Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: Spaceballs (Avaruusboltsit)

    Valomiekkataisteluun valmistatumassa Musta kypärä (Rick Moranis) sekä Lone Starr (Bill Pullman)

    Avaruusboltsit (IMDB) joka alkuperäisellä kielellä tunnetaan nimellä Spaceballs on vuonna 1987 julkaistu Star Wars -elokuvia parodioiva tieteiskomedia. Ohjauksesta on vastannut Mel Brooks joka nähdään myös yhtenä elokuvan rooleista. Muissa merkittävissä rooleissa on John Candy, Rick Moranis, Bill Pullman sekä Daphne Zuniga.

    Druidian planeetta on vaarassa, sillä kaukaisella Spaceballin planeetalla on happi vähissä ja he ovat päättäneet saada sitä Druidialta keinoja kaihtamatta. Spaceballin presidentti Skroob (Mel Brooks) laittaa Musta kypärän (Rick Moranis) kaappaamaan Druidian prinsessa Vespan (Daphne Zuniga) jotta he voivat kiristää presidenttiä, mutta Vespa on kerennyt jo lähtemään planeetalta pakoon muista syistä. Pakomatkalla prinsessaa tulee etsimään Lone Starr (Bill Pullman) sekä hänen ihmis-koira-apurinsa Barf (John Candy) samoin kuin Spaceballinkin väki.

    Spaceballs on onnistunut komedia jonka huumori on paikoitellen hyvinkin levotonta ja absurdia, mutta sellaisenaan juuri sitä mitä tältä elokuvalta odottikin. Siinä on mukana samanlaista kepeyttä mistä 80- ja 90-luvun komediat kuten Poliisiopisto tai Mies ja alaston ase -elokuvasarjat muistetaan – suoraviivaista ja häpeilemätöntä älyttömyyttä mitä kestää alusta loppuun saakka. Myöskin Star Warsien parodiointi toimii ja hahmot joita parodioidaan on helposti tunnistettavissa Tähtien Sotia nähneille. Lisäksi yksittäisiä parodiointeja myös muihin sci-fi-klassikoihin löytyy filmifanien bongattavaksi.

    Tämän tyylilajin komediat toimivat itselleni vielä vuonna 2026. Harmillista kyllä, tämän tyylin komedioita ei silti kovin usein tule vastaan. Ehkä siksi että tämänkaltaiset elokuvat ovat taloudellisesti riskialttiita tehdä. Pahempi mahdollinen skenaario on tietenkin se, että suuresta massasta yleisöä on kasvanut vakavamielisiä tosikoita jotka eivät osaa enää nauttia elokuvasta joka ei ole ajan hengen mukainen ja huomioi jokaista vähemmistöä roolituksissaan ja vitseissään. Mene tiedä, syitä varmasti löytyy useampia.

    Spaceballs on erinomainen ja katsomisen arvoinen komedia joka naurattaa sopivan järjettömällä huumorillaan. Sen katsominen nykyisessä maailmanajassa on raikas nostalginen tuulahdus ajasta jolloin jotkin asiat olivat nykyistä paremmin. Huumori oli silloin vielä vain huumoria eikä siinä tarvinnut olla minkäänlaista politiikkaa ja tiedostavuutta mukana. Hyvä niin.

  • Leffalauantai: Tropic Thunder

    Jack Black elokuvassa Tropic Thunder.

    Tropic Thunder (IMDB) on Ben Stillerin ohjaama ja tähdittämä parodiallinen komedia vuodelta 2008. Pääosarooleissa Stillerin lisäksi nähdään Jack Black, Robert Downey Jr. ja Brandon T. Jackson.

    Amerikkalaiset ovat olleet sotimassa Vietnamissa. Osa sotilaista on palannut ja osa palanneista on kirjoittanut kirjan kokemuksistaan. Vain yksi heistä on saanut elokuvasopimuksen ja tästä elokuvan tekemisestä Tropic Thunder kertoo. Elokuvan tekeminen muuttuu merkittävästi alkuperäisestä toiminnasta kun heidän ollessaan viidakossa näyttelemässä sotaa heidän tiensä risteävät siellä majaansa pitävien todellisten huumeita salakuljettavien tahojen kanssa.

    Moni asia on toteutettu hyvin. Tarina itsessään on toimiva ja hyvää vaihtelua omaperäisellä näkökulmallaan. Se onnistuu myös heittämään mukaan sopivasti kohtauksia joista voi katsojana tunnistaa minkä elokuvan kohtausta se parodioi. Parodia ei kuitenkaan jää ainoastaan yksittäisiin elokuviin, vaan osansa siitä saa myös Hollywood, näyttelijät ja heidän ongelmansa sekä rahoittavat tahotkin.

    Huumori toimii joissain kohtauksissa, mutta toisinaan se päätyy tarpeettoman levottoman puolelle omaan makuuni. Varsinaisia naurukohtauksia se ei siis aiheuttanut, mutta sen humoristinen vire teki siitä kuitenkin lajityypissään toimivan elokuvan.

    Näyttelijäkaarti hoitaa osansa hyvin kuten näin nimekkäältä joukolta osaa odottaakin ja kaikki muutkin tavalliset perusasiat on hallussa. Kokonaisuutena tämä on viihdyttävä elokuva.

  • Leffalauantai: Get Shorty (Get Shorty – Hyvä pätkä)

    John Travolta roolissaan Chili Palmerina vuoden 1995 elokuvassa Get Shorty.

    Get Shorty (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Get Shorty – Hyvä pätkä on Barry Sonnenfeldin ohjaama rikoskomedia vuodelta 1995. Sen pääosarooleissa nähdään John Travolta, Gene Hackman, Rene Russo ja Danny DeVito.

    Travoltan roolittama gangsteri Chili Palmer lähtee perimään velkoja. Käy ilmi että eräs lento-onnettomuudessa kuolleeksi luultu velallinen onkin yhä elossa, joten Chili lähtee hänen peräänsä toiseen kaupunkiin hakemaan saamisiaan. Velkojen perinnässä hän päätyy mutkien kautta murtautumaan erään näyttelijättären taloon missä myös elokuvaohjaaja Harry Zimm (Gene Hackman) on. Chili ja Harry päätyvät keskustelemaan elokuvista ja tarinan edetessä Chili elokuvien suurena fanina kiinnostuu etsimään uudenlaista uraa gangsterielämän sijaan.

    Get Shorty on viihdyttävä ja rennon tyylin mafiaelokuva komediallisella vivahteella missä rikolliset kiinnostuvat osallistumaan elokuvien tekemiseen ja rahoittamiseen, samalla kun elokuvien tekijä tekee itse tuttavuutta alamaailman henkilöiden kanssa. Odotetusti toisille erilaisten maailmoiden kohtaaminen onnistuu paremmin kuin toisilta, eikä kaikkia ole niin turvallista koettaa komentaa kuin mitä ensin on saattanut kuvitella.

    Elokuvat joissa sivutaan tavalla tai toisella tarinassa elokuvien tekemisen maailmaa ovat monesti mielenkiintoinen ympräristö tapahtumille, niin myös tälläkin kertaa. Kokonaisuus toimi joten tämän elokuvan katsoo helposti kerran tai vaikka useammankin.

  • Leffalauantai: Tigerland

    Colin Farrell (vasemmalla) sekä Matthew Davis nähdään Tigerlandin pääosarooleissa

    Tigerland (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu sota-draama jonka on ohjannut mm. Batman Foreverin (lue arvostelu) ohjauksesta tuttu Joel Schumacher. Merkittävimmissä rooleissa nähdään Colin Farrell sekä Matthew Davis.

    Sääntöjä heikosti totteleva nuori alokas Roland Bozz (Farrell) on vastentahtoisesti armeijan joukoissa jossa heitä valmennetaan Vietnamin sotaan lähettämistä varten. Bozz on jatkuvissa ongelmissa auktoriteettien kanssa ja hänen toimintansa aiheuttaa toisinaan kismaa myös muiden leiriläisten kanssa päätyen useampiin konflikteihin.

    Yhdysvaltalaisia elokuvia on tullut nähtyä useita joissa tavalla tai toisella sivutaan Vietnamin sotaa – jos ei muutoin niin vähintäänkin henkilöiden repliikeissä se nousee esiin. Tigerlandin teema sitä vastoin on mielenkiintoisen erilainen, sillä se ei kuvaa tuttuun tapaan Vietnamin sotaa, vaan ainoastaan harjoitusleiriä ennen sotaan lähettämistä.

    Harjoitusleirin ja armeija-ajan kuvaus on elokuvallisesti hyvin toimiva, vaikkakaan sen realistisuudesta en osaakaan mitään sanoa. Sotilaiden keskinäiset kiistat, tappelut ja väkivaltaisuudet, auktoriteettien haastamiset ja niiden seuraamukset on kuvattu onnistuneella tapaa. Psyykisen kuorman aiheuttamien ongelmien kuvaukset nosti paikoitellen mieleen Stanley Kubrickin Full Metal Jacket -elokuvan armeijaosuuden ja sen mihin liiallinen psyykinen rasitus voi pahimmillaan johtaa.

    Elokuvassa on selkeästi nähtävissä Bozzin kasvu auktoriteettiongelmaisesta alokkaasta luontaisesti karismaattiseksi johtohahmoksi. Tämä tuodaan myös dialogin kautta esiin yksittäisessä kohtauksessa joka on kuitenkin toteutettu onnistuneesti. Siinä kerrotaan Bozzin ongelmat ja syyt, mutta se ei tunnu selittämisessään katsojan aliarviomiselta vaan enemmänkin luonnollisen tuntuiselta dialogilta missä korkeampiarvoinen henkilö ei säästele sanojaan, vaan sanoo sen mitä ajattelee avaten tilanteen niin Bozzille kuin myöskin valkokankaalta kohtausta katsovalle yleisöllekin.

    Kameran kuvauksen tyyli on silmiinpistävän erilaista valtavirtaelokuviin verrattuna. Vaikka se hetkittäin tuntuukin hieman rasittavalta, on se kokonaisuudessaan silti toimiva ratkaisu. Kamerassa on sopivalla tapaa huojuntaa, mikä luo enemmän autenttisen tuntuista tunnelmaa. Lisäksi monissa kohtauksissa nähdään paljon lähikuvia, minkä kautta katsoja pääsee paremmin kiinni henkilöiden sisäisiin tunnetiloihin. Jollain tapaa kameratyöskentely toi itselleni mieleen Mel Gibsonin ohjaaman elokuvan Apocalypton, vaikkakin on selvää että Tigerland ei ole siitä ottanut mallia sillä Apocalypto on julkaistu myöhemmin, vuonna 2006.

    Bozzin hahmossa on kuvattu hyvin myös inhimillisiä piirteitä jota monesta muusta sotilaasta näyttää puuttuvan, joten hänen hahmonsa on onnistuneesti rakennettu ja se kantaa hyvin elokuvaa eteenpäin.

    Omaan makuuni Tigerland toimi oikein hyvin. Sen poikkeuksellinen kameratyyli ja selvästi erilainen tapahtumaympäristö yhdistettynä hyvään näyttelytyöhön nostaa sen hieman keskivertoa paremmaksi elokuvaksi.

  • Leffalauantai: Four brothers

    Elokuvassa Four brothers Bobby Mercerin roolissa nähdään Mark Wahlberg .

    John Singletonin ohjaama Four Brothers (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty suoraan muotoon Neljä veljeä on rikosdraama vuodelta 2005. Pääosissa nähdään Mark Wahlberg, Tyrese Gibson, André 3000, Garrett Hedlund sekä Terrence Howard.

    Elokuvan alkuvaiheilla ystävällisen oloinen vanha rouva on illalla kaupassa kun sinne tehdään ryöstö. Kauppiasta ammutaan eikä ryöstäjät säästä vanhaa rouvaakaan. Rouvalla on useampia ottolapsia jotka eivät kulje aina lainkuuliaisen kansalaisen tavoin kaikkia lakeja noudattaen, joten veljekset – vaikkakaan ei biologiset – päättävät lähteä etsimään oikeutta kyseenalaisilla keinoilla. Asioita selvittäessä asiat kuitenkin monimutkaistuvat, sillä kuvioihin mahtuu niin likaisia poliiseja kuin epäilyksiä veljesjoukon sisälläkin.

    Tarina on toimiva. Pidin siitä kuinka juonen edetessä katsojalle tulee ennalta odottamattomia käänteitä jotka luovat uusia mielikuvia siitä mitä on tapahtunut ja miksi. Monen rikos-elokuvan tapaan myös tässäkin pahat saavat palkkansa eikä se palkka ole välttämättä sitä mitä on lähdetty hakemaan. Väärintekijöitä rangaistaan, lippaita tyhjennetään, ruumiita tulee ja kosto on suloista.

    Kokonaisuutena Four brothers on kuitenkin suhteellisen keskinkertainen tuotos. Se ei ole missään nimessä huono elokuva, mutta se ei kuitenkaan nouse erityisen vahvasti esiin millään osa-alueella. Se on sanalla sanoen viihdyttävä. Sen katsoo kyllä mielellään kerran ja itse voin katsoa sen vaikka useammankin kerran, mutta se ei missään vaiheessa nouse sellaiseksi elokuvaksi että sitä voisi erityisesti kehua muilta aspekteiltaan kuin viihteelliseltä arvoltaan – vaikkakin monessa tapauksessa se tosin onkin kaikkea sitä mitä elokuvalta odottaa.