Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: Just like heaven (Jospa se vain olisi totta)

    Elizabeth (Reese Witherspoon)

    Just like heaven (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan nimellä Jospa se vain olisi totta on vuonna 2005 julkaistu romanttinen draamakomedia. Sen ohjauksesta on vastannut Mark Waters joka tunnetaan myös Mean girlsin ohjaajana. Pääosarooleissa nähdään Reese Witherspoon sekä Mark Ruffalo.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan lääkärinä työskentelevästä Elizabethista jolla ei ole juurikaan sosiaalista elämää työnsä ulkopuolella. Hänelle on järjestetty sokkotreffit joihin Elizabeth ei kuitenkaan koskaan pääse paikalle auto-onnettomuuteen joutumisen seurauksena.

    Tarinan toisena päähahmona nähdään David (Mark Ruffalo) joka etsii itsellensä vuokra-asuntoa. Hän käy katsomassa useita eri kohteita mutta mikään ei tunnu mieluisalta. Asuntoa etsiessä naamalle lentää vuokrailmoitus talosta joka on suoraan tien toisella puolella ja hän päätyy tarkistamaan minkälainen asunto on kyseessä. Hän pitääkin asuntoa sopivana ja saa onnekseen siihen myös vuokrasopimuksen

    Asuntoa vuokrataan jostain syystä vain lyhyissä pätkissä kerrallaan eikä vuokralaiselle kerrota siihen syytä. Kun Elizabeth ilmestyy Davidin asuntoon omin lupinensa ja väittää asuntoa omakseen on kummallakin hieman asiassa ihmeteltävää. Enemmän kuitenkin ihmeteltävää löytyy siitä kun Elizabeth pystyy kävelemään seinien ja huonekalujen läpi eikä kukaan muu kuin David pysty häntä näkemään.

    David (Mark Ruffalo)

    Tarinansa osalta Just like heaven oli mukavan poikkeuksellinen romanttisen draamakomedian genressä. Tietenkin sen juoni oli ennalta-arvattava sen suhteen miten lopussa tulee käymään, mutta kaikki matkalle mahtuvat välivaiheet olivat miellyttävää vaihtelua. Vaikka Just like heavenilla ei olekaan juuri mitään tekemistä elokuvan Ghost kanssa tuli jollain muotoa sitä katsoessa silti etäisesti samankaltaisia viboja tunnelmansa osalta.

    Pidin elokuvassa myös sen humoristisista aspekteista joita syntyy Davidin ollessa ainoa kuka pystyy Elizabethin näkemään. Esimerkiksi asunnossa nähdään pappi joka Manaaja-elokuvastakin tutulla virkkeellä “The power of Christ compels you!” pyrkii häätämään Elizabethin haamua asunnosta samalla vihkivettä viskellen ja nähdäänpä siellä myös aaveiden karkottajia Ghostbustersin tyyliin elokuvan tunnusmusiikin soidessa taustalla. Hupaisia tilanteita syntyy tietenkin myös Davidin jutellessa Elizabetille normaaliin tapaan silloinkin kuin muita on paikalla katsomassa tilannetta sivusta näkemättä keskustelun toista osapuolta.

    Omaan makuuni Just like heaven oli yksi parhaimmista romanttisista draamakomedioista joita olen katsonut. Sen tarina on keskimääräisestä lajityyppinsä filmistä erottuva, siinä on hyvässä tasapainossa niin kepeää humoristisuutta kuin romantiikkaa ja draamaakin. Näyttelytyö on onnistunutta kautta linjan eikä ohjaustyöstäkään ole mitään pahaa sanottavaa. Omassa lajityypissään on tämä ehdottomasti katsomisen arvoinen filmi.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 91 447 annettuun ääneen”]6,7,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: The Bounty Hunter (Exän jäljillä)

    Nicole Hurley (Jennifer Aniston)

    The Bounty Hunter (IMDB) joka on käännetty muotoon Exän jäljillä on romanttinen toimintakomedia vuodelta 2010. Sen on ohjannut Andy Tennant ja sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston sekä Geralt Butler.

    Tarina kertoo palkkionmetsästäjänä tomivasta entisestä poliisista Milo Boydista (Gerard Butler) jonka saaliina toimii oikeudenkäynteihin jättämättä tulleiden henkilöiden etsintä ja heidän oikeuskäsittelyihin toimittaminen. Eräänä päivänä Milo saa oikeuteen noudettavakseen oman ex-vaimonsa Nicole Hurleyn (Jennifer Aniston). Palkkiona on suuri summa rahaa ja sen lisäksi henkinen tyydytys joten Milo tarttuu ilomielin tarjoukseen vastaan.

    Matkan aikana selviää että toimittajana toimivalla Nicolella on työn alla tutkinta mielenkiintoisesta itsemurhatapauksesta jossa on epäilyksiä että kaikki ei ole mennyt kuten virallisesti on kerrottu. Lisäksi vaikuttaa että myös poliisin sisällä on henkilöitä joilla on osansa epämääräisessä tapauksessa joten pelkän palkkiometsästyksen lisäksi kuvioihin alkaa tulemaan isompaa rikoksen selvittämistä yhteistuumin. Työtehtävän hoitamisen ohella myös vanha suola alkaa taas janottamaan ja välit alkavat elokuvan lajityypille uskollisella tavalla lämpenemään.

    Milo Boyd (Gerald Butler)

    Elokuva on pääpiirteittäin juuri sitä mitä siltä osaa etukäteen odottaakin, sillä se on suoraviivainen ja pääkuvioltaan ennalta-arvattava tarina jossa tapahtuu lajityypilleen uskollisesti perinteiset elementit. Onko tämä hyvä, huono vai neutraali asia on tietenkin jokaisen itsensä päätettävissä, mutta itselleni tämäntyyliset piirteet ovat positiivinen asia tämän lajityypin elokuvissa.

    Mukavan lisänä päähenkilöiden välien selvittelyyn on rikostarina jossa on edes hieman yllättäviäkin piirteitä. Se pitää katsojan mielenkiinnon yllä, mutta se ei kuitenkaan aiheuta mitään pakko nähdä mitä tuleman pitää -fiilistä missään vaiheessa.

    Tarinassa on kepeästi myös huumoria mukana ja yleisfiilis elokuvasta ja sen tarinasta on positiivinen. Se on hyvän mielen elokuva josta tietää mitä saa ja sellaisenaan toimii erinomaisesti kepeänä viihteenä niihin hetkiin kun haluaa vain katsoa jotain josta tulee hyvä mieli ilman että on tarvetta rasittaa päätään liiallisella pohdinnalla.

    Milo ja Nicola kasinolla

    Ohjauksellisesti elokuva on keskivertoa tasoa. Sellainen että se ei missään vaiheessa käy häiritsemään eikä hyppää silmille, mutta mukavana lisänä edes oli yksi kohtaus jollaista en muista aiemmin tämän lajityypin elokuvissa nähneeni. Käytännössä käyttäjää johdatellaan henkilöiden vuoroperäisellä kuvauksella odottamaan että kohta tapahtuu, jonka jälkeen paljastetaankin että katsojaa on vain johdateltu harhaan mielikuvassaan.

    Näyttelytyö on yhtä hyvää kuin Anistonin ja Butlerin muissakin elokuvissa joita olen katsonut, joten näistä ei ole pahaa sanottavaa myöskään.

    Kokonaisuutena The Bounty Hunter on viihdyttävä hyvän mielen rento viihde-elokuva joka toimii sellaisenaan hyvin, mutta mitään suurta ja yllättävää tästä on turha odottaa. Sellainen, että sen katsoo kerran tai vaikka useamminkin – jos ei muuten niin vähintäänkin aina upean Jennifer Anistonin katsomisen ilosta.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 109 551 annettuun ääneen”]5,6,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Underworld (Varjojen valtakunta)

    Selene (Kate Beckinsale)
    Selene (Kate Beckinsale)

    Underworld (IMDB) joka suomeksi on käännetty muotoon Varjojen valtakunta on vuonna 2003 julkaistu toiminta/fantasia/sci-fi/vampyyrielokuva. Sen on ohjannut Len Wiseman ja sen pääosarooleissa nähdään Kate Beckinsale, Michael Sheen, Shane Brolly ja Bill Nighy.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan vuosisatoja jatkuneesta vampyyrien ja lycaneiden eli ihmissusien välisestä sodasta. Vampyyrit ovat lahdanneet ihmissusia merkittävät määrät ja tilanne näyttää heidän kannaltaan jo hyvälle ja ihmissusien määrä vähäiselle kunnes Selene (Kate Beckinsale) saa selville että ihmissudet eivät olekaan kadonneet niin pienilukuiseksi kuin aikaisemmin on luultu.

    Selene alkaa epäilemään että vampyyreiden joukossa seisovalla Kravenilla (Shane Brolly) on jotain sellaista tietoa asiasta mitä hän ei ole muille kertonut. Kraven on vampyyreiden joukossa tunnettu sankari joka on aikoinaan tappanut lycaneiden johtajan Lucianin (Michael Sheen) joten syytökset eivät ole vähäpätöisiä.

    Selene herättää epäilyksiensä vuoksi satoja vuosia unessa olleista vanhimmista vampyyreistä Viktorin (Bill Nighy) vaikka hänen ei olisi vielä ollut aika herätä seuraavaan sataan vuoteen. Viktorin herättäminen sotkee kuvioita niin ihmissutten kuin vampyyreidenkin joukoissa.

    Lucian (Michael Sheen)
    Lucian ( Michael Sheen)

    Underworld on mielenkiintoinen yhdistelmä toimintaa, vampyyreitä sekä ihmissusia. Normaalisti en pidä toimintaelokuvia suosikkityylilajieni joukossa – etenkään vampyyrielokuvissa – mutta ilahduttavasti Underworld osoittaa Bladen lailla että vampyyrielokuviin voidaan ammentaa elementtejä toimintaelokuvista ilman että häpäistään kumpaakin tyylilajia.

    Tarina elokuvassa on mielenkiintoinen ja tarpeeksi mutta ei tarpeettomasti yllättäviä elementtejä sisältävä. Hahmot ovat kiinnostavia vaikkakin ne jäävät katsojalleen etäiseksi. Tätä en kuitenkaan laske miinukseksi, sillä en ole tähän mennessä tainnut nähdä mitään muutakaan toimintaelokuvaa missä päähenkilöissä olisi ulottuvuutta sen enempää.

    Pidin elokuvan tasapainosta toiminnallisten ja tarinaa kuljettavien elementtien suhteen. Oli miellyttävää että tarinan avaamiseen, dialogeihin ja tunnelman rakentamiseen oli käytetty suhteellisesti tarpeeksi paljon aikaa eikä toiminnalliset osuudet käyneet puuduttamaan.

    Viktor (Bill Nighy)
    Viktor (Bill Nighy)

    Omaan makuuni ohjaus oli miellyttävää katsottavaa. Erityisen paljon pidin myös Underworldin tummanpuhuvasta visuaalisesta ilmeestä joka onkin merkittävä osa siitä miksi tämä elokuva upposi itselleni lajityypissään poikkeuksellisen hyvin.

    Kokonaisuutena Underworld on toiminnallisten vampyyrielokuvien kategoriassa ehdottomasti tyylikkäin ja viihdyttävin tuotos jonka olen nähnyt. Siinä on tarpeeksi vahva tarina mielenkiintoisilla käänteillä, näyttelijät sopivat hyvin rooleihinsa ja visuaalisesti se on kaunista katsottavaa.

    Arvosana: 10/10  (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 234 896 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Bride Wars (Morsianten sota)

    Liv (Kate Hudson)

    Bride wars (IMDB) joka Suomessa on myös tunnettu nimellä Morsianten sota on vuonna 2009 julkaistu romanttinen komedia jonka pääosissa nädään Kate Hudson, Anna Hathaway, Chriss Pratt sekä Steve Howey. Sen on ohjannut Gary Winick.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan kahdesta lapsuusvuosistaan saakka ystävinä olleista naisista Livistä (Kate Hudson) ja Emmasta (Anna Hathaway) joilla molemmilla on ollut pienestä pitäen haaveena saada järjestää omat satuhäänsä Plaza hotellilla. Vuosien odotus palkitaan kun naisten kumppanit kosivat ja unelmahäitä päästään vihdoin viimein suunnittelemaan. Ystäväykset hakeutuvat parhaimman hääsuunnittelijan pakeille ja alkavat järjestellä juhlia.

    Plaza-hotellilla on kovasti kysyntää ja ainoastaan kolme mahdollista aikaa on mahdollista edes varata. Koska kaksi näistä sattuvat samalle päivälle on heidän helppoa päättää että toinen ottaa häät kuun alkuun ja toinen kuun loppuun. Valitettavasti häätapahtumaa järjestävillä tahoilla sattuu moka ja molempien häät buukataan samalle päivälle jonka seurauksena toisen on peruttava omat häänsä mikäli he haluvat osallistua toistensa häihin kuten haaveina on ollut.

    Kumpikaan ei ymmärrettävistä syistä halua perua omaa aikaansa sillä seuraava vapaa aika unelmien hääpaikalle on vasta kolmen vuoden kuluttua. Pian ystävysten välit alkavat kiristyä ja lopulta kummankin toiminta alkaa ottamaan aina vain ilkeämpiä, likaisempia ja kylmempiä piirteitä johtaen välien viilentymiseen mennen jo reilusti pakkasenkin puolelle.

    Emma (Anna Hathaway)

    Bride wars on suhteellisen perinteikästä romanttista komediaa niin tarinaltaan kuin toteutukseltaankin. Unelmahäiden haaveilusta on romanttisissa komedioista tehty ennenkin elokuvia (mm. 27 Dresses) eikä tämänkään tarinassa ole mitään lajityypistään kovin paljoa poikkeavaa uutta eikä ihmeellistä. Sen juoni on siis pääpiirteittäin ennalta-arvattavaa kliseistä hömppää pienillä yllättäviksi tarkoitetuilla vähemmän yllättävillä käänteillä sekä aina odotettavissa olevalla sympaattisella ja onnellisella lopulla.

    Yllä olevan kuvauksen voi jokainen tulkita tahollaan kuten parhaaksi näkee – joko kehuna siitä että tästäkin löytää kaikki ne hyvät piirteet mitkä romanttisissa komedioissa on parasta ja tekee niistä katsomisen arvoista tai vaihtoehtoisesti moitteena siten että kun on nähnyt yhden romanttisen komedian on nähnytkin lähes ne kaikki. Koska itse olen romanttisten komedioiden ystävä on kyseinen kommenttini tässä tapauksessa siis tarkoitettu kehuksi.

    Tarinassa on kuitenkin mielenkiintoisesti hieman lajityypistään poiketen painopiste vahvemmin ystävien välisessä rakkaudessa ja ystävyyden merkityksessä eikä niinkään romanttisessa rakkaudessa kumppania kohtaan. Toki sen pintapuoleinen tarina kertoo häistä, häiden suunnittelusta ja lapsuuden unelmien toteuttamisesta häiden osalta mutta merkittävästi syvempi ulottuvuus löytyy kuitenkin sen kuvauksesta ystävän merkityksestä kohdatessa elämän tärkeitä hetkiä jotka haluaa jakaa jonkun muunkin kuin kumppaninsa kanssa.

    Liv ja veljensä Nathan (Bryan Greenberg)

    Kokonaisuutena Bride wars on lajityypissään hyvä ja lämminhenkinen elokuva jossa todellinen ystävyys voittaa vaikeatkin elämän koettelemukset.

    Koska elokuvassa on tutut ja turvalliset romanttisen komedian piirteet on se varma valinta etsiessä mukavaa hömppäfilmiä illan leffahetkeen. Valitettavasti samasta syystä se on myös melkoisen varmaa kärsimysnäytelmää jokaiselle joka ei kyseisestä genrestä itse innostu mutta joutuu sitä silti katsomaan paremman puolisonsa seurana.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 92 178 annettuun ääneen”]5,5/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: mother!

    Jennifer Lawrence roolissaan äitinä

    mother! (IMDB) on Darren Aronofskyn ohjaama kauhu/draama/mysteerielokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään mm. The Hunger Gamesista tuttu Jennifer Lawrence sekä Vicky Christina Barcelonssakin nähty Javier Bardem.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan pariskunnasta joka asuu kahdestaan omassa rauhassa sivussa kaikesta hälinästä. Pariskunnan mies on runoilija ja nainen hoitaa kotia. Arki on rauhallista eikä siinä tapahdu mitään ihmeempiä kunnes eräänä päivänä ovelle saapuu vieras joka jää runoilijamiehen luvalla oleskelemaan kylään vastoin vaimonsa tahtoa.

    Vieraasta paljastuu vähitellen erikoisia piirteitä jotka saavat talon rouvan olon epämukavaksi. Oloa ei helpota myöskään se että pian taloon tulee myös tuon vieraan miehen vaimo ja hänkin asettuu taloksi. Miehen vaimo on monin paikoin varsin tyly talon emäntää kohtaan mutta talon isäntää kohtaan hän sen sijaan käyttäytyy varsin hyvin.

    Vähitellen taloon alkaa tulemaan yhä enenevissä määrin ventovieraita ihmisiä ja meno alkaa käymään aina vain villimmäksi. Vähitellen vieraiden käytös talon isäntää kohtaan alkaa saavuttamaan aina vain hurmoksellisempia piirteitä ja talo alkaa vaikuttamaan yhä enemmän kultin kokoontumispaikalta kuin kodilta.

    Javier Bardem roolissaan Hänenä

    mother! on omalaatuinen ja ajatuksia herättävä elokuva. Elokuvan katsottua on vaikea sanoa suoraan varmaksi mistä tässä kaikessa on edes kyse, sillä metaforia ja symboliikkaa tarjoillaan katsojalle kasvavassa määrin tarinan edetessä.

    Elokuva ammentaa tarinaansa symboliikkaansa vahvasti kristinuskon viitekehyksestä joka monelle länsimaalaisessa kulttuurissa kasvaneelle on tuttua jo lapsuudesta asti. Esimerkiksi runoilijan kohtaama ihannointi ja jopa vieraiden häntä kohtaan suorittama suoranainen palvonta, syntymä, kuolema sekä anteeksiantamus ovat vahvasti tarinassa läsnä.

    Lisäksi Aronofskyn mukaan elokuvan pienellä alkukirjaimella kirjoitettu nimi ei ole pelkästään tyylikeino ja onpa myös elokuvan lopputeksteissä kaikki muut roolihahmot kirjoitettu pienellä kirjaimilla paitsi Javier Bardemin roolihahmo johon viitataan lopputeksteissä nimellä Hän. Kaikki roolihahmot jäävät myöskin nimettömiksi joka tuskin sekään aivan sattumaa on.

    Kiintoisana piirteenä tarinan merkityksestä voinee mainita sen, että oma tulkintani oli ainakin poikkeava kollegani tulkinnasta tästä elokuvasta ja sen merkityksestä. Tästä voinee ainakin päätellä sen että elokuva ei ole ainakaan katsojalleen liian valmiiksi purekseltua tavaraa.

    Mies (Ed Harris) ja nainen (Michelle Pfeiffer)

    Omaan makuuni tämä elokuva toimi todella hyvin. Pidin sen monitulkinnallisesta tarinasta ja tavasta jolla se ohjauksellisesti katsojille kerrottiin. Tämän elokuvan myötä vahvistui myös mielikuvani siitä, että Jennifer Lawrence on varsin osaava näyttelijä jonka roolisuorituksia seuraa mielellään jatkossakin. Pidin erityisesti siitä kuinka hän osasi myös paikoitellen vähäeläisellä sekä hienovaraisellakin tulkinnalla välittää roolihahmonsa tunteita siten että katsojakin pystyy ymmärtämään hänen tunnetilojaan.

    Darren Aronofskyn mother! on erinomainen todiste siitä että Black Swanin ja Requirem for a Dreamin ohjaajalla on kykyä luoda useitakin ajatuksia herättäviä mestariteoksia. Mikäli elokuvan paikoitellen ahdistava ja painostava tunnelma sekä muutama vastenmielinen kohtaus ei järkytä on tämä elokuva ehdottomasti katsomisen arvoinen. Itselläni tämäkin elokuva meni suoraan Suosituksia-sivulle.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 148 142 annettuun ääneen”]6,6/10[/simple_tooltip])