Tänään aamulla vein ennen työpäivää autoni huoltoon Ilolaan. Ajoin auton sinne, pudotin avaimet postiluukusta sisään ja kävelin kotiin ja sain siinä sopivasti samalla 3,5 km aamulenkin.
Iltapäivällä tuli uusi 3,5 km kävelylenkki, sillä kävelin kotoa Ilolaan takaisin huoltamolle hakemaan auton. Samalla reissulla käytin auton katsastusasemalla ja nyt on Mini jälleen katsastettu ja samalla saatu siihen vuosi lisää ajoaikaa.
Pedro Almodóvarin ohjaama Julieta (IMDB) on vuonna 2016 julkaista draamaelokuva. Pääosarooleissa nähdään Emma Suárez, Adriana Ugarte, Daniel Grao, Imma Cuesta sekä Darío Grandinetti.
Julieta (Emma Suárez) on parisuhteessaan suunnitellut muuttoa miesystävänsä Lorenzon (Darío Grandinetti) kanssa toiseen maahan jo vuoden verran. Lorenzon yllätykseksi viimeisenä päivänä ennen muuttoa Juliana kuitenkin ilmoittaa että hän ei lähdekään hänen mukaansa eikä hän tahdo puhua siitä sen enempää. Toiseen maahan muuton sijaan hän alkaa käymään läpi menneisyydestään niitä asioita joista hän ei ole Lorenzolle puhunut, mutta jotka ovat hänen elämässään yhä kipeitä aiheita.
Julieta on dramaattinen mutta inhimillisesti realistinen tarina elämän vaikeista asioista, niiden käsittelystä ja käsittelemättä jättämisen aiheuttamista ongelmista. Vaikeiden asioiden kunnolla käsittelemättä jättämisen kulttuuri ja sen vaikutukset heijastuvat Juliatan elämässä läpi hänen koko tarinassa kerrotun elämänkaarensa aina nykyhetkeen, eikä hän vaikuta olevan ainoa kuka ei osaa käsitellä asioita kuten aikuisten kuuluisi.
Vasta kun Julieta joutuu kohtaamaan yksipuoleisen odottamattoman ihmissuhteen katkeamisen, hän alkaa tajuamaan kuinka vähän hän lopulta todellisuudessa on edes tuntenut tätä ihmistä jonka hän on luullut tuntevansa, mutta joka on poistunut hänen elämästään ilmoittamatta minne hän on mennyt.
Pidin tästä elokuvasta. Se on aidon elämän tuntuinen draama mistä huokuu inhimillisyys sen epätäydellisten ihmisten kohdatessa elämän vaikeita haasteita. Vaikeudet joita elämä eteen tuo ovat monesti moninaisia ja vaikeita kohdata, mutta vaikeista asioista totuuden osittainen kertominen voi usein johtaa vielä suurempiin ongelmiin totuuden vihdoin tullessa esille kuten Julietakin saa havaita.
Kotimaisen Fat Lizardin panimon Splitty Westy on 8,0 % vahvuinen West Coast Dipa. IBU-arvot oluessa on 85. Olut on valittu Suomen Paras Olut 2023 kilpailussa oman kategoriansa (IPA) voittajaksi.
Splitty Westyn tölkki on perinteinen ja helposti tunnistettava Fat Lizardin panimon tuote. Toimiva ja selkeä, mutta itselläni helposti voi mennä tölkit sekaisin saman panimon muiden juomien kanssa.
Tölkin aukaistua haistaa helposti poikkeuksellisen miellyttävän hedelmäisen tuoksun jossa on makeutta ja raikkautta. Tuoppiin kaataminen käy vaivatta sillä pinnalle nouseva vaahto haihtuu nopeasti pois eikä kuohuaminen ole mitenkään ennakoimatonta.
Väri on kauniisti punertavaan taipuvainen. Suutuntuma on keskitäteläinen. Maku on tasapainoinen ja pehmeä vaikkakin pienesti pistävä ja siinä nousee hyvällä tapaa sitrus esiin.
Varsin miellyttävä olut joka pääsi myös Suosituksia-sivulle.
Eilen illalla törmäsin YouTube-videoita katsellessa mielenkiintoiseen tekoälytyökaluun nimeltään ACE-Step (koodit löytyy GitHubista).
Työkalu on avoimen lähdekoodin tuotos ja sillä pystyy luomaan kokonaisia musiikkikappaleita ilman että käyttäjän tarvitsee osata tehdä muuta kuin painella muutamia nappuloita käyttöliittymästä. Käyttäjä pystyy itse myös kirjoittamaan sanoitukset joita tekoäly sitten lauleskelee parhaan kykynsä mukaan, toisinaan hyvällä ja toisinaan vähemmän hyvällä menestyksellä.
Mikäli sanoitusten kirjoittaminen ei luonnistu, voi tietenkin käyttää muita tekoälytyökaluja sanoitusten kirjoittamiseen. Itse käytin muutamissa näissä tässä postauksessa kuultavissa kappaleissa sanoitusten tekoon Gemma 3:n 4b mallia mitä ajoin myöskin omalla koneellani käyttäen LM Studiota.
Kappaleet syntyvät tekoälyllä myöskin suhteellisen nopeasti, eli konetehoa ei aivan järjettömiä vaadita. Omassa koneessani on NVidia RTX 4060 Ti jossa on 16 GB VRAMia ja tällä kappaleet yleensä tulee muutamissa minuuteissa.
On hyvä mainita myös että ACE-Steppiä parempia ja kehittyneempiäkin tekoälytyökaluja on kyllä tarjolla, tai näin ainakin olen käsittänyt. Suno on yksi sellainen, mutta omakohtaista kokemusta itselläni ei sen käytöstä ole. Syynä tähän on se, että en ole erityisemmin kiinnostunut tekoälytyökaluista joita en voi ajaa omalla koneellani vailla rajoituksia käytölle.
Laitan tähän muutamia testauksia joita tällä olen generoinut. Näissä huomaa kyllä vielä virheitä, paikoitellen jopa kauhean kuuloisia kaikuja ja muita häiriötekijöitä mutta nämä on valittu muutaman generoinnin perusteella tehdyistä kappaleista. Mikäli tällä työkalulla haluaa tehdä parempilaatuisia kappaleita täytyy niitä vain generoida useampia kunnes työkalu sylkäisee ulos enemmän korvia hivelevän vaihtoehdon.
Lisäksi tässä työkalussa on mahdollista muuttaa osa kappaleesta jota voi koettaa josko se korjaisi ongelman. En ole itse sitä ominaisuutta kuitenkaan vielä testannut.
Kaikenkaikkiaan ensikokemukset ACE-Stepistä vaikuttavat mielenkiintoisilta. Tekoälyn kehitys on ottanut huikeita askeleita muutaman viime vuoden aikana, joten on mielenkiintoista seurata mitä tulevaisuudessa tapahtuu seuraavien vuosien aikana.
Halusipa tai ei, tekoälyn kehitys menee mitä luultavamminkin eteenpäin ellei jotain isompaa yhteiskunnallista kriisiä tule sen kehitystä estämään – ja silloinkin kehitys luultavasti menisi eteenpäin, ainakin aseteollisuudessa.
On helppoa ymmärtää mikäli monella taidetta tai muuten luovaa työtä tekevällä on negatiiviset näkemykset tekoälyn kehityksestä. AI:llä voidaan tuottaa tekstiä, musiikkia, videoita, valokuvia ja erilaisia ääniä jo nyt ilmaisilla työkaluilla moneen käyttöön tarpeeksi riittävällä laadulla joka on tietenkin uhka monen luovan alan työntekijälle nyt ja tulevaisuudessa.
Näiden työkalujen yhteiskunnallisten puolien mietintä jääköön toiseen kertaan, sillä tämän tekstin tarkoituksena on ainoastaan kertoa tätä blogia lukeville tavallisille ihmisille että minkälaisia työkaluja on jo olemassa että tietää miten maailma parhaillaan makaa.
The Expendables (IMDB) on toimintaelokuva vuuodelta 2010 jonka pääosarooleissa nähdään Sylvester Stallone, Jet Li, Jason Statham sekä Dolph Lundgren. Ohjauksesta on vastannut Sylvester Stallone.
Palkka-armeija saa CIA:lta tehtävän lähteä poistamaan toisessa valtiossa vallan kahvassa olevia henkilöitä. Aikaisemmin CIA on lähettänyt jo oman miehensä kyseiseen valtioon hoitamaan asioita, mutta koska hän onkin päätynyt CIA:n leivistä soolouralle on palkka-armeijan puututtava kurittoman entisen agentin toimintaan aseiden avustuksella.
Juonensa osalta The Expendables on kohtalaisen mitäänsanomaton elokuva johon on saatu käsikirjoitettua monia lajityypin kliseitä. CIA on säätämässä vieraassa valtiossa, välienselvittelyä koetaan ystävysten kesken, pieni eliittijoukko tuntuu kuolemattomalta isoakin joukkoa vastaan sekä mukana on myös tietenkin päälleliimatun tuntuiset ihmissuhteet joissa ei ole minkäänlaista tunnetta ja joiden merkitys kokonaisuuden kannalta on olematon.
Tämän tyylilajin filmissä kaikki nuo edellämainitut piirteet ovat kyllä sellaisia että niitä pystyn katsomaan läpi sormien, sillä en tämän lajityypin elokuvalta mitään muuta keskimäärin edes odota. Kliseiset piirteet ovat juurikin niitä asioita mitkä usein määrittävät lajityypin ominaispiirteitä, sillä niitä on käytetty niin paljon että niistä on muodostunut oletusarvo jota osaa jo odottaa. Hyvä niin, sillä silloin katsoja tietää jo mitä tulee saamaan kun laittaa elokuvan pyörimään.
Räjähdyksiä, aseiden laulamista, nopeita takaa-ajoja, mahtipontista musiikkia ja hillittömiä määriä kuolleita taisteluissa – kaikkia näitäkin tästä löytyy. Kaikki nämä ovat kyllä toimivia elementtejä toimintafilmien rakennuspalikoina, mutta harmillisesti palikat tuntuvat olevan hukassa nopeiden toimintakohtausten aikana. Leikkaukset ovat aivan liian nopeita liian monissa kohdissa mikä tekee monien taisteluiden seuraamisesta käytännössä mahdotonta sillä monessa tapauksessa ei katsojana kerkeä näkemään kuka on lyömässä ketä tai tekemässä jotain muuta taistelun tiimellyksessä.
Päähenkilöt ovat monella tapaa äijäkulttuurin karikatyyrejä sillä useimmissa heissä on machoilua ja kovistelua, mutta kuitenkin naisia kohtaan heistä löytyy herkkä ja suojeleva puoli. Naisia sitä vastoin ei kovin monia edes nähdä ja heidänkin roolinsa ovat yhtä teennäisiä ja stereotyyppisiä. Tietenkin tämän kaltaisten elokuvien tapauksessa onkin parasta jättää suosiolla hahmojen analysointi syrjään ja keskittyä niihin piirteisiin minkä vuoksi tämän tyylilajin elokuvista yleensä nautitaan. Toimintaa, räjäytyksiä ja yleistä stereotyyppistä äijämeinkiä. Niistä joko pitää tai sitten ei.
Omaan makuuni tässä on monia hyviä elementtejä. Se on tasaisen varma suorittaja, mutta ei missään kuitenkaan yllättäjä mikä jättää sen keskinkertaisen viihde-elokuvan kategoriaan. Isoimmat miinukset löytyvätkin teknisestä toteutuksesta – hutiloivasta kameratyöskentelystä ja rasittavan nopeista leikkauksista. Muut miinukset ovat lähinnä niitä mitkä ovat ominaisuuksia tämän lajityypin elokuville.
Tälle on aikansa ja paikkansa ja kyllä tätä mieluummin katsoo kuin monia modernimpia toimintaelokuvia, sillä mieluummin katson tämänkaltaista toimintaa missä miehet hoitavat äijäilyn eivätkä huonosti ja teennäisen tuntuisesti käsikirjoitetut naiset.