Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: Jurassic Park III

    Jurassic Park III on Joe Johnstonin ohjaama toiminnallinen seikkailuelokuva vuodelta 2001. Johnstonin muita tunnettuja ohjauksia on mm. Jumanji vuodelta 1995 sekä Captain America: The First Avenger vuodelta 2011. Pääosarooleissa nähdään Sam Neill, William H. Macy, Téa Leoni sekä Trevor Morgan.

    Jurassic Parkin kolmannessa elokuvassa tapahtumapaikkana on Isla Sorna, saari jossa dinosauruksia vaeltaa vapaana eläen omaa elämäänsä. Ensimmäisestä Jurassic Park -elokuvasta tuttu arkeologi Dr. Alan Grant (Sam Neill) kohtaa rikkaan pariskunnan jonka kanssa tehtävä sopimus antaa toivoa siitä että normaaleja arkeologisia töitä voidaan jatkaa hyvän taloudellisen diilin myötä. Pariskunta pyytää Grantin oppaaksi kun he lentävät lentokoneella sen ylitse katselemaan dinosauruksia.

    Matkan aikana selviää että pariskunta ei ole aivan totuudessa täysin pysynyt ja ainoana tarkoituksena ei olekaan mennä turvallisesti yläilmoista ihastelemaan esihistoriallisten eläinten elämää. Pian matkaseurue onkin jo maan kamaralla etsimässä kadonnutta poikaa Ericiä (Trevor Morgan) dinosaurusten asuttamalla maalla.

    Siinä missä Steven Spielbergin ohjaama ensimmäinen Jurassic Park vuodelta 1993 oli monessa mielessä mullistava elokuva omana aikanaan ei samaa voi enää sanoa Jurassic Park III:sta. Dinosauruksia oli jo nähty muutamaan otteeseen eikä kolmannessa osassa aikaisemmat osat nähneelle katsojalle enää tule samanlaista haltioitunutta uutuuden viehätystä nähdessä valtavien dinosaurusten temmellystä telluksella. Tästä huolimatta dinosaurukset olivat tässäkin osassa varsin ilahduttavaa katsottavaa ja niissä oli tyyliä.

    Jurassic Park III:n juoni on kohtalaisen tasapaksu eikä tätä elokuvaa katsoessa kannata lähteä etsimään mitään mestarillista käsikirjoitusta. Kuitenkin se on tarpeeksi uskottava antaakseen selityksen ja syyn juonen tapahtumille joka on aivan tarpeeksi tämän tyylilajin tuotokselle, sillä joskus on mukava vain katsoa elokuvaa joka nojaa puhtaasti viihteelliseen antiin tyylikkäällä toteutuksella pyrkimättä olemaan elämää suurempaa taidetta.

    Ohjauksellinen puoli oli Johnstonilla toimivaa tasoa. Tapahtumat on selkeitä ja helposti seurattavia, juonessa on helppoa pysyä, kohtauksien tunnelma pysyy hyvin kasassa järkevästi toteutetuilla leikkauksilla ja musiikit tukevat elokuvan tunnelmaa hyvin.

    Kokonaisuutena Jurassic Park III on kepeää viihdettä ja se toimii hyvin niinä hetkinä kun haluaa vain istahtaa perus toimivan toimintaelokuvan ääreen ilman että tarvitsee sen suuremmin vaivaa nähdä ymmärtääkseen mitä tarinassa tapahtuu.

    Se ei tarjoa katsojalleen monipuolista tarinaa eikä herätä syvällistä pohdintaa mistä kaikessa oli kyse. Sen sijaan se nojaa puhtaasti dinosauruksiin ja niiden luomaan viihdearvoon. Ja mikä parasta, tämä toimii hyvin.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 256 525 annettuun ääneen”]5,9/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Sunshine

    Sunshine (IMDB) on vuonna 2007 julkaistu sci-fi trilleri jonka on ohjannut mm. Slummien miljonääristä tuttu Danny Boyle. Elokuvan pääosarooleissa nähdään mm. Cillian Murphy, Chris Evans sekä Hiroyuki Sanada.

    Sunshinen tarina kertoo kuinka aurinko on alkanut hiipumaan ja sitä kautta koko ihmiskuntaa uhkaa vaara tulla tuhoutuneeksi. Jotta ongelma saataisiin korjattua ja ihmiskunta pelastettua lähetetään avaruuteen Icaros II -niminen alus miehistöineen päivineen. Aluksen matkassa on myös jonkinsorttinen ydinräjähde joka on tarkoitus suunnata aurinkoa kohden ja aiheuttaa sitä kautta auringon uudelleen syttyminen ihmiskunnan pelastukseksi. Matkan varrella kuitenkin Icaros II havaitsee matkallaan signaalia avaruudesta joka paljastuu aikaisemmin matkalle lähteneen mutta sille tielle jääneen Icaros I:n lähettämäksi.

    Auringon uudelleen herättäminen on kohtalaisen epävarma tehtävä eikä lisäräjähteistä olisi haittaa joten aikansa asiaa pohdittua miehistö lähtee ottamaan selvää signaalista, sillä myös Icaros I:llä on ollut matkallaan räjähteitä samaista tehtävää varten.

    Monessa mielessä Sunshine on onnistunut elokuva. Sen tarina on viihdyttävä, visuaalinen puoli näyttävä, näyttelytyö perus hyvää tasoa ja pääsääntöisesti ohjauskin toimii. Kaikesta hyvistä puolistaan huolimatta jokaisessa näissä on piirteitä joissa olisi kaivannut hieman toisenlaisia ilmaisutapoja.

    Näyttelytyö oli pääosin uskottavaa ja luonnollista, mutta kuitenkin siinä vaiheessa kun pitkään yhdessä avaruudessa samalla aluksella ollut miehistö kohtaa vastoinkäymisiä menehtyneiden muodossa tuntui roolisuoritukset (tai ohjaajan näkemys näihin rooleihin) varsin epäuskottavalta. Kyyneleitä ei paljoa vuodatettu, muu miehistö ei vaikuttanut siltä että mitään olisivat menettäneet ja kenenkään käytös ei muuttunut sen ihmeellisemmin. Mene tiedä onko miehistön jäsenet sitten vain luonnostaan olleet niin tunnekylmiä että pitkään matkakumppanina olleen menehtyminen ei aiheuta juuri minkäänlaisia inhimillisiä reaktioita.

    Ohjaus oli monin paikoin tyylikästä ja sen visuaalinen puoli oli näyttävää. Valitettavasti tähänkin ohjauksellisen työn puutarhaan mahtuu käärmeitä jotka söivät sitä kaikkea potentiaalia mitä elokuvassa olisi ollut ammennettavissa maltillisemmalla ilmaisulla. Paikoitellen kohtaukset olivat varsin epäselviä todella nopeiden ja hämmentävien leikkausten vuoksi sillä aina niistä ei saanut selvää siitä mitä parhaillaan on tapahtumassa. Etenkin elokuvan loppuvaiheilla tuli useampia kohtauksia joissa leikkaukset vetivät niin nopealla tahdilla osasta toiseen että kohtauksen kokonaiskuva jäi hämärän peittoon.

    Kiinnostavasta tarinastaan huolimatta osan sen mielekkyydestä söi käänteet jotka olivat kokonaiskuvaan suhteutettuna tarpeettoman tuntuisia ja joilla pyrittiin lisäämään jännitystä mission onnistumisesta. Esimerkki tällaisesta kohtauksesta oli vaikkapa se kun miehistölle selkenee että happea ei riittäisikään kaikille ja he alkavat pohtimaan josko pistäisivät yhden kylmäksi.

    Kaikesta negatiivisista puolistaankin huolimatta Sunshine on viihdyttävä elokuva tyylikkäällä toteutuksella joka kestää toisenkin katselukerran.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 212 182 annettuun ääneen”]7,3/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Black Swan

    Natalia Portman roolissaan Nina Sayersina

    Black swan (IMDB) on vuonna 2010 julkaistu draamaelokuva jonka ohjauksesta on vastannut amerikkalainen Darren Aronofsky. Aronfoskyn muihin tunnettuihin teoksiin kuuluu mm. Requiem for a dream (Unelmien sielunmessu) vuodelta 2000 sekä The Wrestler vuodelta 2008. Black swanin pääosarooleissa nähdään Natalia Portman, Mila Kunis, Vincent Cassell sekä Barbara Hershey.

    Elokuvan tarina kertoo balettitanssijasta Nina Sayerista (Natalia Portman) joka saa vihdoin suuren roolin Joutsenlammessa jossa hän pääsee esiintymään Tšaikovskin säveltämän baletin valkoista sekä mustaa joutsenta. Nina on persoonaltaan kiltti, arka ja tunnollinen ja häneltä löytyy myös rooliin vaadittava tanssitaito joten hänet on kuin luotu valkoisen joutsenen roolia varten. Roolin osalta haastavampana puolena Ninan täytyy esittää myös mustan joutsenen osuus joka vaatii enemmän intohimoa ja tunnetta kuin pelkkää teknistä täydellisyttä jonka vuoksi hän joutuu tekemään työtä kasvaakseen rooliinsa vaadittavaksi mustaksi joutseneksi.

    Musta joutsen lavalla

    Vaikka Black swan onkin jo pelkän pintapuoleisen balettitanssijasta kertovan tarinansa osalta todella mielenkiintoinen elokuva on sen syvempi kasvutarina se mikä tekee siitä vielä merkittävästi kiehtovamman teoksen.

    Nina on kahdestaan äitinsä kanssa elävä nuori nainen jonka sosiaalinen elämä on muilta osin hyvin rajoittunutta sillä elämä pyörii pelkän baletin ympärillä eikä hänellä ole ystäviä jotka soittaisivat ja joiden kanssa viettää aikaa. Muiden balettitanssijoiden seurassakin hän jää yksin ulkopuoliseksi ja elämä pyörii pienissä piireissä vailla muutoksia.

    Balettitunneille tulee toiselta paikkakunnalta Lily (Mila Kunis) joka on kuin peilikuva Ninasta. Siinä missä Nina on arka ja varautunut on Lily elämää intohimoisemmin ja rohkeammin elävä musta joutsen. Pienten erimielisyyksien jälkeen Nina ja Lily tutustuvat ja Lily saakin heräteltyä valkoisesta joutsenesta sen pinnan alle tukahdettua mustaa joutsenta joka kaipaa enemmän elämisen tuntua.

    Lily (Mina Kunis)

    Vähitellen Nina kasvaa myös mustan joutsenen rooliinsa sitä mukaa kun hän uskaltaa löytää itsestään niitä puolia joita hän itsessään on tukahduttanut. Lilyn lisäksi mustaa joutsenta hänestä on esiin herättämässä myös rooliin hänet valinnut Thomas Leroy (Vincent Cassel).

    Mielenkiintoinen aspekti elokuvassa on Ninan ja äitinsä Erican (Barbara Hershey) välinen suhde joissa heijastuu äidin vahva vaikutus tyttären persoonalle haitallisella tavalla kilttiin luonteeseen. Äiti on ylihuolehtivainen ja kontrolloiva persoona jolla on omia käsittelemättömiä ongelmia jotka välillisesti tulevat häiritsemään hänen ja tyttärensä välistä suhdetta. Äiti elää tyttärensä kautta omia elämättömiä unelmiaan ja tytär täyttää niitä unohtaen samalla oman itsensä.

    Black Swanissa kiehtovalla tavalla tulee esiin myös mielenterveydelliset ongelmat eikä katsojana aina ole varma mitkä kaikki ovat vain Ninan oman pään sisäisiä kuvitelmia ja mitkä ovat tapahtumia jotka muutkin henkilöt jakavat. Se herättää myös ajattelemaan mielenterveydellisten ongelmien sekä padottujen tunteiden ja elämän käsittelemättömien asioiden välistä suhdetta, sitä kuinka oman itsensä tukahduttamisella voi olla monitahoisia seurauksia ihmisten elämään.

    Tanssiharjoituksia

    Tarinallisen ulottuuvuutensa lisäksi elokuva toimii erittäin hyvin myös tuotannolliselta puoleltaan. Ohjaus on tyylikästä, kuvakulmia käytetään paikoitellen keskiverto elokuvasta poikkeavilla tavoilla, näyttelijöiden roolisuoritukset ovat onnistuneita ja erityisesti Natalia Portmanin pääosarooli on suoritus joka ei jätä katsojaa kylmäksi. Portmanin roolisuoritus on huikea ja siitä välittyy vahvasti tunnetta jollaista valkokankaalla soisi näkevänsä useamminkin. Ei ole mikään ihme että Portman tästä Oscarin kotiinsa kantoi parhaan naispääosaroolin osalta.

    Kokonaisuutena Black Swan on henkeäsalpaava mestariteos joka ensimmäisenä elokuvana jätti allekirjoittaneen elokuvan lopputekstien tullessa täysin sanattomaksi. Täydellinen elokuva joka löysi tiensä myös Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 621 083 annettuun ääneen”]8,0/10[/simple_tooltip])

    Muokattu 15.05.2025 – Muunnettu sivu nykyiseen WordPressin käyttämään blokkimuotoon.

  • Leffalauantai: Girl with a pearl earring (Tyttö ja helmikorvakoru)

    Griet (Scarlett Johansson)

    Peter Webberin ohjaama Girl with a pearl earring (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty muotoon Tyttö ja helmikorvakoru on vuonna 2003 julkaistu draamaelokuva jonka pääosissa nähdään Scarlett Johansson ja Colin Firth. Elokuva pohjautuu Tracy Chavalierin vuonna 1999 julkaistuun romaaniin ja romaanin tapaan se kertoo hollantilaisen taidemaalari Johannes Vermeerin noin vuonna 1665 maalaaman samaa nimeä kantavan teoksen fiktiivisen tarinan.

    Elokuvan tarinassa Griet (Scarlett Johansson) tulee piiaksi Vermeerin (Colin Firth) perheen taloon. Valitettavasti kaikkia talon asukkaita järjestely ei tunnu miellyttävän ja Griet saakin kohdata tehtävässään myös epämukavaa kohtelua isäntäperheensä luona. Kuitenkin talon isäntä, taidemaalari Vermeer kohtelee Grietiä paremmin ja yhteistä aikaa tulee vietettyä enemmänkin joka on omiaan lisäämään huhuja ja aiheuttamaan kitkaa useiden henkilöiden välillä. Lopulta Van Ruijven (Tom Wilkinson) tekemän taulutilauksen vuoksi Griet päätyy Vermeerin tunnetuimman taideteoksen malliksi.

    Girl with a pearl earring on tarinansa osalta mielenkiintoinen fiktiivinen näkemys historiallisen taideteoksen synnystä joka onnistuneilla roolisuorituksilla ja tyylikäällä ohjauksella erottuu selkeästi edukseen.

    Griet (Scarlett Johansson) ja Vermeer (Colin Firth)

    Kiehtovan tarinan vahvinta antia oli se kuinka kohtalaisen vähäeleisellä kerronnalla on onnistuttu luomaan mielenkiintoiset ja monipuoliset henkilöhahmot jotka kertovat itsestään tarpeeksi kertomatta katsojalleen kuitenkaan liikaa. Se rakentaa henkilöhahmoista katsojalleen tarpeeksi selkeän kuvan jättäen kuitenkin tilaa tulkinnalle hahmojen välisistä suhteista ja asioiden merkityksistä.

    Epäilykset, mustasukkaisuus, rakkaus, valheet ja juonittelu talon sisällä on omiaan luomaan tapahtumaympäristön missä on tilaa miettiä kunkin hahmon roolia jonkinmuotoisessa taustalla tapahtuvassa valtataistelussa missä yhteiskunnallisesti hierarkia on selkeä mutta todellisuudessa kulissin takana tapahtuu merkittävästi enemmän.

    Esimerkiksi henkilöhahmoista Vermeerin vaimosta Catharinasta (Essie Davis) rakentuu kuva oman arvonsa tietävästä itsevarmasta mutta hieman ylimielisestä ja etäisestä snobista joka kuitenkin saa huomata mustasukkaisuuden ja pelon nousevan esiin kun yhteiskunnallisesti vähäisemmässä osassa oleva palvelustyttö vie isännän huomiota tarpeettoman paljon.

    Catharina (Essie Davis) ja Van Ruijven (Tom Wilkinson)

    Vermeeristä muovautuu mielikuva taiteilijasta joka pyrkii parhaansa mukaan täyttämään yhteiskunnalliset velvollisuutensa ja pitämään perheensä tyytyväisenä mutta joka kuitenkaan ei koe olevansa ymmärretty ennen kohtaamistaan Grietin kanssa. Grietistä syntyy mielikuva hieman epävarmasta, ujosta ja nöyrästä piiasta jossa on kuitenkin enemmänkin ulottuvuutta kun vain oikea ihminen osaa sen löytää.

    Kokonaisuutena Girl with a pearl earring on mestariteos joka löysi paikkansa myös Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 66 123 annettuun ääneen”]6,9/10[/simple_tooltip])

    EDIT: Artikkelia on muokattu 2020-05-18. Alkuperäisessä tekstissä oli virheellisesti kerrottu elokuvan pohjautuvan novelliin eikä romaaniin johon se oikeasti pohjautuu. Samalla tekstiin lisätty linkki elokuvan IMDB-sivulle.

    Muokattu 15.05.2025 – Muunnettu sivu nykyiseen WordPressin käyttämään blokkimuotoon.

  • Leffalauantai: John Carpenter’s Vampires

    Sheryl Lee roolissaan Katrinana

    Vampires joka tunnetaan myös nimellä John Carpenter’s Vampires (IMDB) on vuonna 1998 julkaistu vampyyrikauhuelokuva. Sen on ohjannut John Carpenter ja pääosarooleissa nähdään James Woods, Daniel Baldwin, Thomas Ian Griffith sekä Sheryl Lee.

    Elokuvan juonessa kerrotaan vampyyrinmetsästäjistä jotka tapettuaan pesällisen vampyyreitä joutuvat kohtaamaan rivivampyyriä vaarallisemman Valekin. Ryhmä on juhlimassa onnistunutta metsästysreissuaan kun Valek saapuu ovelle ja alkaa teurastamaan metsästäjiä ja kaikkia muita paikalla olleita juhlijoita. Vampyyrinmetsästäjien ryhmän pomo Jack Crow (James Woods) apulaisensa Anthony Montoyan (Daniel Baldwin) kanssa onnistuvat pakenemaan teurastusta ja he ottavat myös parkkipaikalta mukaansa Katrinan (Sheryl Lee) jota Valek on jo purrut mutta joka vielä ei kuitenkaan ole muuntunut vampyyriksi. Heidän onnistuu paeta Valekilta ja alkaa suunnittelemaan iskua häntä vastaan.

    Matkan aikana selviää että Valek havittelee Berziersin mustaa ristiä, reliikkiä jonka avulla oikeanlaisen rituaalin saattelemana vampyyrit saisivat mahdollisuuden elää ja kulkea myös päivänvalossa. Selviää myös että kyseinen risti on ollut merkittävässä roolissa Valekin syntyyn sillä hän on ollut aikaisemmin pappi jossa uskottiin olleeen demoneita ja josta epäonnistuneen eksorsismin seurauksena tuli ensimmäinen vampyyri.

    Jan Valek (Thomas Ian Griffith)

    Vampiresissa on hyvällä tavalla onnistuttu luomaan erilainen mutta silti kiinnostava ja toimiva näkemys ensimmäisen vampyyrin synnystä. Tästä huolimatta lähes kaikki perinteiset tutut ja turvalliset lajityypin ominaispiirteet on säilytetty – elokuvassa on teräviä kulmahampaita, veren imemistä, alastomuutta, auringon valolle allergisuutta, seivästyksiä sekä merkittävässä osassa olevaa kristinuskon symboliikkaa.

    Mielenkiintoisesta juonesta ja perinteitä kunnioittavista elementeistään huolimatta Vampires ei valitettavasti lunasta kaikkea sitä potentiaalia mitä sillä on ollut käsissään. Kiinnostava juoni menettää merkitystään turhauttavan mitäänsanomattomilla henkilöhahmoillaan ja teennäisen tuntuisella näyttelytyöllä. Hahmoista puuttuu syvyys ja aitouden tuntu ja roolihahmojen persoonat jäävät yhtä etäiseksi kuin haaveet lottovoitosta lauantai-iltana.

    Esimerkiksi tiimin johtajasta Jackista luodaan kuvaa bad assina jonka kärsivällisyyttä ei kannata lähteä koettamaan, sillä siinä missä vampyyrit saavat hänen toimestaan seiväästä saavat poikkiteloin astuvat ihmiset luuvitosesta. Henkilöhahmo voisi kliseisyydestään huolimatta olla toimivakin, mutta valitettavasti yliampuvalla ja muutoin teennäiseltä tuntuvalla näyttelyllä hahmosta jää mieleen ainoastaan kepeää myötähäpeää aiheuttava tahaton komiikka.

    Keskellä Anthony (Daniel Baldwin) ja oikeassa laidassa Jack (James Woods)

    Siinä missä hahmot ja roolisuoritukset jättävät toivomisen varaa on onneksi elokuvan ohjaus merkittävästi onnistuneempaa tasoa. Tunnelmaltaan elokuva on tyylikäs, sen visuaalinen ilme on toimiva ja kaikki peruselementit siinä on kohdallaan. Kamerakulmien käyttö on hyvää ja monipuolista menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin ja kohtausten ja leikkausten pituudet on tasapainoisia ja tukevat hyvin kohtauksen tunnelmaa.

    Kokonaisuutena John Carpenter’s Vampires on ihan mukiinmenevä vaikkakin keskinkertainen vampyyrielokuva josta kyseisestä lajityypistä pitävät löytävät varmasti positiivistakin sanottavaa. Mikäli vampyyrielokuvat ei iske lainkaan voi tämänkin elokuvan jättää suosiolla katsomatta ellei ole muuten kiinnostunut katsomaan elokuvia ohjauksellisessa mielessä.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 46 936 annettuun ääneen”]6,1/10[/simple_tooltip])