Leffalauantai: X-Men

Rogue (Anna Paquin)

X-Men (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu toiminnallinen supersankarielokuva jonka on ohjannut Bryan Singer. Pääosarooleissa nähdään Patrick Stewart, Hugh Jackman, Ian McKellen, Famke Jenssen, Anna Paquin sekä Halle Berry.

Tarinassa kerrotaan kuinka poliitikot ovat huolissaan mutanttien olemassaolosta. Senaatissa ollaan pian käymässä äänestystä jossa pohditaan pitäisikö mutanteista kerätä tiedot rekisteriin. X-Men mutanttiryhmän johtaja professori Charles Xavier (Patrick Stewart) on idealisti joka tahtoo ihmiskunnalle hyvää heidän ennakkoluuloistaan huolimatta, mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa Eric Lensherrin (Ian McKellen) mutanttijoukosta jotka haluavat enemmän valtaa.

Wolferine (Hugh Jackman) ja Rogue (Anna Paquin) lyöttäytyvät X-Men-ryhmän matkaan vain huomatakseen pian olevansa tärkeässä osassa pahaa tahtovien mutanttien vallanhimoisessa suunnitelmassa.

Logan eli Wolferine (Hugh Jackman) sekä Storm (Halle Berrry)

Olin katsonut tämän elokuvan kerran aikaisemmin ja ensimmäisellä katselukerralla olin pitänyt elokuvasta jonkin verran. Ilahduttavasti toisella katselukerralla pidin tästä enemmän kuin ensimmäisellä katselukerralla, luultavasti siksi että näiden välissä on tullut katsottua useampiakin muita supersankarielokuvia jotka ovat antaneet perspektiiviä enemmän tämän lajityypin tuotoksiin.

Supersankarielokuville tavalliseen tyyliin X-Men on suoraviivainen toimintaseikkailu ilman sen suurempia ihmeitä eli sen tarina on ohut eikä siitä suurempaa syvyyttä löydy etsimälläkään. Hahmoissa ei nähdä juuri minkäänlaista kehitystä eikä tarina varsinaisesti sykähdytä missään vaiheessa. Se vain on mitä on ja se rullaa eteenpäin yhtä iloisesti kuin mummo myrskyssä rollaattorinsa kanssa.

Vaikka kuvaukseni saattaa antaa negatiivisen kuvan tästä elokuvasta tai supersankarielokuvista yleisestikin, on hyvä mainita että en laske noita piirteitä huonoiksi elementeiksi tämän tyylilajin elokuvissa. Supersankarielokuvat lukeutuvat itselläni kepeisiin viihde-elokuviin enkä niiltä erikoisemmin edes halua sen suurempaa syvyyttä, tarkoitusta tai merkitystä. Viihdyttävyys itsessään on itseisarvo.

Pidin tästä elokuvasta. Se on tarinaltaan mukavan mutkaton, sen toiminnalliset kohtaukset ovat toimivia ja elokuvan rytmi on hyvä. Tarinalle annetaan tilaa muotoutua kohden loppuhuipennusta eikä toiminta varasta liikaa huomiota kokonaisuudelta. Mikäli supersankarielokuvat lainkaan kiinnostavat on tämä toimiva omassa lajityypissään.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,4/10)

Leffalauantai: Fanboys

Hutch (Dan Fogler)

Kyle Newmanin ohjaama vuonna 2009 julkaistu elokuva Fanboys (IMDB) on toiminnallinen komedia jonka pääosarooleissa nähdään Dan Fogler, Jay Baruchel, Kristen Bell, Sam Huntington sekä Chris Marquette.

Tarinassa kerrotaan lapsuudestaan asti yhdessä kasvaneesta Star Wars -nörttikaveriporukasta. Eräissä kotibileissä aiemmin samoissa porukoissa pyörinyt mutta nyt jo aikuismaisempaan käytökseen kasvanut Eric (Sam Huntington) törmää vuosien jälkeen vanhat kaveruksensa jotka yhä ovat syvällä Star Wars -fanikulttuurissa. Aikaisemmin hyvien ystävien Linusin (Chris Maquette) ja Ericin välillä ei enää ole paljoa keskusteltavaa elämän polkujen johdatettua heidät erilleen, mutta muiden kaverusten kerrottua Ericille Linusin kuolemanvakavasta sairaudesta saa se Ericin haluamaan korjata välinsä.

Kaveriporukka on lapsesta asti suunnitellut reissua missä he ajavat maan halki George Lucasin Skywalker Ranchille ja murtautuvat sinne jotta saisivat nähdä Star Wars: Episode I – The Phatnom Menacen ennen sen julkaisua. Koska Linusin aika käy vähiin päättää kaveriporukka tehdä vielä yhdessä ikimuistoisen matkan näkemään kauan odotettua Tähtien sotaa.

Eric (Sam Huntington)

Nimensä osalta elokuva on poikkeuksellisen rehellinen ja kuvaava kertomaan millaisiin tunnelmiin ja maailmoihin filmi katsojansa johdattelee. Nörttiporukka jonka intohimona on Star Wars -elokuvat ja kaikki sen universumin nippelitiedot on aihepiiri jonka sisälle elokuvassa sukelletaan, joten aivan jokainen katsoja ei tästä paljoa irti tule saamaan.

Aikuiset ihmiset jotka ovat yhä uppotuneena fanikulttuuriin pikkulapsen innolla on aihe joka helposti herättää tuntemuksia johonkin suuntaan. Olipa sitten katsojan mielestä kyseessä intohimoinen rakkaus jotakin aihepiiriä kohtaan jonka vuoksi ihmiset ovat valmiita tekemään suuriakin asioita, elämän realiteettien kohtaamista pelkäävien eskapistien surullista rimpuilua todellisuutta vastaan tai kenties jotakin aivan muuta on sinänsä katsomisen kannalta suhteellisen irrelevanttia. Se miten paljon näkemästään sitten nauttii saattaa toki hakea muotonsa omien käsitteiden kautta.

Fanituskulttuurin väreillä maalatun pinnan alle tarinaan olennaisempana liittyy kuitenkin kohtalaisen tavallinen kasvutarina missä erilleen kasvaneet ystävät löytävät jälleen toisensa ja yhteisen intohimonsa kohteen, omille teilleen lähtenyt uskaltaa kohdata omat haaveensa ja lakata elämästä muiden toivomaa elämää omien unelmiensa kustannuksella eikä yhtä mitäänsanomattoman tuntuista rakkaustarinaakaan ole unohdettu.

Kokonaisuutena Fanboys on elokuva jonka voi katsoa kerran tai pari, mutta ei se missään vaiheessa itseäni päässyt erityisemmin innostamaan. Leffanörttifanitus ei ole aiheena kovin lähellä sydäntäni eikä tämänkään elokuvan kuvaus siitä maailmasta sen mielenkiintoisempaa onnistunut rakentamaan. Tasapaksu ja kliseinen kasvutarina vailla minkäänlaista syvyyttä saa Fanboysin hukkumaan keskinkertaisten elokuvien laariin.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 6,6/10)

Leffalauantai: Billy Elliot

Billy (Jamie Bell) sekä isänsä Jackie (Gary Lewis)

Billy Elliot (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu draamaelokuva jonka on ohjannut Stephen Daldry. Pääosarooleissa nähdään Jamie Bell, Gary Lewis, Jamie Draven sekä Julie Walters.

Elokuvan keskiössä on pienessä kylässä isänsä, veljensä sekä isoäitinsä kanssa asuva 11-vuotias Billy Elliot (Jamie Bell). Billy käy isänsä kustantamana kylän salilla harjoittelemassa nyrkkeilyä kunnes eräänä päivänä samalle salille saapuu joukko balettitanssijoita harjoittelemaan omaa lajiaan. Billy kiinnostuu itsekin lajista ja nyrkkeily vaihtuu isänsä tietämättä tanssiksi.

Vähitellen hänen isänsä Jackie (Gary Lewis) saa selville että poikansa harjoittelee balettia nyrkkeilyn sijaan eikä isänsä ota asiaa kevyesti, sillä perinteistä maskuliinisuuskäsitettä edustava työväenluokkaan kuuluva isä näkee lajin ainoastaan tytöille ja naisille sopivana harrastuksena.

Isänsä vastustuksista huolimatta hän jatkaa salassa harjoituksiaan kunnes Jackie saa selville että poikansa ei ole kuitenkaan jättänyt tanssihalujaan historian kirjojen häpeällisten muistojen sivuille.

Billy

Ympäröivässä kulttuurissa vallitsee liittoon kuuluvien lakkolaisten ja lakkoon osallistumattomien rikkureiden väliset kahakat joita poliisivoimat joutuvat useasti rauhoittamaan. Billyn isä ja veli ovat kaivostyöläisinä työväenluokkaan kuuluvaa väkeä ja ovat usein mukana näissä liiton väen mellakoissa, joten tätä taustaa vasten vahvan stereotyyppistä aggressiivistakin mieskuvaa edustavat perheenjäsenet eivät kovinkaan suopeasti katso Billyn kiinnostumista heidän maailmankuvansa mukaan vain naisille ja homoille sopivasta baletista.

Itseisarvoina hyväksytyt perinteiset sukupuolirooleihin pohjautuvat kiinnostuksen kohteet joutuvat Jackien maailmankuvassa törmäyskurssille hänen havaittua poikansa itsepintaisen päämäärätietoisuuden tanssin parissa. Nähtyään Billyn kiinnostuksen sekä kyvyt baletin parissa hän ymmärtää että vastustaminen on täysin turhaa. Vähitellen rakkautensa poikaansa kohtaan saa hänet ymmärtämään että lapselleen hyvän elämän ja tuen tarjoaminen ovat tärkeämpiä hyveitä kuin omien kapeiden sukupuolirooleihin pohjautuvien ennakkoluuloisten asenteiden ylläpitäminen.

Jackien rooli isänä sekä Tonyn rooli veljenä ovat molemmat toimivasti kuvattuja kasvutarinoita. Billy on perheen outo lintu joka ei sovellu kummankaan kanssa suoraan samalle aaltopituudelle heidän täysin erilaisten luonteidensa ja ajattelutapojensa vuoksi, mutta erilaisuuksistaan ja haasteista huolimatta perhe toimii lopulta turvaverkkona joka päästää lopulta oudon linnun omille siivilleen lentämään.

Billy Elliot on kokonaisuutena onnistunut ja mielenkiintoinen kuvaus päämäärätietoisuudesta, itselleen rehellisenä olemisesta sekä erilaisuuden ymmärtämisestä ja hyväksymisestä.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,7/10)

Leffalauantai: Jaws (Tappajahai)

Jaws (IMDB) joka suomeksi on tunnettu nimellä Tappajahai on Steven Spielbergin ohjaama trilleri vuodelta 1975. Sen pääosarooleissa nähdään Roy Scheider, Rober Shaw, Richard Dreyfuss sekä Murray Hamilton. Elokuva pohjautuu Peter Benchleyn samaa nimeä kantavaan romaaniin.

Pienessä kylässä Amityn saarella nuori nainen menehtyy vedessä ollessaan. Kuoleman syytä tutkiessa käy esille että kuoleman on aiheuttanut suurikokoinen hai joka on käynyt naisen kimppuun. Paikallinen seriffi Brody (Roy Scheider) haluaisi laittaa rannat kiinni, mutta kylän pormestari Vaughn (Murray Hamilton) ei ole kovin innoissaan hänen ajatuksestaan sillä rantojen sulkeminen tarkoittaisi suurta budjettilovea pienen kylän talouteen.

Ranta pidetään avoinna ja turisteja saapuu tavalliseen tapaan paikalle eikä seuraavaa ruumista tarvitse kovinkaan kauaa odottaa. Väkeä saapuu kauempaakin haijahtiin ja pian hai on saatu pyydystettyä. Amityyn tullut meribiologi Hooper (Richard Dreyfuss) on kuitenkin vakuuttunut siitä että saaliiksi saatu hai ei ole kauhua rannoilla kylvänyt peto ja harmillista kyllä hänen arvauksensa osuu oikeaan.

Sheriffi lähtee yhdessä kylän tunnetun kalastajan Quintin (Robert Shaw) sekä meribiologi Hooperin kanssa haijahtiin etsimään suurikokoista valkohaita joka todellisuudessa on kaikkien tekojen takana.

Valkohaikin tarvitsee ruokaa

Jawsin tarina on mukavan yksinkertainen jotta sitä katsoessa voi hieman päästää aivojaan rentoutumaan, mutta samaan aikaan sen kuvaus ihmisten toiminnasta herättää ajattelemaan kuinka hyvin se valitettavan usein vastaa myös todellisuutta.

Ihminen kuolee vaarallisen eläimen tappamana ja peto on yhä vapaalla, mutta politisoinnin seurauksena tarvittaviin toimenpiteisiin ei haluta ryhtyä. Kun ongelma saadaan näennäisesti ratkaistua ei todellisuutta silloinkaan haluta kohdata vaan epämukava tietoisuus lakaistan mieluummin maton alle ja jatketaan turmion tiellä kulkemista. Lisäksi metsästämään lähtevien ihmisten laumakäytös yhdistettynä huolettomaan asenteeseen on omiaan kuvaamaan ihmisten käytösmalleja.

Tärkeimpien henkilöiden olemusta ja hahmoa avataan sopivasti että heistä saa jonkinlaista mielikuvaa rakennettua ilman että heidän piirteitään ja käytösmallejaan väännettäisi katsojalle rautalangasta.

Ohjauksellisesti Jaws on tyylikästä katsottavaa. Vaikka elokuvalle kertyy tänä vuonna ikää jo 46 vuotta ei sen tehosteet tunnu siitäkään huolimatta tarpeettoman vanhanaikaisilta vaan ne toimivat yhä tarpeeksi hyvin pitääkseen elokuvan tunnelman uskottavana.

Spielbergin Jaws on klassikkoelokuva joka on klassikkostatuksensa ansainnut aivan syystä.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 8,0/10)

Leffalauantai: Million Dollar Baby

Frankie (Clint Eastwood) ja Maggie (Hilary Swank)

Vuonna 2005 parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittanut Million Dollar Baby (IMDB) on vuonna 2004 julkaistu draamaelokuva jonka on ohjannut Clint Eastwood. Sen pääosarooleissa nähdään Hilary Swank, Clint Eastwood sekä Morgan Freeman.

Tarinassa kerrotaan Maggie Fitzgeraldista (Hilary Swank) joka tahtoo menestyä nyrkkeilyssä. Maggie pyytää menestyvän nyrkkeilijän Big Willie Littlen (Mike Colter) kulmamiehenä ja valmentajana toimivalta Frankielta (Clint Eastwood) että hän ryhtyisi valmentamaan myös häntä, mutta Frank ei lämpene idealle sillä hän ei tahdo syystä tai toisesta valmentaa naisia. Maggie kuitenkin tulee Frankien salille treenaamaan aina vain uudestaan ja uudestaan kunnes hän lopulta hän saa Frankien suostumaan valmentajakseen.

Frankien valmennuksen ja oman päämäärätietoisuutensa avulla huonoista kotioloista ponnistanut Maggie saavuttaa voiton toisensa perään kunnes vihdoin päästään taistelemaan jo merkittävästi suuremmistakin palkinnoista.

Maggie Fitzgerald (Hilary Swank)

Pintapuoleisesti katsoen ainakin alkuosa Million Dollar Babystä on erinomaisesti toteutettua nyrkkeilyelokuvaa missä päämäärätietoisuuden avulla saavutetaan suuria unelmia, mutta kuten luultavasti lähes poikkeuksetta jokaisen erinomaisen elokuvan kohdalla nin myös tässä merkitys ulottuu paljon tätä syvemmälle.

Tarinan keskiössä on Maggie jonka tarinaa avataan elokuvan edetessä pienin askelein. Hänen perhetaustansa on hänen omien puheidensa kautta peilaten kohtalaisen huono eikä muutamat näytetyt kohtaukset perheen kanssa myöskään katsojalta tuota mielikuvaa murenna. Elokuvassa suuressa roolissa toimivaa Frankietäkään ei liian paljoa katsojalle avata, mutta kuitenkin sopivan paljon jotta katsojan on helppoa rakentaa mielikuva hänen persoonastaan ja hänen toiminnastaan saatujen palapelien palojen perusteella.

Pidin tämän elokuvan kohdalla erityisesti tavasta kuinka hahmojen persoonat ja motiivit avautuvat vähän kerrassaan ja kuinka kasvutarinat ovat aidosti koskettavia ja puhuttelevia. Ensisijaisesti Frankin tehtävänä on valmentaa Maggieta nyrkkeiijänä mutta kuitenkin samaan aikaan hän valmentaa itseäänkin, sillä jotkin taistelut joudutaan käymään kehän ulkopuolella. Tätä taustaa vasten Million Dollar Baby onkin kahden hyväksyntää kaipaavan ja epävarman elämäänsä pakenevan ihmisen viimeinen taistelu jossa voittopalkintona on vastustajista vaikeimman – itsensä – kohtaaminen ja voittaminen.

Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä moniulotteinen koskettava tarina mielenkiintoisella hahmokehityksellä yhdistettynä hienosti toimivaan ohjaukselliseen tyyliin tekee tästä elokuvasta mestariteoksen joka pääsi myös suoraan Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 8,1/10)