Tämänviikon kokkailuina päädyin tekemään tavallisia tortilloja vailla mitään ihmellisyyksiä. Kokkailtua on tullut tällä viikolla muutamia kertoja, mutta valitettavasti mitään uutta ja ihmeellistä ei ole tullut tehtyä joten tämänkertaiseksi kotiruoaksi päätyi tortillat.
Tortillat on helppoa ja nopeaa ruokaa kotona laitettavaksi. Täytin omani broilerisuikaleilla, paprikalla, tomaatilla, kurkulla, raejuustolla, lehtisalaatilla ja juustoraasteella.
Tortillat lämmitin mikrossa, kanat pannulla ja muut sitten raakana väliin. Aiemmin kokkailin myös tortilloja tällä viikolla, mutta tällöin broilerisuikaleet olivat sellaisia missä mukana oli myös marinadia. Ei ole järin hyvä kombo, paljon parempaa tuli ostamalla kanaa jossa ei ole mitään kastiketta valmiina.
Broilerinsuikaleet lämpiämässä
Tortillat on sellainen ruoka jota voisin ruveta laittamaan useammin. Täytteiksi käy melkein mikä vain ja siihen saa paljon survottua kasviksia ilman että tulee liian vegaani olo. Ne on niin simppeleitä valmistaa että siinä ei tarvitse liikaa tehdä valintoja tai miettiä missä järjestyksessä mitäkin pitää tehdä, joten jos haussa on nopea ja helppo kotiruoka jossa on enemmän makua ja monipuolisuutta kuin makaronissa on tortillat mitä mainioin vaihtoehto.
Uusi televisiotaso on samanlainen kuin joskus aikaisemmin omistamani televisiotaso. Kuvan CD on Devin Townsendin Terria jos sitä mietitte.
Viikonloppuna tuli vaihdettua televisiotasoa. Olin aiemmin omistanut tämän samanlaisen tv-tason näköisen tason, mutta tarpeiden muuttuessa möin sen pois ja käytin tummempaa ja kapeampaa televisiotaso joka oli korkeampi. Kuitenkin nyt kun käytössä on ollut erilainen televisio ja erilaiset laitteet kuin silloin oli tällaiselle isommalle televisiotasolle taas tarvetta.
Tori.fi sivustoa selailin ja satuin bongaamaan kotiinkuljetettuna tämän televisiotason inhimilliseen hintaan joten laitoin myyjälle viestiä. Hän vastasi saman päivän aikana ja koko prosessi meni yhden päivän sisällä. Näppärää, arvostan sitä että asiat hoidetaan eikä jäädä vatuloimaan.
Nyt muutaman päivän tätä televisiotasoa käyttäneenä olen sen hyväksi havainnut nykyisellä laitekannallani ja televisiokorkeudella. Vielä täytyisi heivata vanha televisiotaso/kaappi jonnekin, mutta se on sitten joskus tulevaisuudessa edessä.
Lauantaina kävin Gigantissa ostamassa vihdoin ja viimein kahvimyllyn. Menin Giganttiin ja kyselin myyjältä neuvoja laitteen valinnassa ja päädyin Wilfa Svart Aroma -kahvimyllyyn.
Kahvimyllyn osto on ollut jo pidemmän aikaa mielessä, sillä kaupoissa on myynnissä monenlaisia kahvipapuja joita voi itse jauhaa mutta ne on pääosin jäänyt kauppaan odottamaan että saan ostettua kahvimyllyn. Kahvia myös kuluu itselläni paljon eli ryystän sitä itäsuomalaiseen tapaan yli pannun päivässä. Helsingissä asuessa olen alkanut kuitenkin tutustumaan laajemmin erilaisiin kahvimakuihin joten kahvimylly on luonnollinen jatkumo kahvista nauttimisen saralla. “Ei se mäyrä vaan se latu”.
Ostin samalla myös muutamaa erilaista kahvia joista toista testailin myllyn kanssa. Samoin matkaan tarttui uusi kahviastiasto ja moccamasterin suodatinsuppilon päälle tuleva suoja sillä onnistuin hajoittamaan jo varmaan yli puoli vuotta sitten keittimen mukana tulleen.
Virtojen päälle laittamisen jälkeen ei ole liikaa valintoja tehtävänä
Wilfan käyttö on helppoa. Pavut yläosaan, virrat päälle, ajan valinta pyöritettävästä rullasta oman mieltymyksen mukaiseksi ja sitten vain painetaan painiketta jossa lukee Grind. Vähän ajan päästä kahvinpurut on masiinan alhaalla olevassa säilössä valmiina keittämistä varten. Helppoa ja nopeaa.
Ensikokemukset laitteesta on erinomaiset. Olen keittänyt tällä nyt parit kahveet ja kummallakin kertaa kokemus oli helppo ja suoraviivainen eikä mitään ongelmia tullut. Pidin myös laitteen miellyttävän hiljaisesta jauhatusäänestä verrattuna muihin kuulemiini kahvimyllyihin.
Wilfan kahvimyllyjä myydään monissa paikoissa ja ainakin Gigantissa tämä irtosi hintaan 99 eur. Jonkin menossa olevan kampanjan vuoksi mukaan sain myös termoskahvikupposen josta kuva alempana.
Jauhatuksen hienoutta voi säätää pyörittelemällä tätä säilötäKahvipurut valuvat jauhatuksen jälkeen tähän rasiaanKiva tietää näin kolmelta aamuyöstäPavut menossa jauhatukseenJauhatuksen tulosJonkin kampanjan ansiosta sain tällaisen mukaanUusi kahviastiasto pääsi heti testiin uuden kahvin kanssa
Päivä jota ei olisi hetkene uskonut tapahtuvan tapahtui sittenkin, paljon puhuttu Länsimetro saapui vihdoin ja viimein eilen Lauttasaareen. Eilen lauantaina kävin kaupungilla ja menin bussilla pyörähtämään siellä ja kauppakeskus Lauttiksen kohdalla bussin ikkunasta ulos katsoessa sitten huomasin että hetkonen, Metron logolla varustettuja ilmapalloja oli pihalla kaupan läheisyydessä. Siitä sitten muistin että päivä jolloin Länsimetron piti (taas) saapua oli käsillä ja vihdoin se sitten taisi tapahtui oikeasti.
Menin bussilla kuitenkin Giganttiin asioilleni ja takaisin tietenkin tulin metrolla kun se vihdoin oli mahdollista. Hämmentävää, Ruoholahden kohdalla ei kuultu perinteistä “Ruoholahti. Pääteasema. Juna menee kääntöraiteelle, matkustajia pyydetään poistumaan junasta”. Siitä sitten matka jatkui ensin Lauttasaareen kauppakeskus Lauttiksen metroasemalle ja sen jälkeen sitten vielä Koivukylän asemalle johon itse jään sillä se on hieman lähempänä.
En ollut ainoa metromatkustaja
Päivällä myöhemmin kotona pyörähtämisen jälkeen tuli uusi reissu kun kävin automaatilla nostamassa rahaa. Toki olisin voinut kävellä suoraan tuonne Lauttikselle mutta pitihän se tietenkin mieluummin mennä metrolla että saan otettua myös valokuvia todistusaineistoksi että metro on oikeasti saapunut.
Illalla sitten kaveri kysyi josko lähtisin syömään ja niin sitten vielä kolmannen kerran tuli metroa käytettyä saman päivän aikana (tai no, yhteensä viidesti koska meno-paluut paitsi ensimmäinen kerta vain paluu). Menimme jopa maaseudulle asti syömään eli Espooseen Tapiolaan kauppakeskukselle.
Hieman huvittavia piirteitä reissussa oli. Lauttasaaren asemalla ei toiminut pankki/luottokortilla lipun maksaminen ja ainoastaan kolikoilla pystyi ostamaan matkansa. Onneksi kaverilla oli arvoa sen verran lipussa että hän maksoi minunkin matkan Espooseen kun olisi pariakymmentä senttiä vaille jäänyt kolikot lipusta. Espoosta palatessa Tapiolan asemalla oli myös ongelmia lipunostossa, mutta täysin päinvastoin – siellä toimi vain pankkikortit ja luottokortit mutta ei käteinen. Heh.
Lauttiksella ja Koivukylässä on jäätävän pitkät rullaportaat
Matkat meni hyvin, mitä nyt pieniä teknisiä haasteita oli. Metroa ajettiin siten että osa vuoroväleistä jäi väliin jonkin ongelman takia mutta eiköhän se ajan kanssa siitä korjaannu. Olikohan sinne peräti jäänyt joku juna matkalle jos kuulin oikein. Mene tiedä.
Kaikenkaikkiaan mainio juttu että metro on vihdoin täällä sillä se helpottaa ja suoraviivaistaa kulkua, vaikkakin itselläni se myös lisää kävelyä jos haluan mennä suoraan metrolle. Luultavasti haluan koska nopeusetu keskustaan mennessä on selkeä bussiin verrattuna, sillä maan alla ei ole ruuhkia ja liikennevaloja.
Tämän kertaiseen leffalauantaihin päätyi pitkästä aikaa vampyyrielokuva, tarkemmin ottaen vuonna 2000 julkaistu Shadow of the Vampire (IMDB). Se on E. Elias Merhigen ohjaama draama/kauhuelokuva jonka pääosaroolissa nähdään Willem Dafoe.
Shadow of the Vampire on elokuva joka kertoo vampyyrielokuva Nosferatu kuvauksista. Pääosaroolia Nosferatuna esittää mystinen Max Schreck, mies joka tuntuu ottavan roolinsa vähän turhankin aidon tuntuisesti. Elokuvan tuotantoryhmässä yksi henkilö kyllä tietää että Max on aito ja oikea vampyyri, mutta ei hän sitä muille tietenkään kerro. Elokuvan kauvaukset menevät kutakuinkin mallikkaasti haasteista huolimatta mutta viimeinen kuvattava kohtaus onkin hieman toisenlainen kuin mitä osasin odottaa joten jätetään elokuvan loppu spoilaamatta.
“Ei Max, pinkki joogatrikoo ei sovi sinulle”
Tämä elokuva oli mielenkiintoinen. Se otti hieman toisenlaisen lähestymistavan vampyyrielokuviin ja se oli merkittävästi enemmän old school -henkinen vampyyrielokuva kuin uudemmat vampyyrifilmit yleensä. Vaikka elokuva on vuodelta 2000 olisi kuvaustyylistä ja tuotannosta voinut kuvitella tämän valmistuneen joskus 1970-luvun aikana. Myös maltillinen musiikin käyttö loi mielikuvaa vanhemmasta elokuvasta kuin mitä todellisuudessa oli kyse.
Pidin tuotannollisten osuuksien lisäksi myös elokuvan tasapainottelusta koomisuuden ja vakavasti otettavan vampyyrielokuvan välillä. Siinä on elementtejä kummaltakin puolelta enkä täysin varmaksi osaa sanoa onko tämä tarkoituksellista vai tahatonta. Kuitenkin kyllä tämän aivan uskottavaksi vampyyrileffaksi pystyy laskemaan vaikka paikoitellen roolisuorituksien teatreaalisuudesta voisi muutakin ajatella.
Iltapalan aika
Shadow of the Vampire on toimiva filmi vampyyrielokuvien ystäville. Jokaisen joka pitää vamyyrileffoista kannattaa tämä katsoa, mutta mikäli sen genren elokuvat ei lähtökohtaisesti iske lainkaan voi tämänkin jättää suosiolla kaupan hyllylle.
