Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: Finding Neverland (Finding Neverland – tarinan lähteillä)

    Näytelmää katsomassa.

    Marc Forsterin ohjaama Finding Neverland (IMDB) joka suomeksi tunnetaan myös nimellä Finding Neverland – tarinan lähteillä on vuonna 2004 julkaistu draamaelokuva. Pääosarooleissa nähdään Johnny Depp, Kate Winslet sekä Freddie Highmore.

    Näytelmien kirjoittaja Sir James Matthew Barrie (Johnny Depp) ei ole saanut kovinkaan positiivisia arvosteluita viimeisimmästä näytelmästään. Ollessaan päivällä puistossa kirjoittamassa hän tutustuu Sylvia Daviesiin (Kate Winslet) sekä hänen poikiinsa. James ystävystyy tämän naisen ja hänen lapsiensa kanssa ja saa heidän kauttansa ainekset uuteen näytelmäänsä. Näytelmän päähenkilö saa nimensä Sylvian pojan Peterin mukaan ja se tullaan myöhemmin tuntemaan Peter Panina.

    Olen nähnyt tämän elokuvan ainakin kerran aikaisemmin, luultavamminkin joskus vuoden 2004-2006 välillä. Mielikuvanani oli että olin pitänyt tästä elokuvasta ja myös muistikuvani antoivat sellaista osviittaa, sillä vuosien jälkeenkin muistin edes pääpiirteittäin mitä tässä elokuvassa tapahtui. Monesti elokuvat jotka ovat täysin keskinkertaisia unohtuvat jo muutamassa vuodessa eikä niistä jää juuri mitään muistijälkeä, mutta ne joissa on ollut jotain jättävät tavallisesti ainakin jonkinlaisen muiston. Uudelleen katsottuna positiivinen mielikuvani tästä elokuvasta säilyi ja vahvistui, sillä pidin tästä yhä.

    Tarina ja sen hahmot ovat mielenkiintoisia. Vaikka pääpaino onkin Deppin, Winsletin ja lasten rooleissa on suhteellisen pienellä ruutuajalla varustetut roolit myös kerrottu siten että heistä saa hyvin katsojana luotua omat mielikuvansa. Deppin roolihahmon vaimo Mary (Radha Mitchell) on suhteellisen pienessä roolissa, mutta samalla silti erittäin olennaisessa osassa, sillä hänen ja heidän etäisen ja kylmän avioliittonsa kuvauksen kautta katsoja saa lisää syvyyttä ja ymmärrystä Peter Pan -tarinan kirjoittajaan.

    Jamesin keskustelut Sylvian kanssa hänen omasta lapsuudestaan ja sen kuolemasta sekä myöhemmin Peterin kommentti Jamesille antavat katsojalle vihiä siitä mistä Peter Panissa on kysymys.

    Kaikki elementit on kohdallaan, näyttely toimii hienosti ja tunnelma on koskettava joten edelleenkin tämä oli katsomisen arvoinen elokuva.

  • Leffalauantai: Pandorum

    Avaruusalus Elysiumilla matkustajat joutuvat kohtaamaan epämääräisiä ja vihamielisiä olentoja.

    Pandorum on kauhu/sci-fi-elokuva vuodelta 2009. Sen on ohjannut Christian Alvart ja pääosissa nähdään Dennis Quaid, Ben Foster, Antje Traue sekä Cam Gigandet.

    Ihmiskunnan elinolosuhteet maa-planeetalla ovat käyneet huonoiksi eikä resursseja tahdo riittää kaikille. Avaruudesta on kuitenkin löytynyt uusi planeetta nimeltään Tanis jonka ympäristöolosuhteet vaikuttaisivat otolliselta ihmiselämälle. Ihmiset lähettävät planeettaa kohden massiivisen Elysium-avaruusaluksen täynnä ihmisiä ja maasta otettuja luontokappaleita jonka avulla ihmiskunnan on tarkoitus aloittaa uusi elämä uudella planeetalla.

    Kaksi matkustamon jäsentä herää alukselta ja heidän muistinsa palautuu vähän kerrallaan. Heidän oltua unessa on jotain mennyt pieleen ja heidän täytyy selvittää kuinka he saisivat korjattua tilanteen. Alusta tutkiessaan heille selviää että he eivät ole ainoat valveilla olevat, eikä kaikilla muilla hereillä olevilla ole kovinkaan hyvä tahto heitä – tai ketään muutakaan – kohtaan.

    Pandorumin tarinasta on helppoa löytää samankaltaisuuksia niin paljon vanhemmasta Alienista (lue arvostelu) kuin myös uudemmasta Passengersistakin (lue täältä), unohtamatta myöskään yhteneväisyyksiä Raamatussa kerrottuun vedenpaisumuskertomukseen ja Nooan arkkiin. Tarinan ei tietenkään tarvitse olla erityisen uniikki ollakseen toimiva ja tämänkin elokuvan tapauksessa juoni on tarpeeksi toimiva antaakseen toimivan viitekehyksen sen tapahtumille.

    Visuaalinen puoli on toimiva. Pääsääntöisesti varsin tummanpuhuva miljöö on omiaan luomaan synkkää ja lohdutonta eloonjäämiskamppailua. Väripaletin käyttö on onnistunutta ja siten omiaan tukemaan tarinan tunnelmaa.

    Henkilöhahmot sitä vastoin tuntuvat turhauttavan huonoilta ja heidän käytöksensä on lähinnä kliseisen rasittavaa. Uusiin henkilöihin törmätessään heidän suhtautumisensa on teennäisen aggressiivista egoilua ja alussa ei yhteistyöstä meinaa tulla mitään. Voi olla että oikeassakin elämässä kriisin keskellä ihmiset todella toimisivat samalla tapaa, mutta tässä tapauksessa käytös oli tarpeettoman korostetun teennäiseltä tuntuvaa.

    Toinen puoli mistä en erityisemmin pitänyt oli nopeiden kohtauksien sekavuus. Monet toimintakohtaukset olivat nopeita leikkaukseltaan, mutta niissäkin tapauksissa missä leikkaus ei ollut liian nopeaa oli kohtauksen seuraaminen muutoin hankalaa välissä näytettyjen outojen kuvavalintojen vuoksi.

    Juoneen oli saatu mukaan myös muutamia itseäni yllättäneitä asioita jotka toimivat hyvin. Elokuvan nimi Pandorum kuvaa tarinassa tautia joka ihmisille on toisinaan tullut pitkillä avaruuslennoilla kohtalokkain seurauksin, sillä siihen sairastuva alkaa käymään psykoottiseksi kohdattuaan emotionaalista stressiä. Tarinassa nähdään kuinka yksi henkilöistä saa pandorumin ja sen seuraukset olivat mielenkiintoiset ja positiivisella tapaa yllättävät tarinan näkökulmasta, vaikkakaan ei tietenkään henkilön itsensä tai aluksella olevien muiden henkilöiden näkökulmasta. Lisäksi pidin loppuvaiheista missä selviää lisää miten matka Tanikselle on edennyt.

    Toimivista aspekteistaankin huolimatta kokonaisuutena Pandorum jää keskinkertaisen elokuvien kategoriaan, ehkä jopa hieman sen alle. Siinä on hyviä piirteitä ja toteutus on monin paikoin toimivaa, mutta se ei myöskään erityisemmin säväytä sillä se ei tarjoa tarpeeksi uutta tai poikkeuksellisen mielenkiintoista erottuakseen massasta.

    Kyllä tämän katsoo helposti kerran tai vaikka parikin, mutta mitään suurta ja merkittävää tästä ei löydy vaan ainoastaan kepeää ja synkänpuhuvaa viihdettä sopiviin hetkiin.

  • Leffalauantai: Bangkok dangerous

    Palkkamurhaaja Joe (Nicolas Cage)

    Nicolas Cagen tähdittämä Bangkok dangerous (IMDB) on vuonna 2008 julkaistu toimintaelokuva jonka on ohjannut Danny Pang sekä Oxide Chun Pang. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Shahkrit Yamnarm, Charlie Yeung sekä Panward Hemmanee.

    Palkkamurhaaja Joella (Nicholas Cage) on hoidettavana neljä kohdetta Bangkokissa. Hän hankkii kadulta apurikseen paikallisen Kongin (Shahrkit Yamnarm) asioiden hoitoon jolle selviää vähitellen minkälaisia töitä Joe tekee. Kong saa pyynnöstään oppia Joelta hänen töihinsä, mutta huonolla uravalinnalla on myös hänen ja läheistensä elämään epätoivottuja vaikutuksia. Myös Joe itse joutuu kohtaamaan työnsä varjopuolet ihastuttuaan paikalliseen apteekkariin Foniin (Charlie Yeung), joka kuitenkin saa kauhistuksekseen huomata että Joe ei ole niin viaton kuin hän ensin vaikuttaa.

    Tarinassa nähdään tehokas palkkamurhaaja joka hoitaa töitään kuten asiakkaat odottavat – hän ei liiemmin mieti tai tee moraalisia valintoja itse, vaan hän hoitaa homman kotiin. Erään kohteen tapauksessa hänellä nousee kuitenkin kylmäverisen tappajan rooliaan enemmän esiin humaanimpi puoli ja hän joutuu pohtimaan moraalisia ongelmia kohteen elimoinoinnissa minkä seurauksena kohteen eliminoiminen käy hankalammaksi.

    Vaikka tarinan pääasia onkin palkkamurhaajan toiminta tappajana, on mukana lisäksi myös pienimuotoinen ihmissuhdetarina. Suhde ja sen kuvaus pysyy kuitenkin kohtalaisen pienessä vaikkakin jossain määrin merkittävässä osassa eikä se vie painopistettä liiaksi sivuun. Tarina pysyy hyvin kasassa ja suhdekuvio on toimiva lisämauste antamaan hieman syvyyttä päähenkilön sielunmaisemaan.

    Bangkok Dangerous on monella tapaa keskinkertainen elokuva joka saattaa kuulostaa negatiiviselta, mutta ei kuitenkaan sitä ole. Keskinkertainen on tasaisen varma elokuva joka antaa katsojalle juuri sitä mitä katsoja luultavasti on osannut siltä odottaakin, ainakin mikäli lajityypin elokuvat ovat yleisesti entuudestaan tuttuja.

    Omaan makuuni tämä oli toimiva elokuva jonka voi katsoa vaikka pariinkin kertaan. Se on viihdyttävä, ohjaus toimii kautta linjan ja mikä parasta, leikkaukset eivät ole levottomia vaan elokuvaa on helppoa katsoa. Ison plussan annan tälle myöskin sen yllättävästä loppuratkaisusta.

  • Leffalauantai: The Wolf of Wall Street

    Puhetaitoinen Jordan Beltford (Leonardo DiCaprio) pitämässä puhetta yrityksensä työntekijöille.

    The Wolf of Wall Street on Martin Scorsesen ohjaama tositapahtumiin pohjautuva draamaelokuva vuodelta 2013. Pääosissa nähdään Leonardo DiCaprio, Margot Robbie sekä Jonah Hill.

    Jordan Beltford (Leonardo DiCaprio) on jo nuorena tiennyt tahtovansa tulla varakkaaksi ja niinpä hän hakeutuu Wall Streetille meklariksi. Kun hän on juuri pääsemässä hommiin kiinni tapahtuu pörssissä kuitenkin suuri romahdus jonka seurauksena työt loppuvat ennen kuin ne pääsevät edes kunnolla alkuunkaan. Jordan hakeutuu uuteen työhön meklariksi myymään senttiosakkeita hyvällä menestyksellä, mutta pian hän alkaa rakentamaan omaa yritystä yhdessä naapurinsa Donnien (Jonah Hill) kanssa. He etsivät ympärilleen muita myyntihenkisiä kumppaneita joiden avulla he nostattavat yrityksensä suuriin tuloihin kyseenalaisillakin keinoilla.

    Elokuva on suhteellisen verkkaisesti etenevä kuten sen kolmen tunnin kestosta voi arvata, mutta missään vaiheessa se ei kuitenkaan tunnu liian pitkältä eikä hidastempoiselta. Tarina etenee koko ajan hyvällä tahdilla ja toimiva rytmi säilyy alusta loppuun saakka.

    Firman menestyessä ja rahan virratessa juhlinta on sen mukaista. Huumeita, pillereitä ja alkoholia kuluu eikä uskollisuudesta ole tietoakaan kun prostituoituja on mukana monissa juhlissa. Jossain vaiheessa Jordanin huumeiden käyttö alkaa riistäytymään liiallisuuksiin alkaen hiertämään myös hänen perhe-elämäänsä. Fear and Loathing in Las Vegas -elokuvan tyylisiä huumesekoiluita ei sentään nähdä, mutta yliannostuksen aiheuttamaa sekoiluakin keretään näkemään.

    Scorsese onnistuu hyvin kuvaamaan rikkaiden huumehouruisen juhlinnan ja sen överiyden kuitenkaan glorifioimatta sitä, sillä toimilla on ennemmin tai myöhemmin seurauksia. Pettämiset ja muut sekoilut käyvät läheisille raskaaksi eikä elämä ole enää pelkkää iloista juhlintaa.

    Tarina on mielenkiintoinen kuvaus päämäärätietoudesta, ahneudesta, rikkaudesta ja sen turmiollisesta vaikutukseta väärissä käsissä. Kuten todellisessakin elämässä, monet asiat jotka vaikuttavat tavoittelemisen arvoiselta eivät lopulta välttämättä sellaisia olekaan.

    Kokonaisuutena The Wolf of Wall Street on erinomainen ja katsomisen arvoinen elokuva.

  • Leffalauantai: True Grit (Kova kuin kivi)

    Mattie Ross (Hailee Steinfeld) yhdessä matkakumppaninsa kanssa

    Joel ja Ethan Coenin ohjaama True Grit joka suomeksi tunnetaan myös nimellä Kova kuin kivi on vuonna 2010 julkaistu lännendraama. Sen pääosissa nähdään Jeff Bridges, Matt Damon sekä Hailee Steinfeld.

    Nuoren teinitytön Mattien (Hailee Steinfeld) isä on tapettu rikollisen toimesta. Tyttö päättää kostaa isänsä kuoleman ja lähtee etsimään syyllistä. Hän palkkaa avukseen alkoholiin menevän sheriffin Rooster Cogburnin (Jeff Bridges) joka on tottunut laittamaan väkeä kylmäksi aikaisemminkin. Rikollisjoukkoa jonka mukana myös Mattien isän tappaja on etsii myöskin texas ranger LaBoeuf (Matt Damon) ja vähitellen näiden kolmen tiet kulkevat toisinaan yhtä matkaa ja toisinaan erillään rikollisjoukkoa etsien.

    True Grit on mielenkiintoinen moderni lännenelokuva. Sen tarina on hyvä ja sen hahmot ovat mielenkiintoisia ja persoonallisia. Hahmoissa nähdään myös kehittymistä ja uusia piirteitä tarinan edetessä joka antaa lisää mielenkiintoa kerrontaan. Hahmojen välinen dynamiikka ja paikoitellen turhamainen egoilu toimii hienosti kuvaamaan heidän persoonallisuuttaan, sillä juuri tämänkaltaisilla keinoilla voidaan hahmoja rakentaa uskottavasti ilman että kaikkea tarvitsee vääntää katsojalle ratakiskosta.

    Pidin siitä että juonessa oli mukavaa vaihtelua moneen perinteisempään tarinaan, sillä tässä elokuvassa yhtenä päähenkilöistä onkin nuori teinityttö joka päättää lähteä kostoretkelle. Hän ei ole myöskään tyypillinen modernien elokuvien äijämäinen naishahmo joka on kovis joka pieksee kaikki, vaan hän on päättäväinen ja itsepintainen mutta muutoin suhteellisen tavallinen tyttö.

    Kerrontansa tyyliltä elokuva on selkeä ja helposti seurattava ja sen juoni etenee koko ajan hyvällä tahdilla pitäen yllä mielenkiintoa alusta loppuun saakka.

    True Grit oli omaan makuuni hyvä elokuva jonka jaksaa katsoa helposti useampaankin kertaan.