Pienpaahtimon kahvia myydään ruskeassa paperipussissa
Kiitos Lauttasaaren K-Marketin hyvän valikoiman olen päässyt ruokakaupassa käydessäni löytämään uusia tuotteita jotka muuten olisi jäänyt näkemättä ja sitä kautta myös maistamatta. Tälläkin viikolla innostuin testailemaan jälleen uutta erilaista kahvia jota kyseisestä kaupasta kotiin tuli kannettua. Tämänkertaiseen uusien makujen maailmaan kuljettaa pienpaahtimon Afrikka-suodatinkahvi.
Kahvi on valmistettu Helsingin Kahvipaahtimon toimesta. Helsingin kahvipaahtimo on omien sivujen mukaan valittu vuonna 2014 vuoden parhaaksi Glorian Ruoka & Viini lehdessä joten osaavaa tekijäkuntaa on tuotteen taustalla.
Tämän paketin kylkeen on kirjoitettu osoite pienpaahtimo.fi mutta tätä kirjoittaessa tuo osoite ei vielä ainakaan toiminut lainkaan.
Kahvi on valmiiksi jauhettua
Pussin kyljessä kahvista sanotaan Samettinen, pirteä, kukkainen. En ole vielä niin kahvinmaistelija että osaisin sanoa noista kuvaukseen sopivista termeistä mitään erottaneeni. Onneksi se ei menoa haittaa sillä juon kahvia vain kahvin juomisen ilosta enkä varsinaisesti missään hifistelymielessä. On mukava koettaa uusia asioita mutta jos en siitä löydä montaa termiä joilla asiaa kuvata niin samapa tuo.
Lyhesti ja ytimekkäästi arvioiden Pienpaahtimo kahvi Afrikka on kohtalaisen vaalea kahvi joka maistuu mukavan pehmeälle. Sitä on helppoa siemailla koneen äärellä istuessa eikä se hyökkää esille missään vaiheessa. Hyvä kahvi jota juodakseen ei tarvitse olla elämäntapa hipsteri. Kyllä tätä voisi mielellään tarjota myös normieille.
Iso kartano tarjoaa hyvät puitteet isommille huonekaluille
Gone home (https://gonehome.game) on The Fullbright Companyn kehittämä tutkintaseikkailupeli josta itse käytän mieluummin kansantajuisempaa termiä haahuilusimulaattori. Peli on julkaistu alunperin PC:lle ja OSX:lle vuonna 2013 mutta vuonna 2016 se on saapunut myös Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle.
Gone homessa protagonisti Kaitlin palaa kotiinsa mutta kotona odottaa ovessa vain lappu siskolta jossa kerrotaan että ei kannata suotta alkaa etsimään häntä sillä hän ei halua että kukaan tietää missä hän on. Pelaajan tehtävänä on sitten pyöriskellä pitkin taloa ja etsiä vihjeitä kuin Sherlock Holmes kuunaan.
Vanhassa suuressa kartanossa liikutaan sangen verkkaista tahtia. Erilaisia pelimaailman objekteja poimitaan ja katsellaan ja pyöritellään ja silloin tällöin löytyy jotain vihjeitä ja historiaa mitä kaikkea on tapahtunut. Esimerkiksi vaikkapa vetolaatikon kun avaa saattaa sieltä löytyä kirje joka on tullut perheen isälle kirjakustantajalta jne.
Talossa on selvästi ollut telaketjufeminismejä
Pelimaailmassa pyöriminen ja asioiden paljastuminen maalailee myös kauhupelimäisiä tunnelmia. Esimerkiksi kertomukset talossa pidetyistä spiritismi-istunnoista, Oscarin haamusta ja piilohuoneesta löydetty pöytä johon on piirretty pentagrammi ja vieressä on kirja joka kertoo eksorsismistä nostattavat hieman kylmiä väreitä selkää pitkin. Kauhutunnelmaa vahvistaa myös pihalla jymisevä ukkonen ja paikoitellen kuultavat epämääräiset äänet, lattialautojen narinat ja muut vastaavat tunnelman rakentajat.
Tekniseltä toteutukseltaan peli on hyvä. Se ei ole mikään erityisen näyttävä mutta ei sitä huononakaan voi pitää. Pelin mekaniikat toimivat, ohjattavuus on helppoa ja yleisesti tekninen toteutus pelissä on hyvä. Ainoa mitä jäin Xboxin versiossa kaipaamana olisi ollut hieman nopeampi ohjattavuus. Paikoitellen kääntyminen tuntui turhauttavan hitaalta mutta koska peli on muutenkin verkkainen ei tämä käy onneksi aivan mahdottomasti häiritsemään.
Piilopaikka paljasti kirjeen ja spiritismissä käytettävän ouija-laudan. Nippelitietona ouija-laudan nimi tulee tunnetuimman käsityksen mukaan ranskan ja saksan sanoista “Kyllä” eli “Oui” sekä “Ja” vaikkakin on esitetty myös muita teorioita.
Gone home on lyhyt peli ja sen pelasin läpi luultavasti noin kolmessa tunnissa. Yhdessä kohtaa peliä kyllä jumituin ja jouduin etsimään ohjeita netistä enkä ollut ensimmäinen kuka oli samaan kohtaan jumiutunut. Onneksi etsin neuvoja valmiiksi sillä jumituskohdan ongelman ratkaisun löytäminen olisi tullut kestämään itsellä hyvin pitkän aikaa etenkin pelaajan hahmon verkkaisen kävelyn huomioonottaen.
Pelissä hyvänä puolena oli pelimaailman koko. Kartano oli kiitettävän suuri ja sitä tutki mielellään. Myös siellä olevien objektien tuoma nostalgia-arvo oli plussaa sillä mikäs sen mukavampaa kuin nähdä vanhoja kunnon VHS-kasetteja joihin on tussilla kirjoitettu mitä filmissä on sekä löytää C-kasetteja ja pistää niitä pyörimään kasettimankkaan.
Laatuviihdettä vanhalla kunnon VHS-filmillä
Kokonaisuutena omaan makuuni Gone home oli siltikin jollain tapaa tylsä ja ei niin koukuttava ja kiinnostava kuin sen olisin tahtonut olevan.
Pidin paljon sen hienovaraisella kauhutunnelman maalailulla joka sai oman mielikuvituksen rakentamaan tarinaa vihjeiden ympärille. Oma mielikuvuitus rakentaa yleensä pelottavimmat tarinat ja muistuttaa sen että se on yleensä pelottavin kauhuelementti sillä se tuntee ihmisen omat pelot ja on valmis kertomaan tarinansa niihin tarrautuen.
Harmillisesti tarina ei kuitenkaan pitänyt kunnolla koukussaan eikä sen juoneen uppoutunut täysillä oikein missään vaiheessa. Lopputuloksena itselle jäi mieleen tasapaksu tunnelma paikoitellen kiinnostavilla elementeillä.
Kävin viime viikonloppuna kuvailemassa Lauttasaaressa muutaman itselle entuudestaan tuntemattoman lauttasaarelaisen kanssa. Facebookissa on ryhmä missä lauttasaarelaiset valokuvauksen harrastajat rupattelevat ja olenpa itsekin siellä omalla feikki facebook-tililläni. Sovimme kuvausreissun ja muutama kuvaaja pääsi tuona päivänä mukaan ja lähdimme kiertelemään lähialueita.
Kuvausreissu oli mukava ja oli hyvää vaihtelua käydä pyöriytymässä kameroiden kanssa uusien ihmisten kanssa. Samalla tuli myös uusia reittejä koettua missä voi käydä kameransa kanssa toisenkin kerran.
Laitan tähän muutaman syksyisen kuvan lähialueista. Kaikki kuvat on kuvattu käyttäen Panasonic Lumix GX80 -kameraa sen 12-32 pannukakkobjektiivilla.
Ruusunmarjat alkavat ottamaan myös väriäKaikki intiaanit eivät olleet ullakollaJoutsenetkin ovat lähteneet liikenteeseenSyksyn väriloisto on aina kaunistaKuvan meren rannasta vaihteeksi muualtakin kuin oman asunnon läheisyydestä
Oletko aina palanut halusta tietää kuinka eeppistä settiä saisi tehtyä jos yhdistäisi vampyyrielokuvan ja Kung Fu -elokuvan yhdeksi kokonaisuudeksi? Etkö? En minäkään, mutta sellainen elokuva tuli vastaan tämänviikkoisen leffalauantain merkeissä.
Vampires: The Turning (IMDB) on vuodelta 2005 oleva kauhua ja toimintaa sisältävä vampyyrielokuva. Kuten yleensä vampyyrielokuvissa, ei tämänkään elokuvan kauhuelementit ole pelottavia. Enemmän jännitys/trilleri-tasoa kuin kauhua, mutta toki jokainen meistä pelkää eri asiota joten vastuu pysyköön katsojalla.
Tarinassa kerrotaan kuinka turistipariskunta on thaimaassa ja riidan jälkeen nainen katoaa. Käy ilmi että vampyyrit ovat ottaneet emännän matkaansa ja kumppanille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin joko jättää nainen vampyyreille tai lähteä itse vaaralliselle pelastusretkelle. Juonen kannalta elokuva olisi jäänyt lyhyeksi jos ukko olisi lähtenyt seuraavalla paluulennolla kotiin ja elänyt elämänsä onnellisena loppuun saakka ja jättänyt emännän thaimaaseen vampyyrien ruoaksi, joten arvattavalla tavalla pelasutsretki tullaan näkemään.
Pahat vampyyrit ajavat prätkillä
Pelastusretken varrella tullaan törmäämään vampyyrienmetsästäjiin, pahoihin vampyyreihin sekä hyviin vampyyreihin – tässä tapauksessa hyvät vampyyrit ovat niitä jotka eivät juo ihmisten verta ellei ihminen itse halua tulla vampyyriksi.
Matkan aikana selviää että vampyyrit on mahdollista muuttaa jälleen kuolevaisiksi ihmisiksi. Tähän kuitenkin vaaditaan oikeanlainen kuunpimennys joka sattuu harmillisesti olemaan vain kerran 800:ssa vuodessa. Onnena onnettomuudessa on hyvä tuuri, sillä juuri nyt aika on käsillä ja hyvät vampyyrit ovat aikeissa muuttaa kaikki vampyyrit takaisin kuolevaiseen muotoon.
Connor liittyy auttamaan hyviä vampyyreitä ja antaa Sangin muuttaa hänetkin vampyyriksi, sillä jos suunnitelma toimii hänestäkin tulee jälleen ihminen eikä elämää tarvitse viettää ikuisessa pimeydessä. Väliaikainen lisävoima ei ole myöskään pahitteeksi pahoja vampyyreitä pätkiessä eikä salitreeneille ole näin nopealla aikataululla enää sijaa.
Crossipyörällä ajo on hubaa. Kuvassa pääosarooleissa nähtävät Connor (Colin Egglesfield) sekä Sang (Stephanie Cao).
Pahat vampyyrit haluavat tietenkin estää hyvien vampyyrien aikomukset ja taisteluita tullaan näkemään.
Elokuvan pääosassa on tuo miespuoleinen turisti joka tunnetaan leffassa nimellä Connor. Connoria näyttelee Colin Egglesfield joka on tunnettu myös Rizzoli & Isles -televisiosarjasta. Connorin naista Amandaa näyttelee Meredith Monroe ja matkan varrella nähtävää hyvien vampyyrien johtajaa Sangia esitää Stephanie Chao.
Ajatuksen tasolla vampyyrielokuvaan kung fu -taisteluiden lisääminen kuulostaa omaan korvaani sangen absurdilta. Leffan aikana ja sen jälkeenkin olin yhä asiasta samaa mieltä – se on ajatuksena aivan yhtä huono kuin ketsupin lisääminen riisipuuroon.
Piri toimii
En itse pidä kung fu -filmeistä joten tämä varmasti on myös heikentämässä arvosanaa. Ilman vampyyrielokuvallisia elementtejä tämän arvosanasta olisi lähtenyt vielä piste tai kaksi pois, mutta näiden elementtien ansioista jaksoin leffan sentään loppuun asti katsoa.
Vampires: The Turning on huono elokuva. En sitä voi suositella juuri kenellekään muulle kuin vampyyrielokuvien katsojalle jonka aikomuksena on nähdä suurin osa kohtalaisen kokoluokan budjetilla väännetyistä alan filmeistä. Muut voivat säästää aikaansa ja etsiä parempaa katsottavaa.
Tämänviikkoiseen perjantaipullo-postaukseen on juomaksi valikoitunut South Pacific Lager joka on valmistettu Helsinkiläisen Stadin panimon toimesta. Olutta myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa, mm. Lauttasaaren Isokaaren varrella sijaitsevassa K-Marketissa. Hintaa yhdellä pullolla oli 4,05 eur jossa 10 senttiä on pullopantin osuus.
South Pacific Lager on väriarvoltaan 30 EBC ja siinä on alkoholia 4.5 %.
Heti pullon aukaistua ja tuoksua nuuhkaistua pistin merkille että tämän oluen tuoksu on poikkeuksellisen miellyttävä ja hedelmäinen. Lasiin kaadettaessa olut vaahtoaa kohtalaisesti mutta ei kuitenkaan rasittavan paljoa. Hyvänä puolena myös vaahto menee pian pois joten kauaa ei tarvitse odotella jotta olutta pääsee siemailemaan.
Sitten se tärkein eli maku. Tästä oli nopean googlailun perusteella netissä ihmisillä hyvinkin poikkeavia näkemyksiä siitä onko tämä hyvää vaiko ei, mutta omaan makumieltymykseeni tämä toimi todella hyvin. Maku on kohtalaisen raikas ja hedelmäinen ja se on myös sopivan pehmeä. Vaikka tämä onkin lager tuli tästä makunsa puolesta itselleni paljon enemmän mieleen IPAt kuin lagerit. Mene tiedä miksi.
Tätä olutta voi helposti suositella testattavaksi ja sitä voin mielelläni ostaa toisenkin kerran rentoon illan istumiseen hyvässä seurassa tai hyvän musiikin kanssa.
Musiikkeina tähän sopi hyvin Heather Novan Higher ground sekä Shinedownin tekemä akustinen cover Lynyrd Skynyrdin kappaleesta Simple man.
