Category: Elokuvat

  • Kokeilussa: Reavon UBR-X100 UHD-soitin

    Reavon UBR-X100

    Lyhyesti taustaa ja syitä laitteen hankintaan

    Maaliskuussa hankin erillisen UHD-soittimen aikaisemmin käyttämäni Xbox-pelikonsolin sijaan elokuvien katsomista varten. Xbox on yhä tietenkin pelikonsolina, mutta elokuvien katsomisen levyiltä videotykille heijastaen olen hoitanut siitä saakka tällä Reavon UBR-X100-soittimella (katso valmistajan sivut) joten käyttökokemusta on monen kuukauden ajalta.

    Xbox One sekä Series X olivat molemmat olleet kohtalaisen hyviä laitteita myös elokuvien katseluun ainakin kuvanlaatunsa ja yleisen toimivuutensa osalta. Ainoastaan yksittäisiä DVD-levyjä Xboxilla tuli vastaan joissa kuvasta tuli pelkkää vihreää ulos, mutta näitä tapauksia oli harvoin. Jos elokuvia katsoo satunnaisesti on Xboxia helpompaa suositella soittimeksi kuin Reavonia jonka hyödyt tulee vasta jos enemmän elokuvia katselee.

    Merkittävimmät hyödyt itselleni tässä laitteessa on ollut sen käytettävyys sekä aluekoodivapaus tai ainakin sen vaihtelumahdollisuus.

    Kokemuksia ja vertailua Xboxiin

    Useampiakin kuukausia laitetta nyt jo käyttäneenä on käyttökokemukset olleet pääsääntöisesti positiiviset.

    Xboxilla isoin rasittavuuden aihe itselläni oli se että jos elokuvaa katsoessa halusi painaa pausen oli ohjain todennäköisesti mennyt jo virransäästötilaan ja ohjain piti erikseen käynnistää ennen kuin elokuvan pystyi laittamaan pauselle.

    Jos elokuvat katsoo yleensä aina alusta loppuun asti pausettamatta kertaakaan tästä tuskin on suurtakaan harmia, mutta jos tapana on käydä kesken elokuvan vaikkapa jääkaapilla, hakemassa vettä tai mitä tahansa muuta normaalia (tai vaikka epänormaaliakin) alkaa tämä ohjaimen päälle ja pois päältä laittaminen jossain vaiheessa tuntumaan siltä että olisipa näppärä jos tähän olisi saatavana erillinen kaukosäädin.

    Mikäli elokuvia katsoo enemmän konsolilla voi tietenkin Xboxille hankkia erillisen kaukosäätimenkin. En ole koettanut, mutta ainakin PDP Media Remote for Xbox -nimistä vekotinta on myynnissä Verkkokauppa.comissa (katso täältä) joten pelkästään tämän syyn takia ei ole erillistä soitinta luultavastikaan järkevää hankkia.

    Toinen mikä itselläni Xboxilla aina toisinaan tuli vastaan oli mystinen vihreä ruutu. Elokuvan valikot saattoi toimia hyvin, mutta yksittäiset DVD:t aina silloin tällöin olivat sellaisia että kun elokuva lähti käyntiin tuli kuvaksi pelkkää vihreää. Lähtökohtaisesti haluaisin että jokainen sisään heitetty normaali kaupallinen aito DVD, BluRay sekä UHD toimisi ongelmitta ilman säätämistä.

    Laitteen takana on hyvin vähäiset liittimet – LAN, HDMI, HDMI Audio Only, USB sekä digitaaliset ääniulostulot

    Merkittävin ja parhain ominaisuus itselleni kuitenkin tässä Reavonissa on se, että tämä toistaa eri aluekoodilla olevat elokuvat. Xboxilla tämä ei onnistu eikä myöskään monella edullisemmalla erillisellä soittimella.

    Itselläni ei ole vielä kovinkaan monia DVD-elokuvia tai BluRay-elokuvia joissa olisi jokin muu aluekoodi kuin se mikä Suomessa on, mutta kuitenkin yksittäisiä sellaisiakin löytyy. Ilman tätä soitinta ei niitä olisi voinut enää katsoa ostamatta kuitenkin esim. erillistä BluRay-asemaa tietokoneelle jonka olisi vaihtanut ja jättänyt pysyvästi toiselle aluekoodille. Vaikkakin tämä olisi helppoa ja suhteellisen kustannustehokastakin, kuuluu se siltikin suoraan kategoriaan ylimääräinen säätäminen joka ei kiinnosta pätkääkään.

    Jos ostan elokuvan joka on jenkkialuekoodilla haluan vain avata soittimen, tökätä levyn sisään ja alkaa katsomaan elokuvaa ilman että joudun virittelemään tietokoneeseen erillistä toista BluRay-asemaa ja pyörittää leffaa tietokoneelta – etenkin kun tietokoneen BluRayn katsomiseen käyttämäni Leawo tuntuu olevan suhteellisen hidas lukemaan levyjä. Kiitos mutta ei kiitos, käytän mieluummin erillistä aluekoodivapaata soitinta.

    Käytettävyys Reavonissa on ollut yleisesti kohtalaisen hyvä. Isoin miinus tulee kaukosäätimen napeista, sillä tärkeimmät ja eniten käytetyimmät napit eivät ole mitenkään parhaassa paikassa eikä ne ole kovinkaan isot. Lisäksi kaukosäätimen taustavalaisu voisi olla fiksummin toteutettu. Nyt napista siihen saa taustavalon päälle, mutta nappi mistä se tapahtuu on hankalassa paikassa pimeässä kaukosäädintä kopeloidessa.

    Levyt ovat pääsääntöisesti pyörineet ongelmitta. Levyt joissa on rasvatahroja tai naarmuja aiheuttavat tietenkin tässäkin soittimessa ongelmia ja muutamia kertoja on leffat tyssännyt siihen että levy on viallinen. Tämä tietenkään ei yllätä koska naarmuiset ja rasvaiset levyt aiheuttavat ongelmia luultavasti jokaisessa laitteessa.

    Käyttöliittymä on kohtalaisen hyvä, mutta elokuvan ollessa pitkään pausella joutuu aina etsimään mistä napista toiston sai jatkumaan, sillä pause tai play ei sitä tee. En tiedä onko tähän uudempaa firmwarea jossa tämä toimisi näistä napeista kuten loogisesti saattaisi olettaa, mutta onneksi kyseessä on pieni rasittavuus ainoastaan.

    Loppusanat

    Reavon UBR-X100 on asiallinen soitin jonka suurin vahvuus on itselleni ainakin ollut mahdollisuus katsoa aluekoodivapaasti elokuvia. Aluekoodia pääsee ainakin tässä firmwaressa mikä itselläni laitteessa on vaihtamaan menemällä Setup-valikkoon ja naputtelemalla siellä kaukosäätimestä 8 7 6 5 jonka jälkeen voi vaihdella aluekoodit haluamakseen. DVD oli oletuksena 0 jolla pääsin suoraan katsomaan myös jenkki-DVD:t.

    Isoin miinus laitteessa on sen kohtalaisen korkea hinta joka varmasti karsii monia ostajia pois. Ostohetkellä Reavon taisi maksaa noin 900 euroa ja tällä hetkelläkin uuden hinta on Markesilla 839 euroa (katso täältä) joten aivan jokaisen harrastajan soittimeksi tämä tuskin tulee hintansa vuoksi päätymään.

    Omaan käyttöön tämä on ollut hyvä soitin, mutta mikäli elokuvat joita katsoo on ainoastaan eurooppalaisella aluekoodilla on helpompaa suositella Xbox One -konsoleita ja niihin erillistä kaukosäädintä mikäli sellainen siihen toimii. Ilman kaukosäädintäkin Xbox on omalla ohjaimellakin peruskatsojalle helpommin suositeltava vaihtoehto.

  • The Illusionist (Silmänkääntäjä)

    Eisenheim (Edward Norton) taikoo kuolleen naisen esiin

    The Illusionist (IMDB) joka suomeksi on käännetty nimelle Silmänkääntäjä on vuonna 2006 julkaistu draamallinen mystiikkaelokuva jonka on ohjannut Neil Burger. Pääosarooleissa nähdään Edward Norton, Jessical Biel, Rufus Sewell sekä Paul Giamatti.

    Lapsuudessaan jo taikatemppuihin innostunut Eisenheim tutustuu sosiaalisesti ylemmistä piireistä olevaan tyttöön Sophieen. Heidän ystävyytensä on kehittymässä jo ystävyyttä syvemmäksi kunnes Sophien ja Eisenheimin välit katkaistaan väkisin vastoin heidän tahtoaan sosiaalisten luokkaerojensa vuoksi. Eisenheim lähtee tapahtuman jälkeen kokonaan pois Wienistä vain tullakseen vuosikausia myöhemmin takaisin kaupunkiin taitavana taikurina.

    Aikuisena Eisenheimin (Edward Norton) tekee näyttäviä lavaesityksiä saaden yleisön ihmetyksiin. Eräässä tempussa osalliseksi pääsee myöskin aikuiseksi kasvanut Sophie (Jessica Biel) joka ei heti tunnista Eisenheimiä. Kun hän tunnistaa vihdoin lapsuuden ystävänsä on heillä monia asioita ja tunteitaan selvitettävänä.

    Sophien roolissa nähdään Jessica Biel

    The Illusionist on viihdyttävä elokuva taikuuden ja taikurin kiehtovassa maailmassa. Sen miljöö on jossain määrin poikkeuksellinen, sillä kovin usein en muista nähneeni elokuvia jotka kertoisivat taikureista tai taikatemppujen tekijöistä. Noituutta, velhoutta tai magiaa kyllä elokuvissa sitä vastoin näkee paljonkin, mutta varsinaista taikuutta joka ei nojaa yliluonnollisiin kykyihin tai voimiin ei sen sijaan kovin paljoa ole tullut vastaan näkemissäni elokuvissa. Tämä oli mukavaa vaihtelua ja siten myöskin ilahduttavan raikas ympäristö elokuvan tarinalle.

    Tarinan draama on hyvin rakennettua ja sen mielenkiintoa tukee hyvin näyttelijöiden ammattimainen näyttelytyö. Ohjaus on tasaisen varmaa laatua ja visuaalinen tyyli on miellyttävä. Elokuvan värimaailma on omiaan luomaan sopivan mystistä tunnelmaa joten senkään suhteen mitään valittamista elokuvasta ei löytynyt.

    Vaikka kaikki elementit on tehty perus hyvällä laadulla olisi henkilöhahmojen dynamiikkaan silti kaivannut hieman lisää syvyyttä jotta tarina olisi päässyt täyteen kukoistukseensa. Tällaisenaankin tämä kyllä kääntyy keskivertoa parempien elokuvien kategoriaan, mutta henkilöhahmojen ja heidän välisen dynamiikkansa paremmalla rakentamisella olisi tästä voitu saada vielä enemmänkin irti.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 370 925 annettuun ääneen”]7,6/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Get over it

    Berke (Ben Foster) treenaamassa näytökseen yhdessä Kellyn (Kirsten Dunst) kanssa

    Get over it (IMDB) on vuonna 2001 julkaistu romanttinen teinikomedia. Sen on ohjannut Tommy O’Haver ja sen merkittävimmissä rooleissa nähdään Kirsten Dunst, Ben Foster, Melissa Sagemiller sekä Colin Hanks.

    Berke Landers (Ben Foster) on onnellisesti parisuhteessa Allisonin (Melissa Sagemiller) kanssa josta hän tiesi jo heidän ollessaan lapsia että hän on se oikea ja sydämen valittu. Elämä kova koura kuitenkin pyyhkäisee vasten kasvoja kun Allison jättää hänet ilman suurempia varoituksia. Berke ei kuitenkaan tunnu pääsevän yli Allisonista ja hän aikoo voittaa hänet takaisin.

    Alueen uusi tulokas Bentley (Shane West) on poikabändin poppari joka iskee silmänsä Allisoniin ja pian heidän välillään onkin jo suhdetta. Suhde ei kuitenkaan estä Berken tahtoa saada naisensa takaisin ja niinpä hän on valmis osallistumaan jopa teatterinäytökseen päästäkseen lähelle exäänsä. Hän saa apua teatteriharjoituksiin ystävänsä siskolta Kellyltä (Kirsten Dunst) joka myöskin osallistuu näytelmään.

    Allison näkee matkan varrella Bentleyn todellisen luonteen eikä hän jää ainoaksi kuka saa oppia huomaamaan että kaikki mitä haluaa ei olekaan sitä mitä todella tahtoo.

    Allison saa useamman miehen pään sekaisin (Melissa Sagemiller)

    Romanttinen teinikomedia – tai yleisemminkin romanttinen komedia – on yleisesti ottaen luultavasti sitä lajityyppiä että joko sellaisista pitää tai vähintäänkin niiden parissa viihtyy tai sitten ne eivät uppoa lainkaan ja niiden katsominen on kärsimysnäytelmää alusta loppuun saakka. Ne ovat usein ennalta arvattavia, stereotyypisiä ja kliseisiä, niiden hahmot ja tarinat ovat pintapuoleisia eikä niissä yleensä ole oikeastaan mitään sellaista mistä voisi jälkipolville kirjoittaa elokuvataiteen historiankirjoihin.

    Kaikista lajityypin negatiiviseksi helposti miellettävistä piirteistä huolimatta itse lukeudun niihin ihmisiin joihin kyseisen lajityypin elokuvat uppoavat todella hyvin ja tämä arviointikin on kirjoitettu suhteutettuna siis saman lajityypin elokuviin (kuten muissakin elokuva-arvosteluissa suhteutan aina elokuvan omaan lajityyppiinsä). Get over it on kaikilta osiltaan onnistunut elokuva omassa genressään.

    Tarina on mielenkiintoinen ja mutkaton. Mies tulee lempatuksi ja päättää taistella naisensa takaisin saamisen puolesta, päähenkilöllä on edes jonkinmoista hahmon kehittymistä havaittavissa ja lopulta sinnikäs ponnistelu tuottaa tulosta, tavalla tai toisella.

    Ohjaus on tavallista tasoa, mutta erityisen ilahduttavaa on Kirsten Dunstin aidolta tuntuva ilmeikäs ja toimiva näyttelytyö. Myös A walk to remember eli Muistojen polku -elokuvassa näytellyt Shane West osaa vetää roolinsa hyvin vaikkakin hänen hahmonsa onkin korostuneen kärjistetty kuvaus egoistisesta nuoresta miehestä.

    Paikoitellen överiksi vedetty huumori toimii ja naurattaa monissa kohdissa ja pitää elokuvan komediallisena romanttisesta pohjatarinasta huolimatta.

    Mikäli romanttiset komediat iskee on Get over it ehdottomasti näkemisen arvoinen katsottava. Mikäli kyseinen genre ei pure on turvallisen varma valinta skipata tämäkin ja kääntää katseensa muihin elokuviin.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 19 080 annettuun ääneen”]5,7/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Forrest Gump

    Forrest Gump (Tom Hanks) kerkeää kokemaan monien asioden ohessa myös armeijan

    Forrest Gump (IMDB) on vuonna 1994 julkaistu romanttinen draama. Sen on ohjannu Robert Zemeckisin ja sen pääosissa nähdään Tom Hanks, Robin Wright sekä Gary Sinise.

    Forrest Gump (Tom Hanks ja Michael Conner Humphreys) on älykkyysosamäärältään hieman yleistä tasoa matalampaa tasoa oleva poika joka elää yksinhuoltajaäitinsä (Sally Field) kanssa. Yksinkertaisuutensa vuoksi Forrest on vaarassa joutua jäämään pois normaalista koulusta, mutta äitinsä toimien vuoksi hänet otetaan kuitenkin mukaan tavalliseen opinahjoon. Forrest saa koulubussissa itsellensä ystävän, Jennyn (Robin Wright sekä Hanna Hall) jonka kanssa hän viettää paljon aikaa lapsena.

    Forrestin ja Jennyn iän karttuessa tiet vievät vähitellen eri suuntiin törmätäkseen aina yhä uudelleen. Jenny viettää suhteellisen tavallista nuoren elämää mutta Forrestin elämään kerkeää mahtumaan monia uskomattomia kokemuksia joita hän kertoo bussipysäkillä istuessaan niille jotka hänen kanssaan bussia odottavat.

    Nuoren Jennyn (Hanna Hall) lausuma “Run Forrest, run!” on jäänyt monen katsojan mieleen unohtumattomana kohtauksena

    Vaikka Forrest on yksinkertainen mies ei hänen elämästään kuitenkaan puutu suuria saavutuksia. Hän kerkeää näkemään ja kokemaan enemmän kuin monet joiden olosuhteet elämän alkutaipaleella ovat olleet suotuisammat. Kaikista suurista hetkistä ja kokemuksista huolimatta lapsuuden aikainen ystävyys Jennyyn joka vaihtuu vähitellen iän ja ymmärryksen varttuessa rakkaudeksi on suurin eteenpäin kuljettava voima Forrestin elämässä. Elämän polut kulkevat usein eri suuntiin vain törmätäkseen jälleen yhteen uudelleen.

    Forrestista yksinkertaisuus on sympaattista ja hyväntahtoista ja hänen sydämensä vilpittömyys on ilahduttavaa vastapainoa yleisille henkilöhahmoille monissa elokuvissa. Hanksin vakuuttavasti näyttelemä roolisuoritus onkin omiaan antamaan sen uskomattomaan tarinaan ja hahmoon sellaista uskottavuutta että elokuvaa katsoessa se imaisee katsojan mukaansa Forrestin maailmaan.

    Vaikka tarina on mielenkiintoinen ja siihen on saatu upotettua monenlaisia tapahtumia ei se missään vaiheessa kadota punaista lankaansa. Se etenee miellyttävän verkkaisella tahdilla kasvaen ja kasvattaen henkilöhahmojaan pala palalta kohden koskettavaa loppua.

    Kiinnostavana lisänä tarina nivoutuu todellisen maailman tapahtumiin ja niitä sivutaan ohimennen Forrestin kertoessa tarinaansa. Forrestin näyttämät tanssiliikkeet Elvikselle ja kohtaamiset eri Yhdysvaltojen presidenttien kanssa on hienosti toteutettuja myös teknisesti. Erityisesti itseäni kuitenkin huvitti kohtaus missä Forrest on yhdessä John Lennonin kanssa televisossa jossa käydyssä dialogissa on Lennonin legendaarisen Imagine-kappaleen lyriikoita.

    Kokonaisuutena Forrest Gump on riemastuttavan elämänmyönteinen ja kauniin koskettava tarina rakkaudesta kuin myöskin elämän ihmeellisyydestä kun vain sitä osaa elää täysin rinnoin niillä talenteilla joita elämäänsä on mukaan saanut. Se on sympaattinen, lämminhenkinen ja koskettava elokuva jota on helppoa suositella jokaiselle.

    Elokuva on ansainnut myöskin paikkansa Suosituksia-sivulla (katso täältä).

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 2 003 126 annettuun ääneen”]8,8/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Jungle Cruise

    Lily (Emily Blunt) etsimässä kuun kyyneltä

    Jungle Cruise (IMDB) on Jaume Collet-Serran ohjaama komediallinen toimintaseikkailu vuodelta 2021. Sen pääosissa nähdään Emily Blunt, Dwayne Johnson, Jack Whitehall sekä Jesse Plemons.

    Lily (Emily Blunt) on kuullut isältään lapsuudessaan legendan kuun kyyneleestä, kasvista joka kasvaa Amazonin varrella. Kasvilla on taianomainen kyky parantaa sairaus kuin sairaus jonka vuoksi Lily tahtoo löytää kyseisen kasvin. Hän tahtoo jalosti auttaa löydöksellään ihmiskuntaa ja lääketiedettä toisin kuin muut tahot jotka tätä samaista kasvia havittelevat. Saksalainen prinssi Joachim (Jesse Plemons) etsii myös kuun kyyneltä voidakseen auttaa saksaa sotatoimissaan.

    Kuun kyynelen ympärille liittyy myös vuosisatoja vanha ikävä tarina missä Don Aguirren (Edgar Ramírez) joukot ovat pahojen tekojensa vuoksi tulleet kirotuksi jäämään eloon vuosisadoiksi siten että he eivät voi poistua joen läheisyydestä. Lily lähtee veljensä MacGregorin (Jack Whitehall) kanssa kapteeni Frank Wolffin (Dwayne Johnson) avustuksella tutkimusmatkalle minkä aikana he saavat selville pitävätkö legendat kirouksesta paikkaansa vaiko eivät.

    Kapteeni Frank Wolff (Dwayne Johnson) on puujalkoja veistelevä kippari

    Jungle Cruisessa on helppoa havaita jonkinmoisia yhtymäkohtia toimintaseikkailuelokuvien klassikkoon Indiana Jones and the Raiders of the Lost Ark (Kadonneen aarteen metsästäjät) sekä jossain määrin myöskin Pirates of the Caribbean -elokuviin. Vaikkakin yhtymäkohtia löytyy ei tämä toki samanlaiseen kulttuurilliseen merkittävyyteen yllä kuin Harrison Fordin klassikko.

    Vaikkakaan tämä ei yllä millään osa-alueella erityisen merkittävän elokuvan tasolle, pidin siltikin tästä elokuvasta sen hyvän viihdearvon vuoksi. Se on mukavan mukaansatempaava, sen tarina on hyvä, ohjaus toimii ja tarinaa rakennetaan onnistuneesti eikä toiminnallisuutta ole liiaksi jotta se kävisi puuduttamaan. Henkilöhahmot ovat onnistuneita, seassa on sopiva annos huumoria ja erikoistehosteita on käytetty maltilla ja tyylillä. Kyllä tämän katsoo mielellään kerran jos toisenkin.

    Ainoa mikä tässäkin elokuvassa itselleni tökki (kuten yleensä monessa muussakin nykyisessä Hollywoodista tulevassa modernissa elokuvassa) oli sen väkinäisen teennäisesti tarinaan sekaan tungettu kiintiövähemmistöedustaja. Jotenkin vain lähtökohtaisesti kaikenlainen “wokeismi” jota nyky Hollywood tuntuu väkisin edustavan on suoraan iso miinus elokuvalle. Taide ja viihde taiteena ja viihteenä, propaganda ja sosiaalisten oikeudenmukaisuuden tuputtamiset sitten muuta kautta, kiitos.

    Mystiikkaa sisältävät seikkailuelokuvat ovat lajityyppi josta pidän joten toivon mukaan jatkossa tämän kaltaisia elokuvia tulee lisääkin valkokankaalle.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 180 808 annettuun ääneen”]6,6/10[/simple_tooltip])