Leffalauantai: Bridget Jones’s Diary (Bridget Jones – elämäni sinkkuna)

Bridget Jonesin roolissa nähdään Renée Zellweger

Bridget Jones’s Diary (IMDB) on Helen Fieldingin novelliin pohjautuva vuonna 2001 ilmestynyt romanttinen draamakomedia. Sen on ohjannut Sharon Maguire ja sen pääosarooleissa nähdään Renée Zellweger, Hugh Grant sekä Colin Firth.

Elokuvan tarinassa kerrotaan 30+ ikäisestä sinkkunaisesta Bridget Jonesista (Renée Zellweger). Bridgetille – kuten oikeassa elämässä yleensä monelle muullekin sinkulle – lähipiirissä olevat ihmiset koettavat parittaa häntä parisuhdemarkkinoilla vapaina oleviin ehdokkaisiin. Bridgetin äiti muistuttaa että samalta kylältä oleva herra Darcy (Colin Firth) on menestyvä lakimies ja vasta eronnut joten tietenkin heitä koetetaan saada tutustumaan toisiinsa. Valitettavasti kipinää heidän välillään ei tunnu olevan ja kummallekin jää toisesta ainoastaan vähemmän positiiviset mielikuvat.

Bridgetillä alkaa työpaikalla välit lämpenemään esimiehensä Danielin (Hugh Grant) kanssa ja vähitellen kuviossa selkenee että Daniel ja Mark Darcy ovat vanhoja tuttavia keskenään. Ikävästi Danielin ja Markin välit ovat kaikkea muuta kuin läheiset ja välienselvittelyitä nähdään useiden ihmisten välillä. Tarinan edetessä selviää että kaikki henkilöt eivät ole sellaisia kuin millaisia mielikuvia Bridget on heistä rakentanut.

Bridget ja Daniel (Hugh Grant)

Bridget Jones’s Diaryn julkaisusta on jo lähes 18 vuotta, mutta ilahduttavasti elokuva ei ole menettänyt ajan saatossa yhtään viehättävyydestään ja vielä vuonna 2019 sen tarina on arkisessa tematiikassaan kiintoisa ja uskottava kuvaus erilaisten ihmissuhteiden monimutkaisuudesta.

Vaikka tarinan keskiössä onkin Bridget ja hänen elämänsä parisuhteet, on mielenkiintoista kuinka siinä sivutaan myös hänen vanhempiensa suhdetta ja siinä tapahtuvia käänteitä. Bridgetin sinkkuelämä ja sopivan kumppanin löytämättömyys saa uudenlaista perspektiiviä kun vuosikymmeniä yhdessä olleet vanhempansakin joutuvat kohtaamaan avioliitossaan haasteita ja päätyvät selvittämään suhteensa osalta perustavanlaatuisia kysymyksiä siitä mitä parisuhde todella tarkoittaa ja mitä eri ihmiset siitä etsivät.

Pidin tässä elokuvassa myös sen vahvasta Austenmaisesta Ylpeys ja ennakkoluulo -tyylisestä tarinankerronnasta. Tuskin on sattumaa että myös tässä tarinassa herra Darcystä syntyvä mielikuva muovautuu ajan saatossa toisenlaiseksi kuin mitä se on alussa ollut ja monessa mielessä tätä katsoessa tuntuikin kuin katsoisi modernisoitua versiota Ylpeydestä ja ennakkoluulosta.

Kokonaisuutena Bridget Jones’s Diary on romanttisen draamakomedian helmiä joka kuuluu oman lajityyppinsä kärkikastiin. Mikäli etsinnässä on erinomaista romanttista draamakomediaa on tämä elokuva jossa ei voi mennä pieleen.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,7/10)

Leffalauantai: Pet Sematary (Uinu, uinu lemmikkini) (vuoden 1989 versio)

Dale Midkiff esiintymässä roolissaan Louis Creedinä

Pet Sematary (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan nimellä Uinu, uinu lemmikkini on Stephen Kingin samaa nimeä kantavaan kirjaan pohjautuva kauhuelokuva vuodelta 1989. Tästä on tullut myös vuonna 2019 uusi versio, mutta tämä arvostelu siis koskee tätä vanhempaa. Elokuvan on ohjannut Mary Lambert joka on tullut tunnetuksi myös monien musiikkivideoiden ohjaajana – mm. Madonna Like a prayer, Like a virgin, Material Girl sekä La Isla Bonita ovat Lambertin käsialaa ohjauksen saralla.

Elokuvan tarinassa Creedin nelihenkinen perhe lemmikkikissoineen muuttaa uuteen taloon. Talon läheisyydessä kulkee polku metsään josta tien vastakkaisella puolella asuva naapuri Jud Crandall (Fred Gwynne) osaa kertoa siellä sijaitsevan lemmikkieläimille tarkoitetun hautausmaan. Tie joka kulkee naapurusten välillä on sellainen että siitä kulkee rekkoja tiheällä tahdilla joten on varsin ymmärrettävää miksi lemmikkien hautausmaalle on mahtunut viimeiselle matkalle lähtijöitä kohtalaiset määrät.

Perheen isä Louis (Dale Midkiff) on ammatiltaan koulun lääkäri. Pian potilaaksi tuodaan jo rekan alle jäänyttä nuorta miestä joka menehtyy saamiinsa vammoihin. Myöhemmin Louis alkaa näkemään aika-ajoin tämän kuolleen nuoren ilmestyvän hänelle.

Pian myös perheen tyttären Ellien (Blaze Berdahl) kissa kokee siirtymisen ajasta iäisyyteen – tai ainakin se siltä ensihätään vaikuttaa. Creedien naapuri Jud näyttää Louisille lemmikkien hautausmaan läheisyydessä sijaitsevan intiaanien hautuumaan jonne haudatut eivät tahdo pysyä jostain syystä leposijoillaan ja pian katti poistuukin manan mailta vaikkakin hieman muuttuneena. Väliäkö hällä, kissa on takaisin ihmisten ilmoilla eikä ikävää kuolemaepisodia jouduta vielä lapselle selittämään.

Ellie Creed (Blaze Berdahl)

Vaikka en ole itse Kingin teosta lukenut ei tässä vaiheessa ollut vaikeaa veikata että pian haudoissaan viihtymättömiä raatoja tulee olemaan lisääkin. Mitä sitten tapahtuu jääköön jokaiselle itselleen katsottavaksi tai luettavaksi että en koko tarinaa spoilaa.

Olen kuullut Uinu, uinu lemmikkini -kirjasta paljon puheita että se olisi pelottava teos ja ainakin internetissä väitetään että myös Stephen Kingiään itseään olisi pelottanut sitä kirjoittaessa. Elokuvaversiosta sitä vastoin en muista kenenkään tuttavapiirissäni koskaan puhuneen, joten luultavasti kyseessä ei ole mikään maailman tunnetuimpiin kuuluva kauhuelokuva.

Vaihtoehtoinen selitys tälle kuulemattomuudelle on toki se, että elokuva on julkaistu vuonna 1989 ja itse olen syntynyt 1984 joten minä ja suurin osa tuttavapiireistäni noihin aikoihin ei ole ollut siinä ikähaarukassa että tällaista olisi uskallettu saati edes saatu katsoa. IMDB:ssä tälle on kuitenkin antanut äänensä yli 83000 katsojaa joten jollain tapaa tunnettu tämä ainakin yleisesti ottaen on.

Elokuva on luokiteltu kategorioihin kauhu ja trilleri. Ajat ovat luultavasti olleet hyvin erilaiset kauhuelokuvien maailmassa 80-luvun lopussa sillä nykymittakaavalla arvioiden elokuvassa oli pelottavuutta yhtä paljon kuin vegaanipurilaisessa on lihaa. Se ei pelottanut eikä jännittänyt missään vaiheessa joten pelottavaksi tätä ei voi sanoa edes hyvällä tahdolla.

Rachel Creedin roolissa nähdään Denise Crosby

Pelottavuudesta tai enemmänkin sen puutteesta (tai omasta kieroutuneisuudestani) kertonee myös useampi tahaton nauruun purskahtaminen kun jotain kamalaa elokuvassa tapahtui. Uskoisin tämän osittain johtuvan 80-lukuisesta ilmeestä, maskeerauksesta ja yleisestä tunnelmasta sillä ilman hitaasti rakennettua painostavaa ilmapiiriä kauhuelokuvan tematiikka saavuttaa niin absurdit mittasuhteet että ensimmäisenä reaktiona on nauru siinä missä pitäisi kauhun saavuttaa kliimaksinsa. Ilman jännittävää ilmapiiriä pelottavaksi tarkoitettu hirviö tai mikä tahansa on ainoastaan koominen ilmestys eikä sitä voi ottaa vakavasti.

Elokuvassa hieman jäi itselleni häiritsemään juonen epäselvyys joidenkin henkilöiden ja heidän merkityksen osalta samoin kuin koko intiaanien hautumaan syvimmän olemuksen merkitys. Miksi se oli siellä, mistä se oli tullut, miksi sinne haudatut eivät halua pysyä haudoissaan ja monet muut kysymykset. En tiedä olisiko näihin kysymyksiin vastauksia jos tämän lukisi myös kirjana.

Tästä pelottavien elementtien puutteistaan ja tarinan osittaisesta epäselvyydestä huolimatta oli tämä ihan mukiinmenevä teos. Sen ohjaus ja näyttely olivat asiallisia ja visuaalisestikin elokuva oli ihan toimivaa tasoa. Mielenkiintoista vaihtelua ainakin värimaailmansa osalta nykykauhuelokuviin verrattuna.

Kokonaisuutena Pet Sematary jää keskinkertaisten elokuvien kategoriaan. Katsoohan sen kerran ja ehkä toisenkin, mutta ei tätä mitenkään voi erikoisemmin kehua ainakaan oman lajityyppinsä edustajana. Jos sen katsoo pelkästään kepeänä viihteenä saa siitä luultavasti enemmän irti kun ei edes odota kauhua.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 6,6,0/10)

Leffalauantai: She’s funny that way

Joshua (Will Forte) ja Jane (Jennifer Aniston)

She’s funny that way (IMDB) on romanttinen komedia vuodelta 2014. Ohjauksesta on vastannut Peter Bogdanovich ja pääosarooleissa nähdään Imogen Poots, Owen Wilson, Rhys Ifans, Will Forte sekä Jennifer Aniston.

Elokuvan juonessa teatterissa näyttelijänä toimiva Isabella Patterson (Imogen Poots) kertoo omaa tarinaansa ja sen vaiheita toimittajalle. Hän kertoo kuinka hän nuorempana toimi puhelintyttönä kunnes tapasi asiakkaan joka muutti hänen elämänsä suunnan täysin. Mies lupasi hänelle 30.000 dollaria mikäli hän lopettaisi puhelintytön työt ja ryhtyisi tekemään sitä mitä hän oikeasti rakastaa.

Isabellalla oli haaveena olla näyttelijä joten hän hakeutui koe-esitykseen. Esityksen ohjaajana sattuu kuitenkin olemaan Arnold Albertson (Owen Wilson) joka oli tuo asikas joka sai hänet tavoittelemaan kohden unelmiaan. Arnoldin omat perhekuviot aukenevat myös Isabellalle ja kiusallisilta tilanteilta ei voida välttyä.

Mukana elokuvan kuvioissa pyörii myös Jennifer Anistonin esittämä psykologi Jane Claremont jolla on aikaisemmin ollut suhde Will Forten esittämän Joshua Fleetin kanssa. Joshua kuitenkin kiinnostuu Isabellasta joten kuvioihin saadaan sitä kautta hieman lisää draaman aineksia. Isabella on jättänyt jälkensä puhelintyttönä toimiessaan myös vanhaan tuomariin joka ei tahdo päästä eroon pakkomielteestään häntä kohtaan joten ihailijoita riittää jokaiseen lähtöön.

Isabella (Imogen Poots) ja Arnold (Owen Wilson)

Vaikka She’s funny that way on Blu-rayn takakannessa listattu romanttiseksi komediaksi on se silti monilta osiltaan enemmän Pretty womania useammalla sivuhenkilöllä kuin perinteistä romanttista komediaa. Siinä on kyllä monia romanttisten komedioiden elementtejä mutta kokonaisuutena se ei noudata tavallista tarinaa.

She’s funny that way on mukavan rento ja hyväntuulinen kepeän mielen elokuva jossa on toimivia juonenkäänteitä ja loppuun asti mielenkiintoa yllä pitävä tarina. Henkilöt ja heidän väliset suhteet ovat kiinnostavia ja heidän kohtaloidensa nivoutuminen yhteen tavalla tai toisella on viihdyttävää katsottavaa.

Toimivan tarinan lisäksi näyttely, ohjaus sekä muut pakolliset pahat hyvän elokuvan aikaan saamiseksi on kunnossa joten viihtellistä elokuvaa etsivälle tästä löytää kaikki tarvittavat elementit.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 610/10)

Leffalauantai: Bewitched (Vaimoni on noita)

Nicole Kidman pääosaroolissaan Isabel Bigelowina

Bewitched (IMDB) joka suomeksi on käännetty muoton Vaimoni on noita on vuonna 2005 julkaistu koko perheen romanttinen fantasiakomedia. Sen on ohjannut Nora Ephron joka tunnetaan myös Sleepless in Seattle sekä You’ve got mail -elokuvien ohjauksesta. Pääosarooleissa nähdään Nicole Kidman sekä Will Ferrell.

Alunperin Bewitchedistä on tehty televisiosarjaa 254 episodin verran vuosina 1964-1972 johon tämä elokuva myös viittaa, sillä tämän vuoden 2005 Bewitched-elokuvan teemana onkin kyseisen televisiosarjan uudelleenfilmatisointi.

Uudelleenfilmatisoinnin tähdeksi Darriniksi on valikoitunut Jack Wyatt (Will Ferrell). Jackin edellinen elokuvarooli on mennyt pieleen jonka vuoksi hän on joutunut lähtemään televisiosarjojen tekemiseen. Sarjan ohjaajilla on naispääosan Samanthaksi useita hyviä ehdokkaita, mutta Jackin manageri Richie (Jason Schwartzman) saa Jackin ymmärtämään että on parempi saada Samanthan rooliin jokin tuntematon täysin pystymetsästä jotta Jackin oma ura ei vaarannu eikä hän jää Samanthan varjoon.

Jack törmää sattumalta Isabeliin (Nicole Kidman) jonka elehdinnässä on täydellisesti rooliin sopivia piirteitä. Hän saa puhuttua Isabelin elokuvastudiolle ja pian Isabel onkin jo noidan roolissa Samanthana. Sarjan tarinassa (tai ainakin tämän elokuvan perusteella) mies rakastuu naiseen ja vasta myöhemmin hänelle selviää että hänen rakkautensa kohde on noita. Kuinka ollakaan myös Isabel sattuu olemaan noita joka on vasta hetkeä aikaisemmin päättänyt lopettaa noitakeinojen käytön ja ruveta elämään tavallisten ihmisten tavoin. Kuten odottaa voi ei vanhat tavat katoa nopeasti ja astuminen ihmisten elämään ihmisenä vaatii Isabelilta monien uusien asioiden opettelua joita normaalit ihmiset joutuvat päivittäin tekemään.

Jack Wyattin roolissa nähdään Will Ferrell

Vähitellen noidan roolissa esiintyvä Isabel alkaa rakastumaan näyttelijäpariinsa Jackiin eikä tunne jää yksipuoleiseksi – noiduttuna eikä ilman. Mutkia kuitenkin mahtuu matkaan kun ihminen ja noita rakastuvat toisiinsa.

Monelta kantilta ajaltetuna Bewitched on omassa lajityypissään tyypillinen elokuva. Se on koko perheen elokuva ja sen mukaisesti kyseessä on hyvin kepeä ja hyvän mielen hömppäfilmi josta on turhaa edes lähteä etsimään sen suurempaa merkitystä tai tarkoitusta kuin puhdas viihdearvo. Tämä ei tietenkään ole mikään moite vaan ainoastaan huomio, sillä tämänkaltaisille elokuville on oma paikkansa siinä missä muillekin.

Itselleni tämäntyyliset elokuvat toimivat hyvin niinä hetkinä kun haluan katsoa jotain kepeää ja harmimtonta, sellaista mitä katsoessa tulee vain hyvät fiilikset. Tässä Bewitched onnistuukin hyvin. Sen tarina on tarpeeksi vetovoimainen pitääkseen yllä viihdearvoa, siinä on pintapuoleista opetusta ja ennalta arvattavaa rakkaustarinaa sekä tietenkin hyvää näyttelytyötä joita Ferreliltä ja Kidmanilta osaa odottaakin.

Erityisesti pidin Kidmanin roolisuorituksesta. On sangen ilahduttavaa nähdä kuinka moneen täysin erilaiseen rooliin hän on osallistunut ja saanut silti rooleihinsa uskottavuutta ja aitouden tuntua olipa lajityyppi ollut mikä hyvänsä. Tämä elokuva myös vahvistaa omaa vähitellen kasvanutta mielikuvaani siitä että Kidman on ehdottomasti yksi parhaimmista naisnäyttelijöistä mitä Hollywood-filmeissä on totuttu näkemään.

Kokonaisuutena Bewitched on hyvä elokuva mikäli sen osaa suhteuttaa sen omaan viihteellisen kevyen filmin viitekehykseen.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 4,8/10)

Leffalauantai: Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)

Tiffanyn roolissa nähdään Jennifer Lawrence

Silver Linings Playbook (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Unelmien pelikirja on vuonna 2012 julkaistu romanttinen draamakomedia. Elokuvan on ohjannut David O. Russell ja sen pääosarooleissa nähdään Bradley Cooper, Jennifer Lawrence sekä Robert de Niro.

Juonikuviossa kerrotaan Patista (Bradley Cooper) joka on joutunut mielenterveyshoitolaan pahoinpideltyään miehen jonka kanssa hänen vaimonsa jää pettämisestä rysän päältä kiinni. Pat kuitenkin elättää yhä toiveita vaimonsa Nikkin (Brea Bee) takaisin saamisesta ja niinpä heti vapauduttuaan hoitolaitoksesta hän koettaa saada yhteyden vaimoonsa. Harmillisesti Nikki on lähtenyt muualle ja hankkinut lähestymiskiellon joten yhteydenoton täytyy tapahtua yhteisten tuttavien välityksellä.

Patin ystävä Danny (Chris Tucker) järjestää illallisen johon Patkin kutsutaan ja siellä hän tutustuu Dannyn vaimon Veronican (Julia Stiles) sisareen Tiffannyyn (Jennifer Lawrence). Pat tajuaa että Tiffanyn välityksellä hänen on mahdollista saada yhteys vaimoonsa ja vähitellen Pat alkaakin viettämään Tiffanyn kanssa enemmänkin aikaa jotta saisi pidettyä kommunikaatiokanavan vaimoonsa avoinna.

Pat (Bradley Cooper)

Silver Linings Playbook on selkeästi lajityypissään positiivisessa valossa erottuva teos sillä sen henkilöhahmojen persoonassa on enemmän syvyyttä ja tunnetta kuin monessa muussa lajityypinsä edustajassa. Pat ja Tiffany eivät edusta tavallisia ja tasapainoisia yksilöitä, vaan kumpikin on omalla tavallaan rikkonaisia ihmisiä joiden rikkonaisuus antaa heihin enemmän maanläheistä tuntua. Kuitenkin kummankin rikkonaisuuden takana kantavana teemana on kyvyttömyys päästää irti toisesta ihmisestä ja jatkaa elämäänsä ja ottaa sitä vastaan sellaisena kuin se tulee. Pat ei voi hyväksyä että vaimonsa on lähtenyt ja Tiffanynkin epätasapainoiset käytösmallit ovat jollain muotoa seurausta miehensä menetyksestä johtuvasta tuskasta.

Vaikka tarinan keskiössä nädäänkin Patin ja Tiffanyn välejä on osa tarinan mielenkiintoisuutta myös sen sivuhahmojen kautta välitetty kertomus joilla katsojalle luodaan raamit jonka kautta Patin persoonaa voi peilata. Selkeästi esillä on mm. se että Patin isällä on epäterveeksi asti menevä OCD, taipumus suhteettomuuksiin asti venyviin uhkapelaamisiin sekä taikauskoisia toimintoja joilla oma kannustettava joukkue saadaan voittoon. Lisäksi isänsä on saanut myös porttikiellon urheilutapahtumaan väkivaltaisen käytöksen vuoksi joten on helppoa rakentaa mielikuvaa että ei omena ole kauas puusta pudonnut.

Mielenkiintoisena aspektina on myös Patin ystävä Danny vaimoineen. Heillä elämä näyttää olevan hyvää ja tasapainoista, perheeseen on tullut lapsi ja kaikin puolin asiat näyttävät olevan mallillaan mutta tästäkin huolimatta maskin alle kätkeytyy ulospäin näkymätöntä taakkaa.

Patin isä Pat Sr. (Rober de Niro)

Omaan makuuni tämä elokuva toimi todella hyvin. Sen tarina oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ja pidin siinä mm. siitä että elokuvan loputtua saa pohtia Patin ja Tiffanyn epänormaaliutta verrattuna muihin hahmoihin. Muut henkilöhahmot ovat ns. normaalia elämää eläviä tavallisia ihmisiä joilla ei ole ainakaan häiriöksi asti meneviä persoonallisuusongelmia mutta ihmisyydessään he tuntuvat olevan omalla tavallansa aivan yhtä rikkonaisia kuin Pat ja Tiffanykin. Kaikkien muiden onneksi heidän persoonallisuushäiriönsä eivät aiheuta muille mielipahaa tarpeettoman suorasukaisilla puheilla, joten ehkäpä lopulta Patin ja Tiffanyn ainoat todelliset persoonallisuushäiriöt ovat kuitenkin vain liiallinen rehellisyys maailmassa jossa jokaisen odotetaan pitävän ulospäin näytettävää onnellisuuden kulissia?

Lisäksi elokuvassa ei voi olla huomaamatta Jennifer Lawrencen erinomaista roolisuoritusta joka ei ole jäänyt myöskään Oscar-jakajilta huomioimatta. Lawrence kahmaisi tästä Oscarin parhaasta naispääosaroolista.

Kokonaisuutena Silver Linings Plabook on erinomainen elokuva joka jokaisen kannattaa katsoa. Tämä on niin hyvä että tämä pääsi samantien myös tiensä Suosituksia-sivulleni. Tästä on vielä hyvä mainita että toisin kuin suurin osa muista omista elokuvasuosituksistani on tätä luultavasti vaikeaa laskea millään muotoa kategoriaan tekotaiteellista paskaa kuten monesta muusta suosittelemastani elokuvasta moni voisi sanoa 😉

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,7/10)