Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: A walk among the tombstones (Tanssi haudoilla)

    Matt Scudder (Liam Neeson).

    A walk among the tombstones (IMDB) joka suomeksi käännettynä tunnetaan nimellä Tanssi haudoilla on psykologinen trilleri jonka on ohjannut Scott Frank. Pääosissa nähdään Liam Neeson, Astro, Dan Stevens ja David Harbour. Elokuva on vuodelta 2014.

    AA-kerhossa käyvä entinen poliisi Matt Scudder (Liam Neeson) istuu kahvilassa kun samassa kerhossa oleva mies, Peter (Boyd Holbrook) tunnistaa hänet ja tulee juttelemaan. Mattille selviää että Peterin veli Kenny (Dan Stevens) on avun tarpeessa sillä hänen vaimonsa on joutunut kamalan rikoksen uhriksi. Mattin tutkiessa asiaa hänelle selkenee että asiaan liittyy enemmänkin huumekauppaa, kiristyksiä ja murhia eikä Kennyn vaimo ole ainoa uhri.

    Lajityypissään tämä on toimivaa tasoa oleva elokuva. Sen juoni on toimiva ja tarpeeksi monipuolinen, se kasvaa sopivalla tahdilla eikä asioita paljasteta liikaa liian aikaisessa vaiheessa. Toimintaa ei ole liiaksi, joten painopiste on selvästi tarinassa ja sen koukuttavuudessa.

    Liam Neeson on rooliin entisenä poliisina sopiva valinta, ehkä osittain siksi että hänet on nähty aikaisemminkin vastaavankaltaisissa rooleissa entisenä virantoimittajana mm. elokuvassa Taken, minkä vuoksi katsojana hän tuntuu tutulta ja turvalliselta hahmolta rooliinsa.

    Tarinan teema tuntui itselleni paikoitellen suhteellisen ahdistavalta, vaikka se ei poikkeakaan paljoa muista vastaavista lajityyppinsä tuotoksista. Raa’at ja väkivaltaiset kohtaukset painostavalla tematiikalla eivät ole omaan makuuni yleisetikään ottaen sellaisia mistä pidän, joten tämä sinänsä ei yllätä. Ilman synkkää teemaa monet väkivaltaiset tai raa’atkin kohtaukset elokuvissa voivat lähinnä tuntua koomisilta, joten tätä taustaa vasten mietittynä tämän elokuvan juoni on kerrottu onnistuneesti sillä se tuntui paikoitellen epämukavalta.

    Vaikka entinen poliisi selvittämässä yhä rikoksia onkin itsessään hyvin kulunut teema, oli kokonaisuutena tämä kuitenkin viihdyttävä ja toimiva elokuva lajityypissään.

  • Leffalauantai: Nattvardsgästerna (Talven valoa)

    Pappi Tomas Ericsson (Gunnar Björnstrand) ja Ingrid Thulin (Märta Lundberg) saapumassa kirkolle

    Ingmar Bergmanin ohjaama Nattvardsgästerna (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Talven valoa on vuonna 1963 julkaistu draamaelokuva. Pääosissa nähdään Gunnar Björnstrand, Ingrid Thulin, Gunnel Lindblom, Max von Sydow sekä Allan Edwall.

    Pienen kylän pappi Tomas Ericsson (Gunnar Björnstrand) on vaikeassa tilanteessa, sillä hänen uskonsa Jumalaan on heikoilla. Uskon kriisin lisäksi samaan aikaan hänen täytyy tehdä selkoa Märta Lundbergille (Ingrid Thulin) tunteistaan sekä pyrkiä auttamaan maailman tilanteen ahdistamaa perheenisää Jonas Perssonia (Max von Sydow).

    Talven valoa on kiehtova uskoa ja sen kriisiä käsittelevä elokuva. Pappi joka saarnaa uskosta muille vaikka oma usko on epäilysten varjostama on teema johon kovinkaan moni katsoja tuskin voi omakohtaisesti suoraan samaistua, mutta suurempana konseptina rehellisyys, usko ja epäilykset niin uskonnollisessa kuin arkirealistisemmassakin mielessä ovat sitä vastoin jotain johon luultavasti jokaisella on jonkinmoista kosketuspintaa.

    Elokuvan loppuvaihella Algot Frövik (Allan Edwall) käy puhuttelevan hengellisen keskustelun pappi Tomaksen kanssa aiheena Kristuksen kärsimys ja Jumalan hiljaisuus. Algot olisi tahtonut keskustella aiheesta jo aikaisemminkin, mutta Tomaksella ei ole siinä hetkessä aikaa hänelle. Sen sijaan Tomas kerkeää käymään kahden muun henkilön kanssa erilliset keskustelut muista aiheista ikävin ja toisessa tapauksessa myös dramaattisin seurauksin.

    Myöhemmin elokuvan katsomisen jälkeen mieleen nousi ajatus, olisiko dramaattisiin seurauksiin johtanut keskustelu koskaan ollut sellainen mikäli Tomas olisi pysähtynyt kuuntelemaan Algotia ja hänen pohdintojaan, sillä hänen näkökulmansa olisivat antaneet Tomakselle ajatuksen aiheita tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Ajan antaminen muille silloin kun omassa elämässä kohtaa koettelemuksia on varmasti vaikeaa meille jokaiselle, mutta toisten kohtaaminen silloin voi olla juuri sitä mitä me tarvitsemme sillä sitä kautta voimme saada ajatuksia jotka ravistelevat meidät näkemään asioita uudenlaisista näkökulmista.

    Vaikka elokuva onkin monilta osiltaan lohduton ja pessimistis-realistinen kuvaus ihmisen elämästä, on siinä silti mukana myös toivoa. Hyvä näyttelytyö yhdistettynä kiinnostavaan teemaan ja muutoinkin onnistuneeseen toteutukseen tekevät tästä katsomisen arvoisen filmin.

  • Leffalauantai: The Day The Earth Stood Still (Päivä jolloin maailma pysähtyi)

    Ensikohtaaminen avaruuden olentojen kanssa on hämmästyttävä kokemus

    The Day The Earth Stood Still (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Päivä jolloin maailma pysähtyi on vuonna 2008 julkaistu uusintaversiointi vuoden 1951 elokuvasta. Lajityypiltään elokuva on sci-fiä ja sen pääosissa nähdään Keanu Reeves, Jennifer Connelly sekä Jaden Smith.

    Maahan on osumassa avaruudesta kovalla vauhdilla lähestyvä esine ja paikalle kerätään Yhdysvaltojen hallituksen toimesta nopeasti useiden eri alojen osaajia tekemään toimintasuunnitelmaa. Esine kuitenkin hidastaa vauhtiaan ja laskeutuu hallitusti ihmisten keskuuteen. Maan päälle saapuu avaruudesta Klaatu-nimeä kantava muukalainen (Keanu Reeves). Ihmiskunnan kohtalonhetken on käsillä, sillä ihmiset ovat tuhonneet planeettaa niin paljon että avaruuden olennot aikovat puuttuvat peliin. Helen Benson (Jennifer Connelly) tahtoo kuitenkin saada Klaatun ymmärtämään että ihmisillä on vielä toivoa ja mahdollisuus muutokseen.

    Juonensa osalta The Day The Earth Stood Still on kohtalaisen toimivaa tasoa vaikka se jättääkin katsojan hieman ihmettelemään avaruuden muukalaisten logiikkaa. Muukalaiset ovat katsoneet sivusta ja myös maan päälle soluttautuneina ihmisten toimintaa. He tietävät että ihmiset eivät osaa käyttäytyä järkevästi ja maapalloa kunnioittavasti, mutta he eivät ole itse kuitenkaan kehittyneen teknologiansa avulla tulleet tuomaan parempia ratkaisuja ja estäneet ihmisten tuhoavaa käytöstä vaikka heillä olisi siihen resurssit.

    Klaatu kertoo kyllä että ongelma ei ole teknologiassa vaan ihmisissä, mutta jos näin kehittynyt ja ylivoimainen rotu näkee ongelman mutta ei tule näyttäytymään ihmisille avoimesti jo aikaisemmin ja tule kertomaan ratkaisuita herättää se ihmetystä. On tietenkin luultavaa että ihmiset eivät tulisi mitään muuttamaan toiminnassaan, mutta jos sellaista ei edes koeteta ei avaruuden muukalaisten älykkyys vaikuta järin suurelta sekään.

    Tarinan edetessä Klaatukin saa havaita ihmisissä olevaa hyvyyttä ja alkaa näkemään heissä vielä toivoa, joten aivan kaikki ihmisyydessä ei ole vialla edes hänen mielestään.

    Henkilöitä ja heidän tarinoitaan avataan liian vähän ennen muukalaisten saapumista minkä vuoksi hahmot jäävät merkityksettömän tuntuisiksi ja etäisiksi. Heistä kyllä saa tarpeeksi informaatiota jotta voi itse muodostaa käsityksen, mutta tunnesidettä ei liian vähäisen tarinan rakentamisen vuoksi kerkeä muodostumaan. Hahmot tuntuvat pintapuoleisilta ja stereotyyppisiltä eikä heidän kohtalonsa lopulta kiinnosta kovinkaan paljoa.

    Vuonna 2025 katsottuna efektit ovat tässä vanhanaikaisen tuntuiset. Näyttävämpiä visuaalinen puoli olisi voinut antaa lisää tunnelmaa tähän, mutta tällaisenaan efektit jättävät katsojan kylmäksi.

    Kokonaisuutena The Day The Earth Stood Still on hieman keskinkertaista elokuvaa heikompi suoritus. Se on juonensa ja hahmojensa osalta liian kliseinen eikä edes erikoistehosteet tuo lisäarvoa katselukokemukseen. Kyllä tämän jaksaa ongelmitta silti katsoa joten ei se aivan luokattoman huonokaan ole.

  • Leffalauantai: Alien (Alien – Kahdeksas matkustaja)

    Alien on alkuvaiheillaan kohtalaisen pienikokoinen vastus

    Alien (IMDB) on vuonna 1979 julkaisti sci-fi-kauhuelokuva jonka on ohjannut Ridley Scott. Sen pääosissa nähdään Sigourney Weaver, Tom Skerritt sekä Ian Holm.

    Nostromo on kaupallinen avaruusalus joka on palaamassa maahan. Miehistö on ollut syvässä unessa, mutta heidät herätetään jo paljon aikaisemmin ennen kuin he ovat palaamassa maan läheisyyteen. Syy herätykselle selviää, sillä heidän aluksensa on ottanut vastaan signaaleja avaruudesta mitä miehistön täytyy lähteä tarkistamaan mistä se on peräisin. Signaali vaikuttaa olleen varoitus, mutta siinä vaiheessa kun asia on selvinnyt on jo liian myöhäistä sillä tutkimusmatkalla vieraalla planeetalla oleville miehistön jäsenille on jo selvinnyt sama asia oman kokemuksen kautta. Yksi miehistön jäsenistä on kohdannut alienin joka pääsee karanteenisäädösten rikkomusten tähden alukseen sisälle kohtalokkain seurauksin.

    Alien on lajityyppinsä klassikko, eikä syyttä. Sen tarina on hyvä, näyttelytö toimii, efektit näyttävät asiallisilta vielä vuonna 2025 ja tunnelman rakentaminen on jotain josta moni muu elokuva voisi ottaa oppia. Lisäksi Sigourney Weaverin roolihahmo Ripley on merkittävästi parempi kuin suurin osa – ellei jopa kaikki – modernimpien elokuvien naishahmot joista on pyritty tekemään ajan hengen mukaisesti sankarillisia toimijoita. Ironista onkin että ennen tämänkaltaista kulttuurillista muutosta on hyviä naispääosia osattu tehdä jopa paljon paremmin kuin nykyään.

    Tarina etenee pitkän matkaa miellyttävän verkkaisella tahdilla ilman tarpeetonta toimintaa. Rauhallisen alun aikana juonta rakennetaan koko ajan tasaisen varmalla tahdilla eikä se jää junnaamaan missään vaiheessa tarpeettomasti. Verkkaisen kuljetuksen ansiosta kaikista olennaisimmista henkilöistä ja heidän välisestä dynamiikastaan saa katsojana hyvin kiinni.

    Vaikka alku onkin rauhallista tarinan rakentamista, toiminnan vauhti kyllä kiihtyy loppua kohden. Jännitystä pidetään yllä hyvin, sillä asioita ei näytetä liiaksi vaan jätetään sijaa katsojan omalle mielikuvitukselle.

    Juonessa on hyviä ja yllättäviä koukkuja, sillä eräästä miehistön jäsenestä selviää vasta suhteellisen myöhäisessä vaiheessa jotakin olennaista mikä selittää hänen toimintaansa.

    Monessa elokuvassa ns. jump scare -kohtaukset, eli kohtaukset missä jotain yllättävää tapahtuu säikäyttäen katsojan (tai usein ainoastaan yrittäen säikäyttää) on toteutettu rasittavalla tavalla. Monissa filmeissä tätä keinoa käytetään aivan liikaa ja liian ennalta arvattavalla tavalla, mutta Alienissa nämä kohtaukset on toteutettu tyylillä eikä niitä ole liikaa.

    Visuaalinen puoli on vieläkin tyylikästä katsottavaa. Efektit on toimivia, valaistus on miellyttävää ja miljöö tukee hienosti tarinan tunnelmaa, sillä vaarallisen alienin mahdollinen kohtaaminen ahtailla ja hämärillä avaruusaluksen käytävillä on jännittävämpää kuin suuressa ja avoimessa tilassa.

    Kokonaisuutena Alien on lajityyppinsä helmi ja on ansainnut paikkansa Suosituksia-sivullani.

  • Leffalauantai: Taken

    Bryan Mills (Liam Neeson) keskustelemassa prostituoidun kanssa jotta pääsisi ihmiskaupan tekijöiden jäljille

    Pierre Morelin ohjaama Taken on toimintaelokuva vuodelta 2008. Pääosissa nähdään Liam Neeson, Maggie Grace, Famke Janssen sekä Arben Bajraktaraj.

    Entisen CIA:n agentin Bryan Millsin (Liam Neeson) tytär Kim (Maggie Grace) tahtoo lähteä ystävänsä kanssa Pariisiin. Koska Kim on vielä 17-vuotias pitää hänen saada isänsä allekirjoittama lupa matkaa varten. Bryan on ylisuojeleva tytärtään kohtaan eikä tahtoisi päästää häntä matkalle, mutta lopulta hän antaa kuitenkin luvan. Hänelle selviää myöhemmin että Kim on aikonut todellisuudessa kiertää euroopassa useammassakin maassa seuraamassa U2-yhtyeen kiertuetta, mutta kiertueen seuraaminen jää haaveeksi kuitenkin jo ensimmäisellä etapilla sillä Kim ja ystävänsä Amanda (Katie Cassidy) joutuvat kaapatuiksi ihmiskauppiaiden toimesta. Bryan ei jää odottamaan että virkavalta selvittäisi asian vaan lähtee itse Pariisiin etsimään tytärtään ennen kuin on liian myöhäistä.

    Takeniin on saatu mahdutettua mukaan monta lajityyppinsä kliseetä – ex-vaimo, entinen CIA-agentti, tytär ja tietenkin pelastusoperaatio. Olisi joskus mielenkiintoisempaa mikäli tarina kertoisi virassa olevasta CIA-agentista jolle ei ole tullut avioeroa, mutta ehkäpä agentin työ on sellaista että se johtaa aina avioeroon – ainakin elokuvissa. Onneksi kliseisyys ei pilannut kuitenkaan tätä elokuvaa, sillä toteutus on erittäin onnistunutta.

    Tarina etenee hyvällä rytmillä. Rauhalliset kohtaukset ovat rauhallisia eikä niitä kiirehditä tarpeettomasti jonka ansiosta toiminnalliset kohtaukset tuntuvat merkityksellisemmiltä.

    Henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan kerrotaan katsojalle tarpeeksi ennen kuin heille alkaa tapahtumaan mitään jolloin katsojalla on jo jonkinlaista kosketuspintaa henkilöihin. Hyvä niin. Jonkinlaisen edes jossain määrin merkityksellisen kosketuspinnan syntyminen katsojalle onkin olennaista, sillä ilman sitä henkilöiden elämä tai kuolema tarinassa ei juurikaan tunnu miltään mikä vesittää koko pelastusoperaation merkityksen tunnun.

    Toimintakohtaukset on lajityypille ominaisia ja toimivan tyylikkäitä, vaikka tässäkin on joissain nopeissa kohtauksissa omaan makuuni hivenen liikaa hutiloivan tuntuista kameratyöskentelyä. Onneksi kohtauksien seuraaminen ei kuitenkaan käynyt niiden vuoksi vaikeaksi joten kameratyö toimii tehokeinona.

    Teemansa vuoksi elokuva tuntui paikoitellen joissain kohtauksissa jopa ahdistavalta. Vaikka katsojakokemuksen kannalta epämukavat tunteumukset eivät ole mukavia, on tämä elokuvallisesti sinänsä hyvä asia, sillä siitä voi päätellä myös sen että toteutus on ollut onnistunutta. Painostava tai ahdistava tematiikka huonolla toteutuksella ei todennäköisemmin aiheuta toivottua tunnetilaa vaan kohtaus tuntuisi lähinnä koomiselta.

    Kaikista kliseistään huolimatta kokonaisuutena Taken on erinomainen elokuva omassa lajityypissään.