Kesäloma on takana ja tänään palasin töihin. Eilen viimeisenä lomapäivänä lähdin tekemään valokuvailusession Loviisan kanssa kun sääkin oli mitä mainioin. Lämpöä oli noin kolmisenkymmentä astetta, joten Suomen kesä on tuntunut kunnolliselta kesältä – etenkin kun noin kolmeakymmentä astetta on ollut viimeiset pari viikkoa.
Kuvaussessiolle otin mukaan kaksi kameraa. Digikameraksi valikoitui Leica X1 ja filmikameraksi Leica M6.
Poikkeuksellisesti filmiä kuvatessa kuvasin värifilmille, mutta koska yksi rullista ei tullut täyteen en ole vielä kaikkia kuvaussession kuvia kerennyt kehittämään ja näkemään joten niitä en tässä postauksessa jaa. Mahdollisesti lähiaikoina teen toisen postauksen kuvaussessiosta missä jaan ainostaan filmillä otettuja kuvia, mutta se jääköön nähtäväksi.
Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Leica X1:llä ja ne ovat suoraan kamerasta tulleita JPEG-muotoisia kuvia eikä niille ole tehty muuta käsittelyä kuin pakkaaminen pienemmäksi tätä blogia varten.
Rashomon joka suomennettuna tunnetaan nimillä Rashomon – paholaisen temppeli sekä Rashomon – paholaisen portti on Akira Kurosawan ohjaama draamaelokuva vuodelta 1950. Sen pääosissa nähdään Toshirô Mifune, Machiko Kyô sekä Masayuki Mori.
Kaksi miestä istuu pitämässä sadetta ja heidän joukkoonsa liittyy kolmas mies. Pian he kertovat paikalle saapuneelle lähiaikojen tapahtumista mihin liittyy kaksi muuta miestä sekä nainen. Tapahtumat ovat olleet ikäviä, sillä niihin liittyy rikkolinen mies, nainen joka on raiskattu rikollisen toimesta sekä naisen aviomies joka on kohdannut kuoleman. Tapahtumista kuullaan kuitenkin useampia eri versioita, sillä eri henkilöillä on ollut tapahtumista hyvinkin erilainen käsitys monien merkityksellisten yksityiskohtien osalta.
Kurosawan Rashomon on mielenkiintoinen, vaikkakin monessa mielessä pessimistinen kuvaus ihmisyydestä. Ihmisten taipumus valehdella ja toimia moraalittomasti on teema joka on ajaton, sillä vaikka tarina sijoittuukin 1100-luvun Japaniin olisi se voinut hyvin sijoittua myös nykyaikaan.
Tapahtumiin osalliset ihmiset sekä sivusta tilanteen nähnyt silminnäkijä kertovat jokainen omanlaisensa version tapahtumista, eikä täyttä varmuutta katsojalle koskaan synny siitä mikä versio on lopulta todenmukainen kuvaus tapahtuneesta – vai onko mikään. Elokuvan myötävaikutuksesta onkin syntynyt termi Rashomon-efekti jolla kuvataan silminnäkijöiden epäluotettavuutta. Eri kertojilla on omat itsekkäät motiiviinsa mikä vaikuttaa heidän versioonsa tapahtuneista.
Vaikka rikospaikan tapahtumat ovatkin arjesta poikkevia, näkyy moraalittomuutta myös monissa muissakin. Täyteen lohduttomuuteen ei kuitenkaan ajauduta, sillä katsojalle tarjotaan myös välähdyksiä ihmisyydestä joka antaa toivoa siitä että ihmisissä on myös jotain hyvää mikä saa hänet toimimaan pyyteettömästi oikein.
Tyylillisesti Kurosawan Rashomon on mukavan rauhallinen elokuva. Asia joista erityisesti itse pidän monissa vanhoissa (etenkin aasialaisissa) elokuvissa onkin niiden seesteisyys – musiikki ei pauhaa jatkuvalla syötöllä, koko aikaa ei joku ole äänessä ja hahmojen käytöksessä näkyy tietynlaista arvokkuutta. Lisäksi monessa, kuten tässäkin, käsitellään ihmisyyttä tai inhimillisiä tunteita aidommin ja syvemmin kuin monessa modernimmassa elokuvassa jotka monet tuntuvat nojaavat tapahtumiin ja toimintaan abstraktimpien asioiden sijaan.
Pidin tästä elokuvasta yhä tällä kolmannellakin katsomiskerralla. Olin sen aikaisemmin nähnyt jo kahdesti ennen tätä katselukertaa enkä näe syytä miksi en katsoisi tätä vielä uudelleenkin, joten elokuva ansaitsee selvästi paikan Suosituksia-sivulla.
Harwallin panimon Lahden Erikois Neipa eli New England IPA on 5,5 % vahvuinen pintahiivaolut.
Olut vaahtoaa kohtalaisen paljon kaadettaessa, mutta vaahto ei kauaa pinnalla säily. Tuopissa oluen sameus nousee selkeästi esiin eikä sen vaaleankeltainen sävy erityisemmin itselleni houkuttele. Tuoksu on hento ja raikkaan sitruksinen.
Suutuntma on keskitäyteläinen. Maku on miellyttävä. Siitä löytyy kyllä hiivaisuutta olemuksesta, mutta kuitenkin sen trooppinen hedelmäisyys pääsee hyvin esiin tasapainoisena ja raikkaana. Jälkimaku on miellyttävän pehmeä ja kohtalaisen aikaa säilyvä. Kokonaisuutena toimiva olut jonka maku on näköä parempi.
Kuten viime viikolla parissa postauksessa kirjoitin, kävin keskiviikkona auton kanssa heittämässä pienen roadtripin ja kävin kuvailemassa lähialueen kirkkoja. Samalla reissulla tuli nähtyä niin Askolan ja Pukkilan kuin myöskin tämä Myrskylän kirkko.
Myrskylän kirkolle oli matkaa Pukkilan kirkolta ainoastaan 17,4 km joka ajallisesti oli 15 minuuttia. Kotoani tänne olisi ollut 79,5 km joten oli parempi yhdistää tämäkin kirkon näkeminen samaan syssyyn kuin Askolan ja Pukkilan kirkon vierailut. Kuten Pukkilassa, myös täällä olivat ovet keskiviikkona päivällä kiinni minkä vuoksi nämäkin kuvat ovat ainoastaan ulkoa käsin.
Kameroista ja kuvaamisesta kiinnostuneille, myös näissä kuvissa kamerana oli Canon 5D Mk II ja objektiivina Canon EF 17-40 mm F/4 L USM.
Alien on alkuvaiheillaan kohtalaisen pienikokoinen vastus
Alien (IMDB) on vuonna 1979 julkaisti sci-fi-kauhuelokuva jonka on ohjannut Ridley Scott. Sen pääosissa nähdään Sigourney Weaver, Tom Skerritt sekä Ian Holm.
Nostromo on kaupallinen avaruusalus joka on palaamassa maahan. Miehistö on ollut syvässä unessa, mutta heidät herätetään jo paljon aikaisemmin ennen kuin he ovat palaamassa maan läheisyyteen. Syy herätykselle selviää, sillä heidän aluksensa on ottanut vastaan signaaleja avaruudesta mitä miehistön täytyy lähteä tarkistamaan mistä se on peräisin. Signaali vaikuttaa olleen varoitus, mutta siinä vaiheessa kun asia on selvinnyt on jo liian myöhäistä sillä tutkimusmatkalla vieraalla planeetalla oleville miehistön jäsenille on jo selvinnyt sama asia oman kokemuksen kautta. Yksi miehistön jäsenistä on kohdannut alienin joka pääsee karanteenisäädösten rikkomusten tähden alukseen sisälle kohtalokkain seurauksin.
Alien on lajityyppinsä klassikko, eikä syyttä. Sen tarina on hyvä, näyttelytö toimii, efektit näyttävät asiallisilta vielä vuonna 2025 ja tunnelman rakentaminen on jotain josta moni muu elokuva voisi ottaa oppia. Lisäksi Sigourney Weaverin roolihahmo Ripley on merkittävästi parempi kuin suurin osa – ellei jopa kaikki – modernimpien elokuvien naishahmot joista on pyritty tekemään ajan hengen mukaisesti sankarillisia toimijoita. Ironista onkin että ennen tämänkaltaista kulttuurillista muutosta on hyviä naispääosia osattu tehdä jopa paljon paremmin kuin nykyään.
Tarina etenee pitkän matkaa miellyttävän verkkaisella tahdilla ilman tarpeetonta toimintaa. Rauhallisen alun aikana juonta rakennetaan koko ajan tasaisen varmalla tahdilla eikä se jää junnaamaan missään vaiheessa tarpeettomasti. Verkkaisen kuljetuksen ansiosta kaikista olennaisimmista henkilöistä ja heidän välisestä dynamiikastaan saa katsojana hyvin kiinni.
Vaikka alku onkin rauhallista tarinan rakentamista, toiminnan vauhti kyllä kiihtyy loppua kohden. Jännitystä pidetään yllä hyvin, sillä asioita ei näytetä liiaksi vaan jätetään sijaa katsojan omalle mielikuvitukselle.
Juonessa on hyviä ja yllättäviä koukkuja, sillä eräästä miehistön jäsenestä selviää vasta suhteellisen myöhäisessä vaiheessa jotakin olennaista mikä selittää hänen toimintaansa.
Monessa elokuvassa ns. jump scare -kohtaukset, eli kohtaukset missä jotain yllättävää tapahtuu säikäyttäen katsojan (tai usein ainoastaan yrittäen säikäyttää) on toteutettu rasittavalla tavalla. Monissa filmeissä tätä keinoa käytetään aivan liikaa ja liian ennalta arvattavalla tavalla, mutta Alienissa nämä kohtaukset on toteutettu tyylillä eikä niitä ole liikaa.
Visuaalinen puoli on vieläkin tyylikästä katsottavaa. Efektit on toimivia, valaistus on miellyttävää ja miljöö tukee hienosti tarinan tunnelmaa, sillä vaarallisen alienin mahdollinen kohtaaminen ahtailla ja hämärillä avaruusaluksen käytävillä on jännittävämpää kuin suuressa ja avoimessa tilassa.
Kokonaisuutena Alien on lajityyppinsä helmi ja on ansainnut paikkansa Suosituksia-sivullani.
