista löydöistä kolmosoluiden saralla pieneen hetkeen.

    Musiikiksi tämän kanssa sopii mm. Arkona – Liki Bessmertnykh Bogov sekä Meinhir – Hildebrandslied.

  • Kuukausikatsaus helmikuuhun

    Elämää pleksin toisella puolen

    Kuukausi vaihtui mutta minä en, joten on aika tehdä lyhyt kuukausikatsaus tuttuun tapaan. Eiliselle en vielä kerennyt tätä kirjoittamaan muiden kiireiden vuoksi enkä kerennyt kokkailukeskiviikkoakaan kirjoittamaan, mutta kirjoittelen edes tämän kuukausikatsauksen nyt 🙂

    Helmikuu jäi jo historian havinaan. Kuukausi oli monessa suhteessa hyvinkin pitkälti tavallinen ilman sen suurempia ihmeitä. Töissä tuli käytyä, kavereita nähtyä ja jonkin verran oli aikaa myös pelailla.

    Paino on yhä junnaillut samoissa lukemissa kuin kaksi viimeistä kuukautta, kilon sisällä on keskimääräinen paino pysynyt. Viime kuukauden painon keskiarvo oli 99,45 kg kun tammikuussa se oli 98,84 kg. Käytännössä aika yksi ja sama sillä jos keskipaino pysyy kilon sisällä niin sen nousu tai lasku ei ole merkittävää – ellei toki joka kuukausi ole kiloa lisää keskipainossa. Kuitenkin yleisesti hoikistumista on tapahtunut vartalon mitoissa ja farkut mahtuvat paremmin jalkaan joten kokonaisuutena hyvällä mallilla on sen suhteen.

    Helmikuu oli ensimmäinen kerta kun tuli soiteltua ja lauleskeltua useamman kymmenen ihmisen edessä. Työpaikan yläkerroksen tupareissa tuli soitettua työporukan bändin kanssa ja yksi biisi tuli itsekin laulettua. Oli ihan mukava että sen verran kehtaamista löytyi että sai itseään niskasta kiinni ja uskaltautui mennä esiintymään. Kehitys kehittyy.

    Kevyttä nörttäilyäkin tuli hieman harrastettua

    Viime kuun puolella tuli myös hieman Raspberry Pi:n kanssa väkerrettyä. Ajatuksena oli vääntää Pi:stä retropelikonsoli mutta ohjaimen kanssa oli jotain ongelmia ja se jäi vielä vaiheeseen. Joskohan sitä tässä kuussa löytyisi ylimääräistä aikaa ja intoa viritellä Pistä kotiin seinälle jonkinlaista Info TV:tä tai sitten tuota Retro Pietä. Saapa nähdä!

    Helmikuussa sain pelattua loppuun kaksi peliä, Tomb Raider: Underworldin sekä Wolfenstein II: The New Colossusin. Muuten pelaaminen oli aika vähäistä. Kuitenkin kahdesti tuli pidettyä pelailuiltaa kavereiden kanssa, yhden kerran parin kaverin kanssa ilta istuttiin ja pelailtiin ja eilen serkkupojan kanssa muutaman tunnin pelisessiot otettiin. Pelaaminen porukalla on kyllä mukavaa viihdettä etenkin kun samalta sohvalta pelailee.

    Kolme kirjaa kerkesin myös lukemaan joista kahdesta olenkin jo tänne arvostelut kirjoittanut eli Helmi Kekkosen Vieraat (arvostelu) sekä Jouni Hynysen Kadonnutta tavaraa etsimässä (arvostelu). Kolmantena teoksena luin Paulo Coelhon teoksen Alkemisti josta arvostelu luultavasti tulee ensi viikolla tai sunnuntaina, riippuen miten kerkeän kirjoittamaan.

    WLAN-purkkia tuli vaihdettua paremman signaalin toivossa. Turha toivo oli se.

    Viime kuun nörttäilyihin lukeutui myös enemmän tai vähemmän hermojensa koetteleminen pätkivän langattoman verkon kanssa, pitkän verkkokaapelin virittely makuuhuoneeseen asti, havainnointi siitä että verkkoboksini verkon nopeus on vain 10/100 kaapelillakin ja sen jälkeen tietokoneen heivaaminen makuuhuoneesta kokonaan pois. Ei kärsivällisyys riittänyt katsella pätkivää langatonta verkkoa makuuhoneessa.

    Ongelmia oli mm. musiikin toistamisessa, tiedostojen kopioinnissa olohuoneessa olevilta koneilta makuuhuoneeseen jne. Verkon nopeus vaihteli aivan järjettömästi ja aina välillä droppaili niin paljon että koko netti pätkäsi ja musiikin toisto stoppasi. En jaksa sellaista katsella joten tähän hätään heivasin kaiken elektroniikan makuuhuoneestani pois lukuunottamatta CD-soitinta, DACia ja kaiuttimia. Pitää jossain vaiheessa viritellä kotiin gigabitin verkko joka huoneeseen mutta se vaatii hieman aikaa ja taloudellisia investointeja ja ennen kaikkea suunnittelua joten se odottaa vielä tovin.

    Koska makuuhuoneen verkossa oli paljon ongelmia tuli kone ja konsolit heivattua tässä vaiheessa pois makuuhuoneesta. Yksi syy tähän muutokseen oli myös se että saan kaverilta lähiaikoina ylimääräisen leveämmän sängyn joten valmistauduin jo siihen vaihtamalla huonejärjestystä sen mukaiseksi.

    Makuuhuone meni järjestykseltään uuteen uskoon

    Virittelin sängyn yllä olevan kuvan mukaisesti keskelle huonetta ja varasin tilaa että leveämpi sänky tulee mahtumaan. Nykyinen sänkyni on Joensuun Torikadulla asumisesta asti kulkenut mukana vaikka sänky ei ole mikään erityisen mukava ollut edes. Olen harteiltani hieman leveä tuohon sänkyyn eli kädet eivät mahdu kunnolla vierelle selällään makaillessa mutta eipä ole vain tullut aikaiseksi saatua vaihtaa sänkyä. Kaverilla sattui olemaan ylimääräinen joten jos mitään ongelmia ei tule pitäisi sen lähipäivinä/viikkoina varmaankin kulkeutua tänne.

    Pidän oikeastaan aika paljon myös tuosta että makuuhuoneessa ei ole liiallisesti elektroniikkaa sillä tällöin makuuhuoneen ainoaksi funktioksi jää nukkuminen ja musiikin kuuntelu kuulokkeilla ja/tai unille mennessä kaiuttimilla.

    Makuuhuoneen elektroniikan pois heivaamiseen liittyy myös viime kuun puolella unirytmin järkeistäminen. Nyt lähes jokaisena päivänä lopetan jo yhdeksältä elektroniikan räpeltämisen eli pistän kännykän äänettömälle ja pois näkyvistä, en katso leffoja, pelaa pelejä tai mitään missä käytän näytöllisiä laitteita. Tietenkin yksittäisiä poikkeuspäiviä on tullut tehtyä (eli esim. peli-illat) mutta pääsääntöisesti olen noudattanut tuollaista sääntöä. Muutos on ollut merkittävä sillä nyt unta on kerennyt saada lähes joka yö 8 tuntia ja yleinen vireys on hyvä. Täytynee siis jatkaa tällä linjalla ja seurata pidemmän aikaa miltä muutos tuntuu 🙂

    Kaiken kaikkiaan helmikuu oli siis hyvä kuukausi ja hyvillä mielin voi suunnata katseensa alkaneeseen kuukauteen. Hyvää alkanutta kuukautta!

  • Kuinka kauan nörtillä menee asentaa lamppu?

    Valaisin on vihdoin katossa

    Vihdoin ja viimein käytävällä on valaisin! Kuten kuvasta näkyy kaipaa se vielä hieman suoristamista mutta siellä se on ja pönöttää. Kiintoisinta tässä valaisimen asennusepisodissa on se että tämä valaisin tuli ostettua jo varmaankin joulukuun puolella mutta vasta nyt viime sunnuntaina sen sain paikoilleen asennettua.

    Olin ostanut tuon valaisimen ja ostamisen jälkeen kotona aukaissut paketin, huomannut että tässähän ei ole minkäänlaista koukkua millä sen saisi kattoon kiinni ja valaisin jäi asentamatta. Eilen kun kävin parvekkeelta hakemassa tikkaat ja nostin makuuhuoneen valaisinta hieman ylemmäksi tuli samalla kertaa myös tarkistettua josko tuon valaisimen saisi jollain tapaa viriteltyä kattoon sittenkin edes jonkinmoisella purkkateippi-ratkaisulla.

    Aukaisin paketin uudemman kerran, tutkailin valaisinta ja aukaisin kuvun jonka jälkeen koin Ahaa!-elämyksen sillä lamppukuvun sisällä oli osa josta sai plafondiin tehtyä kiinnityksen jonka avulla sen saa ripustettua katossa olevaan koukkuun. Että sellaista.

    I dont’ even…

    Seuraavaksi ihmettelin miten valaisimen saa suoraan tai edes lähellekään suoraan kunnes tajusin että hei tässähän kuuluu olla laipion ja plafondin välissä tuollainen metalliosa jolla etäisyys pysyy kutakuinkin tasaisena joka suunnasta. Kuitenkin pituus ei aivan ruuveissa riittänyt kiristää enempää ja valaisin jäi silti hieman vinoon joten säätämistä tämän kanssa on vielä jossain vaiheessa. Tässä vaiheessa kuitenkin olen tyytyväinen siitä että valaisin on katossa ja toimii joten sillä mennään siihen saakka että jaksan keskittyä tämän paremmaksi hiomiseen.

    Tämä on taas hyvä muistutus miksi työskentelen IT-alalla enkä rakennusalalla 🙂

  • Kokeilussa: Wii2HDMI Converter

    Wii2HDMI Converter on pieni adapteri jolla Nintendo Wii -pelikonsolin saa kiinni HDMI-liitännän kautta nykytelevisioihin

    Viime viikolla maanantaina postasin kokemuksiani PS2 To HDMI Conerterista joka on siis laite jolla saa Playstation 2:n kiinni nykytelevisioon. Onneksi tällaisia adaptereita on saatavana myös muille konsoleille ja ostin Konsolinetistä tällaisen adapterin myös Nintendo Wii -pelikonsolille sillä omistan myös kyseisen konsolin mutta en sillä ole pelannut juuri lainkaan johtuen hankaluudesta saada sitä helposti ja järkevästi kiinni nykyaikaisempaan televisioon.

    Wii2HDMI-adapteri löytyi Konsolinetistä hintaan 19,95 eur joten hintansa osalta pulikka on houkuttelevan edullinen tapa päästä nauttimaan Wii-pelikonsolin peleistä myös modernien televisioiden aikakaudella.

    Adapteri on pieni ja helppokäyttöinen

    Otin pulikan pois paketista, otin Unboxing-kuvat, kaivoin Wiin ja tarvittavat oheiskrääsät kaapista ja virittelin ne paikoilleen. Aikaisemmat kokemukseni Playstation 2 to HDMI -adapterin kanssa jätti hieman jännityksen että mitähän tämän adapterin suhteen menee pieleen mutta ilahduttavana yllätyksenä sain huomata että yhtään mitään ei mennyt pieleen.

    Wii vain päälle ja kuva tuli suoraan televisioon – vieläpä ihmeen hyvällä kuvanlaadulla. Olin yllättynyt että Wiin grafiikat ei olleetkaan niin huonot että sielu itkisi verta kun sen grafiikoita katsoo 49″ nykytelevisiolla. Päin vastoin, kuvan terävyys ilahdutti positiivisesti.

    Super Mario Galaxyn aloitusruudusta huomaa kuvan selkeäksi ja tarkaksi

    Pelailin hetken Super Mario Galaxyä eteenpäin ja kokemukset Wii2HDMI Converter -adapterista olivat positiiviset. Mitään ongelmia en huomannut testijakson aikana eikä kuvanlaadussa ollut moitteen sijaa. Erinomainen ostos. Vihdoin pääsen pelaamaan myös Nintendo Wiin pelejä kunnollisella kuvanlaadulla isommalla televisiolla!